Kirkosta viljankuivaamo – ja muita tarinoita Siperian kenttätöistä

Klassiset kenttätyöt ovat jossain mielessä kuin pyhiinvaelluksia. Tutkija poistuu tavallisesta ympäristöstään, matkustaa jonnekin kauas ja viettää siellä aikaa erityisessä olotilassa (tarkkaavaisena, vastaanottavana, oppimishaluisena ja valmiina yllätyksiin). Parhaassa tapauksessa vieraista voi tulla läheisiä ja kentällä syntyy kanssakäymistä, josta kaikki osallistujat saavat iloa ja uusia kokemuksia.

kultuurimajaHaidan kylän kulttuuritalo, jonka paikalla sijaitsi ennen ortodoksinen kirkko. 

Kävin lokakuussa jälleen kerran Siperiassa Krasnojarskin alueella Haidan kylässä, jonne siirtyi setoja 1900-luvun ensi vuosina. Setot olivat ortodoksinen vähemmistö Kaakkois-Virossa ja heitä muutti tuhansia Siperiaan, sillä tsaari jakoi sieltä ilmaiseksi maata. Ahkerat setot sopeutuivat pian uuteen kotimaahansa: Haidan kylään rakennettiin kirkko ja koulutalossa alettiin opettaa viroksi. Kolhoosien muodostaminen 1930-luvun lopulla katkaisi kylien perinteisen elämäntavan. Pienemmät setokylät hävisivät, asukkaita siirrettiin suurempiin kyliin, vironkielinen kouluopetus vaihdettiin venäjänkieliseksi ja kirkot suljettiin.

Haidan kylän kirkkorakennus seisoi aluksi tyhjillään ja sitten siitä tehtiin viljankuivaamo. Myöhemmin kirkon paikalle rakennettiin kulttuuritalo (samanlainen uskonnon korvaaminen ateismilla tapahtui monissa Siperian kylissä, esimerkiksi saman alueen Perovan ja Narvan kylissä, joissa asui samoin setoja). Miten ortodoksiset setot jatkoivat elämäänsä, kun kirkko oli tuhottu ja uskonto kielletty? Koska ei ollut pappeja, jotka kastaisivat lapsia tai siunaisivat vainajia, kyläläiset alkoivat itse huolehtia näistä toimista. Aluksi toimivat vanhemmat ihmiset, jotka olivat käyneet vironkielistä koulua ja osasivat lukea latinalaisella kirjaimistolla laadittuja hengellisiä tekstejä. Usein juuri vanhat naiset (joskus myös luterilaistaustaiset) ottivat ortodoksipappien tehtävät hoitaakseen. Siten nykyisessä Haidan kylässä asuukin enimmäkseen ortodokseja, jotka ovat kastettu uskonnollista koulutusta vailla olevien vanhojen naisten toimesta, He eivät ole ehkä kertaakaan elämässään käyneet ehtoollisella eivätkä kirkossakaan. Vanhemmilta peritty kieli, ortodoksi- ja muut perinteet eivät ole kuitenkaan kadonneet kylästä.

Haidan kylän kirkkoon liittyy paljon perinnettä. Monilla kyläläisillä on henkilökohtaisia ja ruumiillisia kokemuksia, jotka liittyvät siihen paikkaan ja traumaattiseen tarinaan. Vanhemmat ihmiset kertovat tarinoita kirkon purkamisesta – kellojen repimisestä alas ja ikonien pois viemisestä. Kerrotaan, mitä hajottajille on myöhemmin tapahtunut ja kenelle yksi tai toinen ikoni on joutunut. Kirkon hirsistä rakennettiin kaunis asuintalo, jossa kyläläisten mukaan kenelläkään ei ollut kuitenkaan hyvä asua. Esimerkiksi Naadi, joka asuin jonkin aikaa siinä talossa, kertoi, miten siellä oli ollut ihmeellisen kylmä ja miten siellä asuessaan hänen miehensä ja äitinsä kuolivat. Hänellä oli myös yliluonnollisia kokemuksia siinä talossa (seiniltä putoilevat kuvat, äänet). Mannin miniä, joka asui talossa Naadin jälkeen, kuoli yllättäen siellä ja häneltä jäi kaksi pientä lasta. Myöhemmin kirkon hirsistä tehty talo myytiin läheiseen latvialaisten siirtolaisten kylään, jossa se koottiin uudelleen, ja sitten se kummallisesti sortui. Haidalaiset olivat tehneet tapauksesta omat päätelmänsä!

ManniKylän väestörakenne huomioon ottaen siellä on hyvä mahdollisuus tutkia juuri vanhojen naisten elämää uskoa: jokapäiväisiä uskonnollisia käytänteitä ja muistoja. Vanhojen laulujen tietäjä ja itkijä Ossipova Manni sekä Anderas Kalkun. 

Henkilökohtaisin tarina oli kirkkoon liittyen kuitenkin Valjalla. Harkovassa raitiovaununkuljettajana työskennellyt ja pitkään kylästä poissa olleella naisella, joka oli eläkepäivinään palannut takaisin. Valja oli käynyt lapsena salaa kirkkorakennuksessa, jossa tuolloin säilytettiin viljaa. Kirkossa oli lentänyt pääskysiä ja katonrajasta oli paistanut sisään valonsäteitä. Se kaikki oli tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen.

Kun olin vuonna 2012 Haidan kylässä, Valja etsi minut käsiinsä, sillä hänellä oli kerrottavana sydäntään painanut tarina. Valjalle oli näytetty unessa, että kulttuuritalon käymälä on ihan vanhan kirkon alttarin paikalla. Valja oli piirtänyt unessa näkemänsä kirkon pohjapiirroksen ja toivoi, että tekisin asialle jotain. Vallassani ei ollut muuta kuin levittää tarinaa kylässä, jotta syntyisi keskustelu. Nykyään Valja on helpottunut siitä, että hän on saanut kertoa tarinansa eteenpäin. Kulttuuritalon käymälä on kyllä vanhalla paikallaan, mutta väittely siitä, missä kirkko tarkasti ottaen oli ja sen alttari kulttuurimajaan verrattuna, jatkuu kylässä yhä.

ristHaidan kylän satavuotispäivänä kylän reunalle pystytettiin risti tulevan uudelleen rakennetun kirkon paikan merkiksi ja aloitettiin varojen keruu, mutta asiat eivät ole sittemmin edenneet. 

pyh2neNykyisin televisio on usein ikoninurkassa. Maksin Liiden koti. 

Kuvat: Aivo Põlluäär

HALAUKSIA, RUUSUSADETTA JA INTIALAISTA TUNNELMAA VANTAAN ENERGIA AREENALLA

Teksti ja kuvat: Johanna Jylhä

Sanskriitinkieliset säkeet Ayi giri nandini nandita medini… raikaavat rytmikkäästi intialaisten soittimien säestäminä Vantaan Energia Areenalla aamuyön tunteina. Tämän Durga-jumalatarta ylistävän hymnin myötä Intiaan liittyvät muistoni heräävät välittömästi ja tekisi melkein mieli hypätä tanssimaan. Kehoni muistaa, että olen laulanut tätä hymniä kenttätyömatkallani Äiti Amman Intian keskuksen pienessä, täpötäydessä Kalari-temppelissä joulun aikaan 2006. Tutkijana ja etnografina minulle on luontevaa käyttää kenttätyössäni osallistuvia ja ruumis-perustaisia metodeja. Tavoitteenani on omaa kehoani ja aistejani hyödyntäen sukeltaa tilanteisiin, eläytyä ja yrittää ymmärtää tutkimiani uskonnollisia ilmiöitä niin syvällisesti kuin mahdollista. Erityisesti musiikki on muodostunut minulle tärkeäksi kanavaksi tavoittaa tutkimani intialaisen henkisyyden perspektiivejä ja tunnelmia.

Hindulaisessa uskontoperinteessä tunteet ja kokemuksellisuus ovat aina olleet tärkeitä. Pyrkimys jumaluuden läsnäolon aistimiseen ja kokemiseen nähdään keskeisenä osana uskonnollisuutta. Tästä johtuen värikkäät kuvat, musiikki, tuoksut, maut sekä Äiti Amman tapauksessa myös kosketus ovat vahvasti läsnä.

Mittavista hyväntekeväisyysprojekteistaan ja halauksistaan tunnettu intialainen Äiti Amma (s. 1953) vieraili Suomessa loka-marraskuun vaihteessa 13. kerran. Vantaan Energia Areenalla järjestetty tilaisuus oli osa Amman Euroopan kiertuetta. Suomi oli kiertueen ainoa pohjoismaalainen kohde ja tapahtumaan saapuikin paljon kävijöitä myös Ruotsista ja muista Pohjoismaista sekä Venäjältä ja Virosta.

Amman ohjelmaÄiti Amman halaukseen jonotti runsaasti ihmisiä jo ohjelman avajaispäivän aamuna. Kuva: Johanna Jylhä

Saavuttuani ohjelman avajaispäivänä paikan päälle Energia Areenalle, hätkähdän ihmisten paljoutta. Perjantain aamuohjelmassa huomio kiinnittyy erityisesti kantoliinoissa kulkevien pienokaisten sekä ylipäänsä lapsiperheiden suureen määrään. Törmäänkin pian tuttuun suomalais-intialaiseen Pienimäen perheeseen. Amman vierailu on heille tärkeä tapahtuma, sillä he ovat alun perin tutustuneet toisiinsa Amman Lontoon ohjelmassa. Nyt he ovat tulleet paikalle saadakseen Ammalta nimen parin kuukauden ikäiselle vauvalleen.

Itse asetun havainnoimaan valkeaan sariin pukeutunutta halaavaa Ammaa. Amman taustalla on kuva vihreästä metsämaisemasta ja sen yläpuolella teksti Love is our true nature. – Rakkaus on todellinen luontomme. Osa ihmisistä menee Amman halaukseen eli darshaniin yksin, osa pariskunnittain tai koko perheen voimin. Halaukseen ei kuitenkaan noin vain marssita, sillä valtavan ihmismäärän vuoksi Amman ohjelmassa on jonotussysteemi vuorolipukkeineen. Halaus ei myöskään ole vain Amman ja halattavien välinen tapahtuma, vaan avustajat ohjaavat välillä varsin reippain ottein ihmisiä halaukseen ja halauksesta pois. Amma vaikuttaa rennolta, hymyilevältä ja puheliaalta. Välillä hän innostuu halatessaan juttelemaan muiden ympärillä olijoiden kanssa, jolloin halattava saa levätä Amman sylissä kauemmin. Sitten hän painaa halattavan vielä tiukemmin rintaansa vasten. Välillä hän myös moiskauttaa suukon halattavan poskelle ja nauraa hersyvästi. Kun Amma saa syliinsä pienen vauvan, hän nostaa tämän ilmaan, juttelee vauvalle ja ottaa sitten syleilyyn myös lapsen vanhemmat. Musiikki ja erityisesti intialaiset henkiset laulut, bhajanit, ovat keskeisellä sijalla Amman ohjelmien tunnelman luojana. Osa bhajaneista on hyvin vanhoja, osa puolestaan Amman tai hänen oppilaidensa säveltämiä. Henkisten laulujen ja sanskriitinkielisten hymnien lisäksi halaamisen kuluessa esitetään monen muunkinlaista musiikkia, kuten suomalaisia kansanlauluja sekä Sweet Jeena and her Sweethearts -yhtyeen esittämää rockabillya. Avajaispäivän iltana Amma johtaa itse henkisiä lauluja intialaisten soittimien säestäessä. Amma eläytyy laulamiseen voimakaseleisesti, lopussa jopa ekstaattisesti.

Amma vieraili Helsingissä ensimmäisen kerran jo vuonna 1998 käytyään sitä ennen vuosittain Ruotsissa. Amman ensimmäisen vierailun yli 5000 ihmisen kävijämäärä yllätti järjestäjät täysin, sillä Ruotsissa Amma oli kerännyt paikan päälle enimmillään kuutisensataa ihmistä. Suomessa vierailut ovat huolellisesti organisoituja ja niitä valmistellaan pitkään satojen vapaaehtoisten voimin. Kävijämäärät ovat viime vierailukertoina lähennelleet kymmentä tuhatta. Ihmisille jaettavien halauslipukkeiden perusteella tapahtuman järjestäjät arvioivat tämän vuoden kävijämäärät vielä edellisiä kertoja suuremmiksi, mihin lienee vaikuttanut myös tapahtuman sijoittuminen Pyhäinpäivän viikonlopulle. Myös mediassa Äiti Amma sekä etenkin hänen julkisuudesta tunnetut suomalaisseuraajansa ovat olleet paljon esillä.

Mutta mikä sitten saa vuosi vuoden jälkeen tuhannet suomalaiset saapumaan Amman ohjelmaan pitkienkin matkojen takaa? Motiivit, joista halaus on vain yksi, ovat toki mitä moninaisimmat. Tässä muutamia perusteluja, joita tuli esiin jututtaessani ihmisiä Energia Areenalla Pyhäinpäivän viikonlopun kuluessa. Amman sitoutuneille seuraajille Äiti Amma on hindulaisen perinteen mukaisesti ns. valaistunut mestari, joka pystyy ohjaamaan seuraajiaan henkisellä polulla. Tämän vuoksi mahdollisuutta olla Amman läheisyydessä pidetään hyvin tärkeänä. Amman ohjelmassa vapaaehtoistyötä tehnyt helsinkiläisnainen mainitsikin totuuden ja rauhan etsinnän syiksi tulla ohjelmaan. Myös vapaaehtoistyö tapahtuman hyväksi tuntui itsessään hyvältä ja oikealta. Eräs Amman Intian ashramissa eli henkisessä keskuksessa useamman kerran käynyt helsinkiläisnainen kertoi tulleensa paikalle paitsi Amman kohtaamisen myös hyvän tunnelman takia. Hän kuvaili Amman ohjelman toimivan kuin energia- tai valohoitona syksyn pimeän ajan keskellä.

Pohjois-Karjalasta Energia Areenalle matkustanut nainen nosti esiin ohjelman intialaisen hengen, johon hän listasi kuuluviksi erityisesti ruuan, musiikin ja mantrat. Hän ei ole Amman seuraaja, mutta on työnsä puolesta asunut aiemmin Intiassa ja maa on tullut hänelle tärkeäksi. Nainen mainitsi, että Amman ohjelmassa myös tapaa muita Intiasta kiinnostuneita ihmisiä. Varsinaissuomalainen mies toi esiin tapahtuman musiikin. Hänestä oli hienoa päästä kuulemaan intialaista bhajan-musiikkia huipputasolla esitettynä sekä seuraamaan läheltä intialaisten instrumenttien soittoa. Mies mainitsi myös, että Intia on yleisesti ottaen varsin heikosti edustettuna Suomen kulttuurielämässä, kun taas Amman tapahtumassa maa on läsnä monin tavoin, jopa ajoittaisena tungoksena, kaaoksena ja jatkuvana odottamisena. Ensimmäistä kertaa Amman ohjelmaan osallistunut helsinkiläismies puolestaan kertoi tulleensa ohjelmaan avopuolisonsa pyynnöstä. Hän tiesi etukäteen Amman kiertävän maailmaa ja halaavan ihmisiä, ei juuri muuta. Hindulaistaustaiset rituaalit, rukoukset ja meditaatio tuntuivat vierailta ja hän kuvasikin tapahtumaa ”intialaisiksi herätysjuhliksi”. Mies itse ei käynyt halauksessa, mutta kuvaili, että oli ihmeellistä seurata sitä intensiteettiä, jolla ihmiset darshaniin jonottivat. Amman ohjelma oli kuitenkin ”ehdottomasti parempi tapa viettää lauantai-iltaa kuin vaikkapa baarissa remuaminen”. Koska tapahtuman uskonnolliset aspektit jäivät miehelle etäisiksi, piti hänkin illan parhaina puolina iloista tunnelmaa, hyvä ruokaa sekä elävää musiikkia. Jututin myös Intian Mumbaista kotoisin olevaa maahanmuuttajaperheen äitiä. Miehen työn perässä muuttanut kahden lapsen perhe oli asunut Suomessa jo useita vuosia ja tapasi Amman täällä nyt kolmatta kertaa. Koko perhe oli menossa Amman halaukseen ja äidin mukaan darshanin merkitys heille on prathana, rukous koko perheen hyvinvoinnin ja onnellisuuden puolesta.

Energia Areenan väkimäärä lisääntyy entisestään iltaan tultaessa ja lipukejono iltaohjelman halaukseen kiemurtelee pitkänä jo useampi tunti ennen ohjelman alkua. Avajaispäivän iltana Amman toivottavat puheineen tervetulleiksi Suomen ja Viron Intian suurlähettiläs Ashok Kumar sekä tv-persoonana ja hyvinvointivalmentajana tunnetuksi tullut Kirsi Salo. Pitämissään puheissa Amma nostaa esiin tämän päivän ongelmia, erityisesti ympäristön saastumisen. Syiksi useimpiin ongelmiin Amma näkee viime kädessä myötätunnon puutteen ja kehottaa ihmisiä miettimään sitä, mitä seuraisi, jos pyrkisimmekin näkemään esimerkiksi puut pyhinä jatkuvan hyödyntämisen sijasta. Amma korostaa myös kiitollisuuden merkitystä. Luonto ja koko elämä ovat suuria siunauksia eikä ihmiskunta tule hetkeäkään toimeen ilman luontoa. Kumpaankin ohjelmapäivään kuuluvat myös yhteismeditaatio ja -rukoukset maailmanrauhan puolesta.

Pienimäen perhe Amman ohjelmassaPienimäen perheen pienokainen sai nimen Äiti Ammalta. Kuva: Johanna Jylhä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä törmään uudelleen Pienimäen perheeseen. Onnellisina he kertovat poikansa saaneen nimen, jonka Amma oli valinnut vanhempien ehdotusten joukosta. Eräs suomalaisista bhajan-ryhmistä aloittaa soittamisen, johon tempaudun mukaan ja puoli neljän maissa huomaan orastavan väsymykseni olevan tipotiessään. Viiden aikaan aamulla halattavia riittää edelleen ja Amma vaikuttaa yhtä eloisalta ja hyväntuuliselta kuin aamullakin. Hän nauraa paljon ja juttelee halatessaan pitkiä toveja ihmisten kanssa. Amman halaaminen ei ole tehokasta eikä tuottavaa, mutta selkeästi sille on tarvetta. Läpi yön kestäneen halausrupeaman lopussa Amma suorittaa vielä koristeelliset hääseremoniat kahdelle perinteisiin intialaisasuihin pukeutuneelle parille. Lopuksi Amma halaa molempia pareja pitkään ja parit saavat aplodien saattelemana ylleen ruusun terälehtiä siunauksen osoituksena. Myös itse ohjelma päättyy ruususateeseen Amman viskellessä bhajan-rytmien tahdissa marssivien, laulavien ja nauravien ihmisten päälle kukkien terälehtiä. Hieman aamuseitsemän jälkeen ohjelma vihdoin päättyy ja Äiti Amma komentaa hymyillen lapsensa nukkumaan. Välillä olen kuullut huhuja, että 62-vuotias Amma olisi jo vähentämässä matkustelua, mutta ainakin toistaiseksi kiertue-elämä on jatkunut tiiviinä. Mahdollisesti Amma nähdään Suomessa jälleen kahden vuoden kuluttua.