Uskonnolliset naiset peitetyin päin

Viime vuonna Viron kristilliskonservatiiviseen Isamaaliit-puolueeseen kuuluva sosiaaliministeri Margus Tsahkna teki hallitukselle ehdotuksen kieltää burkien ja muiden kasvot peittävien vaatteiden julkinen käyttö Virossa, “jotta voisimme ennalta ehkäistä muissa Euroopan maissa syntyneitä ongelmia.” Virossa asui vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan vain 1508 muslimia, joista enemmistö ei käytä burkaa. Kysymys ei selvästikään ole ajankohtainen. Maahan tulleiden pakolaisten määrässä Viro on yksi EU:n pienimpiä, joten senkään ei pitäisi tehdä kysymystä muslimien pään peittämisestä ajankohtaisemmaksi. Näyttää siltä, että kyseessä oli konservatiivisen puolueen populistinen veto, jonka tavoitteena oli saada tukijoita pakolais- ja islaminpelkoisten äänestäjien joukosta. Sekä tuolloinen tasa-arvovaltuutettu Mari-Liis Sepper että Viron muslimien imaami olivat sitä mieltä, että tällainen kielto rajoittaisi uskonnollisten naisten ihmisoikeuksia, ja että se johtuu muukalaispelosta ja tietämättömyydestä.

Jos tunnettaisiin paremmin virolaista historiaa ja etnografiaa, tiedettäisiin, että perinne, jonka mukaan aviovaimon piti esiintyä julkisesti peitetyin päin, oli vielä 1800-luvulla tunnettu myös Viron luterilaisilla alueilla (ks. Suomen tilanteesta Kirsi Vainio-Korhosen artikkeli)

linik

Vieläkin pidempään perinteisiä vaatteita ja päähineitä käyttivät ortodoksiset setonaiset. Tämä pieni ortodoksinen kansanosa asuu nykyään Viron ja Venäjän välisen rajan molemmilla puolilla. Juhlatilaisuuksissa käytetään yhä isoäideiltä perittyjä vaatteita. Nykyäänkin saa “huonon” leiman, jos perinteistä asua käyttävä aviovaimo ei pidä “korrektia” päähinettä. Setoille korrekti vaimonpäähine tarkoittaa perinteistä “seitsemää” tai “yhdeksää kyynärää” pitkää, vaaleaa pellavaista kangasta. Kangas on kiedottu pään ympäri siten, että kauniilla kuvioilla ja pitseillä koristellut päät roikkuvat selän takana maahan asti. Pitkä pellavakangas on sidottu pään ympäri punaisella päävyöllä, jonka päällä voidaan käyttää puolestaan paljetein koristeltua helmilistä tai kuldrättiä ja kaiken päällä vielä huivia. Jotta pään muoto olisi luonnottoman kulmikas, pääliinan alla käytettiin erityistä kampausta: kaksi palmikkoa kierrettiin pään ympäri. Jos naisella ei ollut luonnostaan komeita ja paksuja lettejä, niin kankaan alla käytettiin pellavarohtimesta tehtyjä tekolettejä. Pääliinan piti peittää kulmakarvat ja hiukset, eikä naisen sopinut astua ilman liinaa edes huoneen päästä toiseen.

Miten setoperinteessä heijastuu naisten pään peittämisen tapa?

Setoperinteessä on paljon lauluja, joissa kuvataan vaimon ja neidon elämän eroja. Usein naiset katuvat lauluissa, että ovat joskus naimattomina kaivanneet pääliinan käyttäjiksi. Naiset kiroavat liinaansa ja samalla sen kautta aviovaimon elämää ja muistelevat kaipaavin sanoin menetettyä naimattoman neidon elämää. Liinan epämukavuudesta ja huoltamisen  vaikeudesta lauletaan: “Ei voi pää päivää nähdä, hiukset tuulessa liikkua”.

Voi sitä liinaa, listaa,

päänpaikka pakanaa!

Kymmenen kertaa sitoa pitää,

seitsemän kertaa asetella.

Pese sitä viidellä vedellä,

huuhdo kuudella huuhtelulla.

Silti jää korvan kohta keltaiseksi,

silmän paikat sinisiksi.

Lauloi Natalie Aasa vuonna 1925.

Pääliinaa koskeva perinne on samalla ambivalenttista. Setonaiset uskovat, että ikoneissa nähty Jumalanäiti käytti samanlaista päähinettä. Siitä johtuen uskotaan puolestaan, että setot ovat Jumalanäidin valittua kansaa. He pukeutuvat samoin kuin Jumalanäiti seuraten hänen tiukkoja pukeutumisvaatimuksiaan. Samoin on uskottu, että koko maailma säilyy niin kauan, kuin on sillä tavoin pukeutuvia.

setot

Setot ovat Neitsyt Marian kansaa

Pyhä Maria ilmestyy aina, kun sota alkaa. Hän ilmestyy niille, jotka ovat autuaita. Kun oli viimeksi isot taistelut, niin Pyhä Maria oli sanonut, että kun tuon taistelukentälle kansani, jolla on seitsemän kyynärän mittainen hattu päässä, niin tulee voittoni. Katsos, meidän kansan päähineen kangas on aina seitsemän kyynärää pitkä. Siksi pitää käyttää omia (perinteisiä) vaatteita, sanon sitä aina lapsillenikin.

Kertoi Ann Pääsläne, muistiin merkitty 1938.

Sain muutama vuosi sitten sedältäni perinnöksi hänen nuorena Setomaalta keräämiään kansanpukuja ja niiden joukossa muutaman pääliinan. Olin jo lapsena nähnyt liinapäisiä naisia, mutten ollut koskaan pitänyt kädessäni tai kosketellut liinoja. Joka kerran katsoessani niitä nyt, kylmät väreet juoksevat selkääni pitkin. Mietin tuntemattomia naisia, jotka ovat kutoneet ne ja käyttäneet niitä. Mieleeni tulevat myös liinasta kertovat runolaulut ja legendat setopukua käyttävästä Jumalanäidistä. Liinat kertovat rakkaudesta ja omistautumisesta niiden valmistamiseen ja niistä huolehtimiseen. Runolaulut kertovat naimattomien naisten kaipuusta liinojen pitämiseen, ja aviovaimojen vaivoista. Lisäksi ne kertovat myös setokulttuurin sisäisistä hiljaisista keskusteluista uskonnosta ja naisten oikeuksista.

Olisi helppoa sanoa vieraasta kulttuurista tai uskonnosta, että esimerkiksi naisten pään peittäminen on tapa, jota ei tarvitsisi jatkaa. Setokulttuurin tapauksessa naisten pään peittämistä pidetään nykyään tavallisesti vanhana ja kauniina tapana. Voi kysyä, miksi siis musliminaisten päähineet tuntuvat niin pelottavilta ja vaarallisilta?

Kuvat: Aivo Põlluäär