Syysretkellä Vanhassakaupungissa

Kauniin syyssään innoittamina teimme vuoden (luultavasti) viimeisen historiallisen ulkoilmaretken, kohteena Helsingin Vanhakaupunki. Bussi numero 68 vie sinne näppärästi yliopiston kulmalta.

Helsingin kaupunki sijaitsi Vantaanjoen suulla vuodesta 1550 vuoteen 1640, jolloin se siirrettiin nykyiselle paikalleen Vironniemelle. Myöhemmin aluetta on käytetty lähinnä teollisiin tarkoituksiin: Vanhankaupunginkoski on pyörittänyt myllyä, sahaa, vesilaitosta ja sähkölaitosta. Alueella on muutamia muinaisjäänteitä 1500-1600-luvuilta sekä runsaasti teollisuushistoriaa 1800-1900-luvuilta. Ja kaikkialtahan löytyy merkkejä myös Viaporin rakentamisesta, kun vain tarpeeksi kaivaa… Mutta vilkaistaan ensin muinaisjäännöksiä.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Vanhankaupunginkirkko.jpg

Vanhasta “Vantaan Helsingistä” on säilynyt yksi ainoa näkyvä jäänne: kirkon kivijalka, joka kaivettiin uudelleen esiin 1930-luvulla. Samalla kirkon lattian alta löydettiin seitsemän tiilimuurattua hautakammiota sekä toistasataa arkkuhautaa. Tästä kaivauksesta on laadittu pikkutarkka kartta, joka on muistini mukaan näyttävästi esillä Helsingin kaupunginmuseon perusnäyttelyssä Sofiankadulla. Koska en ole mikään barokkiajan kaupunkielämän asiantuntija, lainaan Eino E. Suolahden värikästä kuvausta siitä miltä jumalanpalvelus tässä kirkossa on neljäsataa vuotta sitten mahdollisesti näyttänyt:

Kokoontuessaan yhteisiin jumalanpalveluksiin kaupungin kirkkoon saattoivat Helsingin köyhimmätkin päästä osallisiksi maallisesta komeudesta ja loistosta. (…) Katosta riippuvat kynttiläkruunut, alttarilla seisovat kynttilänjalat ja saarnastuolia koristavat vaatteet kertoivat kokoontuneelle kirkkokansalle menneiden helsinkiläispolvien rikkaudesta ja mahdista. Kirkon perällä kuroitteleva köyhä väki saattoi suurina pyhinä nähdä lähikartanoiden mahtavien aatelismiesten saattuieneen asettuvan määrätyille paikoilleen, punaisen sametin tai mustan veran peittämille etupenkeille. Heidän takanaan istuivat pormestari ja raatiherrat käytävän vasemmalla puolella, heidän vaimonsa ja tyttärensä oikealla. Kunkin helsinkiläisen oli kuunneltava Jumalan sanaa oman penkkinsä näkökulmasta. Samanarvoisuus, josta kirkkoherra saarnoissaan puhui, ei suinkaan tarkoittanut tämän elämän piiriä, vaan sen iankaikkisen elämän, jonne kilvoitteleminen oli barokin ihmisen tärkeimpiä henkisiä tehtäviä. [Eino E. Suolahti: Helsingin neljä vuosisataa (Otava 1972), s. 46]

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/HansvanSandeninhautakivi.jpg

Arkeologien kiinnostus Vanhaankaupunkiin heräsi 1860-luvulla, kun kirkon alueelta löytyi kauppias Hans van Sandenin hautakivi. Hollantilaissyntyinen van Sanden oli 1500-luvun Helsingin rikkain kauppias; hän hoiti yksin puolet koko kaupungin ulkomaankaupasta. Jäljennös hautakivestä on muistomerkkinä kirkon kivijalan keskellä.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Helsinginmaapivienmuistomerkki.jpg

Kirkon vieressä kohoavalta kukkulalta on komea näköala Vanhankaupunginlahdelle. Kukkulan huipulla pienessä puistikossa on Helsingin maapäivien muistomerkki, pallopäinen kivipatsas jonka kolmella sivulla on muistoteksti suomeksi, ruotsiksi ja latinaksi. Kustaa II Aadolf kutsui suomalaiset säätyedustajat koolle Helsinkiin vuonna 1616, Puolan sodan ollessa aselepovaiheessa. Tammikuussa pidettyyn kokoukseen (jota ei pidetty tällä mäellä, vaan Helsingin raatihuoneessa sen juurella) saapuvat kahdenkymmenenviiden suomalaisen aatelissuvun päämiehet, Turun piispan johtama suuri joukko papistoa, kaikkien suomalaisten kaupunkien edustajat sekä parikymmentä talonpoikaiston edustajaa kihlakunnittain valittuna. Eino E. Suolahti kirjoittaa ylevästi:

Helsingin maapäivien tärkeimpänä tehtävänä oli vakuuttaa kuninkaalle suomalaisten olevan täysin sydämin mukana hänen taistelussaan Puolaa ja Sigismundia vastaan. Säätyjen tehtäväksi jäi myös ylimääräisen sotaveron hyväksyminen, joka oli välttämätön kuninkaan aktiivisen politiikan ajamiseksi.[sama teos, s. 39]

Ehkä niinkin. Rohkenen kuitenkin epäillä, että ylimääräisen sotaveron hyväksyminen oli pääsyy kutsua maapäivät koolle. Kustaa II Aadolf tuskin vaivautui matkustamaan Helsinkiin vain kuunnellakseen suomalaisten säätyedustajien vakuutteluja uskollisuudestaan… Suolahti ei myöskään anna uskottavaa selitystä sille, miksi maapäivien paikaksi valittiin juuri pieni Helsinki; en oikein jaksa uskoa hänen teoriaansa, jonka mukaan Kustaa Aadolf halusi pyyhkiä suomalaisten muistista isänsä Kaarle-herttuan nuijasodan aikaiset verityöt Helsingissä. Veikkaisin pikemminkin Seppo Aaltoon nojaten, että valtakunnan itäosan suurimpana sotilassatamana ja armeijan huoltokeskuksena Helsinki oli logistisesti helpoin paikka kokoukselle.

(Jatkuu huomenna…)