Kesäkuu 2018

START-FESTIVAALI OLI TIEDEPROJEKTIEN JUHLAA

Niemen kampus täyttyi maanantaina 14.5. eri-ikäisistä, innokkaista koululaisista, jotka olivat tulleet esittelemään lukuvuoden aikana tekemiään tiedeprojekteja Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen järjestämille StarT-festivaaleille. Projekteissa pääsi esimerkiksi kurkistamaan Avaruuden tietolaatikkoon tai ratkaisemaan Mysteeritalossa tapahtunutta murhatapausta. Päivän aikana koululaiset esittelivät projektinsa tuomareille, ja festivaalin lopuksi parhaat palkittiin.

Lasten sarjassa parhaana projektina palkittiin Avaruuden tietolaatikko Jalkarannan alakoulusta ja parhaana nuorten projektina Tulivuori Ahtialan yläkoulusta. Esittelyjen ohessa oppilaiden oli mahdollista käydä myös monissa erilaisissa työpajoissa, joissa pääsi muun muassa tekemään kemiallisia kokeita, tai ajamaan kauko-ohjattavaa VEX-robottia. Tapahtumassa oli iltapäivällä avoimet ovet, jolloin vieraatkin pääsivät ihastelemaan toinen toistaan hienompia projekteja ja kuulemaan koululaisten innostavia esityksiä. 

StarT-festareilla palkitut projektit

  • Yleisöäänestyksen voittaja: Mysteeritalo, Ahtialan yläkoulu
  • Lasten 1.palkinto: Avaruuden tietolaatikko, Jalkarannan alakoulu
  • Nuorten 1.palkinto: Tulivuori, Ahtialan yläkoulu
  • Tilastokeskuksen stipendi: Lemmikki-kysely, Orimattilan yhteiskoulu
  • LUT Tähtistipendi: Neljä tähteä, Jalkarannan alakoulu
  • LUT Tähtistipendi: Puhelin eri muodoissa, Jalkarannan alakoulu
  • LUT Tähtistipendi: Mysteeritalo, Ahtialan yläkoulu
  • LUT Tähtistipendi: Kahvilan perustaminen, Lahden yhteiskoulu
  • LUT Tähtistipendi: Salakirjoituksia, Lahden yhteiskoulu

 PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUS JA RAUTE OY YHTEISTYÖHÖN

Päijät-Hämeen LUMA-keskus ja Raute Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Raute Oy on maailmanlaajuisesti toimiva viilun, vanerin sekä viilupuun ja -palkkien valmistuslaitteistojen rakentaja ja suuri osa maailman viilupuutuotannosta tehdään Raute Oy :n koneilla. Raute Oy :n päätoimipiste sijaitsee Lahden Nastolassa ja sen muita tuotantoyksiköitä on muun muassa Kajaanissa, Kanadassa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Tukemalla päijäthämäläistä LUMA-toimintaa Raute Oy haluaa osaltaan olla edistämässä lasten ja nuorten innostusta LUMA-alojen opintoihin ja vaikuttamassa sitä kautta positiivisesti näiden alojen osaajien määrään tulevaisuudessa.

KESÄKUUN TIEDEKERHO

Tiedeluokka SOLUssa Niemen kampuksella viidesti kokoontuva Toukokuun tiedekerho on kääntynyt ennen viimeistä kokoontumiskertaa Kesäkuun tiedekerhoksi. Viimeinen, alakouluikäisille suunnattu tiedekerhokerta järjestetään tiistaina 5.6.. Maksuttomaan kerhoon PITÄÄ ILMOITTAUTUA ja mukaan mahtuu 15 ensimmäisenä ilmoittautunutta lasta. Vaikka aiheet ovat osin samoja kuin alkuvuoden LUMA Tiedekerhossa, ohjaajat ovat muuttaneet ohjelmaa sen verran että uudestaankin kannattaa tulla!

Ilmoittautuminen              Ilmoittautumislinkki seuraavan viikon kerhoon avautuu kerhotiistaita edeltävänä perjantaina klo 12. Löydät linkin Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen sivuilta luma.fi/phluma_lapsille ja nuorille_luma tiedekerho.

Aika                                   Tiistaisin klo 17 -18 (katso päivämäärät kerhon ohjelmasta, alla)

Paikka                                Tiedeluokka SOLU, Niemenkatu 73, B-siipi, 15140 Lahti.

Tulo-ohje                           Käynti tiedeluokkatiloihin Tiedepuiston B-siipeen sisäänkäynti B1 kautta, sisäänajo Laatikkotehtaankadun puolelta (ks kartta luma.fi/phluma_lapsille ja nuorille_luma tiedekerho)

 

Kesäkuun tiedekerhon ohjelma

5.6.                Aineiden väliset reaktiot

TUTKIMUKSIA VESIJÄRVESTÄ –LEIRI ELOKUUN ALUSSA

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää Tutkimuksia Vesijärvestä –päiväleirin 7-9 vuotiaille alakoululaisille 7.-9. elokuuta Tiedeluokka SOLUssa Niemen yliopistokampuksella, Lahdessa. Tutkimuksia Vesijärvestä -leirillä tutustutaan Vesijärven pieneliöstöön ja ympäristön kasvillisuuteen vesiekologisten tutkimuksien kautta. Luvassa on tutkimustyöskentelyä, preparointia ja mikroskopointia. Erilaisten tiedelaboratoriossa suoritettavien vesikokeiden ohella vietetään myös aikaa loppukesäisessä luonnossa, leikitään, pelataan, musisoidaan ja askarrellaan päivän vesiteeman mukaisesti.

Leiri on päiväleiri (ei majoitusta) ja sisältää lounaat ja välipalat! Leirin hinta 20€. Lisätietoja:

TIEDELUOKKA SOLU

Niemen kampuksella toimiva Tiedeluokka SOLU on oppimisympäristö, joka tarjoaa kouluille ja oppilaitoksille mahdollisuuden opetuksen monipuolistamiseen. Opettaja voi tulla Tiedeluokka SOLUun luokkansa kanssa tekemään kokeellisia töitä maantieteen, kemian, biologian tai koodaamisen ja robotiikan alalta. Valittavissa olevat työt on jaoteltu oppiaineittain, joista opettaja voi valita ryhmälleen työn. Opintokäynnin tavoitteena on tukea oppilaan ymmärrystä ja lisätä kiinnostusta LUMA-aineita ja niiden opiskelua kohtaan. Pyrkimyksenä on innostaa oppilaat ajattelemaan ja oivaltamaan itse. Tiedeluokkatoimintaa tukee vuoden 2018 loppuun saakka ESR-hanke LUMA Tiedeluokka –  tukea nuorten koulutusvalintojen tekemiseen. Hankkeen tavoitteena on tukea nuorten opiskeluvalintojen tekemistä erityisesti koulutuksen nivelvaiheissa (yläkoulu – toinen aste ja toinen aste – korkeakoulu).

Tiedeluokka SOLUn elo- ja syyskuun 2018 varauskalenteri pyritään julkaisemaan Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen www-sivuilla viimeistään elokuun alussa.

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUS TWITTERISSÄ, INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA !

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa phlumakeskus. LUMA-uutisia näet myös tykkäämällä Lahden Yliopistokampuksen Facebook-sivusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *