Niin työelämässä kuin oppimisessa yksi kiinnostavimmista kysymyksistä on se, miten saada ihmiset tekemään jotakin asiaa; esimerkiksi oppimaan tai työskentelemään ahkerammin.

Tunnetuimmat ja yleisimmin käytetyt motivointimenetelmät lienevät keppi ja porkkana. Kasvatuksessa nousevat esiin usein myös uhkailu, kiristys ja lahjonta: “Jos et nyt tee näin, niin sitten et saa karkkia lauantaina”. Keppi ja porkkana on mitä ilmeisemmin hyvin tehokas, edullinen ja toimiva menetelmä, kun ottaa huomioon miten laajalti sitä käytetään. Se toimii lähes yhtä hyvin kuin junan vessa N-junassa Keravalle.

Todellisuus ei ehkä olekaan näin yksinkertainen. Georgian yliopistossa tutkijat Frans de Waal ja Sarah Brosnan tekivät kokeen apinoilla. Aluksi kaksi vierekkäisissä häkeissä olevaa apinaa tekivät annetun tehtävän, josta hoitaja palkitsi molemmat apinalla samalla palkinnolla, eli kurkun palasella. Molemmat apinat olivat palkintoonsa hyvin tyytyväisiä. Seuraavalla kerralla samasta tehtävästä toiselle apinalle annettiin kuitenkin parempi palkinto kuin toiselle, eli viinirypäle. Nyt kurkunpalasen saanut apina ei ollutkaan tyytyväinen omaan palkkioonsa. Kun tehtävä toistettiin vielä kerran niin, että toinen apina sai herkullisemman palkinnon kuin toinen, menetti huonomman palkinnon saanut apina täysin hermonsa ja heitti kurkulla hoitajaa. 

Koe osoittaa hyvin sen, että pelkkä palkkio sinänsä ei ole riittävä motivaation lähde, vaan se, onko palkkio reilu verrattuna siihen, mitä muut saavat. Sama ilmiö on mielestäni helppo havaita ihmisten motivoitumisessa työssä ja oppimisessa. Jos toinen saa enemmän palkkaa samasta tehtävästä kuin toinen, se ei tunnu reilulta. Palkan suuruudella ei ole niin merkitystä. Voisiko olla jopa niin, että työelämässä toisen saama palkankorotus viekin motivaatiota muilta työntekijöiltä? Entä miten johtajien saamat bonuspalkkiot vaikuttavat työntekijöiden motivaatioon, jos samaan aikaan toimintaa tehostetaan henkilöstövähennyksillä?

Vaikka keppi ja porkkana -menetelmä on kenties edelleen jossain määrin toimiva motivointimenetelmä, olisi niin motivaatiotutkimuksessa kuin johtamisessa hyvä ottaa enemmän huomioon se, että motivaatiossa ei ole kyse vain yksilöpsykologiasta, vaan sosiaalisesta ja yhteisöllisestä ilmiöstä.

Mitä mieltä olette, onko teillä kokemuksia, joissa epäreilu palkitseminen on vaikuttanut omaan motivaatioon?

– Annukka / Motivaatio-ryhmä

Heipparallaa täällä kirjoittelee Senja-Riitta (Seikku) ja Johanna (Nanna) !

Meidän ryhmän otsakkeemme oli ¨Kiinnostus on katsojan silmässä¨. Aloimme pohtimaan omia harrastuksiamme sekä motivaatiota ja kiinnostusta niitä kohtaan kyseisen väitteen pohjalta. Kaikki ihmiset kiinnostuvat eri asioista erilaisten syiden takia. Seikku on aloittanut nyt syksyllä uutena harrastuksena tankotanssin ja Nanna puolestaan on pelannut pesäpalloa jo 13 vuotta. Molemmilla meillä on omat syymme harrastaa ja sen taustalla paljon erilaisia motivaatiotekijöitä.

Seikun pitkäaikainen sirkusharrastus päättyi kolme vuotta sitten. Nyt tänä syksynä Seikku halusi uuden harrastuksen, joka olisi kuitenkin samankaltainen sirkuksen kanssa. Siitä se kiinnostus tankotanssin kokeiluun sitten lähti. Tankotanssissa Seikkua eniten motivoi se, että siinä on sopivasti uutta ja vanhaa. Sirkuksesta tuttu akrobaattisuus sekä yhdistelmä liikuntaa ja esittävää taidetta tuovat tutun lajin tuntua ja helpottavat uuden lajin haltuunottoa. Toisaalta tankotanssi eroaa entisestä sirkusharrastuksesta sopivasti tuoden harjoitteluun uusia haasteita. Yhtenä suurena motivaatiotekijänä toimii myös se, että oman kehittymisen uuden lajin parissa huomaa nopeasti. Uutuudenviehätys tuo myös motivaatiota ja intoa treenaamiseen.

Nanna on ihan uudenlaisessa tilanteessa oman harrastuksensa kanssa. Viime kauden päätyttyä joukkue hajosi ja tuleva on kokonaan auki. Nannan pitää alkaa suunnitella seuraavaa kautta sekä pohtia, missä pelata seuraava kausi ja kenen kanssa. Tämä onkin paikka Nannalle miettiä omia motivaatiotekijöitään harrastustaan kohtaan. Onko suurimpana motivaationa itse kilpaileminen ja kehitys vai kenties porukka, ystävät tai hauskuus. Nannan kohdalla motivaatioon vaikuttavat monet tekijät ja siksi päätöksen muodostaminen onkin vaikeaa.

Olisi mielenkiintoista kuulla vastaavia asioita teiltä.

Mikä teitä motivoi omissa harrastuksissanne?

Minkälaisia kokemuksia teillä on?

T. Seikku & Nanna

Moikka kaikki!
Täällä kirjoittelee Ida Motivaatio-ryhmästä. Niin kuin selvästi monella muullakin, tämä on myös minun eka blogiteksti. Saa nähdä, mitä tulee!
Ajattelin kirjoittaa motivaatiosta ja erityisesti siitä, mikä meitä motivoi tekemään erilaisia asioita. Käsittelen aihetta oheisen videon kautta: https://www.youtube.com/watch?v=u6XAPnuFjJc . (KLIK!)
Löysin netistä tämän aivan täydellisesti aiheeseeni liittyvän videon. Video käsittelee juuri sitä, mikä meitä ihmisiä oikeasti motivoi. Klikkasin videon innoissani auki ja aloitin katsomisen.
Videossa kerrotaan kahdesta tutkimuksesta. Ensimmäisessä tutkimuksessa MIT:ssä (Massachusetts Institute of Technology) opiskeleville opiskelijoille annettiin erilaisia haasteita, esimerkiksi sanaristikoiden ratkomista ja fyysisiä tehtäviä. Tutkittiin, miten kolme eri suuruista palkkiota vaikuttivat oppilaiden tehtävien suorittamiseen (hyvä suoritus —> hyvä palkkio, huono suoritus —> huonompi palkkio). Mielenkiintoista olikin se, että kun kyse oli ns. mekaanisesta tekemisestä (tehdään vaa samalla tutulla kaavalla tiettyjen ohjeiden mukaan) palkkiot motivoivat suoriutumisessa MUTTA kun kyseeseen tuli “oikeasti” haastava tehtävä, joka vaatikin kognitiivisia taitoja ja asian kunnollista sisäistämistä, palkkioiden vaikutus oli päinvastainen – suoritus huononi. Tehtiin toinen tutkimus samaan aiheeseen liittyen mutta toiselle alueelle, nimittäin Intiassa, jossa käsitys rahan arvosta on erilainen. Tutkimuksessa testattiin, miten työntekijöiden palkkaerot (matala, keskinkertoinen, korkea) vaikuttivat heidän suoritustasoonsa työssä. Tuloksena oli, että ne, jotka saivat keskinkertaista palkkaa, eivät suoriutuneet työtehtävässään yhtään sen paremmin kuin ne, joille tarjottiin matalaa palkkaa. Yllätys olikin, että ne, jotka saivat korkeinta palkkaa, suoriutuivat kaikkein huonoiten! Mutta, vaikka tässä vaiheessa viimeistään oma otsani kurtistui, videossa todetaan, ettei tieto ole mitenkään poikkeuksellinen. Psykologit, sosiologit ja ekonomit ovat todenneet jo näin kauan sitten. Ja tottahan se on. Tämän kaltaiset palkitsemistavat, jotka muistuttavat behavioristisia käytäntöjä, eivät loppupeleissä ole niitä, jotka johtavat niihin parhaisiin ja tuottavimpiin tuloksiin. Jo 1970-luvun tutkimuksissa tähdättiin selittämään behaviorismin perusajatusten vastaisia tuloksia erottamalla toisistaan sisäisen ja ulkoisen motivaation. Oppilaat, joilla oli sisäinen motivaatio, saivat parempia tuloksia, kuin ne joiden käyttäytymistä ohjasivat ulkoiset palkkiot.

Videossa todetaan vielä, että palkkio (tässä tapauksessa raha) on kuitenkin myös luonnollinen motivaattori – jos ihmiset eivät saa mielestään tarpeeksi esimerkiksi palkkaa, he eivät ole motivoituneita. Tämän takia pitäisikin antaa ihmisille tarpeeksi rahaa, jotta “rahan ongelma” katoaisi ja ihmiset ajattelisivat töitä, eivätkä palkkaansa. Videolla painotetaan kuitenkin kolmea tekijää, jotka loppupeleissä tekevät suorituksesta tehokkaimman ja myös itse työntekijä on tyytyväinen: 1) autonomy  2) mastery 3) purpose. (=itsenäisyys/itseohjautuvuus, osaaminen/hallinta, tarkoitus/päämäärä)
Videolla nämä kolme sanaa esitetään työhön liittyvin esimerkein. Ajattelin soveltaa esimerkit huipulle tähtäävän kilpaurheilijan kannalta ja miten nämä kolme asiaa liittyvät täten myös minkä tahansa muunkin kuin vain työelämän suoritusten parantamiseen. Toivottavasti ymmärrätte esimerkeistä pointtini.

1. Autonomy: Jotta urheilija pystyisi saavuttamaan päämääränsä, tarvitsee hän välttämättä itsenäisyyttä ja itseohjautuvuutta. Aamulla on mentävä treenaamaan, vaikka väsyttäisi. Illalla taas on jaksettava raahautua vielä salille tekemään oheisharkat. Valmentajan tehtävänä on tietysti kannustettava omaa suojattiaan mutta kaikki lähtee loppupeleissä urheillijasta itsestä. Ne, jotka ovat tarpeeksi itsenäisiä ja itseohjautuvia, ovat niitä, jotka saavuttavat parhaimmat tulokset.
2. Mastery: Jos urheilija ei rakasta lajiaan, eikä tunne sitä kohtaan intohimoa, myös suoritukset heikkenevät. Suoritukset paranevat, kun urheilija itse haluaa tulla paremmaksi ja kehittyä. Kuitenkin treenamisen on oltava myös hauskaa, niin että urheilija myös haluaa mennä treeneihin haastamaan itsensä.
3. Purpose: Treenaamisella on oltava tarkoitus – joku johon tähdätään. Maailmalla tiedetään vanhempia, jotka tekevät, mitä vain, jotta lapsesta tulisi huippu. He palkitsevat ja rankaisevat – käyttävät behavioristisia menetelmiä. Mutta kuitenkaan loppupeleissä palkkio tai rangaistus eivät ole keinoja, joilla suoitukset paranevat., vaan päämäärä, johon urheilija itse haluaa.

Jos vähän sekava tekstini herätti ajatuksia, laittakaa kommentteja! Ja painakaa ylläolevasta linkistä ja katsokaa video, jossa on paljon muutakin mielenkiintoista tietoa. Tekstissäni käsittelin vain osaa videosta. Suosittelen siis lämpimästi! 🙂
Ida – Kiinnostus on katsojan silmissä, Motivaatio-ryhmä

Hej igen, hoppas ni hade ett skönt veckoslut, vi satt ner och fundera på denhär bloggen och vilken betydelse skriven text har i vårt land.

Jenny: Vetdu Veronika, jag läste vår forskares Marianne Teräs artikel om papprets betydelse i Finland och började själv fundera på hur mycket värde vi sätter på skriven text i vårt samhälle.

Veronika: Ja, bra point om man tänker på vår grundutbildning så har man alltid måsta skriva mycket mera texter än diskutera under kursen

Jenny:Kan det hända att vi finländare är ganska försiktiga i tal på grund av någon sorts blyghet och att vi därför hellre utrycker oss i text?

Veronika: Det är ju vissa nyanser som går förlorat i text som man bara kan få fram i tal, typ sarkasm.

Jenny: Och dessutom när människor väljer att kommunicera genom text så har de mera kontroll över bilden de ger av sig själva, mera tid att reflektera över vad man vill säga. Både i gott och ont.

Veronika:På tal om att kommunicera genom text, vad tycker du om konceptet blogg? Jag har faktiskt aldrig orkat följa en blogg.

Jenny:Jag har faktiskt ett ganska tudelat förhållande till bloggar. Har svårt att förstå varför människor skriver bloggar, speciellt i dagboksformat, men kan läsa vissa bloggar som har ett budskap.

Veronika:Jag undar just vad det är för mening att skriva blogg i denhär kursen istället för att sitta och diskutera dessa frågor face to face?

Jenny: Kanske det är ett sätt att locka oss till en mer uttänkt och medveten diskussion om kursens ämnen på våra egna villkor.

Veronika:Ja, det är säkert sant. Känner i alla fall att det är ett ganska innovativt sätt att närma sig saker och ting på en kurs.

Anser ni andra att skriven text värdesätts mycket i vårt land? Vad tycker ni om bloggar i allmänhet? Varför tror ni att människor bloggar? Är bloggen ett effektivt kommunikationsmedel?

Joina gärna vår dialog. Tillåtet att kommentera på alla språk 😉

Vi ses på onsdagen!

Puss&Kram

Jenny och Veronika

Hej! Här kommer mitt blogginlägg och jag fortsätter med temat om invandrare. Det skall specifikt handla om arbete och arbetslöshet. Det har uppstått fina blogginlägg och jag hoppas att det jag skriver om också skall väcka tankar och åsikter J

Hur skulle det kännas för dig om du hade gått en fin utbildning på universitet (t.ex. det vi studerar nu) och sedan bestämmer du dig att du vill flytta utomlands och i det landet lyckas du INTE få jobb till det du studerat till utan du hamnar jobba med något helt annat som du inte nödvändigtvis gillar och dessutom får du sämre lön? Eller så får du inget jobb alls.

Här kommer en artikel som behandlar detta ämne. Det som slog mig var denna mening: ’’Hän ajaa Helsingissä öistä linjaa, vaik lääkäriksi luki aikanaan’’. Min första tanke var att det är fel. Visst har invandrarna svårt att få jobb då de inte kan språket, men det måste väl finnas en lösning till detta dilemma. Ett sorts arbetsträningsprogram kanske. Där de lär sig essentiella delar av språket som behövs i arbetet. Med små förändingar kan man komma långt. I vissa arbeten kan man väl klara sig helt på engelska också. På något sätt skulle det ju vara bra att få mera människor in i arbetslivet så de drar sitt strå till stacken, vilket hjälper samhället och att de inte typ hamnar bo på gatan och ställa sig i brödkön. Speciellt nu när Finland är ett rätt så dyrt land att bo i så är detta förstås inte idealt. Arbetsgivarna borde ha en mer öppen attityd gentemot invandrare som faktiskt skulle vara lika potentiella som vi finländare. http://www.uralehti.fi/artikkelit/maahanmuuttajien-ty-llistyminen-ep-vakaata-ja-hidasta

Det framgår ur artikeln att invandrarna lider av en stor arbetslöshet och att de faktiskt vill ha jobb. En större mångfald är en rikedom och sakta men säkert så skulle eventuellt rasismen minska en del. Variation behövs. Var det någon som tänkte sig att ju mer invandrare vi anställer, desto mindre arbetsplatser blir det åt oss finländare?

Tack för mig.  Carolina – Suomessa paperit ovat ihmistä tärkeämpiä.

Att den inriktningen vi valde, pappersbyråkratin för invandrare, är aktuell visste vi. Därför tänkte jag visa er ett par artiklar som handlar om just detta. Båda är på visserligen på svenska, men hoppas att det går bra att läsa ändå. 🙂 Först en artikel som publicerades på Yle i förrgår (26.9.2014).

Artikeln i korthet: Amerikanska Jeremy gifte sig med sin finska flickvän i Finland 2013. Att få uppehållstillstånd var relativt lätt, men sedan började problemen. Till exempel kan han inte få ett bankkonto förrän han har en stadig inkomst i Finland, till exempel arbetslöshetsunderstöd – men han kan inte vara smidigt i kontakt med FPA (Kela) utan bankkoder.

I det här fallet har det ändå gått så pass bra att Jeremy fått uppehållstillstånd. Alltid går det dock inte så bra. Här är en artikel som Yle publicerade på våren (27.3.2014), som handlar om Maria, vars man från Nigeria i två år har försökt få inresetillstånd till Finland. Orsaken till att han inte fått det är att myndigheterna anser att deras äktenskap är ett skenäktenskap.

Känner ni någon, eller har hört om någon, som har haft problem med att dels få lov att komma till Finland, eller har haft problem med byråkratin efter att de kommit till Finland? Tror ni att det skulle finnas något man skulle kunna göra för att förenkla processen? Eller finns denna process för en orsak och borde man alltså inte alls förenkla den?

Siis miten tämä moodle oikein toimii? Siis mikä blogi? Siis mikä heitettävä mikki ja mitä nämä iPadit tekee tässä? Nämä olivat omat ajatukseni kun tulin tälle kurssille ensimäistä kertaa. Kuten jo aikaisemmissa kommenteissa jo avauduin ahdistuksestani kurssin suoritustapaa kohtaan, ei minulle nämä asiat ole vieläkään oikein selvinneet. En ole täysin kädetön kaiken maailman elektroniikan kanssa, ja opin nopeasti, (vaikka kesti iänikuisuus ymmärtää miten tämän merkinnän saa tähän blogiin) mutta ongelmanani onkin ehkä uutuuden pelko. Koen ahdistusta siitä, etten osaa arvioida omaa osaamista ja tekemistäni kuten ennen, yksinkertaisella opettaja-oppilas-kynä-paperi-koe –kaavalla. Uusi ja erilainen tuntuu uhkaavalta.
Olen luova persoona ja rakastan uusien tapojen ja asioiden suunnittelua ja jopa toteutusta, siksi oli vaikeaa huomata olevani yhtäaikaisesti myös muutokselle vastarinta. Provosoivasti voisin jopa kysyä, eikö ole tekopyhää suunnitella uutta, jos ei itse ole valmis muutokselle?

Tämä saikin minut pohtimaan omaa suhtautumistani moneen muuhunkin asiaan. Otetaan esimerkiksi maahanmuutto.
Olen lähtökohtaisesti aina maahanmuuton kannalla. Tahtoisin Suomen olevan kuin Muumitalo, jota ei lukita koskaan, saa tulla käymään ja aina on tarjottavaa, saa tulla hetkeksi tai jäädä pidemmäksi aikaa. Eiväthän asiat nyt aivan kuten muumeissa valitettavasti mene.
Oletteko kuitenkin huomanneet, kuinka paljon helpompaa on jutella ja viettää aikaa eri kulttuureista (varsinkin niistä kulttuureista, joista on eniten ennakkoluuloja) jossakin toisessa maassa? Antaa heidän opettaa kulttuuristaan ja tavoistaan, näyttää paikkoja, mutta kun he tulevat Suomeen, kynnys on suurempi tehdä sama heille. On helpompaa olla hyväksytty erilaisena, kun hyväksyä erilaista. Eikö ole sääli?

On siis helppoa väittää olevansa avoin muutokselle ja suvaitsevainen, sehän on nyt muotia ja melkeinpä jopa ainut hyväksytty mielenmaisema. On siis ymmärrettävää, että on vaikeaa myöntää ettei olekaan niin avoin ja suvaitsevainen kuin mitä luuli olevansa, ainakin se on minulle. Usein raja kulkeekin siinä missä ymmärrys loppuu, ja asioita joita en ymmärrä onkin vaikka kuinka ja paljon.
Onko teille tullut samanlaisia tilanteita vastaan, jossa alkaa pohtimaan omaa suvaitsevaisuuttaan tai muutokselle avoimmuuttaan?  Miten suvaitsevaiseksi tai muutos valmiiksi koette itsenne? Vai olenko aivan yksin ajatusteni kanssa?