Yle lähetti viime viikolla dokumenttielokuvan Suomen suurimmista hengellisistä kesäjuhlista, vanhoillislestadiolaisten suviseuroista. Tuossa dokumentissa ilmeni aistivoimaisesti se merkittävyys, joka suviseuroilla on vanhoillislestadiolaiselle uskovalle. Suviseurat lähes koko liikkeen yhteen kokoavana tapahtumana, massiivisena yhteistyön ponnistuksena ja yhteisöllisyyden kruununa ovat liikkeen jäsenille tärkeä tapahtuma. “Keidas”, kuten ohjelmassa eräs haastateltava mies kertoi.
Ohjelma on katsottavissa rajallisen aikaa, mutta sen pääsee vielä hetken näkemään kuvaa klikkaamalla.
Lähes 70 000 ihmistä samaan aikaan, samaan paikkaan kokoava tapahtuma on massiivisuudessaan häikäisevä. Se on myös eräänlainen yhteisöllisyyden ja organisoinnin taidonnäyte. Koska suurin osa vanhoillislestadiolaisista pyrkii pääsemään paikalle vuosittain, suviseurat oat myös tärkeä yhteisen, jaetun kokemusmaailman synnyttäjä. Jokainen suviseuroissa ollut tietää miltä puuhake tuoksuu sateisen yön jälkeen teltasta noustessa, tai miten kaiuttimista kajahtava virsi tai siionin laulu herättää aamulla lyhyiden yöunien jälkeen. Suviseurat siis synnyttävät yhteisiä, materiaalisia (tuoksut, äänet) mutta myös arkiseen elämää limittyviä jaettuja kokemuksia, jotka ovat eräänlaista liikkeen sosiaalista, yhteisöllistä pääomaa. Näiden materiaalisten kokemusten perusteella tietää kuuluvansa joukkoon. Aistivoimaisiin kokemuksiin limittyvät muut tapahtuman ulottuvuudet, kuten hengellinen sanoma, läheiset ihmiset – ja toisaalta myös ne kokemukset, joissa ei tunne kuuluvansa joukkoon. Yksinäisyys, tai kriittisyys kaiuttimista kuuluvalle sanomalle voivat tehdä materiaalisista ulottuvuuksista vastenmielisiä, mikä vaikuttaa siihen, miten ihminen suhtautuu koko tapahtumaan, myös sen tuoksuihin, ääniin ja tunnelmiin. Näin usko, jota pidetään tärkeimpänä syynä lähteä suviseuroihin, tulee osaksi arkisia, ruumiillisia käytäntöjä, osaksi elettyä elämää.
Suviseurat rakentuvat peltoaukeille, leiriolosuhteisiin. Leiriolosuhteissa ollaan vahvasti sään armoilla. Dokumentissakin kerrottu vuoden 2015 suviseurojen sääolosuhteet olivat seurojen alkaessa vaikeat, sillä vettä tuli taivaalta liikaa ja peltoalue alkoi pehmentyä painavien autojen, asuntovaunujen- ja autojen alla. Vuosia suviseuroissa vierailleet jakavat myös tämän sääolosuhteisiin mukautumisen ja siihen liittyvän jännityksen: kuinkahan tänä vuonna sää suosii? Kun kenttä ennen suviseurojen alkua alkoi vaikuttaa kuraiselta ja jopa mahdottomalta autolla kulkea, jännittyneet suviseuravieraat ympäri maata jakoivat tilannetietoa sukujen WhatsApp-ryhmissä, Facebookissa ja sosiaalisessa mediassa. Jännitys purkautui yhteisten jaetun kokemuksen kääntämisellä huumoriksi: suviseurameemeiksi.
Internet-meemit ovat kullttuurisia tuotteita: kuvia, videoita, äänitteitä tms, jotka kopioituvat ja leviävät nopeasti netissä. Ne toisintavat jotakin kulttuurista ilmiötä ja kopioitumisen seurauksena syntyvät erilaiset versiot luovat kiinnostavan maaston tarkastella kulttuurien ilmentymiä – ja muuttumista. Uskonnolliset meemit voidaan nähdä meemien alakategoriana, ja niillä voi olla uskonnollisen uskon kannalta katsottuna monenlaisia merkityksiä. Joskus meemit niin sanotusti kantavat mukanaan uskoa: ne toistavat jotakin uskonnollisesti tärkeänä pidettyä, ja meemien muotoon tuotettuna ne leviävät nopeasti, muovautuvat ja limittyvät osaksi ihmisten arkipäiväistä elämää. Meemit kertovat uskonnollisen uskon arkipäiväisyydestä: netissä leviävät meemit sekoittavat teknologiaa ja uskonnollista traditiota.
Meemit myös voivat kantaa mukanaan, toistaa, uskonnon ruumiillisia ja sukupuolittuneita muotoja. Yllä oleva Simo-meemi on esimerkki Simo-meemien sarjasta, joka syntyi vuoden 2015 suviseurojen huonojen sääolosuhteiden yhteydessä. Se kuvaa miestä – Simoa, joka voisi olla kuka tahansa vanhoillislestadiolainen mies. Kuvan päällä on teksti “Meiän Simo kävi siellä – ja kuulemma tosi huono pohja”. Simo voisi olla myös aviomies, jonka vaimo lausuu nämä sanat, kuulopuheena, toisille suviseuroihin menijöille. Tekstin puhuttu muoto toistaa vanhoillislestadiolaista yhteisöllisyyttä: Kuulopuhe leviää nopeasti jopa tuhansille ihmisille isojen sukujen WhatsApp-ryhmissä. Simo on tyyppiesimerkki vanhoillislestadiolaisesta miehestä. Toimelias ja ahkera, kulkee perheensä edellä katsastaen tilanteen, jonka jälkeen muulla väellä (tyyppiesimerkin mukaisesti vaimolla ja lapsilla) on turvallista tulla. Simo ei kaihda vaikeita olosuhteita, vaan laittaa itsensä likoon (kirjaimellisesti). Simo on myös kuva vanhoillislestadiolaisesta maskuliinisuudesta: rohkeasta, itsensä uhraavasta, perheensä puolesta taistelevasta miehestä, joka tekee ruumiillisia töitä.
Toinen Simo-meemi toisintaa samaa kuvaa vanhoillislestadiolaisesta maskullinisuudesta. Uppoava asuntovaunu taustalla Simo meloo tarkastellen tilannetta ja välittäen tilannetietoa sitä kaipaaville. Simosta kerrotaan taas toisen henkilön suulla: “Simo kävi siellä melomassa”. Meemien humoristinen ote kuvaa liikkeen jäsenten itseensä kohdistuvaa huumoria tilanteessa, joka voisi olla vaikea, mutta myönteiseen suviseurojen odotukseen kytkeytyvänä meemit näyttäytyvät hyväntahtoisina kulttuurin toistamisena ja sille nauramisena. Samaan kulttuuriseen tai uskonnolliseen kontekstiin liittyvät meemit voivat olla myös muunlaisia, ja toivon, että tulevaisuudessa minulla on aikaa analysoida niitä lisää. Erilaiset meemien kategoriat ja alakategoriat avaavat mielenkiintoisen ikkunan vanhoilllislestadiolaisuuteen yhtenä uskonnollisten meemien elinvoimaisena suomalaisena keskittymänä. Tässä blogipostauksessa käytetyt meemit ovat osa laajempaa meemikokoelmaa, joka on kerätty vanhoillislestadiolaisten ja vanhoillislestadiolaistaustaisten internet-yhteisöistä.
Tässä kuvassa tulva-aihetta on varioitu yhdistämällä suviseurojen keskuspaikka, seurateltta, täydessä toiminnassa olevaan pelastuspartioon.