Päivänsankari: historioitsija Eirik Hornborg (1879–1965)

Tohtori (h.c.) Eirik Hornborg oli monipuolisuusmiehiä. Hän oli historian maisteri joka työskenteli opettajana helsinkiläisissä oppikouluissa ja kirjoitti liudan historiateoksia eri aloilta; kaunokirjailija joka julkaisi niin historiallisia romaaneja kuin poikien seikkailukirjoja; itsenäisyysmies joka taisteli ensimmäisessä maailmansodassa Jääkäripataljoona 27:n riveissä; Ruotsalaisen Kansanpuolueen poliitikko joka taitteli peistään 1920-luvun kielikiistoissa; presidentti Paasikiven oikea käsi joka tutki Suomen ajautumista sotaan ns. Hornborgin komitean puheenjohtajana ja oikoluki YYA-sopimuksen tekstin.

Meitä Eirik Hornborg kiinnostaa ennen kaikkea siksi, että hän on kirjoittanut vanhan Helsingin kaupungin historia -sarjan eli “Sinisen sarjan” toisen osan, joka käsittää ajanjakson Suuresta Pohjan sodasta Suomen sotaan. Tuo osa on sekä tärkein perustutkimus 1700-luvun Helsingistä että yksi tärkeimpiä perustutkimuksia 1700-luvun Viaporista.

Hornborg itse luonnehti kiinnostuksensa historiaan olevan enemmän “esteettis-romanttista” kuin tieteellistä. Häntä voisi kuvailla myös “herrasmieshistorioitsijaksi”, hyvässä ja pahassa. Helsingin kaupungin historiaa varten on tehty valtava pohjatyö, Hornborg tuntuu lukeneen läpi koko kaupunginarkiston 1700-luvun osuuden. Hänen tutkimusotteensa on kuitenkin hyvin vanhanaikainen, hajanaista kronikoitsemista ja  tapahtumien pikkutarkkaa selostamista ilman pyrkimystä synteeseihin tai analyysiin. Lähdeviitteiden käyttäjänä hän on raivostuttava hutilus; monien mielenkiintoisten väitteiden todenperäisyyttä on mahdoton tarkistaa, koska lähdettä ei ole merkitty. Ja hänen tekstistään tunkee jatkuvasti läpi saarnaava moralisointi. Tässä tyylinäyte luvusta, jossa Hornborg käsittelee Helsingin toipumista Isostavihasta (lähdeviitteitä tässäkään kohtaa ei tietenkään ole):

Peittämätön, ahne ansionhimo, joka ei karttanut mitään keinoja, nosti myös silloin tällöin päätään kovasti koetellussa pienessä yhteiskunnassa. Suuren meritullin tarkastaja Petter Wetter, pormestarin isä, oli jo ennen pakomatkaansa tullut tunnetuksi osoittamastaan häikäilemättömyydestä ja oveluudesta maallisen omaisuutensa lisäämiseksi. Kesäkuun 10 p:nä 1723 hän esitti maistraatille jäljennöksen kamarikollegion marraskuun 2 p:nä 1714 antamasta päätöksestä, jonka mukaan hollantilainen kaljaasi, joka toukokuussa 1712 oli vallattu Naissaaren luona ja tuotu Helsinkiin, oli lasteineen julistettu saaliiksi. Valtauksen suorittaneen aluksen miehistö oli siirtänyt Wetterille saalisrahoja koskevat vaatimuksensa. (…) Tämän oikeuden hän tietenkin oli hankkinut itselleen pilkkahinnalla merimiehiltä, jotka varmaankaan eivät laskeneet voivansa säännönmukaista tietä saada mitään rahoja vallatusta aluksesta, joka oli joutunut vihollisen käsiin samalla kun se kaupunki, jonka viranomaisten tuli selvittää asia, oli pyyhkäisty maan pinnalta. Tämä ahneuden ja häikäilemättömyyden voitto keskellä yhteistä onnettomuutta saa meidät tuntemaan jonkinlaista tyydytystä todetessamme Petter Wetterin sittemmin kuolleen taloudelliseen perikatoon joutuneena ja jättäen jälkeensä vaillingin meritullin tileihin. (s. 35-36)

Kirjoittaessaan teosta Hornborg oli jo iäkäs mies, jonka tutkimusmetodit ja arvot olivat peräisin menneeltä aikakaudelta. Hänen tutkimuksensa on korvaamattoman hyödyllinen faktatiedon etsimiseen ja yksityiskohtien tarkistamiseen, mutta se oli otteeltaan vanhanaikainen jo ilmestyessään, ja on hyvä, että Helsingin kaupungin vanhempaa historiaa kirjoitetaan parhaillaan uudelleen.

Hornborg on haudattu Hietaniemen hautausmaalle. Pari vuotta sitten, Hietaniemen-kävelyn yhteydessä, yritimme löytää myös hänen hautansa. Se mainitaan hautausmaan opaskirjassa, mutta sitä ei löytynyt mistään vaikka tutkimme läpikotaisin ison alueen. Sampsa totesi tähän: “Mies kuoli kuten elikin: alkuperäislähdettä ei löydy”.