Kirjoittanut Paavo Huotari

Tämä haastattelu on jatkoa 15.1. julkaistulle haastattelulle “Kenen pääkaupunki Jerusalem on? Huippuyksikön tutkijat avaavat kaupungin historiaa” (Juha Pakkala & Kirsi Valkama), jossa keskityttiin Jerusalemiin Vanhan testamentin ja juutalaisuuden näkökulmasta. Tämä haastattelu tarkastelee kaupungin merkitystä varhaisten kristittyjen ja muslimien näkökulmasta. Viime aikoina esimerkiksi Pyhän Haudan kirkko on ollut esillä mediassa (HS 25.2.).

Keisarillista politiikkaa vai hengellisten totuuksien etsintää?

Helsingin yliopiston yliopistutkijan ja Uuden testamentin eksegetiikan dosentin Raimo Hakolan mukaan kristittyjen kiinnostus pyhään maahan kehittyi vähitellen. Miksi Jerusalem kiinnostaa kristittyjä? “Evankeliumien kuvaukset Jeesuksen viimeisistä päivistä sijoittuvat Jerusalemiin. Kun Jeesuksen pikaisen paluun odotus vähentyi, kiinnostus näihin pyhiin paikkoihin päinvastoin lisääntyi. Taustalla oli usko, että pyhissä paikoissa hengelliset totuudet avautuvat”, Hakola kertoo pyhiinvaelluksen motiiveista.

Jerusalem ei merkitse kristityille ainoastaan Jeesuksen viimeisten päivien muistelua. Hakolan mukaan myös Jeesuksen julistuksessa korostui silloin tällöin Jumalan valtakunnan konkreettinen tuleminen. Jotkut kristityt odottivat tuhatvuotista valtakuntaa, joka laskeutuu Jerusalemiin. ”Tämä näkyy esimerkiksi Justinos Marttyyrin (n. 114–165) kirjoituksissa. Varhaisille kristityille Jerusalem ja siellä olevat rauniot osoittivat myös, että Jeesuksen evankeliumeissa esittämät ennustukset olivat toteutuneet. Pyhiinvaelluskultti saikin pian juutalaisvastaisia piirteitä. Kristityt tulkitsivat tyhjän temppelivuoren ja temppelin rauniot Jumalan rangaistuksena juutalaisille, jotka surmasivat Jeesuksen. Kirkkojen lisääntyminen Jerusalemissa nähtiin taas osoituksena Jumalan suosiosta kristittyjä kohtaan. Itse asiassa joissain kristillisissä lähteissä todetaan, ettei temppelivuorelle saa rakentaa mitään”, Hakola avaa Jerusalemin merkitystä varhaisille kristityille.

”Kun Jeesuksen pikaisen paluun odotus vähentyi, kiinnostus näihin pyhiin paikkoihin päinvastoin lisääntyi”

Mutta miten pyhiinvaelluskultti oli mahdollista ei-kristillisessä Jerusalemissa? “Toisen vuosisadan jälkipuoliskolta on säilynyt vain muutamia kristittyjen miesten matkakertomuksia Jerusalemiin. Laajempi pyhiinvaelluskultti oli mahdollista vasta 300-luvulla, kun keisari Konstantinus (n. 273–337) antoi kristityille oikeuden vapaaseen uskonnonharjoitukseen. Kristityt saivat takaisin takavarikoidun omaisuuden. Uusia kirkkoja rakennettiin Palestiinaan, niihin pakkoihin missä Jeesus oli vieraillut kristillisen perimätiedon mukaan. Kristittyjen suosiminen oli seurausta Konstantinuksen omista poliittisista pyrkimyksistä”, Hakola tarkentaa.

Pyhiinvaelluskultin vaikutus on tuntunut Palestiinan alueella. Jerusalemin lisäksi pyhiinvaellusta esiintyi myös Galilean seudulla, minne Jeesuksen toiminta keskittyi evankeliumien mukaan. Arkeologisen aineiston perusteella Galilean taloudellinen tilanne oli hyvä 400 ja 500-luvuilla. Hakolan mukaan tämä saattoi olla osittain seurausta vakiintuneesta ja laajasta pyhiinvaelluskultista, sillä useat pyhiinvaeltajat edustivat yhteiskunnan varakasta eliittiä.

Jerusalemin tärkeimmäksi pyhiinvaelluskohteeksi nousi Konstantinuksen rakennuttama Pyhän haudan kirkko. Viimeaikaisten restaurointitöiden yhteydessä on nykyisen kirkon alta löytynyt viitteitä 300-luvulla rakennetusta kirkosta. Kristittyjen lähteiden mukaan kirkko rakennettiin Hadrianuksen 100-luvulla rakentaman Venuksen temppelin paikalle.  Hadrianuksen ajateltiin rakentaneen temppelin tarkoituksellisesti Jeesuksen tyhjän haudan paikalle ja näin pyrkineen turmelemaan kristittyjen jo olemassa olevia pyhiä paikkoja. ”Ajatus Jeesuksen kuolin- ja hautapaikan sijainnista Venuksen temppelin alla on mahdollisesti syntynyt vasta Konstantinuksen rakennusprojektin yhteydessä. Temppelin korvaaminen kirkolla oli todennäköisesti osa Konstantinuksen politiikkaa yhdistää valtio ja uskonto. Toisaalta tyhjä hauta on keskeinen osa varhaiskristillistä ajattelua. Jeesuksen kuolinpaikan konkreettinen osoittaminen oli tärkeää”, Hakola pohtii.

Jerusalemin ja muiden Jeesuksen elämään liittyvien paikkojen merkitys kristillisenä pyhiinvaelluskohteena näkyy yhä tänä päivänä. 1960-luvulta lähtien erityisesti fransiskaanien sääntökuntaan kuuluneet arkeologit ovat pyrkineet osoittamaan näitä paikkoja koskevan tradition luotettavuuden ja katkeamattoman ketjun ensimmäisiin kristittyihin asti. Hakolan mukaan tällainen johtopäätös perustuu usein löytöjen yksipuoliseen tulkintaan ja aikaiseen ajoitukseen. ”On usein mahdotonta sanoa tarkasti, missä jotkut evankeliumeissa kerrotut tapahtumat ovat tapahtuneet, jo siitä syystä, että Jeesuksen aikaiset kadut ovat usein monta metriä nykyisten katujen alla. Esimerkiksi nykyisen Via Dolorosan reitti vakiintui 1700-luvulla, vaikka varhaisimmat maininnat Jeesuksen kärsimystietä seuraavista kulkueista ovatkin jo 300-luvun lopulta”, Hakola sanoo.

Profeetta Muhammadin yöllinen matka kaukaiseen moskeijaan

Helsingin yliopiston tutkijatohtori ja tutkijakollegiumin jäsen Ilkka Lindstedt on varhaisen islamin asiantuntija. Jerusalemia pidetään perinteisesti islamin kolmanneksen pyhimpänä paikkana, miksi? ”Koraanin 17. Suura kertoo palvelijasta, jonka Jumala johdattaa jostain rukouspaikasta kaukaiseen moskeijaan (jae 17:1). Mahdollisesti jo Muhammadin aikaan mutta ainakin myöhemmin tämä palvelija on tulkittu profeetta Muhammadiksi (n. 570–632), joka teki yöllisen matkan Mekasta Jerusalemiin, ja sieltä taas taivaaseen. Taivaassa Muhammad olisi nähnyt entisiä profeettoja, kuten Aabrahamin. Hän myös neuvotteli Mooseksen välityksellä Jumalan kanssa päivittäisestä rukousten määrästä, jota muslimilta edellytetään. Yksi Jerusalemin moskeijoista on myöhemmin saanut nimensä tämän tekstin mukaan ”al-masjid al-aqsā ” eli kaukaisin moskeija,” Lindstedt kertoo.

Vaikka Koraani ei mainitse Jerusalemia nimeltä, Jerusalem oli pyhä kaupunki muslimeille jo islamin syntyaikoina. Varhainen islam on syntynyt pitkälti kristinuskon ja juutalaisuuden pohjalta. Arabian niemimaalla on mahdollisesti liikkunut juutalais-kristillisiä ryhmiä, ebionien jälkeläisiä, jotka noudattivat tiukasti Jumalan lakia, Tooraa. He ovat saattaneet vaikuttaa uuteen uskontoon ja sen myönteiseen suhtautumiseen lakia kohtaan. ”Koska Jerusalem oli tärkeä kaupunki juutalaisille ja kristityille, sitä sen oli oltava myös varhaisille muslimeille. Juutalaisuutta ja Islamia yhdistää erityisesti monoteismi, yksijumaluus. Koraani kuvaa Aabrahamia eräänlaisena proto-monoteistina ja idolatrian vastustajana, joka ei ollut juutalainen tai kristitty. Erityisesti profeetta Aabrahamin perintö yhdistetään Muhammadiin”, Lindstedt avaa uskontojen välisiä yhteyksiä.

Muhammadin elämänkertakirjallisuus kertoo, että muslimit olisivat rukoilleet alussa Jerusalemia kohti. Rukoussuunta kuitenkin kääntyi Mekkaa kohti, kun Muhammad pettyi juutalaisiin, jotka eivät tunnustaneet häntä Raamatun profeettana. ”Tämän elämänkertakirjallisuuden historiallisuus on epävarmaa. Toisaalta Koraanin 2. suura antaa myös viitteitä siitä, että muslimien rukoussuunta olisi vaihtunut”, Lindstedt pohtii.

Muhammadin pettymyksestä tai rukoussuunnan kääntymisestä huolimatta Jerusalem säilyi muslimien pyhänä kaupunkina. Kun Muhammad kuoli vuonna 632, uusi uskonnollis-poliittinen liike oli valloittanut suuren osan Arabian niemimaata. Tämän jälkeen alkoivat arabivalloitukset. Varhaiset muslimit valloittivat alueita muun muassa Lähi-idästä ja sitä myötä myös Jerusalemin pitkän piirityksen päätteeksi vuonna 637. Valloituksen jälkeen muslimit antoivat juutalaisten palata Jerusalemiin. Lindstedtin mukaan juutalaisissa aikalaisteksteissä arabivalloitukset nähdään hyvässä valossa, koska kristittyjä rangaistaan juutalaisten vainoamisesta.

”Kaiken kaikkiaan Jerusalemin merkitys muuttuu sitä mukaan mikä on ajankohtainen tilanne, niin rauhassa kuin sodassa”

Valloitusta seuranneiden tapahtumien historiallisuudesta ollaan epävarmoja. Myöhemmän historiankirjoituksen mukaan kalifi, muslimien hallitsija Umar (v. 634–644), olisi saapunut paikalle, mikä korostaa Jerusalemin tärkeyttä. ”Kertomuksen mukaan patriarkka Sophronius olisi luovuttanut Jerusalemin avaimet muslimeille. Sophronius myös esittelee kaupunkia Umarille. Kun Umar huomaa, että temppelivuorella ei ole temppeliä, hän määrää moskeijan rakennettavaksi sinne. Umar vierailee myös Pyhän haudan kirkolla, missä Sophronius kehottaa häntä rukoilemaan. Umar olisi kuitenkin kieltäytynyt rukouksesta, koska hän ei halunnut antaa mielikuvaa, että muslimit olisivat tulleet ryöstämään kristittyjen pyhiä paikkoja”, Lindstedt kuvaa myöhäisten lähteiden sisältöä.

600-luvun loppupuolella muslimien keskuudessa oli paljon sisäistä hajaannusta ja useita kalifeja. Ibn al-Zubair (v. 683–692) hallitsi Arabian niemimaata ja Mekkaa. Kilpaileva kalifi Abd al-Malik (v. 685–705) hallitsi puolestaan osia suur-Syyriasta ja Jerusalemia. Koska Mekka oli jo tuolloin keskeinen muslimien pyhiinvaelluskaupunki, useat muslimit pitivät juuri Ibn al-Zubairia oikeana hallitsijana. ”Kalliomoskeijan rakentaminen (v. 688–692) Jerusalemiin saattoi olla Abd al-Malikin pyrkimys muuttaa tätä asetelmaa. Kalliomoskeijan arkkitehtuuri viittaa siihen, että se rakennettiin alun perin pyhiinvaelluskohteeksi, ei rukouspaikaksi. Moskeijan keskellä on kivi, jossa Aabraham uskottiin olleen uhraamassa poikaansa tai mistä Muhammad nousi taivaaseen – tai molempia. Ibn al-Zubair kuitenkin kuolee vuonna 692, samana vuonna, kun Kalliomoskeija valmistuu. Kun Abd al-Malik onnistui valloittamaan Mekan, hänen uskonnollinen reforminsa Jerusalemia varten käy tarpeettomaksi”, Lindstedt pohtii kaupungin roolia muslimien välienselvittelyssä.

Umaijadi-dynastian (v. 661–750) aikana kalifaatin pääkaupunki oli Damaskoksessa, lähellä Jerusalemia. Vuonna 750 valta islamilaisessa kalifaatissa vaihtuu abbasidi-dynastialle (v. 750–1258). Samalla myös kalifaatin pääkaupunki siirtyi Bagdadiin. ”Toisaalta vaikka Jerusalemin poliittinen merkitys vähenee vuoden 750 jälkeen, sen apokalyptinen merkitys säilyy. Arabiankielisessä apokalyptisessä kirjallisuudessa useat lopun ajan tapahtumat sijoitetaan Jerusalemiin. Jeesus kuvataan esimerkiksi taistelemassa muslimien rinnalla, kun hän palaa Jerusalemiin. Kaupunkiin liittyvissä taisteluissa Jeesus lyö anti-Kristuksen (arab. al-dajjal) ja luovuttaa vallan toiselle lopun aikojen hahmolle, Mahdille, joka on profeetta Muhammadin jälkeläinen. Kaiken kaikkiaan Jerusalemin merkitys muuttuu sitä mukaan mikä on ajankohtainen tilanne, niin rauhassa kuin sodassa”, Lindstedt tiivistää Jerusalemin merkityksen islamilaisessa maailmassa.