Atlantan silhuettia Ihmis- ja kansalaisoikeuskeskuksen edustalta katsottuna.

Embodied religion-tutkimushankkeemme tutkijoita osallistui marraskuussa 2015 yhdysvaltalaisen uskonnontutkimuksen kattojärjestön American Academy of Religionin (AAR) vuosikokoukseen Atlantassa. Tapahtuma järjestetään vuosittain marraskuun loppupuolella; samaan aikaan pidetään myös raamatuntutkimuksen kattojärjestön Society of Biblical Literaturen (SBL) vuosikokous. Kyseessä on maailman suurin konferenssi uskonnontutkimuksen saralla. Tänä vuonna kokouksissa oli puhujia yhteensä noin 4400 ja osallistujia (kuulopuheiden mukaan) kaiken kaikkiaan 9000.

Kuten osallistujamääräkin kertoo, konferenssi oli massiivinen. Se järjestettiin kolmen toisiinsa kävelysilloilla yhdistetyn pilvenpiirtäjähotellin kompleksissa. Kymmeninen yhtäaikaisten paneelien tarjonnasta auttoi tekemään selkoa paitsi 500-sivuinen ohjelmakirja myös konferenssin oma kännykkäsovellus, jonka avulla oli kätevä suunnitella lukujärjestys joka päivälle.

Konferenssin ohjelma toi mieleen uskonnontutkijan karkkikaupan. Paneeleita oli yllin kyllin ja niiden skaala oli laaja. Suurin osa paneeleista koostui perinteisistä esitelmistä, mutta mukana oli myös ryhmäkeskusteluja, ennalta jaossa olleita esitelmiä käsitteleviä seminaareja, tiettyjen kirjojen ympärille rakennettuja paneeleita, plenaryesitelmiä, verkostoitumistilaisuuksia sekä tutkijantaitoja hiovia työryhmiä. Paneeleiden järjestämisestä vastasi yli 160 temaattisesti jakautunutta ryhmää, mikä takasi niiden suuren sisällöllisen variaation. Uusia ryhmiä syntyy – ja vanhoja kuolee – jatkuvasti, ja konferenssissa järjestettiinkin tilaisuuksia myös ryhmien perustamisen byrokratiasta. Seuraavassa esittelemmekin joitakin huomioita, joita teimme päivien aikana ohjelmatarjonnasta, sisällöistä ja omista esityksistämme. Kirjoittajina ovat Helena Kupari, Meri-Anna Hintsala, Johanna Hurtig ja Elina Vuola.

Helena

Kuten aina konferensseissa, paneelien sisältöä ei voinut täysin ennustaa edes abstrakteihin tutustumalla, ja valintani sisälsivät sekä positiivisia yllätyksiä että pettymyksiä. Eräs antoisa kokemus oli Pentecostal-Charismatic Movements – ryhmän organisoima paneeli teemasta “After Marie Griffith’s Gods Daughters: Narrating the Power of Submission in Contemporary Pentecostalism”. Nimensä mukaisesti sessiossa puitiin Griffithin klassikkoetnografian antia amerikkalaisen evankelikaalisuuden tutkimukselle usean panelistin voimin, mukana myös kirjailija itse. Yhtäältä keskittyminen yhteen kirjaan teki paneelista tavanomaista fokusoidumman. Toisaalta panelistien puheenvuoroissa ja yleisessä keskustelussa nostettiin esille monia teemoja ja kysymyksiä, jotka kiinnostavat myös muita kuin evankelikaalisuuden tutkijoita. Näitä olivat esimerkiksi toimijuus, sukupuoli, uskonnon ja politiikan suhde, uskonnon terapisoituminen, etnografinen metodi, teorian paikka uskonnontutkimuksessa sekä tutkijanura. Kaiken kaikkiaan tilaisuudesta välittyi tunnelma, että tässä tutkimusyhteisö pohtii kriittisesti ja rakentavasti omaa historiaansa yhden merkkiteoksen tarjoamasta perspektiivistä käsin. Jäin pohtimaan, voisiko vastaavia tilaisuuksia järjestää Suomessakin: Onko meillä samanlaisia yhteisöjä tai samanlaisia teoksia? Vai ovatko tutkijoiden verkostot kuitenkin lähinnä kansainvälisiä, vaikka tutkimuskohteena olisikin Suomi?Plenary session. Ann Taves ja Graham Ward keskustelivat uskontotieteen ja teologian suhteesta.

Minulla oli konferenssissa myös oma esitelmä, jossa käsittelin suomalaisten ortodoksinaisten uskonnollisen maun rakentumista suhteessa luterilaisuuteen Pierre Bourdieun teorian valossa. Paneelissa oli mukana kolme esitelmää, joista kaikissa hyödynnettiin Bourdieuta ja kahdessa kolmesta puhuttiin ensisijaisesti yhteiskuntaluokasta ja uskonnosta. Ennen esitystä minua hermostutti paneelin luokkapainotteisuus, sen otsikkokin oli “Class, Cohort, and Aesthetics in the Study of Religion”. Omassa tutkimuksessani yhteiskuntaluokka ei ole ollut relevantti teema – sukupuoleen, etnisyyteen ja vähemmistöasemaan liittyvät sosiaaliset hierarkiat kylläkin. Sijoittuminen luokkapaneeliin sai minut kuitenkin miettimään yhteiskuntaluokan asemaa suomalaisessa uskontotieteessä. Ehkäpä tämä teema ansaitsisi enemmän huomiota paitsi omassa tutkimuksessani myös suomalaisessa tutkimuksessa laajemmin?

Konferenssiin osallistui sekä uskontotieteilijöitä että teologeja, ja ylipäänsä uskontoa monesta eri suunnasta lähestyviä henkilöitä. Laaja-alaisuus mahdollisti erilaisia kiinnostavia keskusteluja, kuten uskontotieteilijän (Ann Taves) ja teologin (Graham Ward) dialogin varaan rakentuneen plenarypaneelin aiheesta “’Normativity’ and the Academic Study of Religion: Reframing the Conversation about Theology and Religious Studies”. Kaiken kaikkiaan konferenssi herättelikin minua pohtimaan uudella tavalla henkilökohtaisen, eettisen, poliittisen, normatiivisen ja deskriptiivisen yhteyksiin liittyviä kysymyksiä omassa tutkimuksessani. Tätä pidän merkittävänä, yhden konferenssimatkan väärtinä antina.

Meri-Anna

Piipahdimme Martin Luther King Jr:n elämäntyötä kunnioittavassa museossa ja vuoden 1996 olympialaisille omistetussa puistossa, jotka molemmat sijaitsivat kävelyetäisyydellä hotelleista. Martin Luther King Juniorin elämäntyö näkyi paitsi tässä mustan Amerikan keskuksessa olevassa muistomerkillä, myös konferenssiesityksissä. Atlanta tunnetaan ”syvän etelän” kaupungeista erityisen suvaitsevaisena. Religion, Media and Culture – paneelin eräässä esityksessä tarkasteltiin Atlantasta löytyvän National Center for Civil and Human Rights -keskuksen yhteyksiä Coca Cola -korporaatioon, joka on lahjoittanut maata tälle ihmis- ja kansalaisoikeuskeskukselle. Näin ollen Coca Cola -maailma ja ihmisoikeuskeskus löytyvät samasta korttelista Atlantan downtownista. Molemmat turistinähtävyydet keskittyvät etelävaltioiden kansalaisoikeuksien historiaan, ja mielenkiintoisena kombinaationa Coca Cola ja kansalaisoikeudet ohjaavat kiinnittämään uskonnon- ja kulttuurintutkijoiden huomion instituutioihin ja tapahtumiin, jotka limittyvät yhtäaikaisesti yhteiskunnassa. Samaan aikaan myös vapautumisesta kertovat poliittiset narraatiot ohjaavat huomioimaan sitä, kuinka mielikuvat ihmisyksilöistä ovat poliittisesti ilmaistuja ja uskonnollisesti sekoittuneita. Coca cola –pullojen kyljissä olevat ihmisten nimet eivät vain personoi juomaa ostajalle sopivaksi, vaan viittaavat siihen, miten jokaisella ihmisellä on oikeus tunnustettuun nimeen tasaveroisena kansalaisena. Kulttuurintutkimuksen kannalta kiinnostavaa on ”jälki-rodullisen ihmisoikeusliikkeen” perustuminen kansainvälisille vapaille markkinoille.

Tuliaisiksi ajateltavaa Martin Luther King Juniorilta.

Löysin ohjelmasta useampiakin uskontoa, mediaa ja kulttuuria käsitteleviä sessioita, joissa yhdessä oli runsaammin mukana myös sosiaalisen median tutkijoita. Coloradon yliopiston professori Stewart M. Hoover analysoi digitaalisen median ulottuvuuksia kolmannen tilan (third space) näkökulmasta. Digitaalinen media ikään kuin muodostaa uskonnon ja median yhteyteen kolmannen tilan, joka versioi uskontoa uudelleen erilaisin tavoin. Kolmas tila ei viittaa mihinkään fyysiseen tilaan, vaan tekemisen uudenlaisiin käytäntöihin, jotka muokkaavat, muovaavat ja määrittävät uskontoa uusin tavoin. Kolmatta tilaa leimaa eräänlainen välitilassa oleminen: se asettuu erilaisten vastakkaisuuksien jatkumolle. Näitä vastakkaisuuksia voisivat olla vaikkapa yksityinen vs. julkinen, yhteisöllinen rakenne vs. yksilön kokemus tai globaali vs. paikallinen. Teknologia näyttäytyy tässä prosessissa lähinnä mahdollistajana, jonka avulla ihmiset voivat muodostaa todellisuutta mutta myös performoida sitä. Teoreettisena käsitteenä kolmas tila voi auttaa uskonnontutkijaa hahmottamaan digitaalisen median käytäntöjä, rajoituksia ja rakenteita suhteessa uskontoon.

Minulta on usein kysytty kansainvälisiin konferensseihin mennessäni, että mitä sieltä voi saada sellaiseen tutkimukseen, jossa tutkitaan suomalaista pientä herätysliikettä, vanhoillislestadiolaisuutta. Oma tutkimusaiheeni vanhoillislestadiolaisuus verkkokeskusteluissa voi avautua hedelmällisesti esimerkiksi kolmannen tilan käsitteen kautta. Sosiaalinen media on luonut perinteiseen kasvokkaiseen yhteisöllisyyteen uusia muotoja, jotka eivät välttämättä ilman teknologiaa olisi olleet mahdollisia. Vaikka konferenssi tarjosi paljon nimenomaan käsitteellisiä ja teoreettisia apuvälineitä tutkimukseeni, se myös auttoi hahmottamaan samankaltaisia ilmiöitä muissa uskonnollisissa yhteyksissä. Vaikka jokaisessa uskonnollisessa yhteisössä on omat erityispiirteensä, uskonnontutkijan näkökulmasta on kiinnostavaa tarkastella sitä, miten uskonto ja sekulaari, pyhä ja maallinen käyvät vuoropuhelua. Internetin nähdään muun maussa rikkovan pyhän ja arkisen rajaa. Mediatuotteet ovat fyysisiä ja aistittavia tuotteita, jolla sekulaarin rajoja materialisoidaan uskontojen sisällä eri tavoin. Jokaisella uskonnolla on myös oma viestinnällinen historiansa, johon tutkijankin on syytä kiinnittää huomiota, jos on kiinnostunut uskonnon ja median yhteyksistä.

Vaikka monessa sessiossa tuli sellainen olo, että esitelmän täysin ymmärtääkseen asiaa pitäisi katsoa samasta kontekstuaalisesta ikkunasta esitelmän pitäjän kanssa, löysin ohjelmasta myös monia “täsmäosumia”. Sellaisesta voisin mainita toisen digitaalista uskonnontutkimusta käsitelleen session, jossa aiheena oli digitaalinen juutalaisuus.Erilaisissa uskonnollisissa yhteisöissä median vaikutuksia ihmisen elämään pyritään usein hallitsemaan ja kontrolloimaan: media nähdään uskonnollisuutta haastavana asiana. Tällaista kontrollia edustaa esimerkiksi Israelin ortodoksijuutalaisten kosher-puhelimet ja internet-selaimet, joissa jo teknologian rakennusvaiheessa otetaan huomioon ihmisen uskonnollinen vakaumus ja pyrkimys olla erossa viihteellisestä ja uskonnollisuutta uhkaavasta sisällöstä. Kosher-puhelimissa on esimerkiksi rajoitettu pääsy internetiin ja muun muassa sopimattomia kuvia on suodatettu pois. Tarjolla on myös esimerkiksi täysin kuvattomia, ainoastaan tekstimateriaalia sisältäviä internetselaimia. Internetin ”kosherisoimisella”, eli tekemällä sitä ortodoksijuutalaiselle sopivammaksi, pyritään ylläpitämään kommunikaation ”puhtautta” uskonnon kannalta. Lisäksi sen avulla pyritään ylläpitämään juutalaista yhteisöä ja uskoa.  Kosherisoimisen taustalla on eettinen ja moraalinen huoli, mutta se näyttäytyy myös yhteisöllisenä kontrollina yksittäiselle yhteisön jäsenelle. Session eräänä aiheena olivat myös juutalaisten perhe-elämään liittyvät blogit, sekä pyhään kirjaan Tooraan perustuvat digitaaliset pelit, joilla voi olla käyttöä muun muassa pedagogisessa mielessä. Monet kiinnostavat esitelmät olivatkin juuri tällaisia empiirisiä tapaustutkimuksia. Vähintään yhtä tärkeää kuin niiden kuunteleminen, on esitelmän pitäjiin tutustuminen. Samankaltaisia aiheita tutkivat tutkijat ympäri maailmaa muodostavat toisilleen tärkeän kollegiaalisen verkoston, jonka kautta tutkimustyöhön tulee tärkeä uusi ulottuvuus.

Konferenssin huikaisevaa antia itselleni oli myös laaja kirjanäyttely, josta löysin paljon kotiin viemistä. Vaikka pääasiassa etsin tutkimuskirjallisuutta, mukaani tarttui myös Women’s Bible Commentary, Raamatun kirjojen kommentaari naisnäkökulmasta. Se on aivan ehdoton kirjahyllyssä. Toisin katsominen on tärkeää sekä tutkimuksessa että muussa elämässä, ja erityisen tärkeältä se usein tuntuu juuri uskonnon kontekstissa.

Johanna
Milloin konferenssimatkaa voi pitää onnistuneena? Tietenkin silloin, kun matkaaja osallistuu, antaa ja saa, saa kommentteja, jotka voi kokea merkityksellisiksi, työtä ja ajattelua edistäviksi tai tulosten julkistamista edesauttaviksi.  Parhaimmillaan kävijä verkostoituu, keskustelee ja kysyy, virkistyy ja vahvistuu ammatillisesti.  Hyvä konferenssimatkaaja on rohkea, avoin, peloton ja väsymätön.

Minäkin rakensin ohjelman, jota noudatin, pidin esityksen ja inspiroiduin kuulemastani. Mutta jos olen ihan rehellinen: myös väsyin ja vetäydyin. Väillä en saanut esityksistä kiinni ja siitä, mistä sain, en pitänyt. Omaa paperia käsittelevässä sessiossa keskustelu oli kohteliasta, kiinnostunutta ja kiinnostavaakin, mutta eivät kommentit tarjonneet mitään kovin erityistä uutta.

Muutamat sessiot herättivät pohtimaan johtuiko kokemani pieni ajoittainen pettymyksen ja vierauden tunne siitä, että olin yhteiskuntatieteilijänä uskonnon tutkijoiden markkinoilla, itselleni vieraalla maalla. En niellyt selitystä, sillä uskonnon tutkimus kiinnostaa itseäni, totta puhuen yhteiskuntatieteilijäksi jopa liiankin paljon, aivan loputtomasti.

Yksi suurimmista oivalluksista oli, että se, että ymmärsin, että sen tavan lisäksi, miten itse lähestyn uskontoa, on hurjan paljon muita. Minulle ominaista on katsoa uskontoa empiirisenä, todellisuuteen, ihmisten kokemuksiin ja nykyhetkeen kiinnittyvänä, kollektiivista ja yksilöllistä tasoa toisiinsa yhdistävänä sekä kollektiivisen toimijuuden seurauksia ja ongelmia ja ratkaisuja luotaavana. Minun tapani ei ole aivan tyypillinen tapa lähestyä uskontoa niiden parissa, jotka ovat sen tutkimiseen erikoistuneita.

Hakeuduin oikeuksia, väkivaltaa, moraalia ja uskonnon ja sosiaalitieteiden suhteita pohtiviin ryhmiin ja paljon hyödyllistäkin kuulin ja sain. Monissa kuulemissani esityksissä käsiteltiin kuitenkin vanhoja tekstejä, historian hahmoja tai lähestyttiin uskontoa jonkin teoreettisen idean tai käsitteen kautta. Jos yhteys empiiriseen todellisuuteen oli olemassa, sitä lähestyttiin neutraalisti.

Itselleni läheistä tutkimuksen avulla tehtävää oikeudenmukaisuustyön ulottuvuutta, en aivan kiinnostukseni kaltaisena tarjonnasta tavoittanut. Tutkittava uskonnollinen todellisuus oli monissa esityksissä kuin korttitalo, johon mentiin varoen, ettei yksikään kortti, tutkittavan todellisuuden seinä liikahtaisi.

Silti: kannatti lähteä! Olen tyytyväinen reissuuni. Eräs filosofinen esitys inspiroi niin paljon, että erilliset virikkeet, joita en ollut onnistunut liittämään toisiinsa loksahtelivat kuulemani myötä paikalleen ja tutkimukseni astui oman pääni sisällä valtavan askeleen eteenpäin. Nyt olen siirtänyt oivallukseni seuraavaan konferenssipaperiin.

Matkalla saadusta flunssasta, univelasta ja pysähtyneisyyden hetkistä huolimatta hyöty ei rajoittunut yhteen esitykseen.  Pari kiinnostavaa kontaktia on takataskussa myös. Äsken liimasin Martin Luther Kingin museossa ostamani julisteet työhuoneeni ulkopuolelle opiskelijoita ja muita ohikulkijoita inspiroimaan. Ihmissoikeustyö jatkuu! Sitä tehdään ja pitää tehdä myös uskontojen sisällä!

Martin Luther King Jr. syntymäkoti päiväkävelyreitin varrella.

Elina

Olen vakiintunut AAR-kävijä, joten itselleni konferenssissa ei sinänsä ollut paljon uutta, vaikka joka vuosi tietenkin on paljon uusia sessioita. Itselleni AAR-kytköksestä on kautta vuosien ollut eniten hyötyä verkostoitumismielessä, varsinkin post doc –vaiheessa. Joka konferenssissa sovin etukäteen myös tapaamisia työni kannalta tärkeiden tutkijoiden kanssa. Viime vuonna kiersin Neitsyt Maria –kirjani englanninkielistä käännöstä tarjoamassa eri kustantajien edustajille – ja koppi tuli!

AAR:ssa on enenevässä määrin muitakin kuin teologeja, mikä on todella hyvä – myös yhteiskuntatieteilijöitä, joskin vähemmän. Dialogi tieteenalojen välillä on tärkeää. Yhdysvallat on volyyminsä ja houkuttelevuutensa vuoksi konferenssin fokuksessa, mutta pitää muistaa, että valtava osa USA:n yliopistoissa työskentelevistä tulee muualta. Viime vuonna olin itsekin yhdysvaltalaisen yliopiston ”nimissä” konferenssissa.

Suomalaisten aiheiden – joita meillä kaikilla tänä vuonna osallistuneilla oli – tuominen kansainväliseen kontekstiin on tärkeää. Kyse ei ole vain tiedosta, jota me voimme muille jakaa omasta kontekstistamme, vaan myös teoreettisten – kaikille eri puolilla maailmaa yhteisten – keskustelujen ja kysymyksenasettelujen valottaminen omasta kontekstistamme käsin. Se voi olla myös teoreettista, ei vain kontekstisidonnaista empiriaa. Juuri tämä meidän on hyvä kansainvälisillä foorumeilla muistaa. Ja varmaan kaikki huomasimme, että itse kontekstikin kiinnostaa erimaalaisia kollegoja.

AAR on uuvuttava, massiivinen, hektinen – jetlagin lisäksi! – ja paras tapa asennoitua on rohkea ja reipas surffailu kunnon yhdysvaltalaiseen tapaan. Kaikki tietävät, että konferenssissa voi mennä vetämään staraa hihasta ja verkostoitua, tehdä itseään tykö. Koko AAR on valtava tarjotin, josta voi noukkia itselleen hyödyllisintä ja samalla antaa oman osansa runsaudensarveen.

Buddhalaiset munkit valmistivat neljän konferenssipäivän ajan Mandala hiekkamaalausta. Valmistuttuaan se vain pyyhittiin pöydältä pois: kaikki on katoavaa.

AAR-konferenssiin osallistumista voi suositella suomalaisille uskonnontutkijoille ja teologeille, varsinkin jos oma tutkimusaihe linkittyy kansainväliseen kontekstiin tai sivuaa kansainvälisiä teoreettis-metodologisia keskusteluja. Isäntäkaupunki vaihtuu vuosittain: vuoden 2016 kokouspaikka on San Antonio ja vuoden 2017 Boston houkuttelevat jo turismimielessäkin huomattavasti Atlantaa enemmän!

Helenan raportti konferenssista ilmestyy joulukuun aikana Uskonnontutkija-verkkolehdessä: http://uskonnontutkija.fi/