1530-luvulla kuolleen fransiskaanimunkki Johannes Paulin tunnetuin teos on hänen kansanomainen juttukokoelmansa Schimpf und Ernst (1519). Teoksesta löytyy kaksi miekkailumestareita käsittelevää tarinaa, joista olen tätä kirjoitusta varten jäljentänyt ja suomentanut ensimmäisen.
‘Zwen fechten umbs leben.’ Egenolffin kuvitusta tarinaan, vrt. Der Allten Fechter gründtliche Kunst, s. 36.
Alkuteksti löytyy vanhimman tunnetun painoksen (Strasbourg 1522) faksimilena täältä (sig. L3). Moderni uusintapainos ilmestyi vuonna 1865 Stutgartissa Hermann Österleyn toimittamana. Tästä laitoksesta tarina löytyy sivuilta 198 – 199:
Es war ein schirmeister der het in vil stetten schůl gehalten, vnd gůte schůler gemacht, schirmeister, ab einer was vberusz gůt, vnd erhůb sich mit Lucifer, er wolt seinem meister nichtz entfor geben, ie das sie einander vszbutten, vmb das leben zůfechten, vnd solt ieglicher bruchen was er künt, vnd alle seine kunst. Sie kamen vff dem blatz zůsamen, vnd machten ir spiegelfechten, wie man dan thůt, da sie schier zůsamen kamen, da hielt der meister sein schwert stil, vnd sprach zů seinem schůler. Es ist nit geret worden das ich mit zweien sol fechten. Dieser lůgt hindersich wer im helffen wolt, vnd dieweil er hindersich lůgt, da sprang der meister herzů, vnd schlůg im den kopff ab, vnd sprach, den streich hab ich dich noch nit gelert. Dieser meister hat gethon wie der in dem nechsten gesagten exempel, das ein meister im alwegen sol etwas behalten das er seine schůler nit leren sol.
Suomennettuna (tukeutuen hieman Egenolffin vuoden 1544 painokseen, josta löytyy myös yllä oleva kuvituskuva):
“Olipa kerran miekkailumestari, joka oli opettanut monessa kaupungissa ja jolla oli paljon hyviä oppilaita. Yksi heistä oli aivan erityisen taitava, mutta hän korotti itsensä kuin Lucifer eikä halunnut maksaa opettajalleen mitään, ennen kuin he sopisivat taistelevansa elämästä ja kuolemasta; kummankin tulisi käyttää kaikkea osaamaansa taitoa. He saapuivat sovittuun paikkaan ja miekkailivat ensin ilmaan, kuten on tapana. Juuri kun he olivat iskemässä yhteen, mestari pysähtyi ja sanoi oppilaalleen:
– Ei ollut puhetta, että minun on oteltava kahta vastaan!
Oppilas katsoi taakseen nähdäkseen, kuka häntä oli auttamassa, jolloin mestari syöksyi hänen kimppuunsa, löi hänen päänsä poikki ja sanoi:
– Tätä temppua en ollutkaan vielä opettanut sinulle!
Tämä mestari teki kuten edellisessä esimerkissä, sillä mestarin tulee aina jättää itselleen jotain sellaista, mitä hän ei opeta oppilailleen.”
Lopussa viitatussa “edellisessä esimerkissä” kerrotaan mestarista, joka ei koskaan tehnyt mitään niin hyvin, etteikö olisi voinut tehdä sitä vielä paremmin, eikä koskaan opettanut oppilailleen aivan kaikkea.
‘Ich balge mich nicht mit jhr zweyen’ / ‘Non pugno cum duobus’. Michael Hundtin temppu nro 95.
Eräs versio kyseisestä tempusta löytyy myös Michael Hundtin 1611 ilmestyneestä teoksesta Ein new künstliches Fechtbuch im Rappier Zum fechten vnd Balgen (ks. kuva ylempänä). Sivuhuomiona Hundtin ‘fechten und balgen’ (latinaksi ‘seu serio pugnando, sive ludicrè’) viittaa samaan kontekstieroon kuin vanhemmasta kirjallisuudesta tuttu ‘czu schimpfe ader czu ernste’.
