Teknologian hyödyntäminen ja verkko-ympäristöt ovat yleistymässä myös kuntien sosiaali- ja terveyspalveluissa. Esimerkkinä tästä on VIRTU-projekti (Virtual Elderly Care Services on the Baltic Islands), joka toteutettiin vuosina 2010-2013. VIRTU-projektin tavoitteena oli tukea saaristossa asuvien ikäihmisten kotona asumista, kehittää heidän sosiaalisia vuorovaikutussuhteita ja toimia osana, projektissa mukana olleiden kuntien, vanhuspalveluita.

Lisätietoa päättyneestä VIRTU-projektista löytyy osoitteesta http://www.virtuproject.fi/fi/?page_id=33.

VIRTU-projektiin osallistui mm. Sipoon kunta, joka projektin päättymisen jälkeen on päättänyt jatkaa teknologian hyödyntämistä vanhuspalveluissaan. Kunta testaa lokakuussa 2013 Pieni piiri Oy:n videopuhelupalvelua Tempaus-hankkeessa ja jakaa sipoolaisille ikäihmisille 50 tablettitietokonetta. Hankkeen tavoitteena on rakentaa käyttäjää tukeva verkosto, joka lisää ikäihmisten mahdollisuuksia osallistua kunnan järjestämään toimintaan, kotoa käsin.

Tempaus-hankkeeseen osallistuu myös Sipoonlahden koulu, mikä mahdollistaa koulun oppilaiden ja Sipoon ikäihmisten väliset vuorovaikutussuhteet. Koulun oppilaat ovat ideoineet yhteistä, tablettien avulla harjoitettavaa toimintaa. Yhdessä voidaan jumpata, harrastaa musiikkia tai vaikkapa opiskella ruotsia, äidinkieleltään ruotsinkielisen ikäihmisen kanssa.

Projektissa mukana olevat kertovat aiheesta täällä videolla http://www.youtube.com/watch?v=N4kdrO3dclA#t=178

Mitä mieltä olette teknologian käytöstä osana hyvinvointipalveluita?

Fanny/Yhteisöllinen kohde

Päätimme tarkentaa ryhmämme nimeä, muutuimme Yhteisöllisyys-ryhmästä Yhteisöllinen kohde-ryhmäksi. Nimi vastaa paremmin alkukurssista annettua lööppiämme “Yhteisöllisyys tarvitsee kohteen!” sekä tarkentaa artikkelimme ideaa trialogisesta tiedonluomisen mallista. Trialogisessa tiedonluomisen mallissa osapuolet oppivat, työskentelevät ja luovat yhdessä, ja yhteistyötä välittää joku konkreettinen KOHDE. Toiminnan kohteena voi olla esimerkiksi kurssillamme ryhmässä työstämämme Prezi-esitys, joka on luotu yhdessä ja välittää tietoa.

Artikkelimme käsittelee tietokoneavusteisen yhteisöllisen oppimisen mallin kehittämistä. Näin P2 Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri-kurssin tentin jälkeen kasvatussosiologiset kysymykset pyörivät edelleen päässä. Ajattelin siis kätevästi yhdistää tasa-arvokysymyksiä aiheeseemme.

Neljäsluokkalainen pikkuveljeni kertoi tällä viikolla pelanneensa matikan tunnilla koneella kansainvälistä matikkapeliä, jossa ulkomaalaisetkin oppilaat osallistuivat laskukisaan. Jo peruskoulun alimmilla luokilla opetuksessa ja oppimisessa ovat mukana erilaiset verkko-oppimisympäristöt. Tietokoneiden ja teknologian käytön osaaminen luokitellaan yleiseksi kansalaistaidoksi, ja tulevissa PISA-testeissä tullaan mittaamaan tieto-ja informaatiotaitoja yhtenä osa-alueena. Teknologian käytön osuus lisääntyy jatkuvasti opetuksessa. Ongelmaksi tässä muodostuu se, että oppilaita tulee hyvin erilaisista sosioekonomisista taustoista, ja kaikilla oppilailla ei mahdollisuutta tietokoneiden käyttöön kotonaan. Verkossa suoritettavat kotitehtävät ovat tästä näkökulmasta haaste.
Tietokoneiden käyttö peruskoulussa useilla oppitunneilla on lisääntynyt, eikä tietokonetaitoja tarvita vain erillisillä ATK-tunneilla. Eri taustaiset oppilaat ovat eri asemassa tunneilla, sekä myös arvioinneissa, kun arviointi perustuu myös enemmän kompetenssien sekä teknologian hallinnan osaamiseen. Jos tietokoneen käyttö on tuttua, myös oppiaineen tehtävät voivat sujua koneella paremmin, kun energia ei mene itse tietokoneen käytön opettelemiseen.
Verkossa suoritettavat tehtävät voivat olla myös yhteisöllisiä ryhmätehtäviä, ja ne vaativat sosiaalisia taitoja. Erilaisista taustoista tulevilla oppilailla voi olla erilaiset vuorovaikutustaidot perheen sisäisestä vuorovaikutuksesta riippuen. Toisilla oppilailla on enemmän kulttuurista ja sosiaalista pääomaa, Bourdieun termejä käyttääkseni, ja tällöin he ovat etuoikeutetussa asemassa. Pääomien määrä vaikuttaa oppimiseen, suoriutumiseen, arviointeihin, arvioinnit taas tulevaisuuteen ja yhteiskunnalliseen sijoittumiseen.
Erilaiset persoonallisuudet voivat kokea verkko-oppimisympäristöt eri tavoin. Esimerkiksi ujommat henkilöt voivat osata antaa itsestään ja tietämyksestään paljon enemmän verkossa kuin kasvokkain. Toinen taas voi kokea itseilmaisun verkossa ilman eleitä ja äänenpainoja haastavaksi tai vähemmän rikkaaksi.

Teknologian käyttöön opiskelussa liittyy aina sekä hyviä puolia että haasteita. Kirjoitin tämän blogitekstin valmiiksi jo viime torstaina, mutta minulla ei ollutkaan kirjoittajan oikeuksia tässä blogissa, joten julkaisu lykkääntyi. Ilmeni siis käytännöllisiä, teknisiä ongelmia. Toisaalta artikkelimme aiheeseen samaistaen, tämä kurssiblogi on yhteisöllinen oppimisympäristö, jossa ryhmänä luodaan uutta, jotain suurempaa mitä opiskelijat yksilöinä yksin loisivat. Blogissa kirjoittaminen ja kommentointi on merkittävää opiskelijoiden oman pohdinnan, keskustelun ja uusien näkökulmien syntymisen sekä oppimisen kannalta.

Minkälaisia hyviä ja huonoja kokemuksia teillä on teknologian käytöstä opetuksessa ja oppimisessa?

Hilla/Yhteisöllinen kohde

Verkko-opetus on ponnahtanut pinnalle viimeisten vuosien aikana. Nykyään yksittäisten kurssien lisäksi verkko-opintoina voi suorittaa myös kokonaisia tutkintoja. Etäopiskelussa sekä opettaja että opiskelutoverit kuitenkin häviävät helposti persoonattomaan bittiavaruuteen.

Lähiopetuksen puuttuessa myös motivaatio-ongelmat voivat uhata opiskelijaa. Ongelman yllättäessä vieressä ei istukaan kaveria, jota voisi vetäistä hihasta, tai opettajaa, jolta pyytää vinkkiä. Tällöin jää helposti ongelmansa kanssa yksin. Ongelmien kasautuessa kurssin suorittaminen helposti keskeytyy. Voisiko juuri vertaistuen puute olla yksi syy tähän? Kun jo kysymisessä ja vastauksen odottamisessa saattaa kulua kohtuuttomasti aikaa, eikä taetta ongelman ratkeamisesta ole, kynnys pyytää apua voi kasvaa vuoren korkuiseksi.

Kuinka käy yhteisöllisyydelle verkko-opinnoissa? Onko verkko-opiskelusta enemmän hyötyä vai haittaa? Entä onko luokkahuoneopetus jäämässä kokonaan historiaan?

Anna, Tuulia ja Eveliina /Yhteisöllisyys

Kuva: http://4.bp.blogspot.com/-D_qUJJWQAgc/UQfcQsNG6MI/AAAAAAAAAbE/nURgU-nYnJM/s1600/IMG_0613.JPG

“Vastauksena kysymykseesi…”

Under de gånga veckorna har vår grupp fördjupat sig i en forskning kring “drop outs”, som i det här fallet har definierats som ungdomar som av diverse orsaker haft problem med att komma in i studierna efter grundskolan. Termen “drop out” är väldigt negativt laddad och rubriken vi fick i början av kursen, “Hukka perii drop outit!” bara förstärkte den här känslan. Det här fick oss att utgå från att alla som avbryter sina studier på andra stadiet är dömda till fördärv och misslyckande: faller man utanför skolan är det bara att vinka hejdå åt en ljus framtid.

När vi sen väl fick läsa forskningen och intervjua en av skribenterna märkte vi snabbt att fallet inte riktigt var som vi tänkt oss. Forskningen är förvånansvärt positiv med ett grundläggande budskap om att även de som går en lite annorlunda väg efter grundskolan kan klara sig riktigt bra och bli “ordentliga medborgare” fastän det kanske inte ser så ut i utomståendes ögon.

Nu stämplas ju en drop out omedelbart som en misslyckad person och någon som har sämre framtidsförutsättningar än de duktigare eleverna, men sitter den stämpeln verkligen rätt? Visst, i nuläge behöver alla en utbildning efter grundskolan och det är inte idealt att driva omkring vind för våg utan några som helst framtidsplaner i ung ålder, men forskningen vi läst pekar på att det ändå i slutändan går helt okej även för dem som tar lite längre tid på sig i sökandet efter den egna vägen. Det känns varken meningsfullt eller rättvist att döma alla drop outs som misslyckade individer, speciellt som t.ex. de ungdomar som presenteras i artikeln inte ser sig själva som särskilt misslyckade utan rent av tvärtom. Exempelvis Oona som presenteras i artikeln är stolt över att vara en ung mamma och studerande, en status hon uppnått själv och som särskiljer henne från de andra studeranden.

Allt är inte svart och vitt, antingen eller. Istället för att stigmatisera dem som definieras som drop outs, borde man kanske ta och ruska om själva begreppet och de förhållningssätt som hör ihop med det.

Sosiaalisen identiteetin teorian SIT mukaan ( Social Identity Theory, kts. esim. Abrams & Hogg, 1988; Tajfel & Turner, 1979) ihminen määrittää identiteettiään henkilökohtaisten piirteiden ja ryhmäjäsenyyden perusteella. Ihmisen arvioidessa itseään henkilökohtaisten piirteidensä kuten kielitaidon, yksilöllisten kykyjen tai esimerkiksi fyysisen ulkonäkönsä perusteella puhutaan henkilökohtaisesta identiteetistä. Kun ihminen määrittelee itseään ryhmäjäsenyytensä perusteella, kysymys on sosiaalisesta identiteetistä. Tällöin ihminen on tietoinen itsestään jonkin ryhmän jäsenenä esimerkiksi harrastustoiminnan, koulun, ammattiryhmän tai organisaation jäsenenä.

Identifioituessa ryhmään omaksutaan ja hyväksytään samalla ryhmän arvot ja normit (Abrams & Hogg, 1988). Ryhmän arvoilla ja normeilla on vaikutus siihen kuinka käyttäydymme (Haslam, 2001, s. 44-55). Ryhmän jäsenenä liitämme itsemme ja ryhmäämme sellaisia piirteitä, jotka erottavat meidät muista ryhmistä. Käyttäytymisellä vahvistamme niin eroa toisiin ryhmiin kuin omaan ryhmään kuuluvia piirteitä. Esimerkki artikkelimme ”Sivupoluilla vaan ei välttämättä hukassa” Oona erottautui luokkansa oppilaista identiteetiltään äidiksi. Haastattelemamme tutkija Sirpa Lappalainen kertoi Dropout –ryhmämme tekemässä haastattelussa, että Oona otti tunneillakin konkreettisesti eroa luokaan toisiin oppilaisiin ja tarkasteli heitä ikään kuin sivustakatselijana. Oona oli nuori äiti, joka liitti äitiyden vahvasti identiteettinsä, äitiyden arvot ja normit ja äitiyteen mielletyn käytöksen. Muut luokan oppilaat näyttäytyivät vähän lapsellisempina ja vastuuttomampina äitiyden identiteetin näkökulmasta.

Myös ”koulupudokas” keskusteluun voisi liittää ryhmäidentiteetin. Voisiko koulun keskeyttäneillä oppilailla keskeyttäminen olla osa sitä, etteivät he oikein tunne kuuluvansa ryhmään? Kysymys kuuluukin, oletko itse joskus miettinyt omaa identifioitumistasi johonkin ryhmään, vaikkapa yliopiston muihin opiskelijoihin? Millaisia tuntemuksia se sinussa on herättänyt, onko se vahvistanut lukuintoa vai motivoinut tsemppaamaan entistä enemmän? Vai oletko peräti miettinyt keskeyttämistä, koska kaikki tuntuu, näyttää ja kuulostaa niin vieraalta? Itse aikuisopiskelijana koin tällaisia tunteita paljonkin aloittaessani opiskelun, olin jo keski-ikäinen, pienten lasten äiti ja työuraa tehnyt, joten kokemusta niin hyvässä kuin pahassakin harteille riitti. Mutta miten muilla, kokevatko nuoremmat opiskelijat vastaavaa, solahtaako akateeminen identiteetti helposti ylle vai vaatiiko se erilaisten arvojen ja normien hyväksymistä ja peräti erilaista käyttäytymistä?

Nina/Dropouts

Lähteet

Abrams, D. & Hogg, M. A. (1988). Comments on the motivational status of self-esteem in social identity and intergroup discrimination. European Journal of Social Psychology, 18, 317-334.

Haslam, S. A. (2001). Psychology in Organizations, The Social Identity Approach, London: SAGE.

Tajfel, H., & Turner, J. (1979). An Integrative Theory of Intergroup Conflict. Teoksessa W.G. Austin & S. Worchel (toim.), The Social Psychology of Intergroup Relations (s. 33-47). CA USA: BROOKS

Tässä blogitekstissä käsittelen koulutuksen tasa-arvoisuuden tulkintoja nykypäivänä. Keskityn lähinnä uusliberalistiseen näkökulmaan ja siihen, millaisia yhteyksiä sen ja nykyajan Suomen koulutuspolitiikan välille on luotu. Tämä osaltaan on vaikuttanut koulutuksen yleiseen ilmapiiriin. Uusliberalistisen käsityksen mukaan vastuu opiskelemisesta on siirtynyt yksilölle, kun taas aiemmin korostettiin yhteisöllisyyttä ja koulun asemaa. Voidaan nähdä, että uudenlaisen poliittisen ilmapiirin myötä myös oletetut syyt koulupudokkuutta kohtaan painottavat enemmän yksilön ominaisuuksia kuin yhteiskunnan rakenteita.

Viimevuosina yhteiskunnassamme on tapahtunut muutoksia ja uusliberalistiset ajatukset ovat nousseet pinnalle 1990-luvulla. Nykypäivänä pyritään tehokkuuteen, ja kilpailu eri asioissa on arkipäivää. Uusliberalistisen ideologian voi nähdä myös tunkeutuneen kouluihimme koulutuspoliittisten muutosten seurauksena. Näihin kuuluvat esimerkiksi koulujen profilointi erilaisten painotetun opetuksen luokilla sekä oppilaiden valikointi oppilaitoksiin valintakokeiden tai muiden erittelevien menettelyiden avulla.

Tämän seurauksena koulujen välille on muodostunut kilpailua ja kilpailu on ulottunut alueellisellekin aspektille suurempien kaupunkien tarjotessa enemmän valinnanvaraa. Kasvatuksellisia valinnanmahdollisuuksia on yksilöllistetty ja tämän on sanottu vaikuttavan negatiivisesti niihin väestöryhmiin, joilla on vähemmän resursseja toteuttaa itseään taloudellisesti.

Uusliberalistiselta kannalta katsottuna väitettä koulutusjärjestelmän oikeistolaistumisesta voidaan myös kyseenalaistaa. Ensinnäkin suurin osa suomalaisista kouluista on yhä edelleen valtiollisia. Suomessa oli myös aikoinaan käytössä tasokurssimenettelyt, joista kuitenkin luovuttiin vuoden 1985 uudistuksessa. Tasoryhmittelyiden voitaisiin ajatella edustavan oikeistolaisuutta, sillä niissä oppilaat saivat tasoaan vastaavaa koulutusta.

Huomiota on myös kiinnitetty siihen, että Suomessa ei ole merkittävästi täysin yksityisiä yliopistoja. Uusliberalistiseen ajattelutapaan kuuluukin juuri valtion sekä julkisen roolin kaventaminen ja yksilöllisten valintojen tärkeys. Tämän hetkisiä ”yksityisiä” yliopistoja ei voida pitää täysin valtiosta riippumattomina, sillä niihin kohdistuu opetusministeriön vaatimuksia, ja ne saavat julkista rahoitusta.

Uusliberalismin leviämisessä huolestuttaa usein se, etteivät heikommassa taloudellisessa asemassa olevien perheiden lapset saa samanlaisia lähtökohtia opiskeluun kuin muut. Uusliberalismin kannattajat ovat lieventäneet tätä kahtiajakoa puhumalla erilaisista sponsoriratkaisuista, jolloin kyvykkyytensä osoittaneet oppilaat saisivat taloudellista tukea kodin ulkopuolelta. Tällä tavalla toimivat myös oppilaille myönnetyt stipendit.

Koska uusliberalismin taustalla on ajatus markkinoiden vapauttamisesta, kysyntä ja tarjonta vastaisivat erilaisilla luovilla tavoilla tarjontaan. Siispä opiskelupaikkoja koskevista määräkiintiöistä tulisi yksityisen rahoituksen myötä luopua. Tällöin mahdollisimman moni välttyisi hakeutumasta alalle, jolle ei ole motivoitunut.

Erilaisista näkökulmista huolimatta Suomessa arvostetaan koulutusta, ja siihen myös selkeästi pyritään panostamaan. Suomeen viitataankin usein kansainvälisessä tarkastelussa koulutuksen mallimaaksi.

-Anna/drop outit

Jos sanat nuori, koulutus ja syrjäytymisvaara herättävät sinussa mielenkiintoa, muttet kuitenkaan jaksa lukea pitkiä tekstejä aiheesta tai perehtyä tilastoihin, löytyy internetistä myös paljon muita tapoja tutustua aiheeseen. Alla muutamia linkkejä, jotka auttavat sinua ottamaan selvää tästä ajankohtaisesta aiheesta. Dropout-ryhmämme haastaa sinut avaamaan edes yhden näistä linkeistä ja katsomaan, millaisia mielenkiintoisia tarinoita niiden takaa paljastuukaan!

Sivuraiteilla dokumenttisarja seuraa muutaman koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jääneen nuoren elämää puolen vuoden ajan:
http://areena.yle.fi/tv/1987296

Inhimillinen tekijä – keskustelua nuorten syrjäytymisvaarasta. Mukana mm. rap-artisti Mikael Gabriel.
http://areena.yle.fi/tv/2016435

Aamusydämellä- keskusteluohjelma. Voiko oppisopimus pelastaa?http://areena.yle.fi/tv/1993826

Aamusydämellä- keskusteluohjelma. Keskustelua nuorten syrjäytymisestä.
http://areena.yle.fi/tv/1990405

Och även på svenska:

Unga nu! Fyra ungdomar berättar om sitt liv i korta videodagböcker.
http://arenan.yle.fi/tv/2059544

Monet ohjelmista liittyvät YLE:n Nuorille NYT! – kampanjaan, josta voit lukea lisää täältä:
http://nuorillenyt.yle.fi

och på svenska Unga NU!:
http://svenska.yle.fi/unga-nu

Myös MTV3:lla on meneillään hyväntekeväisyyskampanjana ”Nuorten hyväksi” yhteistyössä Tukikummien kanssa:
http://nuortenhyvaksi.fi/

Oletko sinä törmännyt viime aikoina keskusteluun nuorten syrjäytymisvaarasta?

Mukavaa viikonloppua!

Mari/Dropouts

Olemme ryhmän kesken näiden viikkojen kuluessa paneutuneet kysymyksiin normaalina pidetyn koulutuspolun ulkopuolelle jäävistä/jättäytyvistä nuorista ja heidän elämänpoluistaan ja yleisestä elämänlaadustaan. Drop out -termillä meidän nimikkotutkimuksessa määritellään nuorta, kuka ei aloita 2. asteen koulutusta tai jättää sen kesken. Toki drop out -termiä voidaan käyttää myös korkeakoulupudokkaista (kuten kansainvälisesti monesti käytetäänkin), mutta tutkimuksessamme kohderyhmänä ovat nimenomaan nuoret.

Kuuluaksesi tasavertaisesti nykyaikaiseen yhteiskuntaan koulutuspolkusi tulisi ulottua lakisääteisestä peruskoulusta aina korkeakouluun asti. Mitä enemmän koulutusta (ja tutkintoja), sen parempi! Nykyään on täysin normaalia opiskella itselleen vähintään kaksi tutkintoa, tai ainakin syventää sitä yhtä ainokaista tutkintoa, jotta ns. yhteiskunnan koulutusvaatimukset täyttyisivät. Samalla voit tuntea itsesi kelpo kansalaiseksi, koska vastaat uusliberalistista käsitystä hyvästä ja elämässä onnistuneesta ihmisestä. Jos ei koulunkäynti maistu niin sinut voidaan pahimmillaan lukea yhteiskunnan ulkopuolelle kuuluvaksi, syrjäytyneeksi, tai muuten vain ihan täysin epäonnistuneeksi yksilöksi, kuka ei ole rationaalinen, itseohjautuva tai kykeneväinen hyvin informoituihin päätöksiin.

Mutta onko asia kuitenkaan näin? Vaikuttaisiko yksilön koulutuspolkuun jotkut muutkin asiat kuin vain se miten saamaton laiskimus on? Yksilöt, jotka hautautuvat työvoimatoimistojen ja opinto-ohjaajien ulottumattomiin ovat yhteiskunnallinen haaste, mutta mielenkiintoinen kysymys kuuluukin, että mikä heidät on tähän pisteeseen ajanut vai onko se tietoinen valinta? 

Aihe on hyvin ajankohtainen ja herättää paljon kysymyksiä. Tulevana parina viikkona avaammekin vähän keskustelua aiheesta eri kanteilta.

Onko teillä jotain kokemuksia erilaisista koulutuspoluista? Onko tuttavasi tutun tuttu jättänyt koulun/koulut kesken ja elää nyt pultsarina puiston penkillä, vai onko drop out -tuttava kenties nykyisin monimiljonääribisneshai? Vai kenties jotain siltä väliltä?

-Pia

Morjens!

Vår bloggvecka börjar lida mot sitt slut och eftersom vi haft tvåspråkighet som tema tänkte vi ännu ta upp frågan om tvåspråkiga skolor. Definitionen på en tvåspråkig skola är inte entydig. Exempelvis kunde en tvåspråkig skola innebära att två olika språkgrupper har gemensamma lektioner eller att de bara vistas i samma byggnad, men deltar inte i samma undervisning. I det andra fallet blir eleverna utsatta för det andra språket via informella interaktioner, så som lunchpauser och raster, istället för via direkt undervisning.

Vi talade med Anna Slotte-Lüttge (akademilektor) som forskat i samlokalisering (yhteissijoittaminen) i Finland. Hon berättade om en skola med så kallad tandemundervisning där svensk- och finskspråkiga elever deltar tillsammans i en och samma lektion för att lära sig varandras språk genom att samarbeta med varandra. Detta har visat sig vara uppskattat av eleverna. Man har till exempel ordnat Lucia i skolan för att visa de finskspråkiga eleverna och ordnat Kalevala för de svenskspråkiga eleverna. Här har det alltså handlat om att lära av varandra.

Själv tycker jag att jag upplevt en variant av tvåspråkig skola då jag gick gymnasiet i samma byggnad som IB-eleverna (International Baccalaureate). Jämt och ständigt hörde man engelska i korridorerna och under lunchrasterna vilket jag tyckte var trevligt som omväxling. Dessutom ordnades det gemensamma samlingar och evenemang för både nationella sidan och IB linjen, som antingen gick på svenska, engelska eller t.o.m. på båda språken kombinerat. Ingen klagade någonsin och alla hade roligt tillsammans. –  Maria

Hur tycker du att en tvåspråkig skola borde se ut? Vad är din inställning till ett sådant system?

Miltä sinun mielestäsi kaksikielisen koulun pitäisi näyttää? Mitä mieltä olet tälläisesta systeemistä?

Ha en bra fortsättning på veckan!

– Johanna och Maria/Kaksikieliset

Yli puolet maailman väestöstä puhuu kahta tai useampaa kieltä. Noin neljäsosassa maailman maista on vähintään kaksi virallista kieltä. Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta ruotsi ei suinkaan ole suomen ainoa merkittävä vähemmistökieli. Koska kaksikielisyys voidaan määritellä monella eri tapaa, on vaikeaa kartoittaa, kuinka suuri osa väestöstä on kaksikielinen. Suomessa suurin osa vieraskielisestä väestöstä kuitenkin puhuu suomea vähintään välttävästi. Suomen suurimmat kielivähemmistöt ovat:

ruotsi (290 977)

venäjä (62 554)

viro (38 364)

somali (14 769)

englanti (14 666)

Suomea äidinkielenään puhuvia on Suomessa 4 866 848. Suomen perinteisiin kielivähemmistöihin kuuluvat myös suomalainen viittomakieli (9000), romani (6000) ja saame (inarinsaame, pohjoissaame ja koltta, yhteensä n. 1900). (Tilastokeskus, 2012)

Nykyisen perustuslain mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Vuonna 2003 uudistettu kielilaki käsittelee kansalliskieliä äidinkielenään puhuvien kielellisiä oikeuksia esim. viranomaisten kanssa asioidessa. Myös saamelaisten, romanien ja viittomakielisten kieltä ja kulttuuria koskevia oikeuksia käsitellään perustuslaissa. Saamelaiskielillä on virallinen asema Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kunnissa ja Sodankylän kunnan pohjoisosissa.

Jotkut lapset oppivat puhumaan kahta eri kieltä syntymästä asti. Toiset puhuvat yhtä kieltä kotonaan, mutta oppivat toisen kielen kodin ulkopuolella, esimerkiksi koulun tai ystävien kautta. Esimerkiksi maahanmuuttajat joutuvat usein oppimaan uuden kielen pärjätäkseen uudessa kotimaassaan.

Monikielisyys vaikuttaa aivoihin monella tapaa. Useiden tutkimusten mukaan monikielisillä on mm. hyvä ongelmanratkaisukyky, työmuisti ja keskittymiskyky. Monikielisyys nopeuttaa luku- ja kirjoitustaidon oppimista. Monikielisyys hidastaa esim. Alzheimerin taudin ja dementian puhkeamista vanhalla iällä.

Tulen täysin ruotsinkielisestä perheestä ja olen oppinut puhumaan suomea kodin ulkopuolella harrastusten ja koulun kautta. Olen iloinen siitä, että puhun montaa eri kieltä. Monikielisyys voi kuitenkin vaikuttaa omaan äidinkieleen myös negatiivisesti. Ala-asteella oma äidinkieleni kärsi siitä että opin puhumaan suomea sitä paremmin. Aloin puhumaan sekakieltä, mikä oli todella yleistä ikäistemme kesken. Kun oma äidinkieleni ei enää muistunut kunnolla ja tämä alkoi vaikuttaa oppimiseeni, vanhempani puuttuivat asiaan. Koulussamme oli ”siistiä” puhua suomea. Mitä paremmin puhuit suomea, sitä siistimpi olit. /Ronja

Äitini on kotoisin Itä-Suomesta ja on täysin suomenkielinen. Puhun ruotsia isäni ja sisarusteni kanssa. Mielestäni puhun ja kirjoitan molempia kieliä yhtä hyvin, vaikka koen ruotsin olevan äidinkieleni. Olen iloinen siitä, että suomen kielen opetukseen panostetaan paljon ruotsinkielisissä kouluissa. Olen itse saanut opiskella suomen ns. äidinkielenomaisen oppimäärän. Välillä huomaan osaavani pilkutussäännöt ja sijamuotojen taivutuksen jopa suomenkielisiä paremmin. /Stina

Mitä hyötyjä ja haittoja kaksikielisyydessä mielestäsi tai kokemuksesi perusteella on?

Jos voisit oppia minkä tahansa kielen tässä hetkessä, minkä kielen valitsisit ja miksi?

Lähteet: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434#L2P8

http://oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/esitteet/kielilaki.html

Ronja & Christina /Kaksikieliset