Jumalan terve! -tervehdyksen teologisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia

tervehdysEi siitä ole pitkäkään aika kun viimeksi erään lestadiolaisen tuttavan tavatessani hän kysyi minulta: “Tiedätkö sinä, miksi he eivät enää tervehdi minua Jumalan terveellä?” tarkoittaen vanhoillislestadiolaisia lähituttaviaan. Kysyjä hieman epätoivosena ihmetteli, mikä on saanut lähiyhteisön epäämään häneltä yhteisön yhteisen tervehdyksen, ja tämän seurauksena oli alkanut pohtia aiemmin niin tavallisena pitämänsä, yhteisön sisällä käytetyn tervehdyksen merkitystä. Mitä se oikein tarkoittaa? Mitä se tarkoittaa, kun jollekin sanotaan ja jollekin ei? Kysymys on ollut toistuva, joten avaan sitä hieman. Myös julkisuudessa tervehtimättömyys on yhteinen piirre niille kertomuksille, joita vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä lähteneet tai siitä erotetut ihmiset ovat kertoneet tapahtuneen.

Tervehtiminen, ihmisten kommunikaatioon kuuluva arkinen piirre, voi saada monitasoisia uskonnollisia merkityksiä, kun sitä tarkastellaan osa uskonnollista merkityksenannon järjestelmää, traditiota ja arkisia tapoja. Tervehtiminen on osa sosiaalista vuorovaikutusta ihmisten välillä. Markku Ihonen on kuvannut lestadiolaisuuden kieltä yhteisön yhdeksi tärkeäksi yhteisyyden tuottajaksi ja ylläpitäjäksi.

Jumalan terveellä tervehtiminen on osa kokonaista kielijärjestelmää, jota liikkeessä kutsutaan kaanaan kieleksi. Kaanaan kieli pohjautuu vanhaan kirkkoraamattuun, ja lisäksi siinä kulkee mukana monia elettyjä uskon ilmauksia ja tulkintoja. Kielelliset ratkaisut siten ikään kuin paketoivat myös oppia: miten näistä asioista ajatellaan yhteisössä ja miten Raamattua tulkitaan.

Tervehtiminen tietyillä sanoilla, tai tervehtimättömyys, voi siis saada uskonnollisessa yhteisössä sosiaalisten merkitysten lisäksi teologisia merkityksiä. Vanhoillislestadiolaisuuden yhteydessä Jumalan tervettä on pidetty hengellisen vallankäytön ilmentymänä, mutta myös kauniina kristillisenä tervehdyksenä, jonka perimmäinen tarkoitus on hyvää sanomaa välittävä. Mille nämä käsitykset sitten perustuvat? Tässä blogipostauksessa hahmottelen näitä merkityksiä teologisen perinteen näkökulmasta, mutta myös vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvinä sosiaalisina tekijöinä lyhyesti. Syvemmälle analyysille ei ole tässä mahdollisuutta, ja siksi tässä olisikin jollekulle hyvä tutkimuskohde.

Mistä tulee tervehdys “Jumalan terve”?

Tulkinnat siitä, mistä tulee tervehdys “Jumalan terve”, vaihtelevat. Alkulähteitä voi olla monia. Epäilemättä tervehdyksellä on myös juuria muissa kristillisissä tervehdyksissä, joista vanhoillislestadiolaisten käyttämä muoto on juuri tähän yhteisöön muotoutunut, ja yhteisöllisiin merkityksiin kiinnittynyt. Esimerkiksi Saksassa käytössä oleva, katolisesta kirkosta alkujaan lähtöisin oleva tervehdys “Grüss Gott”, tai englannin “Goodbye” (God be with ye) eivät enää sisällä uskonnollista merkitystä samoin kuin alkuperäisinä käyttöaikoina. Maailmalla on käytössä paljon Jumalaan viittaavia tervehdyksiä, joissa toivotetaan tavatessa tai hyvästellessä terveyttä, siunausta tai hyvinvointia Jumalan nimissä. Vanhoillislestadiolaiset käyttävät hyvästellessä muotoa “Jumalan rauhaa” tai “Jumalan rauhaan”, ja Amerikan lestadiolaisuudessa “God’s Peace!” toimii tervehdyksenä sekä tavatessa että hyvästellessä.

“Jumalan terve” ei ole kuitenkaan mikä tahansa tervehdys. Eri lestadiolaisuuden haarat käyttävät sitä eri tavoin: jotkut toivottavat sitä tavatessaan kaikille, mutta vanhoillislestadiolaiset käyttävät sitä vain omaan yhteisöön kuuluville ihmisille. Yksi tulkinta on, että tervehdys sisältää kysymyksen “Oletko Jumalassa terve?”, johon samoin vastaamalla todetaan, että tervehtijät ovat samassa oikeaksi pidetyssä uskossa, “Jumalassa terveitä”. Kaanaankielisesti tuo kysymys voisi myös kuulua “Oletko jaksanut kilvoitella?”. Tapaamisessa tärkeämpää kuin maallisten asioiden toteaminen, on hengellisen tilan kysyminen ja sen jakaminen toisen uskovaisen kanssa. Teologisesti ajateltuna tervehdys kiinnittää ihmiset samaan uskoon. Kysymys liittyy vanhoillislestadiolaiseen uskontulkintaan siitä, että usko on henkilökohtainen asia, joka tapahtuu oikeimmin osana “Jumalan valtakunnaksi” ymmärrettyä yhteisöä. Osallisuus tästä yhteisöstä “tunnustetaan” muiden jäsenten toimesta, ja tämä toinen toisensa tunnustaminen oikein uskovaksi toteutuu esimerkiksi tervehdyksessä.

Olisi mielenkiintoista selvittää, mikä on tervehdyksen kehitys, sillä juuria ja perustaa saattaa olla monissa lähteissä. Eräässä tulkinnassa tervehdyksen juuret ovat Raamatussa, mutta on vaikea sanoa missä määrin tervehdys perustuu Raamattuun vai ovatko raamatulliset kytkökset haettu käytännön perusteeksi myöhemmin. Rauhan ja terveyden toivottaminen taloon tullessa on kansaperinteestäkin tuttua, ja sille löytyy Raamatusta vastine. Luukkaan evankeliumissa Jeesus opettaa opetuslapsiaan (Luuk. 10:5-6): “Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi ‘Rauha tälle kodille’. Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille”. Tämä kohta ohjaa katsomaan tervehdyksen yleisempää, rauhaa ja hyvää toivottavaa luonnetta.

Raamatussa myös esimerkiksi toisessa Johanneksen kirjeessä, kohta 1:10-11 on ymmärretty yhdeksi tervehdyskäytännön juureksi: “Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä. Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.” Raamatunkohdassa puhutaan toisinuskovien kohtaamisesta sekä siitä, miten toisinuskovia ei tule “tunnustaa” uskoviksi. Jos toisinuskovaa tervehtii, tulee osalliseksi “hänen pahoihin tekoihinsa”. Tämä kohta ohjaa tulkitsemaan sitä, miksi vanhoillislestadiolaiset eivät tervehdi toisin ajattelevaa.

Kuten huomata saattaa, nämä kaksi tervehtimiseen liittyvää raamatunkohtaa ohjaavat erilaiseen tervehtimiskäytäntöön. Olennainen ero on juuri tunnustamisessa: Luukkaan kohdassa rauhan toivotuksen osuminen kohteeseensa ei ole tervehtijästä kiinni. Johanneksen kirjeen kohdassa toisen uskon tunnustaminen tai tunnustamattomuus on nimenomaan tervehtijän vastuulla. Syvällisempään analyysiin näiden kohtien eroista ja taustoista, sekä mahdollisista muista juurista ei tämän kirjoituksen puitteissa ole mahdollisuutta. Kuitenkin molempiin tulkintoihin olen törmännyt lestadiolaisuuden piirissä.

Tervehdyksen sosiaalisia ulottuvuuksia

Kielellisten ja teologisten merkitysten lisäksi tervehdyksellä on monia sosiaalisesti vakiintuneita, uskonnollisesti merkityksellisiä käyttötapoja. Tämä tuttavani kanssa käymäni keskustelu liittyi osaltaan sellaiseen: missä kohden yhteisössä on soveliasta tervehtiä toisinajattelevaa? Kysyy sosiaalista rohkeutta poiketa ryhmässä vallitsevista käyttötavoista, sillä tervehtiminen on rajan merkki, ja sen ylittäminen tai toisin käyttäminen rikkoo yhteisössä miellettyä rajaa. Toisaalta tervehtiminen tietyillä sanoilla saa merkityksiä hyväksynnästä tai hylkäämisestä, ja siksi tervehtimättömyys on voitu kokea hylkäämisenä, vaikka ihmiset muuten käyttäytyisivät ystävällisesti tai samoin kuin ennen. Rajan vetäminen ilmenee juuri hyväksynnän ja hylkäämisen välisissä kokemuksissa, ja näitä molempia kertomuksia löytyy vanhoillislestadiolaisuuden parissa käytävästä verkkokeskustelusta paljon. Tässä esimerkiksi lainaus vuodelta 2005:

Kun on kiusauksissa, miettii että uskallanko tervehtiä Jumalan terveellä. Kun sen kuitenkin, vaikka arkaillen sanoo ja saa samanlaisen vastauksen, niin jo siihen sisältyy lohdun ja rohkaisun sana. Pelkästä tervehdyksestäkin virvoittuu, tulee vahvistetuksi, että vielä minä heikko saan uskoa, vielä kuljen pyhien matkasaatossa.

Epäilemättä, jos tervehdykseen ei vastata tunnustavasti, kokemus voi olla vastakohtainen. Teologiset ja sosiaaliset selitysmallit kytkeytyvät tervehdyksessä toisiinsa, toista ei ole ilman toista. Tervehdyksen taustoista ja kokemuksista avautuu mielenkiintoisia polkuja paitsi tervehdyksen kielellisiin muotoihin ja historiaan, sen teologisiin merkityksiin sekä sosiaalisiin käyttötarkoituksiin, myös tämänhetkisen lestadiolaisuuden eletyn uskon muotoihin.

Kuva: Meri-Anna Hintsala

Vanhoillislestadiolaisia meemejä: uskonnollisen uskon arkipäiväisyys

Yle lähetti viime viikolla dokumenttielokuvan Suomen suurimmista hengellisistä kesäjuhlista, vanhoillislestadiolaisten suviseuroista. Tuossa dokumentissa ilmeni aistivoimaisesti se merkittävyys, joka suviseuroilla on vanhoillislestadiolaiselle uskovalle. Suviseurat lähes koko liikkeen yhteen kokoavana tapahtumana, massiivisena yhteistyön ponnistuksena ja yhteisöllisyyden kruununa ovat liikkeen jäsenille tärkeä tapahtuma. “Keidas”, kuten ohjelmassa eräs haastateltava mies kertoi.

Screenshot 2016-01-15 10.31.07

Ohjelma on katsottavissa rajallisen aikaa, mutta sen pääsee vielä hetken näkemään kuvaa klikkaamalla.

Lähes 70 000 ihmistä samaan aikaan, samaan paikkaan kokoava tapahtuma on massiivisuudessaan häikäisevä. Se on myös eräänlainen yhteisöllisyyden ja organisoinnin taidonnäyte. Koska suurin osa vanhoillislestadiolaisista pyrkii pääsemään paikalle vuosittain, suviseurat oat myös tärkeä yhteisen, jaetun kokemusmaailman synnyttäjä. Jokainen suviseuroissa ollut tietää miltä puuhake tuoksuu sateisen yön jälkeen teltasta noustessa, tai miten kaiuttimista kajahtava virsi tai siionin laulu herättää aamulla lyhyiden yöunien jälkeen. Suviseurat siis synnyttävät yhteisiä, materiaalisia (tuoksut, äänet) mutta myös arkiseen elämää limittyviä jaettuja kokemuksia, jotka ovat eräänlaista liikkeen sosiaalista, yhteisöllistä pääomaa. Näiden materiaalisten kokemusten perusteella tietää kuuluvansa joukkoon. Aistivoimaisiin kokemuksiin limittyvät muut tapahtuman ulottuvuudet, kuten hengellinen sanoma, läheiset ihmiset – ja toisaalta myös ne kokemukset, joissa ei tunne kuuluvansa joukkoon. Yksinäisyys, tai kriittisyys kaiuttimista kuuluvalle sanomalle voivat tehdä materiaalisista ulottuvuuksista vastenmielisiä, mikä vaikuttaa siihen, miten ihminen suhtautuu koko tapahtumaan, myös sen tuoksuihin, ääniin ja tunnelmiin. Näin usko, jota pidetään tärkeimpänä syynä lähteä suviseuroihin, tulee osaksi arkisia, ruumiillisia käytäntöjä, osaksi elettyä elämää.

Suviseurat rakentuvat peltoaukeille, leiriolosuhteisiin. Leiriolosuhteissa ollaan vahvasti sään armoilla. Dokumentissakin kerrottu vuoden 2015 suviseurojen sääolosuhteet olivat seurojen alkaessa vaikeat, sillä vettä tuli taivaalta liikaa ja peltoalue alkoi pehmentyä painavien autojen, asuntovaunujen- ja autojen alla. Vuosia suviseuroissa vierailleet jakavat myös tämän sääolosuhteisiin mukautumisen ja siihen liittyvän jännityksen: kuinkahan tänä vuonna sää suosii? Kun kenttä ennen suviseurojen alkua alkoi vaikuttaa kuraiselta ja jopa mahdottomalta autolla kulkea, jännittyneet suviseuravieraat ympäri maata jakoivat tilannetietoa sukujen WhatsApp-ryhmissä, Facebookissa ja sosiaalisessa mediassa. Jännitys purkautui yhteisten jaetun kokemuksen kääntämisellä huumoriksi: suviseurameemeiksi.

simokura

Internet-meemit ovat kullttuurisia tuotteita: kuvia, videoita, äänitteitä tms, jotka kopioituvat ja leviävät nopeasti netissä. Ne toisintavat jotakin kulttuurista ilmiötä ja kopioitumisen seurauksena syntyvät erilaiset versiot luovat kiinnostavan maaston tarkastella kulttuurien ilmentymiä – ja muuttumista. Uskonnolliset meemit voidaan nähdä meemien alakategoriana, ja niillä voi olla uskonnollisen uskon kannalta katsottuna monenlaisia merkityksiä. Joskus meemit niin sanotusti kantavat mukanaan uskoa: ne toistavat jotakin uskonnollisesti tärkeänä pidettyä, ja meemien muotoon tuotettuna ne leviävät nopeasti, muovautuvat ja limittyvät osaksi ihmisten arkipäiväistä elämää. Meemit kertovat uskonnollisen uskon arkipäiväisyydestä: netissä leviävät meemit sekoittavat teknologiaa ja uskonnollista traditiota.

Meemit myös voivat kantaa mukanaan, toistaa, uskonnon ruumiillisia ja sukupuolittuneita muotoja. Yllä oleva Simo-meemi on esimerkki Simo-meemien sarjasta, joka syntyi vuoden 2015 suviseurojen huonojen sääolosuhteiden yhteydessä. Se kuvaa miestä – Simoa, joka voisi olla kuka tahansa vanhoillislestadiolainen mies. Kuvan päällä on teksti “Meiän Simo kävi siellä – ja kuulemma tosi huono pohja”. Simo voisi olla myös aviomies, jonka vaimo lausuu nämä sanat, kuulopuheena, toisille suviseuroihin menijöille. Tekstin puhuttu muoto toistaa vanhoillislestadiolaista yhteisöllisyyttä: Kuulopuhe leviää nopeasti jopa tuhansille ihmisille isojen sukujen WhatsApp-ryhmissä. Simo on tyyppiesimerkki vanhoillislestadiolaisesta miehestä. Toimelias ja ahkera, kulkee perheensä edellä katsastaen tilanteen, jonka jälkeen muulla väellä (tyyppiesimerkin mukaisesti vaimolla ja lapsilla) on turvallista tulla.  Simo ei kaihda vaikeita olosuhteita, vaan laittaa itsensä likoon (kirjaimellisesti). Simo on myös kuva vanhoillislestadiolaisesta maskuliinisuudesta: rohkeasta, itsensä uhraavasta, perheensä puolesta taistelevasta miehestä, joka tekee ruumiillisia töitä.

simomelooToinen Simo-meemi toisintaa samaa kuvaa vanhoillislestadiolaisesta maskullinisuudesta. Uppoava asuntovaunu taustalla Simo meloo tarkastellen tilannetta ja välittäen tilannetietoa sitä kaipaaville. Simosta kerrotaan taas toisen henkilön suulla: “Simo kävi siellä melomassa”. Meemien humoristinen ote kuvaa liikkeen jäsenten itseensä kohdistuvaa huumoria tilanteessa, joka voisi olla vaikea, mutta myönteiseen suviseurojen odotukseen kytkeytyvänä meemit näyttäytyvät hyväntahtoisina kulttuurin toistamisena ja sille nauramisena. Samaan kulttuuriseen tai uskonnolliseen kontekstiin liittyvät meemit voivat olla myös muunlaisia, ja toivon, että tulevaisuudessa minulla on aikaa analysoida niitä lisää. Erilaiset meemien kategoriat ja alakategoriat avaavat mielenkiintoisen ikkunan vanhoilllislestadiolaisuuteen yhtenä uskonnollisten meemien elinvoimaisena suomalaisena keskittymänä. Tässä blogipostauksessa käytetyt meemit ovat osa laajempaa meemikokoelmaa, joka on kerätty vanhoillislestadiolaisten ja vanhoillislestadiolaistaustaisten internet-yhteisöistä.

telttavene

Tässä kuvassa tulva-aihetta on varioitu yhdistämällä suviseurojen keskuspaikka, seurateltta, täydessä toiminnassa olevaan pelastuspartioon. 

Coca Colaa, kansalaisoikeuksia ja muita konferenssikuulumisia Atlantasta

FullSizeRender-2Atlantan silhuettia Ihmis- ja kansalaisoikeuskeskuksen edustalta katsottuna.

Embodied religion-tutkimushankkeemme tutkijoita osallistui marraskuussa 2015 yhdysvaltalaisen uskonnontutkimuksen kattojärjestön American Academy of Religionin (AAR) vuosikokoukseen Atlantassa. Tapahtuma järjestetään vuosittain marraskuun loppupuolella; samaan aikaan pidetään myös raamatuntutkimuksen kattojärjestön Society of Biblical Literaturen (SBL) vuosikokous. Kyseessä on maailman suurin konferenssi uskonnontutkimuksen saralla. Tänä vuonna kokouksissa oli puhujia yhteensä noin 4400 ja osallistujia (kuulopuheiden mukaan) kaiken kaikkiaan 9000.

Kuten osallistujamääräkin kertoo, konferenssi oli massiivinen. Se järjestettiin kolmen toisiinsa kävelysilloilla yhdistetyn pilvenpiirtäjähotellin kompleksissa. Kymmeninen yhtäaikaisten paneelien tarjonnasta auttoi tekemään selkoa paitsi 500-sivuinen ohjelmakirja myös konferenssin oma kännykkäsovellus, jonka avulla oli kätevä suunnitella lukujärjestys joka päivälle.

Konferenssin ohjelma toi mieleen uskonnontutkijan karkkikaupan. Paneeleita oli yllin kyllin ja niiden skaala oli laaja. Suurin osa paneeleista koostui perinteisistä esitelmistä, mutta mukana oli myös ryhmäkeskusteluja, ennalta jaossa olleita esitelmiä käsitteleviä seminaareja, tiettyjen kirjojen ympärille rakennettuja paneeleita, plenaryesitelmiä, verkostoitumistilaisuuksia sekä tutkijantaitoja hiovia työryhmiä. Paneeleiden järjestämisestä vastasi yli 160 temaattisesti jakautunutta ryhmää, mikä takasi niiden suuren sisällöllisen variaation. Uusia ryhmiä syntyy – ja vanhoja kuolee – jatkuvasti, ja konferenssissa järjestettiinkin tilaisuuksia myös ryhmien perustamisen byrokratiasta. Seuraavassa esittelemmekin joitakin huomioita, joita teimme päivien aikana ohjelmatarjonnasta, sisällöistä ja omista esityksistämme. Kirjoittajina ovat Helena Kupari, Meri-Anna Hintsala, Johanna Hurtig ja Elina Vuola.

Helena

Kuten aina konferensseissa, paneelien sisältöä ei voinut täysin ennustaa edes abstrakteihin tutustumalla, ja valintani sisälsivät sekä positiivisia yllätyksiä että pettymyksiä. Eräs antoisa kokemus oli Pentecostal-Charismatic Movements – ryhmän organisoima paneeli teemasta “After Marie Griffith’s Gods Daughters: Narrating the Power of Submission in Contemporary Pentecostalism”. Nimensä mukaisesti sessiossa puitiin Griffithin klassikkoetnografian antia amerikkalaisen evankelikaalisuuden tutkimukselle usean panelistin voimin, mukana myös kirjailija itse. Yhtäältä keskittyminen yhteen kirjaan teki paneelista tavanomaista fokusoidumman. Toisaalta panelistien puheenvuoroissa ja yleisessä keskustelussa nostettiin esille monia teemoja ja kysymyksiä, jotka kiinnostavat myös muita kuin evankelikaalisuuden tutkijoita. Näitä olivat esimerkiksi toimijuus, sukupuoli, uskonnon ja politiikan suhde, uskonnon terapisoituminen, etnografinen metodi, teorian paikka uskonnontutkimuksessa sekä tutkijanura. Kaiken kaikkiaan tilaisuudesta välittyi tunnelma, että tässä tutkimusyhteisö pohtii kriittisesti ja rakentavasti omaa historiaansa yhden merkkiteoksen tarjoamasta perspektiivistä käsin. Jäin pohtimaan, voisiko vastaavia tilaisuuksia järjestää Suomessakin: Onko meillä samanlaisia yhteisöjä tai samanlaisia teoksia? Vai ovatko tutkijoiden verkostot kuitenkin lähinnä kansainvälisiä, vaikka tutkimuskohteena olisikin Suomi?AAR2Plenary session. Ann Taves ja Graham Ward keskustelivat uskontotieteen ja teologian suhteesta.

Minulla oli konferenssissa myös oma esitelmä, jossa käsittelin suomalaisten ortodoksinaisten uskonnollisen maun rakentumista suhteessa luterilaisuuteen Pierre Bourdieun teorian valossa. Paneelissa oli mukana kolme esitelmää, joista kaikissa hyödynnettiin Bourdieuta ja kahdessa kolmesta puhuttiin ensisijaisesti yhteiskuntaluokasta ja uskonnosta. Ennen esitystä minua hermostutti paneelin luokkapainotteisuus, sen otsikkokin oli “Class, Cohort, and Aesthetics in the Study of Religion”. Omassa tutkimuksessani yhteiskuntaluokka ei ole ollut relevantti teema – sukupuoleen, etnisyyteen ja vähemmistöasemaan liittyvät sosiaaliset hierarkiat kylläkin. Sijoittuminen luokkapaneeliin sai minut kuitenkin miettimään yhteiskuntaluokan asemaa suomalaisessa uskontotieteessä. Ehkäpä tämä teema ansaitsisi enemmän huomiota paitsi omassa tutkimuksessani myös suomalaisessa tutkimuksessa laajemmin?

Konferenssiin osallistui sekä uskontotieteilijöitä että teologeja, ja ylipäänsä uskontoa monesta eri suunnasta lähestyviä henkilöitä. Laaja-alaisuus mahdollisti erilaisia kiinnostavia keskusteluja, kuten uskontotieteilijän (Ann Taves) ja teologin (Graham Ward) dialogin varaan rakentuneen plenarypaneelin aiheesta “’Normativity’ and the Academic Study of Religion: Reframing the Conversation about Theology and Religious Studies”. Kaiken kaikkiaan konferenssi herättelikin minua pohtimaan uudella tavalla henkilökohtaisen, eettisen, poliittisen, normatiivisen ja deskriptiivisen yhteyksiin liittyviä kysymyksiä omassa tutkimuksessani. Tätä pidän merkittävänä, yhden konferenssimatkan väärtinä antina.

Meri-Anna

Piipahdimme Martin Luther King Jr:n elämäntyötä kunnioittavassa museossa ja vuoden 1996 olympialaisille omistetussa puistossa, jotka molemmat sijaitsivat kävelyetäisyydellä hotelleista. Martin Luther King Juniorin elämäntyö näkyi paitsi tässä mustan Amerikan keskuksessa olevassa muistomerkillä, myös konferenssiesityksissä. Atlanta tunnetaan ”syvän etelän” kaupungeista erityisen suvaitsevaisena. Religion, Media and Culture – paneelin eräässä esityksessä tarkasteltiin Atlantasta löytyvän National Center for Civil and Human Rights -keskuksen yhteyksiä Coca Cola -korporaatioon, joka on lahjoittanut maata tälle ihmis- ja kansalaisoikeuskeskukselle. Näin ollen Coca Cola -maailma ja ihmisoikeuskeskus löytyvät samasta korttelista Atlantan downtownista. Molemmat turistinähtävyydet keskittyvät etelävaltioiden kansalaisoikeuksien historiaan, ja mielenkiintoisena kombinaationa Coca Cola ja kansalaisoikeudet ohjaavat kiinnittämään uskonnon- ja kulttuurintutkijoiden huomion instituutioihin ja tapahtumiin, jotka limittyvät yhtäaikaisesti yhteiskunnassa. Samaan aikaan myös vapautumisesta kertovat poliittiset narraatiot ohjaavat huomioimaan sitä, kuinka mielikuvat ihmisyksilöistä ovat poliittisesti ilmaistuja ja uskonnollisesti sekoittuneita. Coca cola –pullojen kyljissä olevat ihmisten nimet eivät vain personoi juomaa ostajalle sopivaksi, vaan viittaavat siihen, miten jokaisella ihmisellä on oikeus tunnustettuun nimeen tasaveroisena kansalaisena. Kulttuurintutkimuksen kannalta kiinnostavaa on ”jälki-rodullisen ihmisoikeusliikkeen” perustuminen kansainvälisille vapaille markkinoille.

king1Tuliaisiksi ajateltavaa Martin Luther King Juniorilta.

Löysin ohjelmasta useampiakin uskontoa, mediaa ja kulttuuria käsitteleviä sessioita, joissa yhdessä oli runsaammin mukana myös sosiaalisen median tutkijoita. Coloradon yliopiston professori Stewart M. Hoover analysoi digitaalisen median ulottuvuuksia kolmannen tilan (third space) näkökulmasta. Digitaalinen media ikään kuin muodostaa uskonnon ja median yhteyteen kolmannen tilan, joka versioi uskontoa uudelleen erilaisin tavoin. Kolmas tila ei viittaa mihinkään fyysiseen tilaan, vaan tekemisen uudenlaisiin käytäntöihin, jotka muokkaavat, muovaavat ja määrittävät uskontoa uusin tavoin. Kolmatta tilaa leimaa eräänlainen välitilassa oleminen: se asettuu erilaisten vastakkaisuuksien jatkumolle. Näitä vastakkaisuuksia voisivat olla vaikkapa yksityinen vs. julkinen, yhteisöllinen rakenne vs. yksilön kokemus tai globaali vs. paikallinen. Teknologia näyttäytyy tässä prosessissa lähinnä mahdollistajana, jonka avulla ihmiset voivat muodostaa todellisuutta mutta myös performoida sitä. Teoreettisena käsitteenä kolmas tila voi auttaa uskonnontutkijaa hahmottamaan digitaalisen median käytäntöjä, rajoituksia ja rakenteita suhteessa uskontoon.

Minulta on usein kysytty kansainvälisiin konferensseihin mennessäni, että mitä sieltä voi saada sellaiseen tutkimukseen, jossa tutkitaan suomalaista pientä herätysliikettä, vanhoillislestadiolaisuutta. Oma tutkimusaiheeni vanhoillislestadiolaisuus verkkokeskusteluissa voi avautua hedelmällisesti esimerkiksi kolmannen tilan käsitteen kautta. Sosiaalinen media on luonut perinteiseen kasvokkaiseen yhteisöllisyyteen uusia muotoja, jotka eivät välttämättä ilman teknologiaa olisi olleet mahdollisia. Vaikka konferenssi tarjosi paljon nimenomaan käsitteellisiä ja teoreettisia apuvälineitä tutkimukseeni, se myös auttoi hahmottamaan samankaltaisia ilmiöitä muissa uskonnollisissa yhteyksissä. Vaikka jokaisessa uskonnollisessa yhteisössä on omat erityispiirteensä, uskonnontutkijan näkökulmasta on kiinnostavaa tarkastella sitä, miten uskonto ja sekulaari, pyhä ja maallinen käyvät vuoropuhelua. Internetin nähdään muun maussa rikkovan pyhän ja arkisen rajaa. Mediatuotteet ovat fyysisiä ja aistittavia tuotteita, jolla sekulaarin rajoja materialisoidaan uskontojen sisällä eri tavoin. Jokaisella uskonnolla on myös oma viestinnällinen historiansa, johon tutkijankin on syytä kiinnittää huomiota, jos on kiinnostunut uskonnon ja median yhteyksistä.

Vaikka monessa sessiossa tuli sellainen olo, että esitelmän täysin ymmärtääkseen asiaa pitäisi katsoa samasta kontekstuaalisesta ikkunasta esitelmän pitäjän kanssa, löysin ohjelmasta myös monia “täsmäosumia”. Sellaisesta voisin mainita toisen digitaalista uskonnontutkimusta käsitelleen session, jossa aiheena oli digitaalinen juutalaisuus.Erilaisissa uskonnollisissa yhteisöissä median vaikutuksia ihmisen elämään pyritään usein hallitsemaan ja kontrolloimaan: media nähdään uskonnollisuutta haastavana asiana. Tällaista kontrollia edustaa esimerkiksi Israelin ortodoksijuutalaisten kosher-puhelimet ja internet-selaimet, joissa jo teknologian rakennusvaiheessa otetaan huomioon ihmisen uskonnollinen vakaumus ja pyrkimys olla erossa viihteellisestä ja uskonnollisuutta uhkaavasta sisällöstä. Kosher-puhelimissa on esimerkiksi rajoitettu pääsy internetiin ja muun muassa sopimattomia kuvia on suodatettu pois. Tarjolla on myös esimerkiksi täysin kuvattomia, ainoastaan tekstimateriaalia sisältäviä internetselaimia. Internetin ”kosherisoimisella”, eli tekemällä sitä ortodoksijuutalaiselle sopivammaksi, pyritään ylläpitämään kommunikaation ”puhtautta” uskonnon kannalta. Lisäksi sen avulla pyritään ylläpitämään juutalaista yhteisöä ja uskoa.  Kosherisoimisen taustalla on eettinen ja moraalinen huoli, mutta se näyttäytyy myös yhteisöllisenä kontrollina yksittäiselle yhteisön jäsenelle. Session eräänä aiheena olivat myös juutalaisten perhe-elämään liittyvät blogit, sekä pyhään kirjaan Tooraan perustuvat digitaaliset pelit, joilla voi olla käyttöä muun muassa pedagogisessa mielessä. Monet kiinnostavat esitelmät olivatkin juuri tällaisia empiirisiä tapaustutkimuksia. Vähintään yhtä tärkeää kuin niiden kuunteleminen, on esitelmän pitäjiin tutustuminen. Samankaltaisia aiheita tutkivat tutkijat ympäri maailmaa muodostavat toisilleen tärkeän kollegiaalisen verkoston, jonka kautta tutkimustyöhön tulee tärkeä uusi ulottuvuus.

Konferenssin huikaisevaa antia itselleni oli myös laaja kirjanäyttely, josta löysin paljon kotiin viemistä. Vaikka pääasiassa etsin tutkimuskirjallisuutta, mukaani tarttui myös Women’s Bible Commentary, Raamatun kirjojen kommentaari naisnäkökulmasta. Se on aivan ehdoton kirjahyllyssä. Toisin katsominen on tärkeää sekä tutkimuksessa että muussa elämässä, ja erityisen tärkeältä se usein tuntuu juuri uskonnon kontekstissa.

Johanna
Milloin konferenssimatkaa voi pitää onnistuneena? Tietenkin silloin, kun matkaaja osallistuu, antaa ja saa, saa kommentteja, jotka voi kokea merkityksellisiksi, työtä ja ajattelua edistäviksi tai tulosten julkistamista edesauttaviksi.  Parhaimmillaan kävijä verkostoituu, keskustelee ja kysyy, virkistyy ja vahvistuu ammatillisesti.  Hyvä konferenssimatkaaja on rohkea, avoin, peloton ja väsymätön.

Minäkin rakensin ohjelman, jota noudatin, pidin esityksen ja inspiroiduin kuulemastani. Mutta jos olen ihan rehellinen: myös väsyin ja vetäydyin. Väillä en saanut esityksistä kiinni ja siitä, mistä sain, en pitänyt. Omaa paperia käsittelevässä sessiossa keskustelu oli kohteliasta, kiinnostunutta ja kiinnostavaakin, mutta eivät kommentit tarjonneet mitään kovin erityistä uutta.

Muutamat sessiot herättivät pohtimaan johtuiko kokemani pieni ajoittainen pettymyksen ja vierauden tunne siitä, että olin yhteiskuntatieteilijänä uskonnon tutkijoiden markkinoilla, itselleni vieraalla maalla. En niellyt selitystä, sillä uskonnon tutkimus kiinnostaa itseäni, totta puhuen yhteiskuntatieteilijäksi jopa liiankin paljon, aivan loputtomasti.

Yksi suurimmista oivalluksista oli, että se, että ymmärsin, että sen tavan lisäksi, miten itse lähestyn uskontoa, on hurjan paljon muita. Minulle ominaista on katsoa uskontoa empiirisenä, todellisuuteen, ihmisten kokemuksiin ja nykyhetkeen kiinnittyvänä, kollektiivista ja yksilöllistä tasoa toisiinsa yhdistävänä sekä kollektiivisen toimijuuden seurauksia ja ongelmia ja ratkaisuja luotaavana. Minun tapani ei ole aivan tyypillinen tapa lähestyä uskontoa niiden parissa, jotka ovat sen tutkimiseen erikoistuneita.

Hakeuduin oikeuksia, väkivaltaa, moraalia ja uskonnon ja sosiaalitieteiden suhteita pohtiviin ryhmiin ja paljon hyödyllistäkin kuulin ja sain. Monissa kuulemissani esityksissä käsiteltiin kuitenkin vanhoja tekstejä, historian hahmoja tai lähestyttiin uskontoa jonkin teoreettisen idean tai käsitteen kautta. Jos yhteys empiiriseen todellisuuteen oli olemassa, sitä lähestyttiin neutraalisti.

Itselleni läheistä tutkimuksen avulla tehtävää oikeudenmukaisuustyön ulottuvuutta, en aivan kiinnostukseni kaltaisena tarjonnasta tavoittanut. Tutkittava uskonnollinen todellisuus oli monissa esityksissä kuin korttitalo, johon mentiin varoen, ettei yksikään kortti, tutkittavan todellisuuden seinä liikahtaisi.

Silti: kannatti lähteä! Olen tyytyväinen reissuuni. Eräs filosofinen esitys inspiroi niin paljon, että erilliset virikkeet, joita en ollut onnistunut liittämään toisiinsa loksahtelivat kuulemani myötä paikalleen ja tutkimukseni astui oman pääni sisällä valtavan askeleen eteenpäin. Nyt olen siirtänyt oivallukseni seuraavaan konferenssipaperiin.

Matkalla saadusta flunssasta, univelasta ja pysähtyneisyyden hetkistä huolimatta hyöty ei rajoittunut yhteen esitykseen.  Pari kiinnostavaa kontaktia on takataskussa myös. Äsken liimasin Martin Luther Kingin museossa ostamani julisteet työhuoneeni ulkopuolelle opiskelijoita ja muita ohikulkijoita inspiroimaan. Ihmissoikeustyö jatkuu! Sitä tehdään ja pitää tehdä myös uskontojen sisällä!

IMG_7400

Martin Luther King Jr. syntymäkoti päiväkävelyreitin varrella.

Elina

Olen vakiintunut AAR-kävijä, joten itselleni konferenssissa ei sinänsä ollut paljon uutta, vaikka joka vuosi tietenkin on paljon uusia sessioita. Itselleni AAR-kytköksestä on kautta vuosien ollut eniten hyötyä verkostoitumismielessä, varsinkin post doc –vaiheessa. Joka konferenssissa sovin etukäteen myös tapaamisia työni kannalta tärkeiden tutkijoiden kanssa. Viime vuonna kiersin Neitsyt Maria –kirjani englanninkielistä käännöstä tarjoamassa eri kustantajien edustajille – ja koppi tuli!

AAR:ssa on enenevässä määrin muitakin kuin teologeja, mikä on todella hyvä – myös yhteiskuntatieteilijöitä, joskin vähemmän. Dialogi tieteenalojen välillä on tärkeää. Yhdysvallat on volyyminsä ja houkuttelevuutensa vuoksi konferenssin fokuksessa, mutta pitää muistaa, että valtava osa USA:n yliopistoissa työskentelevistä tulee muualta. Viime vuonna olin itsekin yhdysvaltalaisen yliopiston ”nimissä” konferenssissa.

Suomalaisten aiheiden – joita meillä kaikilla tänä vuonna osallistuneilla oli – tuominen kansainväliseen kontekstiin on tärkeää. Kyse ei ole vain tiedosta, jota me voimme muille jakaa omasta kontekstistamme, vaan myös teoreettisten – kaikille eri puolilla maailmaa yhteisten – keskustelujen ja kysymyksenasettelujen valottaminen omasta kontekstistamme käsin. Se voi olla myös teoreettista, ei vain kontekstisidonnaista empiriaa. Juuri tämä meidän on hyvä kansainvälisillä foorumeilla muistaa. Ja varmaan kaikki huomasimme, että itse kontekstikin kiinnostaa erimaalaisia kollegoja.

AAR on uuvuttava, massiivinen, hektinen – jetlagin lisäksi! – ja paras tapa asennoitua on rohkea ja reipas surffailu kunnon yhdysvaltalaiseen tapaan. Kaikki tietävät, että konferenssissa voi mennä vetämään staraa hihasta ja verkostoitua, tehdä itseään tykö. Koko AAR on valtava tarjotin, josta voi noukkia itselleen hyödyllisintä ja samalla antaa oman osansa runsaudensarveen.

FullSizeRender-4Buddhalaiset munkit valmistivat neljän konferenssipäivän ajan Mandala hiekkamaalausta. Valmistuttuaan se vain pyyhittiin pöydältä pois: kaikki on katoavaa.

AAR-konferenssiin osallistumista voi suositella suomalaisille uskonnontutkijoille ja teologeille, varsinkin jos oma tutkimusaihe linkittyy kansainväliseen kontekstiin tai sivuaa kansainvälisiä teoreettis-metodologisia keskusteluja. Isäntäkaupunki vaihtuu vuosittain: vuoden 2016 kokouspaikka on San Antonio ja vuoden 2017 Boston houkuttelevat jo turismimielessäkin huomattavasti Atlantaa enemmän!

Helenan raportti konferenssista ilmestyy joulukuun aikana Uskonnontutkija-verkkolehdessä: http://uskonnontutkija.fi/

Sukupuolivähemmistöt ja seksuaalinen moninaisuus vanhoillislestadiolaisuudessa

Viime vuosina runsaasti julkisuutta saanut vanhoillislestadiolaisuus voidaan nähdä omaehtoisena ja konservatiivisena uskonnollisena (vasta)kulttuurina, jolle on ominaista konservatiivinen poliittinen teologia. Tähän teologiaan kytkeytyvät mm. seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen liittyvät tarkat, nykysuomalaisen yhteiskunnan valtavirrasta poikkeavat rajat: elämänmallit, normit ja ihanteet. Tässä yhteydessä voidaan todeta, että vanhoillislestadiolais(taustais)ten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajien kokemuksia ei ole juurikaan tutkittu, joten uudelle ja myös intersektionaaliselle tutkimukselle on tilausta. Tutkimuksen ajankohtaisuutta lisää myös nykyisin Suomessakin ajankohtainen ja näkyvä uskontoon ja seksuaalisuuteen liittyvien kysymyksenasettelujen kohtaaminen. Uskonnollisten perinteiden sisällä ja laidoilla sekä uskonnollisten yhteisöjen ja muun yhteiskunnan välillä neuvotellaan seksuaalisuuteen, kuten homoseksuaalisuuteen, liittyvistä kysymyksenasetteluista uusilla, entistä näkyvämmillä ja intensiivisemmillä tavoilla.

Postdoc-tutkimuksessani, joka on osa Helsingin yliopistossa toteutettavaa poikkitieteellistä Ruumiillinen uskonto (Embodied Religion) -tutkimushanketta, lähestyn vanhoillislestadiolaisuuteen ja seksuaalisiin vähemmistöihin liittyviä kysymyksenasetteluja identiteetin, toimijuuden, vallan ja intesektionaalisuuden näkökulmista. Tutkin, miten vanhoillislestadiolais(taustais)et seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat omassa elämässään käsitelleet ja sanoittaneet oman uskonnollisen perinteensä ja sen heteronormista poikkeavan oman seksuaalisen identiteettinsä välisiä rajoja, leikkauspisteitä ja jännitteitä. Nämä rajat, leikkauspisteet ja jännitteet muodostavat tutkimuksellisesti mielenkiintoisia identiteetin rakentamisen, vallan ja toimijuuden areenoja.  Tutkimuksessani kurkotan yhteisön virallisen puheen ja siihen kytköksissä olevien ruohonjuuritason käytäntöjen taakse. Tarkastelen näiden valtarakenteiden pinnan alla ja niihin eri tavoin suhteessa olevia identiteetin ja toimijuuden rakentamisen ja todeksi elämisen keinoja, mahdollisuuksia ja ilmenemismuotoja. Erityisen mielenkiintoinen kysymys on lesbonaisten kokemus asemastaan patriarkaaliseksi mielletyssä ja (hetero)äitiyttä korostavassa yhteisössä: millaista toimijuutta ja subjektiutta – kokemusta rajoista, niiden kanssa elämisestä ja niiden ylittämisestä – tällainen asetelma tuottaa?

Materiaalinani käytän kirjoituspyynnön avulla kerättävää omaelämäkerrallista kirjemateriaalia. Kirjoituspyyntö on liitteenä, ja otan mielelläni vastaan lisää materiaalia. Tutkimuksessa sovelletaan intersektionaalisesti sekä uskonnontutkimuksen (systemaattinen teologia) että sukupuolentutkimuksen (esim. queer-tutkimus) metodiikkaa ja kysymyksenasetteluja. Tutkimusprosessissa materiaalista löytyvät oman identiteetin ja toimijuuden kuvaukset muokataan uskonnontutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen välisiä raja-aitoja ylittäväksi elävän uskonnon tutkimukseksi. Tutkimus lisää tietämystämme uskonnon ja seksuaalisuuden rajapinnoista ja näiden rajapintojen todeksi elämisestä nykysuomalaisessa kulttuurissa.

Kirjoituspyyntö

Teen Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa (yhteistyössä Åbo Akademin kanssa) tutkimusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien vanhoillislestadiolaisten ja vanhoillislestadiolaistaustaisten ihmisten kokemuksista. Tutkimustani varten kerään kirjoituksia kaikenikäisiltä ihmisiltä, joilla on omakohtainen side vanhoillislestadiolaisuuteen ja jotka kokevat kuuluvansa seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön.

   Olen kiinnostunut esimerkiksi seuraavanlaisista kysymyksistä: Miten olet kokenut uskonnollisen vakaumuksesi tai taustayhteisösi ihanteiden ja oman seksuaalisuutesi/sukupuolisuutesi yhdistämisen? Mitä vanhoillislestadiolaisuus on merkinnyt ja merkitsee sinulle? Miten olet elänyt vanhoillislestadiolais(taustais)ena seksuaali- tai sukupuolivähemmistön edustajana? Ovatko lapsettomuus, yksinäisyys tai mahdollinen selibaatissa eläminen vaikuttaneet elämääsi?

   Pyydän sinua ensisijaisesti kirjoittamaan aiheesta. Voit kirjoittaa täysin vapaamuotoisesti, omin sanoin ja mistä tahansa näkökulmasta. Tekstisi ei tarvitse rajoittua edellä listattuihin kysymyksiin. Kirjoita mieluiten sähköisesti ja lähetä tekstisi sähköpostina tai sähköpostin liitetiedostona. Voit myös kirjoittaa käsin ja lähettää tekstisi kirjeenä. Liitä kirjoitukseesi nimesi tai nimimerkkisi, tieto sukupuolestasi, kotipaikkakunnastasi, ikäsi ja ammattisi. Voit kirjoittaa myös pelkällä nimimerkillä, mutta liitä silloinkin mukaan tieto sukupuolestasi sekä kotipaikkakunnastasi, ikäsi ja ammattisi. Tekstin pituudella ei ole alarajaa. Voit kirjoittaa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Pyydän kirjoituksia 15.11.2015 mennessä.

   Tutkimustulosten yhteydessä kirjoituksista julkaistaan esimerkkiotteita. Niistä muutetaan henkilönimet ja muut tunnistamisen mahdollistavat tiedot. Kirjoitukset arkistoidaan Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon mahdollista myöhempää tieteellistä tutkimusta varten. Tässä yhteydessä kirjoittajien nimi- ja kotipaikkatiedot hävitetään. Aineistoa tullaan käyttämään vain tutkimustarkoituksessa ja käyttäjiltä edellytetään kirjallinen käyttöehto- ja vaitiolositoumus. Mikäli et halua, että kirjoituksesi arkistoidaan tutkimuksen päätyttyä, kerro se kirjoituksesi alussa. Tällöin kirjoituksesi hävitetään tutkimuksen valmistuttua. Kirjoitustasi käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti ja kirjoittajien anonymiteetti taataan.

   Tutkimus on osa akatemiaprofessori Elina Vuolan johtamaa, Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta ”Ruumiillinen uskonto. Ruumiillisuuden ja sukupuolen muuttuvat merkitykset uskonnollisen identiteetin nykymuodoissa Suomessa”.

 

Vastaan mielelläni kysymyksiin ja kiitän lämpimästi osallistumisestasi!

Eetu Kejonen, tutkijatohtori, Ruumiillinen uskonto -tutkimushanke

Åbo Akademi, Piispankatu 16, 20500 Turku

Sähköposti: eetu.kejonen@helsinki.fi, puh. (050) 448 9149

Lisätietoja tutkimushankkeesta antaa myös:

 

Elina Vuola, akatemiaprofessori, tutkimushankkeen johtaja

Teologinen tiedekunta, PL 4, 00014 Helsingin yliopisto

Sähköposti: elina.vuola@helsinki.fi, puh. (050) 311 1972