Nobel-voittajan jalanjäljillä kirkonkellojen kaupungissa

Olen kirjoittamassa artikkelia, kun sähköpostiin kilahtaa viesti yliopiston johdolta: yliopiston kemian professorille on myönnetty Nobelin palkinto, tiedotustilaisuus on alkamassa kymmenen minuutin kuluttua. On liian myöhäistä lähteä paikan päälle päärakennuksen juhlasaliin, mutta tiedotustilaisuus näytetään suorana yliopiston nettisivuilla. Ryhdyn seuraamaan sitä. Farkkuihin pukeutunut juontaja toivottaa paikallaolijat ja netin välityksellä seuraajat tervetulleeksi englannin kielellä, ja antaa puheenvuoron yliopiston rehtorille. Rehtori on (sattumalta tai kaukaa viisaasti) pukeutunut tummaan pukuun. Hän käyttää lyhyessä puheessaan vähintään kymmenen kertaa sanaa ”proud”. Käy ilmi, että on noin kaksikymmentä vuotta siitä, kun maan yliopistoon edellisen kerran saatiin Nobelin palkinto – ja yli kuusikymmentä vuotta siitä, kun tämä kunnianosoitus osui samaisen yliopiston kohdalle. Rehtorin jälkeen vuoron saa itse päähenkilö. Hän kuvaa hämmennystään Nobel-komitean edustajan soitettua ja kerrottua asiasta, sekä sitä, kuinka vaikeaa oli pitää tieto salassa seuraavan tunnin ajan. Heti puolelta päivin ihmisiä alkoi kuitenkin kerääntyä toimiston oven taakse. Laitoksen käytävät täyttyivät onnittelijoista ja juhlijoista; kuohuviinipullokin avattiin. Ben Feringan puhetta työpöytänsä ääressä kuunteleva tiedeihminen ei voi olla liikuttumatta.

thumbnail_grferingaFeringaa juhlistava banderolli koristaa Groningenin yliopiston päärakennusta

Olen muutaman kuukauden mittaisella vierailulla Alankomaissa, Groningenin yliopiston Teologian ja uskontotieteen tiedekunnassa. Tiedekunta (ja koko yliopisto) täytti 400 vuotta vuonna 2014. Tiedekunnassa on kolme laitosta, joista yksi keskittyy monoteististen uskontojen varhaisvaiheisiin, toinen kristinuskoon ja aatehistoriaan ja kolmas uskontotieteeseen. Kandivaiheessa opiskelijat opiskelevat joko teologian tai uskontotieteen ohjelmassa, maisterivaiheessa he valitsevat muutaman tarkemman suuntautumisvaihtoehdon väliltä. Tällä hetkellä suosituin maisteriohjelma on ”Religion, Conflict and Globalisation”. Maisterivaiheessa opinnot ovat täysin englanninkielisiä. Sisäänotto on noin 30 opiskelijaa vuodessa. Tiedekunta ei kouluta pappeja; papin työstä kiinnostuneet hakeutuvat Alankomaissa Protestanttiseen teologiseen yliopistoon.

grlaitos2Teologian ja uskontotieteen tiedekunnan sisäänkäynti

Nobelin palkinnon osuminen ”oman” yliopiston tutkijan kohdalle on hieno ja harvinainen, mahdollisesti ainutkertainen, kokemus. Muilta osin tutkijavierailu Groningenissa on kuitenkin sisältänyt enemmän vanhaa ja tuttua kuin uutta ja vierasta. Sain työpisteen tiedekunnan hiukan kolhosta sivurakennuksesta, jonka kutsumanimi on ”Bible House”. Huonekaverini on amerikkalainen varhaisen Islamin tutkija, joka on sisustanut tilasta kodikkaan kirjoin, julistein ja muin tilpehöörein. Yliopiston henkilökortilla lainataan kirjastosta kirjoja ja käytetään tulostinta. Lisäksi sillä saa ilmaista kahvia ja teetä automaateista – tosin automaatin tarjoamaa teetä minua suositeltiin välttämään viimeiseen saakka. Joka aamu puoli yhdentoista aikaan halukkaat laitoksen henkilökunnasta jatko-opiskelijoista dekaaniin ja opintosihteereistä siivoojaan kokoontuvat yhteiseen kahvihetkeen. Työpisteeni edellisen omistajan perinnökseen jättämän Alankomaat-oppaan mukaan hollantilaiset kaihtavat hierarkioita ja harrastavat neuvotteluita työpaikalla, päivittäinen kahvittelu lienee yksi esimerkki tästä perinteestä. Tunnelma on lämminhenkinen, mutta itse en juurikaan osallistu; olen huono kahvihuoneen käyttäjä kotiyliopistossanikin.grtaulu2 Myös huonekaverin taiteelliset lahjat pääsevät työhuoneen sisustuksessa esille

Työpisteellä teen omia töitäni: kirjoitan milloin rahoitushakemusta, milloin artikkelia. Muutaman päivän välein, tai vähintään viikoittain tapaan Kimiä, eli uskontoantropologian ja –sosiologian yliopistonlehtori Kim Knibbeä. Olemme valmistelemassa journaalin erikoisnumeroa, joskin kaikkien osapuolien kiireiden vuoksi työ laahaa jatkuvasti toivomusaikataulustamme jäljessä. Osallistun myös Kimin opetukseen. Maisterivaiheen opiskelijoiden kanssa keskustelimme ”Theories of Religion” – kurssilla Pierre Bourdieun teorioiden soveltamisesta uskonnontutkimukseen. Alle kymmenen hengen ryhmässä keskustelu oli vilkasta, ja hyvin samankaltaista kuin Helsingin yliopistossa järjestämälläni Bourdieu-aiheisella kurssilla.

Vaikka työskentelymuodot ja –olosuhteet ovat tuttuja, ajatustenvaihto paikallisten kollegoiden kanssa on avartavaa. Oman artikkeliluonnoksen esittely uskontotieteen laitoksen henkilökunnan seminaarissa jännittää enemmän kuin samanlainen tilaisuus tuttujen työkavereiden parissa. Ja yliopiston ulkopuolella herkistyy uudella tavalla uskonnon läsnäololle kaupunkimiljöössä. Asun Groningenin ydinkeskustassa, jossa useamman eri kirkon kellot soivat yhteen ääneen puolen tunnin, joskus vartinkin välein. Aivan naapurissa on alun perin 1200-luvulta peräisin oleva, moneen kertaan uudelleen rakennettu kirkko, joka on tällä hetkellä yksityisen yrityksen hallinnoima tapahtumatila. Viime viikonloppuna siellä järjestettiin viinifestivaalit! Uskonnollisia tapahtumia järjestetään lähimmän kirkon sijaan vastapäisessä talossa, jonka asunnossa kokoontuu rukouspiiri. Osallistujat laulavat yhdessä hengellisiä lauluja ja musisointi kuuluu naapurustoon. Oma vuokraemäntäni puolestaan pyörittää uushenkistä hautaustoimistoa ullakkoasuntoni alakerrassa. Toisin sanoen, ympäristö tarjoaa monenlaisia virikkeitä uskonnontutkijan ajatuksille.

Sydämellinen dank u Ruumiillinen uskonto –hankkeelle tutkijavierailun mahdollistamisesta!

grlotus2Vuokraemännän yrityksen kyltti mainostaa hautausjärjestelyitä