Helsingin yliopistossa on järjestetty kolmena peräkkäisenä lukukautena Käsiteanalyysin ja termityön kurssi. Keväällä 2014 pitämälläni kurssilla opiskelijat olivat suomen kielen graduvaiheen opiskelijoita. Syksyllä 2014 kurssille toivotettiin tervetulleiksi kaikki humanistisen tiedekunnan opiskelijat ja myös Humanistis-yhteiskunnallisen tutkijakoulun tohtoriopiskelijat. Keväällä 2015 järjestin vastaavanlaisen kurssin kuin syksyllä ja lisäksi periodin mittaisen kurssin Viikissä HY:n kolmen muun tutkijakoulun opiskelijoille.

Graduaan tai väitöskirjaansa työstäville kurssi tarjoaa välineitä oman tutkimuksen keskeisten käsitteiden ymmärtämiseen ja määrittelyyn. Käsiteanalyysi menetelmänä on selkeyttävä ja pakottaa miettimään käsitteiden suhteita toisiin käsitteisiin, etsimään ja tunnistamaan niiden välisiä eroja ja rajoja. Itselle tuttujen ja jopa itsestäänselvien käsitteiden määrittely saattaa tuntua yllättävän vaikealta, mutta kurssilla yhdessä pohtien yleensä on löydetty sekä asiantuntijaa itseään (opinnäytteen tekijää) että maallikoita (muita opiskelijoita ja ohjaajaa) tyydyttävä terminologinen määritelmä ja laajempi selite.

Käsitesuhteet mietinnässä

Kurssin opettajana ja termitöiden ohjaajana olen myös itse oppinut paljon. Käydessämme esimerkiksi läpi koostumussuhteen ja hierarkiasuhteen eroa mietimme yhdessä, millainen käsitesuhde on kirjallisuuden ja tietokirjallisuuden tai koirien ja koiraeläinten välillä. Totesimme, että näitä kahta käsitesuhdetta ei ole aina helppo erottaa toisistaan. Koostumussuhde on keskeinen silloin, kun kyse on konkreettisista, rajatuista kokonaisuuksista ja niiden tunnetuista osista. Opetin, että hierarkkisessa käsitesuhteessa alakäsitteellä on kaikki yläkäsitteen piirteet sekä ainakin yksi lisäpiirre. Opiskelijalle tuli ongelma ns. sinä-passiivin määrittelyssä. Fennistiikassa sitä joko ei voi määritellä passiiviksi tai sitten passiivin määritelmää pitää laventaa niin paljon, että käsitteen ala eli ekstensio kattaa myös sinä-passiivin.

Erityisesti väitöskirjaansa työstävien kanssa tuli selväksi se, että hyvin teoreettisille käsitteille on vaikea työstää termityössä suositeltuja hierarkiasuhteeseen perustuvia määritelmiä, koska yläkäsitettä ei välttämättä teoriassa ole käsitteenä olemassa. Tällaisissa tapauksissa apua saa ns. yleismääritelmistä, joissa yläkäsitteen tilalla on jokin käsitettä luonnehtiva yleiskielinen sana. Nämä yleismääritelmät lähestyvät ns. nominaalimääritelmiä, joita käytetään esim. sivistyssanakirjoissa, mutta käsitteet voidaan sitoa tieteenalan käsitejärjestelmiin tuomalla määritelmiin muita lähikäsitteitä, esimerkiksi funktiosuhteisia käsitteitä (jotka osoittavat esim. synty-, aika- tai syy-seuraussuhteen, toiminnan kohteen tai tavan, ominaisuus- tai omistussuhteen).

Hierarkiasuhde näyttää menevän helposti sekaisin wikissä käytetyn luokittelun kanssa. Termipankin luokat voivat olla myös termejä, ja siten toisen käsitteen yläkäsitteitä, mutta ne ovat ennen muuta ns. teemaryhmiä tai alaotsikoita, joiden alle tietyt termipankkiin syötetyt termit sijoitetaan.

Eri tieteenalojen termejä oppimassa

Kurssilla tulivat tutuiksi monet kiinnostavat käsitteet eri tieteenaloilta. Yksi uudehko termi on pariskuntapuhe, jonka opiskelijani määritteli ”sosiaaliseksi ja toiminnalliseksi ilmiöksi, jossa pariskunnan kategoria tulee merkitykselliseksi osaksi mitä tahansa puhetapahtumaa”. Termi kuuluu keskusteluntutkimuksen alaan, ja se kertoo puheessa reaalistuvista käytänteistä: puolisot voivat työskennellä tiiminä, kierrättää ja toistaa samoja kielenaineksia, täydentää toistensa vuoroja tai rakentaa kerrontaa yhteistoimin. Toisaalta puolisot voivat kiistellä ja komennella toisiaan, oikoa toisen käsityksiä tai kilpailla kertojan asemasta yhteistä kokemusta kerrottaessa.

Filosofian alueella tuli määritellyksi kategoria ”perustavan ominaisuuden nimeäväksi luokaksi tai yleiskäsitteeksi”, ja käsitesivun selitteessä avataan tarkemmin Aristoteleen ja Kantin ajatuksia kategoriasta. Kasvatustieteen alueella tuli esiin, että käsitteen piilo-opetussuunnitelma yläkäsite ei ole opetussuunnitelma, vaikka sanatasolla siltä vaikuttaakin. Samoin historian vastavalistus ei ole valistuksen alakäsite, vaan sen vieruskäsite – aatteellinen liike, kuten valistuskin.

Kieliteknologian sovellukset liittyvät usein käännöstieteeseen, mutta esimerkiksi kotouttaminen käännöstieteessä on kokonaan eri asia kuin kieliteknologian kotoistus. Sekaannuksen välttämiseksi suositeltavampi suomenkielinen nimitys kieliteknologian käsitteelle, jonka kerrotaan olevan ”tietokoneohjelmiston sopeuttamista paikalliseen käyttöön”, onkin ehkä lainattu lokalisointi.

Viikissä eräs maaperätutkija totesi, että kasvitieteen alueella humus on määritelty niin väljästi, että määritelmä ottaa piiriinsä paljon enemmän tarkoitteita kuin pitäisi. Eri tieteenaloilla samoja käsitteitä selvästikin käytetään eri tavoin. Lisäksi on termejä, jotka eri tieteenaloilla edustavat aivan eri käsitteitä: filosofin ja fyysikon kosmologioilla on yhteys, mutta filosofin termi liittyy metafysiikkaan kun taas fyysikko tarkastelee maailmankaikkeutta luonnontieteen menetelmin.

Tohtoriopiskelijat vetivät mukavasti mukaansa myös ohjaajiaan tai kollegoitaan. Myös keskustelua syntyi: wikiin tuli mm. neuvottelua siitä, voiko sammalkatto-termin määrittelyssä kertoa, että kasvukerros sisältää sammalen lisäksi jäkälää, kuten opiskelija oli aluksi määritellyt. Lopputuloksena todettiin, että parempi on mainita selitteessä, että ikääntyneillä sammalkatoilla esiintyy usein myös jäkälää, mutta koska se ei periaatteessa ja alun perin sammalkatolle kuulu, sitä ei kuulu mainita varsinaisessa määritelmässä.

Kursseille osallistuneet osaavat selvästikin kieliä, ja Tieteen termipankki antaa mahdollisuuden lisätä erikielisiä vastineita rajattomasti. Esimerkiksi japaninkielisiä vastineita lisäilivät yksi kirjallisuudenopiskelija, yksi käännöstieteen opiskelija ja yksi fysiikan jatko-opiskelija. Japaniksi maailmanviiva on 世界線 [sekaisen].

Termipankki kiittää talkoolaisia

Kaikki opiskelijat eivät toteuta kurssityötään Tieteen termipankin wikissä, mutta esimerkiksi tämän kevään kahden kurssin tuloksena termipankissa on työstetty noin 150 eri käsitesivua. Hyviä analyysejä tehtiin myös alueilla, joita ei vielä termipankissa ole mukana, kuten käsityötieteen, historian ja psykologian aloilla. Kurssin aikana termipankkiin saatiin mukaan Kosmologian ja Fysiikan aihealueet, lisäksi termityö aloitettiin ruotsinkielisellä Politologi-aihealueella, kun suomenkieliseltä puolelta valtiotieteet vielä kokonaan puuttuvat. Jatko-opiskelijat pääsivät myös mukaan tieteenalojensa asiantuntijaryhmiin, ja osa heistä on kurssin jälkeenkin jatkanut termityötä wikissä.

Kaiken kaikkiaan tänä keväänä pidetyt kurssit kannustavat edelleen tarjoamaan vastaavanlaisia kursseja yliopistoissa graduvaiheen opiskelijoille ja erityisesti väitöskirjan tekijöille. Se myös tuli vahvasti esiin, että termityö ja käsiteanalyysi eivät kuulu ainoastaan humanistisille aloille, vaan vastaavanlaisia taitoja tarvitaan kaikkialla, jossa operoidaan käsitteillä.

Aiemmissa blogikirjoituksissa on raotettu hieman eri tieteenalojen termityötä, ja esimerkiksi poudan ja onnellisuuden kaltaisten käsitteiden jälkeen minulla on lyödä pöytään seuraavat termit. Mitä onkaan kummittelu tai köyhä teatteri? Entä mitä eroa on vapaalla tanssilla ja uudella tanssilla? Muun muassa näitä esittävien taiteiden termejä olen pohtinut, kun aloitin työn aihealueella noin puolitoista kuukautta sitten. Alue on varsin laaja sisältäen esimerkiksi teatterin-, tanssin- ja esitystutkimuksen.

Aloitin tallentamalla teatterin- ja tanssintutkimuksen keskeisiä perustermejä sekä suomennettua aineistoa, muun muassa Marvin Carlsonin esitystutkimuksen sanastoa sekä Konstantin Stanislavskin näyttelijäntyön termejä.

Työn alussa on tullut esiin monitieteisyyden synnyttämiä haasteita: teatterintutkimus jakaa esimerkiksi kielitieteen, kirjallisuudentutkimuksen ja filosofian kanssa monia yhteisiä käsitteitä, jotka kaipaavat oman määrittelynsä esittävien taiteiden näkökulmasta. Näihin kuuluvat muun muassa käsite performanssi monine johdannaisineen ja suuri joukko semiotiikan alueen termeistä. Onkin mielenkiintoista havaita, kuinka samat termit ovat läsnä eri aihelueilla.

Välillä termit todella haastavat tallentajansa. Yhden termin kanssa voi mennä kymmenen minuuuttia tai puoli päivää. Olen ehkä hieman kateellinenkin sellaisille aloille, joilla on selkeät taksonomiat ja valmiit julkaistut sanastot. Kansainvälisiä sanakirjoja on toki julkaistu esittävien taiteidenkin alalla. Koska suomenkielistä käsikirjaa aakkostettuine termeineen ei kuitenkaan vielä ole, Termipankin kartuttaminen on erityisen tärkeää. Esitystutkimuksen sanasto on levinnyt muiden, erityisesti yhteiskuntatieteiden, alueelle ja termien alkuperäisen määrittelyn tunteminen hyödyntää käyttöä uusissa yhteyksissä.

Termityössä olen päässyt kaivelemaan taas oman alan peruskirjallisuutta ja toisaalta olen voinut käyttää myös alan uusinta suomenkielistä tutkimusta. Aihealueen asiantuntijaryhmän työ on saatu mukavasti käyntiin, ja tapaamisissamme käydään vilkasta keskustelua. Painettuun kirjaan verrattuna on suuri etu, että verkossa oleva Termipankki täydentyy ja muokkautuu koko ajan. Tutkimus ja termit elävät, eikä maailma ole (tältäkään osin) koskaan valmis.

(Kirjoittanut Tiera Laitinen)

Sää on siitä mukava puheenaihe, että kaikilla on siitä omakohtaista kokemusta. Niinpä meteorologinkin on yleensä helppo selittää ilmatieteen ilmiöitä suurelle yleisölle, kun perusilmiöitä kuvaava yhteinen sanasto on kaikille tuttua. Monen arjesta vieraantuneemman tieteenalan edustaja joutuu yleistajuista esitelmää valmistellessaan miettimään päänsä puhki, miten kertoa tutkimuksestaan jotain ilman, että joutuu uhraamaan puolet ajastaan käyttämiensä termien selittämiseen.

Joskus sanojen tuttuus voi kuitenkin olla petollista. Tiede tarvitsee täsmällisempää ilmaisua kuin arkipuhe, joten monet tutut suomen kielen sanat on ilmatieteessä määritelty suppeammin tai muuten eri tavalla kuin yleisessä kielenkäytössä.

Esimerkiksi kuura ja huurre tarkoittanevat useimmille ihmisille samaa valkoista kuorrutusta, jota talvisin toisinaan ilmestyy puihin ja muillekin pinnoille. Meteorologille ne ovat eri asioita: kuura merkitsee ainetta, jota syntyy pinnoille härmistymällä eli ilmassa olevan kosteuden muuttuessa suoraan höyrystä kiinteäksi aineeksi. Huurretta puolestaan syntyy, kun alijäähtyneet sumu- tai sadepisarat jäätyvät kiinni pintaan.

Ehkä yleisimmin väärin tulkittu termi on pouta. Monelle se tuo mieleen kauniin kesäisen päivän. Tässä tapauksessa sanan tieteellinen merkitys on kuitenkin laajempi. Säätiedotuksessa pouta tarkoittaa yksinkertaisesti sateetonta säätä. Taivas voi olla täysin pilvessäkin, eikä sana myöskään kerro mitään esimerkiksi lämpötilasta tai tuulisuudesta.

Ensisijaisesti on mielestäni tutkijan velvollisuus muistaa määritellä käyttämänsä termit, jos käyttää sanoja niiden yleiskielisestä merkityksestä poikkeavalla tavalla. Mutta varsinkin sään kaltaisessa kaikkia kiinnostavassa aiheessa yleiskielen ja tieteellisen kielen raja on häilyvä. Silloin soisin tieteellisen täsmällisyyden leviävän yleiskieleenkin, parantaahan se myös arkisen tiedonvälityksen tarkkuutta.

Termipankissa on tällä hetkellä varsin paljon sivuja, joiden sisältö on hyvin vähäinen. Tämä on seurausta siitä, että merkittävä osa aineistosta on tuotu termipankkiin erilaisista valmiista sanastoista, joissa yhdelle käsitteelle on saatettu antaa esimerkiksi vain yksi vieraskielinen vastine, joskus ei edes sitä. Tarkoituksena on, että termipankin asiantuntijat täydentäisivät jatkuvasti sisältöä näille sivuille. Käyttäjäpalautteen perusteella tämänkaltaiset sivut on kuitenkin koettu hämmentäviksi: käyttäjät ovat löytäneet etsimäänsä termiä vastaavan sivun, mutta se onkin paljastunut vain tyhjäksi paikanvaraajaksi. Termipankin käytön selventämiseksi tällaiset sivut on nyt merkitty keskeneräisiksi.

Tieteen termipankin lukijoille on myös annettu mahdollisuus vinkata asiantuntijoille, että toistaiseksi keskeneräinen sivu kaipaisi täydennystä. Vinkkausmahdollisuus koskee sellaisia sivuja, joilla ei ole määritelmä- eikä selitetekstiä ja se löytyy sivun alalaidasta. Vinkkausten perusteella termipankin asiantuntijat voivat priorisoida sellaiset sivut, joille on kaivattu kattavampaa sisältöä.

Markku Roinila

Olen jo jonkin aikaa työstänyt filosofian termejä Tieteen kansalliseen termipankkiin, aluksi Filosofia.fi-portaalin Logos-verkkoensyklopedian artikkeleiden pohjalta. Puhteen aikana olen pannut merkille, että filosofia, joka usein – tai ainakin 1900-luvun alkupuolella – korostaa eksaktiutta, ei aina ole kovin ronkeli tarkkojen määritelmien suhteen. Siinä missä vaikkapa kasvitieteen määrityksistä löytää helposti keskeiset rakenteet, filosofian kohdalla saattaa kovatasoinenkin artikkeli luistella kevyesti ohi termien määritelmistä. Tämä siitäkin huolimatta, että filosofisen kirjoittamisen oppaissa korostetaan aina käsitteiden määrittämisen ja yksiselitteisyyden merkitystä. Kun katsoo vaikkapa edellämainittua Logos-ensyklopediaa, joissakin artikkeleissa puheena oleva käsite määritellään heti tarkasti, kun taas joissakin artikkeleissa se jätetään tekemättä tykkänään.

Taitaakin olla syytä tehdä käsitesivu määritelmästä. Mutta siihen pitää löytää määritelmä! Ainakin sivulle voi laittaa sitaatin G. W. Leibnizin Metafysiikan esityksestä, jossa hän sanoo: ”Sanon määritelmää nominaaliseksi silloin, kun voidaan yhä epäillä, onko määritelty käsite mahdollinen…mutta siinä tapauksessa, että ominaisuus sallii olion mahdollisuuden tietämisen, se muodostaa reaalimääritelmän” (G. W. Leibniz, Filosofisia tutkielmia, toim. Tuomo Aho & Markku Roinila, Gaudeamus, Helsinki 2011, s. 107).

Filosofiassa ongelmaksi muodostuu helposti se, että määritelmät ovat yleisiä – hyvin yleisiä. Kelpo esimerkki tästä on Frank Martelan artikkeli ”Onnellisuus” Logos-ensyklopediassa. Sinänsä laadukas kirjoitus ei sisällä tarkkaa onnellisuuden määritelmää, vaan pyörii erilaisten kuvailujen ympärillä. Tästä en soimaa millään tavoin Martelaa, sillä kuten hän sanoo: ”Onnellisuuden ydintä etsittäessä on luonnollista kääntyä filosofian puoleen, mutta jos odotamme löytävämme sieltä yksiselitteisen vastauksen, joudumme pettymään.” Samaan hengenvetoon hän jatkaa, että onnellisuutta koskevaa kirjallisuutta on olemassa yllättävän vähän. Noh, jos itse asiaa koskevaa kirjallisuutta on olemassa vähän, onnellisuuden yleismääritelmiä on olemassa vielä vähemmän. Tarkemmin ottaen en suhteellisen perusteellisen tutkimuksen kuluessa löytänyt yhtäkään yksittäisestä filosofisesta näkemyksestä riippumatonta määritelmää, joka olisi tärkeimpien suuntauksien eli hedonismin (onnellisuus = nautinto) ja eudaimonismin (onnellisuus koostuu pitkäjänteisestä hyvien asioiden tasapainosta) yläpuolella, kattaen ne molemmat.

Onnellisuuden määrittely ei toki ole helppoa. Kautta historian on ollut mitä erilaisimpia näkemyksiä siitä, mikä tekee ihmisen onnelliseksi ja joidenkin mielestä kyseessä on niin subjektiivinen asia, ettei sitä edes voi määritellä. Itse kukin voi siis miettiä tykönään onko onnellisuuden määritelmä a) nominaalinen vai b) reaalinen. Ehkäpä näissä ontologisissa vaikeuksissa on syy siihen, miksi filosofian sanakirjoista ei löydy kunnollista onnellisuuden määritelmää. Se näyttäisi kuitenkin olevan tarpeen, sillä onnellisuudella riittää ottajia. Eräskin pääministerin palkkaama konsultti puhui taannoin parta väpättäen kukoistuksesta, joka vie Suomen uuteen nousuun. No, kun katsoo Tieteen termipankin ”Onnellisuus”-termisivua, siitä selviää, että kukoistus merkitsee ainakin akateemisessa filosofiassa Aristoteleen eudaimonismia. Tämä todistaa toisaalta sen, että filosofiassa asiat eivät vanhene, ja toisaalta sen, että filosofisia käsitteitä voi käyttää moniin eri tarkoituksiin.

Oli miten oli, tuskailtuani muutaman tovin määritelmän kanssa avauduin asiasta sosiaalisessa mediassa seuraavasti: ”Määrittele onnellisuus. Huhhuh.” Kommentti tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Sehän on hyvä määritelmä”.

Ps. Tämänhetkisen version onnellisuuden määritelmästä voi katsoa täältä: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:onnellisuus
Parannusehdotukset ovat tervetulleita joko ao. sivun keskustelu-osastoon (http://tieteentermipankki.fi/wiki/Keskustelu_Filosofia:onnellisuus )
tai osoitteeseen tieteentermipankki-info@helsinki.fi !

Työskentelin vuosina 2011-2013 Tukholman yliopistossa. Kokemukseni mukaan Tukholmassa ollaan pitkällä toimivan monikielisyyden toteuttamisessa, niin että kansainvälistymisestä huolimatta englannin kielen käyttö vaikuttaa mahdollisimman vähän ruotsin kielen asemaan hallinnon ja opetuksen kielenä. Siellä pidetään itsestään selvänä, että ulkomailta rekrytoidut työntekijät oppivat ruotsia kohtuullisen ajan kuluessa, ja näin todella tapahtuu. Toimin erittäin kansainvälisessä työyhteisössä, jossa henkilökunnan kokoukset pidettiin ruotsiksi.

Kun vertailukohtana on Ruotsi, saatetaan heti sanoa, ettei sama voi toimia Suomessa, koska suomen kielen ajatellaan olevan liian erilainen ja siksi vaikea oppia. On toki niin, että englannin- tai saksankielisestä taustasta tuleva henkilö voi oppia nopeammin ruotsia, jossa on enemmän yhtäläisyyksiä omaan äidinkieleen, mutta tämä ei tarkoita, että suomea ei voisi oppia riittävällä tasolla muutamassa vuodessa. Suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistyessä olemme tottuneet näkemään yhä enemmän eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulevia ihmisiä, jotka ovat oppineet suomea erittäin hyvin. Ei ole mitään syytä, miksei tämä onnistuisi myös korkeastikoulutetuilta yliopistoihmisiltä, jos siihen suodaan mahdollisuudet ja sitä tuetaan.

Helsingin yliopistossa uudistetaan parhaillaan kielten asemaa ja käyttöä yliopistossa ohjailevia kieliperiaatteita. Eräs keskusteluissa esillä ollut asia on juuri kansalliskieltemme asema kansainvälisissä rekrytoinneissa. On yliopiston edun mukaista, että opetus- ja tutkimushenkilöstöä rekrytoidaan kansainvälisesti, eikä esimerkiksi professuureja tai lehtoraatteja pidä julistaa auki vain kansallisilla foorumeilla ja kielillä niissäkään tapauksissa, joissa työnkuvaan kuuluu hallintoa ja opetusta suomeksi tai ruotsiksi. Rekrytoinnit on tehtävä kansainvälisesti, mutta kansainvälisen rekrytoinnin ei tule heikentää suomen kielen asemaa hallinnon kielenä eikä kansalliskielten asemaa opetuskielinä.

Ulkomailta yliopistoihin rekrytoitujen työntekijöiden suomen tai ruotsin kielen taidon hankkimista tulee tukea ja kielen opiskelu tulee sisällyttää työsuunnitelmaan kokonaistyöajan puitteissa. Pysyvään työsuhteeseen rekrytoitaessa pitää rohkeasti edellyttää, että tehtävään valittu työtekijä hankkii tarvittavan kielitaidon muutaman vuoden kuluessa. Kansainvälisen rekrytoinnin hakuilmoituksissa on sitten selvästi ilmoitettava, että tätä paitsi edellytetään, myös aktiivisesti tuetaan työnantajan taholta. Käytännössä voidaan ajatella, että työntekijä saavuttaisi passiivisen kielitaidon muutamassa vuodessa, jolloin hän voisi toimia suomenkielisissä kokouksissa reseptiivisen monikielisyyden mallilla, ja aktiivisen kielitaidon sitten hieman pidemmässä ajassa. Reseptiivisellä monikielisyydellä tarkoitetaan kielenkäyttötilannetta, jossa kukin osallistuja puhuu omaa kieltään ja kaikki ymmärtävät toistensa kieliä. Reseptiivisen monikielisyyden toimivuudesta on hyviä kokemuksia Helsingin yliopiston Nykykielten laitoksessa.

Aitoa ja nykyaikaista kansainvälistymistä ei ole yksipuolinen siirtyminen englannin kieleen itsekolonisaation hengessä, vaan toimiva monikielisyys, jossa uskalletaan arvostaa omaa kieltä ja kulttuuria eikä oma-aloitteisesti heikennetä niiden asemaa.

Matti Miestamo

Historiantutkija Jason Lavery pohtii Tieteessä tapahtuu -leh­den uusimmassa numerossa (3/2014) suomen kielen heikentymistä tieteen kielenä ja mahdollisuuksia palauttaa se entiseen täysivaltaiseen asemaansa. Lavery on Suomen ja Skandinavian historiaan erikoistunut Oklahoman yliopiston profes­sori, joka vierailee parhaillaan tutkijana Jyväskylän yliopistossa.

Suomen kielen heikentyessä tieteen kielenä häviää tieteellinen vapaus, Lavery to­teaa. Väite hätkähdyttää ja vaatisi oman keskustelunsa. Monissa muissakin maissa on viime vuosina siirrytty oman kielen käytöstä englantiin tieteen kielenä ikään kuin vapaaehtoisesti. Sitä on kutsuttu myös itsekolonisoinniksi (ks. Hakulinen 2011). Sillä taitaa tosiaan olla jotain tekemistä tieteellisen vapauden kanssa, varsinkin kun tutkijoita palkitaan tieteen yksikielistämisestä. Kokemuksia on siitäkin, miten englantiin siirtyminen on typistänyt tutkimusta ja laskenut julkaisujen tasoa.

Lavery pohtii sitä, miksi suomen kielen annetaan heikentyä tieteen kielenä. Se liittyy hänen mielestään kansainvälisyyden käsitteen väärinymmärtämiseen. Suomen tiedemaailmassa kansanvälisyys on määritelty ei-suoma­laisuu­deksi ja ei-suomen­kielisyydeksi. Suomen kieli on rajattu syntyperäisten suomalaisten käyttöön ja sitä ohjataan pelkkään populaaristukseen. Ulkomailta yliopistoihin tulleiden työntekijöiden suomen kielen oppimisen pitäisi kuitenkin olla itsestäänselvää. Laveryn mukaan suomen ylläpito täysivaltaisena tieteen kielenä voisi tulla mahdolliseksi, jos suomenkielisen tutkimuksen piiriin hyväksyttäisiin myös ne tutkijat, jotka osaavat tai haluavat oppia suomea vieraana kielenä.

Laveryn puheenvuoron ehdotukset muistuttavat vuonna 2009 ilmestyneen kielipoliittisen ohjelman Suomen kielen tulevaisuus suosituksia. Tieteen termipankki on yksi noiden suositusten seuraus. Se perustettiin 2011 tukemaan suomen kielen asemaa luomalla edellytyksiä tieteen rinnakkaiskielisyydelle: vasta suomenkielinen terminologiahan tekee tieteellisen kirjoittamisen ja puhumisen suomen kielellä mahdolliseksi. Yksikielisyys ei siis kuulu termipankin ohjelmaan, ja tutkijan monikielisyyskin on termityössä välttämätöntä. Viime aikoina termipankki on alkanut laajentua myös muille kotimaisille kielille, ja termien erikielisten vastineiden listatkin näyttävät olevan yhä monikielisempiä.

Kansainvälisyyden käsitettä ei mikään tieteenala ole termipankissa vielä yrittänyt määritellä, mutta se tuntuisi olevan tarpeen. Termipankin kannalta Laveryn kommentti on tärkeä ja ansaitsee kaiken huomion. Tieteelliset käsitteethän ovat kansainvälisin ilmiö, mitä voi kuvitella. Useimmiten ne ylittävät kieli- ja valtionrajat. Termipankissa ei myöskään ole tarkoitus suunnata tai rajata suomenkielisiä termejä ainoastaan suomea äidinkielenään puhuville käyttäjille – eikä niiden muokkaustakaan. Suomea vieraana kielenä puhuvien tutkijoiden läsnäolo on kuitenkin pidettävä erityisesti mielessä, ettei heille käy termipankissa niin kuin Laveryn mukaan suomalaisissa yliopistoissa tahtoo käydä.

Kouluissa ollaan 2000-luvulla päästy jo pitemmälle, ja erottelu syntyperäisten ja uussuomalaisten välillä alkaa olla keinotekoista. ”Suvaitsevaisuus, myös kielellinen suvaitsevaisuus, ja sen hyväksyminen, että suomen kieli ei ole vain meidän supi­suom­a­laisten omaisuutta, on kuitenkin jotakin, mitä vasta opettelemme”, totesi kielipoliittinen ohjelma vuonna 2009. Asiantuntijuuden käsite tarjoaa ohjelman mukaan joka tapauksessa paremmat eväät koulujen kielenopetuksen tavoitteiden määrittelyyn kuin syntyperäisyyden tai äidinkielisyyden käsitteet. Sama koskee tietysti akateemistakin maailmaa.

Kielipoliittinen ohjelma päätyi ehdottamaan uudenlaista suomenopettajien koulutusta sekä koulujen oppiaineen nykyisen nimen äidinkieli ja kirjallisuus muuttamista nimeksi suomen kieli ja kirjallisuus. Se merkitsisi syntyperäisten ja suomea toisena tai vieraana kielenä puhuvien oppilaiden varhain alkavaa yhteistä opetusta. Opiskelu samassa tilassa on mielekästä, koska kieltenväliset erot nostavat kaikkien läsnäolijoiden metakielistä tietoisuutta. Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä tutkija Maria Kok on äskettäin (2012) kertonut suomea vieraana kielenä opiskelevien termitietoisuudesta, joka tuli esiin heidän pohtiessaan suomen kielen aikamuotojen epäloogisen tuntuisia nimityksiä.

Käsitteistä puhuminen onkin tietysti helpompaa, jos työkaluna on kirkas ja ymmärrettävä terminologia. Siinä suomenkielisen termiyhteisön monikielisyys ja monien äidinkielten olemassaolo vain nostaa tasoa.

Lähteet

Jason Lavery 2014: Suomen tulevaisuus tieteen kielenä. http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/41562/10655
Auli Hakulinen 2011: Globalisointi vai kolonisointi?
http://www.kotus.fi/?5392_m=8283&s=3232
Maria Kok 2012: Terminolgia työvälineenä – aikamuotojärjestelmästä ja sen opetuskäytänteiden ergonomiasta S2-opetuksessa. Lähivõrdlusi. Lähivertailuja 22 (2012). http://www.rakenduslingvistika.ee/ajakirjad/index.php/lahivordlusi/article/view/LV22.04
Suomen kielen tulevaisuus. Kielipoliittinen toimintaohjelma  http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk7/

Kirjoitin viime vuoden huhtikuussa blogin termipankin käyttäjätilastoista ja suosituimmista sivuista tukeutuen Google Analyticsiin ja wikin omaan tilastointiin. Vuosi sitten Tieteen termipankissa oli kuukausikäyttäjiä lähes 7 900, säännöllisiä käyttäjiä heistä oli noin kaksi tuhatta. Arkipäivisin käyttäjiä oli silloin noin 350, viikoittain 1700–2100.

Vuodessa määrä on kaksinkertaistunut: viimeisen kuukauden aikana käyttäjiä on ollut runsas 17 500. Säännöllisiä käyttäjiä heistä oli lähes 4 400. Arkipäivisin käyttäjiä on runsas 800, viikoittain 4200–4800. Lauantaisin sivustoa käytetään vähiten, n. 300 kävijää. Sunnuntaisin kävijöitä on 400–500. Keskimääräisen käynnin kesto viimeisen kuukauden ajalta on ollut 2 minuuttia 13 sekuntia.

Vuosi sitten kerroin myös suosituimmista sivuista. En nyt lähde niitä tarkemmin syynäämään, mutta toteanpa vain, että jostain syystä kasvitieteen kangasturve (1491 latausta), mikrobiologian aflatoksiini (1209 latausta) ja kielitieteen eksistentiaalinen presuppositio (1117 latausta) ovat kiilanneet suosituimpien käsitesivujen kärkijoukkoon, ohittavat jopa useimmat sellaiset termit, joita olemme paljon itse muokanneet ja käyttäneet esimerkkeinä erilaisissa esittelytilaisuuksissa. Mikähän niitä nostaa?

Google Analyticsin tarjoama palvelu on kehittynyt viime aikoina siten, että sivuston käyttöä voi seurata reaaliaikaisesti. Käyttäjätilaston seuraaminen on ollut kiinnostavaa ja palkitsevaa – Tieteen termipankilla on paljon käyttäjiä! Ja kaikkien aihealueiden sivuilla on katsojia. Toivon tämän kirjoitukseni kannustavan yhä useampia tieteenaloja tulemaan mukaan Tieteen termipankkiin.

Ensimmäisen puolen tunnin mittaisen seurantani teen helsinkiläisten hiihtolomaviikon perjantaina alkaen klo 13.36. Aluksi Tieteen termipankissa on 8 aktiivista vierailijaa. Heistä 6 on Helsingistä, 1 Keravalta, 1 Tartosta. Kolmen minuutin päästä käyttäjiä on Helsingistä 4, Tampereelta 2, Oulusta ja 1 Keravalta. He ovat kiinnostuneita termeistä kesäpuu, parenteesi, kenotsooinen maailmankausi, maanpuolustusvelvollisuus, vapaudensuoja ja fyllösfääri. Kymmenen minuutin päästä tamperelaiset ovat poistuneet, Oulusta on tullut toinen käyttäjä ja nyt seuraan liittyy myös yksi turkulainen. Yksi helsinkiläisistä katsoo sivuaan mobiililaitteesta. Tarkasteltavat termit ovat piloerektio, nukleaasi, urosepsis, fyllösfääri ja kevätpuu. Itselläni on auki kasvitieteen käsitesivu kärsä, mutta sitä ei näy reaaliaikaisessa raportissa, koska en ole tällä hetkellä aktiivinen vierailija. Joku avaa sosiaalipsykologian käsitesivun rasismi. Kolme kävijöistä on tullut googlen kautta, kaksi suoraan. Ajankohtana 13.47 termipankissa on kolme vierailijaa: Helsingistä, Tampereelta, Oulusta. Yksi heistä katsoo mobiilista. Termit ovat kevätpuu, uintisiima ja rasismi. Minuutin päästä on vain kaksi vierailijaa, molemmat Helsingistä. 13.50 toinen poistuu ja mukaan tulee monohydraatista kiinnostunut haminalainen, joka katsoo sivua tietokoneeltaan. 13.56 olen seurannut tilannetta 20 minuuttia; nyt mukaan tulee kaksi helsinkiläistä. Viidestä vierailijasta kolme on tullut suoraan, kaksi googlen kautta. Neljä heistä katsoo sivuja tietokoneelta, yksi tabletista. 14.03 Tieteen termipankin Tuoreet muutokset -sivulta näkyy, että joku on päivittänyt lakimiesyhdistyksen tunnuksella oikeustieteen sivua edunvalvonta. 14.05 Google Analyticsin mukaan vierailijoita on vain 2 Helsingistä. Toinen on oikeustieteen lomakkeessa, toinen katsomassa Tuoreet muutokset -sivua. Jälkimmäinen heistä olen minä. 14.06 paikalla on neljä aktiivista vierailijaa, joista 3 on Helsingistä ja yksi Jyväskylän seutukunnan alueelta. Tarkastellut sivut ovat performatiivisuus, referatiivirakenne, oikeustieteen lomake ja Tuoreet muutokset -sivu. Yksi käyttäjistä on mobiilikäyttäjä. Puoli tuntia on kulunut. Käyn itse nopeasti Tieteen termipankin etusivulla ja sitten Tuoreet muutokset -sivulla. Käyntini päivittyy 10 sekunnissa Google Analyticsiin.

Seuraavana keskiviikkona kello 11.40 alkaen puolessa tunnissa kerrallaan paikalla on 4–10 katselijaa, Google Analyticsin ilmoittamat paikat ovat Helsinki, Vantaa, Paimio, Tampere, Kajaani, Lappeenranta, Espoo, Järvenpää, Pirkkala, Greifswals, Jyväskylän seutukunta, Turku, Joensuu ja Kerava.  Lähes koko ajan on auki sivuja kasvitieteestä, mikrobiologiasta, biologiasta, sienitieteestä, oikeustieteestä, kielitieteestä, silloin tällöin myös kirjallisuudesta, sähkötekniikasta, eläintieteestä, terminologiaopista. Yleensä Helsingistä on yhtaikaa useita käyttäjiä. Myös yliopistopaikkakunnilta voi olla kerralla useita, erityisesti Turusta, Tampereelta, Oulusta ja Joensuusta.

Samana päivänä vähän myöhemmin alkaen 15.10 käyttäjiä on enemmän, 7–12. He ovat Raumalta, Kotkasta, Kemistä, Kittilästä, Raisiosta, Turusta, Lappeenrannasta, Helsingistä, Jyväskylän seutukunnan alueelta, Lahdesta, Espoosta, Joensuusta, Vaasasta, Kouvolasta, Tampereelta, Porista, Oulusta, Sastamalasta. He katsovat mm. termejä obesiteetti, neurosekreetio, isotrooppinen, polyetyleeniglykoli, alloktoninen, hallintopakko, massavelka, verbiliitto, supistumaverbi, kliitti, entiteetti, arkaismi, segmentaatio ja nukleaasi. Useimmiten sivulle on päästy Googlen kautta. Joku on tullut myös jollain toisella sivustolla olevan suoran linkin kautta.

Torstaina 27.2. klo 10.15–10.45 paikalla on 9–12 vierailijaa koko ajan. He ovat Helsingistä, Vaasasta, Turusta, Espoosta, Oulusta, Kemijärveltä, Vantaalta. Viikon päästä torstaina 6.3. seuraan kävijöitä klo 14.30-15.00. Enimmillään termipankissa on 17 käyttäjää, vähimmillään 8. Joku katsoo sivuja Brysselissä, joku Norjan Bodøssa, joku Lohjalla. Auki on sivuja kasvitieteestä, kielitieteestä, mikrobiologiasta, käännöstieteestä, sienitieteestä ja sosiaalipsykologiasta.

Yölläkin on käyttäjiä. Silloin katsotaan termejä erityisesti biologian, mikrobiologian ja oikeustieteen aihealueelta. Eräänä torstaiyönä klo 00.14 paikalla on kolme katselijaa: Turusta, Espoosta, Helsingistä. He tutkailevat sivuja epimeeri, epäsymmetrinen kilpailu, eukaryoottisolu, sappirakkotulehdus. Puolen tunnin aikana 7 viimeisenä minuuttina Tieteen termipankin sivustolla ei ole yhtään käyttäjää.

Sunnuntain vastaisena yönä 9.3. klo 0.20 joku Barcelonasta lukee termipankin englanninkielistä etusivua. Muut käyttäjät ovat Kajaanista, Tampereelta, Madridista. Näitä yökyöpeleitä kiinnostavat oikeustieteen tavaramerkkioikeus ja vilpitön mieli sekä biologian povidoni. Puolen tunnin aikana on 8 minuutin jakso, jolloin paikalla ei ole ketään, mutta kun lopetan seurantani yhden maissa, on paikalla taas 3 uutta katsojaa.

Kuten tässä olen raportoinut, Tieteen termipankilla on paljon käyttäjiä. Eniten käyttäjiä on normaaliin työaikaan arkipäivisin, mutta myös öisin sivuja luetaan. Keitä lukijat ovat ja mitä aloja he edustavat? Tarjoaako Tieteen termipankki heidän kysymyksiinsä vastauksia? Millaisia käyttäjäkokemuksia heillä on wikistä? Kuinka hyvin termipankin sivuja voi selata kännykällä?  Näihin kysymyksiin voimme saada vastauksia piankin, kunhan saamme valmiiksi käyttäjäkyselyn, johon kuka tahansa voi vastata käsitesivujen kautta.

Internetissä on helppo törmätä sanaan wiki. Se tulee vastaan satunnaisellekin Internetin käyttäjälle jo miltei ensimmäisessä Google-haussa: ensimmäisellä hakutulossivulla melkein aiheesta kuin aiheesta löytyy ainakin yksi Wikipediaan johtava osuma. Mutta Wikipedian lisäksi on myös monia muita wiki-alkuisia tai -loppuisia sanoja, jotka osuvat silmään ainakin satunnaisesti. Tässä blogissa esitellään Tieteen termipankin kannalta niistä tärkeimpiä.

Maailman suurin tietosanakirja Wikipedia alkaa olla kaikille tuttu, mutta vähemmän tunnettu on sen ylläpidosta vastaava amerikkalainen säätiö Wikimedia Foundation. Wikimedia Foundation perustettiin vuonna 2003 nostamaan Wikipedian ylläpidon taloudellinen taakka siitä siihen asti huolehtineiden yksityishenkilöiden harteilta. Wikipedia oli perustettu paria vuotta aiemmin ja sillä oli jo tuolloin vireä 4000 säännöllisen muokkaajan yhteisö, joka siihen mennessä oli saanut aikaiseksi 234 000 sana-artikkelia. Sinällään jo vaikuttava suoritus, mutta ei mitään verrattuna siihen laajuuteen, mihin Wikipedia-yhteisö on sittemmin yltänyt. Samalla Wikipedian liepeille oli muodostunut useita joko teknisesti tai sisällöllisesti samanhenkisiä projekteja, jotka WikiMedia Foundation päätyi ottamaan huomiinsa.

Nykyään Wikimedia Foundation on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen säätiö, joka saa rahoituksensa lähinnä yksityisiltä lahjoittajilta. Vuoteen 2013 mennessä sen tulot olivat kasvaneet liki 50 miljoonaan dollariin vuodessa ja vakinaisten työntekijöiden määrä hieman alle kahteen sataan. Wikimedia Foundationin rahat eivät kuitenkaan kulu pelkästään Wikipedian palvelinkustannuksiin, eivätkä kaikki – tai edes suurin osa – sen työntekijöistä työskentele Wikipedian parissa. Wikipedian ohella Wikimedia Foundation pitää yllä myös erilaisia avoimeen lähdekoodiin ja vapaaseen saatavuuteen perustuvia ohjelmistokokonaisuuksia ja aineistoja.

Näistä ehkä tärkein on MediaWiki-niminen wiki-alusta, joka toimii myös Tieteen termipankin pohjana. Wikimedia-säätiön ansiosta MediaWiki on alustana vakaa, hyvin ylläpidetty ja säännöllisesti päivittyvä. Sen piirissä toimii aktiivinen kehittäjäverkosto, joka jatkuvasti laajentaa saatavilla olevien laajennosten ja lisätoimintojen määrää. Osa näistä laajennoksista on itsekin kasvanut kokonaisiksi laajennosekosysteemeiksi, jotka ovat mahdollistaneet uusia tapoja käyttää wikejä ja hämärtäneet rajaa wikien ja tavallisten Internet-sivustojen välillä. Wikimedia Foundationin hyvin hoidetun talouden ansiosta kenen tahansa ilmaiseksi käytettävissä on laadukas wiki-ohjelmisto.

Vaikka usein Wikipedia tuleekin edustaneeksi koko wiki-käsitettä, se on kuitenkin vain yksi wiki tuhansien joukossa, ja MediaWiki-alusta on vain yksi wiki-alusta kymmenien wiki-alustojen joukossa. Historiallisesti wikit (mikäli historiasta voidaan näin nuoren ilmiön kohdalla vielä puhua) ovat olleet Internet-selaimella luettavia sivuja, joita käyttäjät ovat päässeet suoraan selaimellaan muokkaamaan. Wiki-sana tulee havaijin kielen nopeaa tarkoittavasta sanasta, ja se on tullut yleisnimeksi ensimmäisen wikin, WikiWikiWebin, nimestä. Wikien keskeisin anti on ollut muuttaa yksisuuntainen Internet-viestintä kaksisuuntaiseksi, jolloin jokainen lukija on myös potentiaalinen kirjoittaja. Tämä on edelleen mahdollistanut uudenlaisen yhteisöllisen sisällöntuottamistavan, jonka voimasta esimerkiksi juuri Wikipedia on hyvä osoitus. Wikit toimivat aluksi vain yksittäisten ristiinlinkitettävien tekstisivujen varassa, mutta alkuperäsen wikiohjelmiston lisäosiksi tehdyt laajennokset kuten Semantic MediaWiki (SMW) ovat monipuolistaneet wikien perusrakenteita ja tehneet mahdolliseksi tarjota suuren osan modernien Internet-sivustojen toiminnallisuuksista myös wikeihin.

Semanttinen MediaWiki on MediaWikin laajennos. Sen lähtöajatus oli kyetä tekemään MediaWikin sivuista sellaisia, että ne sisältäisivät sillä tavoin rakenteistettua tietoa, että wiki itsessään tietäisi jotain omista tiedoistaan. Tämä mahdollistaisi tietojen järjestämisen ja selaamisen monin eri tavoin. Näin esimerkiksi yhden käyttäjän kirjoittaessa tietoja vaikkapa tiikereistä tai elefanteista ja ilmoittaessa joitain tietoja näiden uhanalaisuudesta, voi toinen käyttäjä artikkelissaan lajien uhanalaisuudesta hyödyntää näitä tietoja automaattisesti esimerkiksi erilaisten listojen tai muuttuvien tietojen muodossa. Kun ensimmäinen käyttäjä myöhemmin päivittää tietonsa tiikerien uhanalaisuudesta, päivittyvät tiedot samalla jälkimmäisenkin käyttäjän sivulle.Tällainen ei ollut mahdollista aiemmin, sillä perinteiset wiki-sivut muodostuivat vain tekstistä. Niitä voi kyllä selata erilaisten sanahakujen avulla, mutta moneen tarpeeseen pelkkä sanahaku on työkaluna riittämätön. Semanttinen MediaWiki on sittemmin tavoitteiltaan ja laajuudeltaan kasvanut ja sillekin on muodostunut aktiivinen kehittäjä- ja käyttäjäyhteisönsä, joka on järjestynyt Open Semantic Data Associationin (OSDA) nimellä toimivaksi yhdistykseksi.

MediaWikin laajennoksista tällä hetkellä juuri Semanttinen MediaWiki näyttääkin eniten laajentaneen wikien käyttöaloja sekä yritysmaailmassa että tieteellisen tutkimuksen parissa. Wikit ovat korvanneet monissa yrityksissä kokonaan aiemmin käytetyt intranet-ohjelmistot, ja yritysten sisäiseen käyttöön räätälöidyistä wikeistä on tullut suoranainen teollisuudenala. Tieteellisessä tutkimuksessa SMW:tä on sovellettu ainakin kattavana hermosolutietopankkina neurotieteissä (Blue Brain Project, EPFL Sveitsi [http://bluebrain.epfl.ch]), mittaustulosten keräämiseen ja järjestämiseen ilmastotutkimuksessa (Alankomaiden Kuninkaallinen Meteorologinen instituutti KNMI) ja maksapotilasdatan hallintaan (Cognition-based Surgery project [http://www.cognitionguidedsurgery.de]).

Tieteellisen tutkimuksen kannalta Semanttisen MediaWikin voima on sen tarjoamassa mahdollisuudessa jakaa tutkimustuloksia suurelle yleisölle ja samalla avata tutkimusten pohjana ollut aineisto muiden tutkijoiden käyttöön. Tämä kaikki on mahdollista juuri siitä syystä, että wikeissä lukemisen ja kirjoittamisen välinen raja on onnistuttu tekemään hyvin helpoksi ylittää. Samaan ajatukseen perustuu pitkälti Tieteen termipankinkin alustan toiminta: termipankin aineistoa selaavan asiantuntijan on hyvin helppo täydentää puutteellisiksi havaitsemansa tiedot ilman monimutkaista teknistä tai institutionaalista väliprosessia.

Joulukuussa edesmennyt yhteiskuntatieteilijä, alkoholitutkija  Klaus Mäkelä (1939-2013) oli monelle lingvistille tuttu pitkäaikaisesta, uskollisesta kiinnostuksestaan (suomen) kieltä kohtaan.  Hän seurasi tutkimusta mm. lukemalla aikakauslehti Virittäjää ja osallistumalla kieltä ja kielipolitiikkaa koskeviin seminaareihin ja muihin tapahtumiin.  Usein tuntui siltä, että tilaisuus ei voi alkaa ennen kuin Klausin kiinnostunut hahmo muovikasseineen oli ilmestynyt salin oikealle seinustalle tai ahtaan huoneen eturiviin.

Klaus Mäkelä oli ideoija, monipuolinen yhteiskunnallinen vaikuttaja, mikä tarkoittaa, että hän keksi koko ajan, mitä kannattaisi tehdä, jotta tuo tai tämä asia yhteiskunnassa tai vaikkapa  kielentutkimuksessa saataisiin paremmalle tolalle. Suomalaisen keskustelunanalyysin Mäkelä auttoi alkuun lahjoittamalla toistasataa tuntia käsittäneen, sosiologisessa tutkimuksessa käytetyn keskusteluaineiston Helsingin yliopiston suomen kielen laitokselle kuultuaan, että siellä on orastavaa kiinnostusta vuorovaikutuksen tutkimiseen.

Klaus pystyi lukemaan kaunokirjallisuutta kahdeksalla kielellä, ja kotitaustaltaan hän oli kaksikielinen. Yksi kodin opetuksista oli, että päivällispöydässä ei saa olla pitkästyttävä. Koskaan muutenkaan Klaus ei sellainen puheissaan ollut. Myös suomen kielen kirjallinen käyttö oli hänelle tärkeä: hän päätoimitti useita yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja ja kirjoitti itse niin, että jokainen lause on mietitty, ehjä ja nautittava. Kollegat kertovat ettei hänen paperikorissaan ollut koskaan luonnoksia.

Klaus Mäkelä otti kantaa suomalaisten tiedelehtien kielivalintaan: hänen mukaansa suomalaisen tiedelehden julkaiseminen englanniksi on ”karkea virhe, johon ei pitäisi tuhlata verovaroja”. Reaalisempia mahdollisuuksia menestyä kansainvälisillä markkinoilla voisi Mäkelän mukaan pikemminkin olla pohjoismaiden yhteisesti toimittamilla julkaisuilla.

Luetimme Mäkelällä kielipoliittisen toimintaohjelmamme Suomen kielen tulevaisuus (2009) tutkimusta koskevan osuuden. Viimeisenä palveluksenaan suomalaiselle kielipolitiikalle Mäkelä esitti kommentissaan, että jos halutaan suomen kielen säilyvän tieteen kielenä, olisi pikimmin käynnistettävä tieteellisten termien systemaattinen kartoitus. Tämä ehdotus päätyi toimintaohjelman suosituksiin ja johti paria vuotta myöhemmin Tieteen termipankin perustamiseen.

Auli Hakulinen