Olen humanisti – neljän folkloristin näkemykset humanistiudestaan

Osallistumme esittelyillämme Olen humanisti -kampanjaan, jonka tarkoituksena on tuoda esiin humanistista osaamista ja merkitystä yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla. Olemme humanisteja ja ylpeitä siitä!

kuvassa Viliina, Oona, Siria ja Tuukka
Malja humanisteille! Olemme ylpeästi humanisteja ja foooolkloristeja. Kuvassa oikealta: Viliina, Oona, Siria ja Tuukka. (kuva: Konsta Kaikkonen)

Viliina

Parasta humanistina olemisessa on ristiriitojen ja erilaisuuden, eriävien mielipiteiden ja äkkiseltään kummallisiltakin tuntuvien tapojen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Sen osana ja taustana ovat avoin uteliaisuus, kriittisyys ja reflektiivisyys niin toisten kuin omien näkökantojen äärellä. Humanistien ehdottomiin vahvuuksiin kuuluvat suurten asiakokonaisuuksien moninäkökulmainen hahmottaminen sekä pientenkin yksityiskohtien huomaaminen osana kokonaisuutta.

Olen siinä mielessä perinteinen humanisti, että vähän kaikki kiinnosti ja maisterin tutkintoni levahti melkoisen laajaksi. Opintoihini kuului folkloristiikan lisäksi runsaasti suomen kieltä, sopivasti musiikkitiedettä, tarpeeksi kirjallisuustiedettä, hiven mediatutkimusta, vuoden verran pedagogisia sekä monta “ylimääräistä” yleisesti kiinnostavaa kurssia. Kiinnostus maailmaa kohtaan ja erityisesti ihmistä osana sitä (niin biologisena, psykologisena, kulttuurisena kuin sosiaalisena olentona) on vienyt minua mennessään aina – kun joku kysyy, miksi minusta tuli folkloristi, en oikein osaa vastata; jokin siinä vain viehätti ja viehättää yhä. Kenties se pyrkimys ymmärtää inhimillistä toimintaa ja kommunikaatioita eri aikoina ja eri paikoissa tai mahdollisuus liikkua menneen ja nykyisyyden välillä. Tarkkailla, miten mennyt on nykyajassa ja toisaalta nykyaika menneessä – tulkinnoissa ja mielikuvissa.

Oona

Lukion jälkeen minulle oli selvää, että haluan opiskella ihmisyyteen ja kulttuuriin liittyviä asioita. Minulla ei ole akateemista perhetaustaa eikä juuri nettilähteitä kummempaa ymmärrystä siitä, millaisia eri vaihtoehtoja humanistinen tiedekunta tarjoaisi. Päätin käydä läpi Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan vanhoja pääsykoekysmyksiä ja valitsin hakukohteiksi sellaiset aineet, joihin haluaisin eniten tietää vastauksen. Yleisestä kirjallisuustieteestä ja folkloristiikasta opintopolkuni johti jälkimmäiseen.

Jos politiikka on mahdollisen taidetta, niin humanistinen tutkimus on mielestäni mahdollisen tiedettä. Se tutkii ilmiöitä, joita on tapahtunut ja tapahtuu ympärillämme jatkuvasti. Humanistisen sivistyksen voisi tiivistää mielestäni ajatukseen: kaikki voisi olla toisin. Kieli, kulttuuri, tiede, yhteiskunta – kaikki näistä on muutosta, valintoja ja tekoja. Tarvitsemme humanistista tutkimusta ymmärtääksemme, miltä maailma näyttää muiden näkökulmista – ja pysyäksemme itse kärryillä siitä, mitä tässä historiallisessa hetkessä oikein tapahtuu. Samalla humanistisen tutkimuksen näkökulmat voivat avata uusia vaihtoehtoja ja näkökulmia itsestäänselvyyksinä pidettyihin asioihin.

Siria

Olenko minä humanisti?

Olen teologian maisteri. Siltä kannalta en siis virallisesti ole humanisti. Pääaineeni oli kuitenkin uskontotiede, joka on teologisista oppiaineista se kaikkein “humanistisin”. Keskityin opinnoissani historialliseen suomalaiseen kansanuskoon, eli sinänsä en ole ainakaan kristillisessä mielessä teologikaan.

Mielestäni kuitenkin myös teologi on humanisti. Kandiopinnoissani tutustuin – toki (luterilais-)kristillisestä tutkimusnäkökulmasta – historiaan (kirkkohistoria), uskontofilosofiaan (systemaattinen teologia), antiikintutkimukseen ja assyriologiaan (eksegetiikka), erilaisiin sosiologisiin aiheisiin (käytännöllinen teologia) sekä maailman uskontoihin (uskontotiede). Pakollisia olivat myös tieteenfilosofian perusteet sekä jokin “kuollut kieli” (kävin latinaa ja muinaiskreikkaa). Siispä ennen uskontotieteen maisteriopintojani ja sivuaineitani (erilaisia kulttuurintutkimuksen aloja) olin jo varsin syvällä humanistisessa maailmassa.

Teologinen peruskoulutus oli minulle erittäin yleissivistävä koulutus. Minulla on eväitä ymmärtää sekä väitöskirjatyössäni että arkielämässäni menneiden ja nykyisten tapahtumien erilaisia konteksteja ja niiden risteymiä. Osaan arvioida syy-seuraussuhteita ja pohtia tiedon alkuperiä ja vaikutustapoja. Osaan perustella, keskustella, kysyä ja epäillä.

Olen mielestäni humanisti. Mutta olen myös teologi. Olen ylpeästi näitä molempia.

Tuukka

Humanistina olemisessa itselleni keskeistä on kriittinen ajattelu ja laajapohjainen humanistinen sivistys. Lukion jälkeen etsin omaa polkua käymässä useissa eri alojen pääsykokeissa, kunnes löysin oman intohimoni kohteen, folkloristiikan. Tuntui uskomattomalta, että vapaa-ajalla luettuja tarinoita ja satuja sai tutkia tieteellisesti – ja tutkimus on yhä työn lisäksi intohimo.

Humanistina saan yhdistää eri alojen opintoja ja teorioita ymmärtääkseni inhimillistä toimintaa mikrotason ilmiöistä aina laajoihin kokonaisuuksiin asti. Inhimillinen tieto on aina vaillinaista, mutta eteenpäin ajaa halu lähestyä totuutta mahdollisimman pitkälle. Yksi parhaista humanistina olemisen puolista on kyky tarkastella kriittisesti inhimillisen eri puolia. Mielestäni humanistiksi tekee lopulta uteliaisuus maailmaa ja ihmistä kohtaan, koulutustaustasta riippumatta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *