Itämerensuomalaisen kansanuskon tutkimus – kaikki jo tehty?

Itämerensuomalainen kansanusko kiinnostaa monenkirjavaa yleisöä, mutta aiheen viimeaikaisin tutkimus jää helposti pimentoon. Päivystävä folkloristi pohtii syitä huonolle näkyvyydelle. Lopussa vinkkilista mielenkiintoisesta kirjallisuudesta ja avoimista folkloristiikan julkaisukanavista!

Kuva: Sami Rautio

Suomalaiset folkloristit saavat mediahuomiota pääasiassa vain juhlapyhinä, esimerkiksi Kalevalan päivänä, juhannuksena ja pääsiäisenä, mutta muutoin oppiala on yhteiskunnallisesti varsin tuntematon. Säännöllisin väliajoin toimittajat tekevät paljastuksen arkistojen kätköistä “löytyneistä” rivoista kansanrunoista, joita tosin ei ole koskaan sinne piilotettukaan ja joita on myös tutkittu varsin hyvin (aiheesta lisää esimerkiksi Myyttinen preesens -blogissa).

Myös itämerensuomalaisen kansanuskon tutkimus jää suurelta yleisöltä helposti pimentoon, vaikka aihe herättääkin paljon kiinnostusta. Itämerensuomalaisella kansanuskolla tarkoitan tässä yhteydessä esimerkiksi myytteihin (esim. väinämöiset ja sammot), rituaaleihin (loitsurunot ja juhlaperinteet) ja maailmankuvaan (tuonpuoleiskäsitys ja luontosuhde) liittyviä perinteitä, jotka sijoittuvat tai palautuvat historiaan, ja joita tutkitaan arkistomateriaalien avulla. Kansanuskoa on toki nykyajassakin, mutta arkikäytössä suomessa tällä termillä viitataan yleensä menneeseen. Vanha kansanusko kiehtoo esimerkiksi taiteen ja kulttuurin kentällä (esim. Juha Hurmeen ja Tuomari Nurmion Kalevala elävänä tai kuolleena -projektissa), mutta miten aiheen nykytutkimus saataisiin paremmin näkyviin?

Huomiota saavat yleisteokset

Olen huomannut, että erilaisilla Internetin keskustelufoorumeilla ja roolipelaajien tapahtumissa lukuvinkkejä kansanuskosta pyydettäessä monet ehdottavat luettavaksi vanhaa tutkimusta. Suosituksissa toistuvat muun muassa Uno Harvan Suomalainen muinaisusko (ilmestynyt 1948) ja Martti Haavion Suomalainen mytologia (1967). Myös vielä vanhemmmat teokset, esimerkiksi Kaarle Krohnin Suomalaisten runojen uskonto (1915) tai Julius Krohnin Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus (1894) saavat mainintoja. Nämä vanhimmat tutkimukset ja esitykset päätyvät lähteiksi myös mediaan kuten esimerkiksi Jukka Huuskon esseeartikkelissa Helsingin sanomissa 26.9.2020 (“Muut ynnä lapset käytettiin orjina” – Suomalaisia on orjuutettu, ja olemme orjuuttaneet itsekin, mutta miksi siitä ei puhuta? maksumuurin takana)

En väitä, etteivätkö vanhat kansanuskotutkimukset olisi arvokkaita ja ansiokkaita teoksia. Niiden taustalla on pitkä ja systemaattinen tutkimustyö, jota sopii lukea edelleen 2020-luvullakin. Vanhoja kansanuskotutkimuksia tulisi kuitenkin lukea samalla tavalla kuin muidenkin alojen vanhoja tutkimuksia – oman aikansa parhaana tietona, josta tutkimus on kehittynyt jo paljon eteenpäin. Esimerkiksi Julius ja Kaarle Krohnin tutkimukset edustavat aikansa maantieteellis-historiallista tutkimusotetta, joka pyrki löytämään erilaisten perinnekerrostumien alta mahdollisimman alkuperäisiä muotoja. Näin eri perinnevariaatioita asetettiin eriarvoisiin asemiin, ja joitain variaatioita jopa väheksyttiin kun taas toisia idealisoitiin. Maantieteellis-historiallinen tutkimusote jäi vähemmistöön viimeistään 1960-luvulla. Sen jälkeen perinteen arvottamisesta ollaan pyritty pääsemään eroon, ja kansanperinteen moniäänisyys hyväksytään paremmin.

Toki muutamat uudemmatkin kansanuskoa käsittelevät teokset saavat mainintoja Internet-keskustelujen suosituslistoilla. Edesmenneen folkloristiikan professori Anna-Leena Siikalan teokset Suomalainen šamanismi (1992) ja Itämerensuomalaisten mytologia (2012) löytyvät monilta suosituslistoilta, samoin uskontotieteen dosentti Risto Pulkkisen yleisesitys Suomalainen kansanusko (2014). Siikalan teokset perustuvat hänen tutkimuksiinsa ja kehittämiinsä teoreettisiin malleihin. Hän esimerkiksi muotoilee, kuinka tietäjien ja laulajien muistinvaraiset runolauluesitykset mahdollistuivat ihmismielen kognitiivisten muistijärjestelmien avulla. Siikalan teokset edustavat uutta tieteellistä tutkimusta esittäviä tiedekirjoja, mutta niitä voi hyvin lukea myös yleisempinä aihetta käsittelevinä tietokirjoina.

Risto Pulkkisen Suomalainen kansanusko on yleisesitys aiheesta. Teos kokoaa yhteen aiempaa tutkimusta eikä painotu juurikaan uuden tutkimustiedon esittämiseen. Tällaisena se onkin aiheeseen vasta perehtyvälle maallikkolukijalle oivallinen alkusysäys aiheeseen. Teosta on kuitenkin kritisoitu hieman liian lennokkaista spekuloinneista. Folkloristi Pasi Enges toteaa kirja-arviossaan, että lukijan kannattaa olla tarkkana, milloin kirjoittaja esittää varauksellisesti arvelevansa tai spekuloivansa käsiteltävän aiheen parissa. Engesin mukaan nämä osiot esittävät sellaista tietoa, joka on kyseenalaistettavissa tai josta ollaan tutkimuskentällä montaa mieltä. Myös folkloristi Kaarina Koski esittää arviossaan, että toisinaan tutkijoiden enemmän ja vähemmän hyväksytyt väitteet eivät meinaa erottua tekstissä toisistaan. Esimerkiksi Pulkkisen ajatukset siitä, että aikoinaan suomalaiset olisivat totemistisesti ajatelleet polveutuvansa karhuista ja hirvistä (s. 218–219), esitetään alkujaan varauksellisesti pohdiskeluna, mutta lopulta aihetta käsitellään niin perusteellisesti, että lukija saattaa hämääntyä pitämään ajatusta tutkijoiden yleisesti hyväksymänä ajatuksena, mitä se toki ei ole. Lukijalta vaaditaan siis tarkkaavaisuutta ja jopa joitakin pohjatietoja, jos tämä haluaa saada mahdollisimman luotettavan ja yhtenäisesti hyväksytyn tieteellisen käsityksen historiallisesta kansanuskosta.

Tämä ei ole esi-isä. Kuva: Sami Rautio

Miksi uusi tutkimus jää piiloon?

Koski nostaa Suomalaisen kansanuskon arviossaan esille myös erään nykyfolkloristiikan kannalta ikävän puolen. Risto Pulkkinen sivuuttaa teoksessaan lähes täysin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tehdyn folkloristisen tutkimuksen kalevalamittaisesta runoudesta ja agraarikulttuurin maailmankuvista. Pulkkinen toki korostaa heti alkusanoissa, että teos on kirjoitettu uskontotieteen eikä folkloristiikan näkökulmasta, ja uskontotieteellistä uudempaa tutkimusta kirjassa onkin mukana jonkin verran. Folkloristisen tutkimuksen puute tarkoittaa kuitenkin sitä, että kansanuskotutkimusta tukevat ja täydentävät tutkimukset esimerkiksi runolaulusta, -laulajista sekä myyttien ja kertomusten käyttötavoista, -konteksteista ja muuntumisesta jäävät uupumaan. Kuten Koski arviossaan toteaa, tällöin joidenkin myyttien sisällöistä esitellään lukijoille vajaita tai vanhentuneita näkemyksiä. Lisäksi, jos aiheeseen tutustuva maallikkolukija haluaa perehtyä kansanuskoaiheisiin laajemmin, on Pulkkisen kirjan lopussa oleva kirjallisuusluettelo melko yksipuolinen.

Siihen, että kansanuskon vanha tutkimus saa enemmän näkyvyyttä kuin uusi, vaikuttavat toki monet tekijät – tarkoitukseni ei ole vyöryttää suurta syntitaakkaa Pulkkisen niskaan. Kirjakaupoissa on helposti saatavilla vanhempia kansanuskotutkimuksia, sillä esimerkiksi Salakirjat-kustantamo sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ovat ottaneet uusintapainoksia niin Krohneista kuin Harvoista ja Haavioistakin. Niiden saatavuus kirjastoissakin lienee parempi kuin nykytutkimusten.

Toisekseen asiaan vaikuttaa myös nykyinen tiedepolitiikka. Tutkimusten julkaisuformaattina artikkelit ovat nykyään toivotumpia ja suositumpia kuin yhden tutkijan laajemmat monografiateokset. Artikkelit tavoittavat tieteelliset lukijat usein helpommin kuin monografiat. Samalla tutkijan julkaisuluettelo on vakuuttavampi, kun se koostuu useammista kohdista ja mielellään myös kansainvälisistä artikkeleista. Julkaisuluettelon pätevyys vaikuttaa siihen, kuinka hyvin tutkija saa rahoitusta ja myöhemmin jatkaa työtään. Harvalla aktiivisesti toimivalla tutkijalla on tutkimustyön, rahoitushakujen, opetusvelvollisuuksien ja mahdollisten hallinnollisten velvollisuuksien lisäksi aikaa vielä tehdä yleistajuisia tietokirjoja suurelle yleisölle. Toki tietokirjan kirjoittamiseen voi hakea erikseen rahoitusta, mutta tietokirja ei taas ole tutkimusjulkaisun kaltainen meriitti akateemisen uran etenemisen kannalta.

Me tutkijat ymmärrämme siis ongelman. Emme kuitenkaan jää vain paikoillemme valittamaan, vaan pyrimme parhaamme mukaan tekemään asialle jotain. Meillä on esimerkiksi tämä blogi. Päivystävän folkloristin on nimenomaan tarkoitus tuoda nykyfolkloristista tutkimusta ja moninäkökulmaisuutta parempaan tietoisuuteen niin yliopiston sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Folkloristiseen nykytutkimukseen pääsee käsiksi myös esimerkiksi Kalevalaseuran Myyttinen preesens -blogin sekä Helsingin yliopiston folkloristiikan verkkosivuston tutkijaesittelyjen kautta.

Kuva: Sami Rautio

Paljon on vielä tutkimatta ja kysymättä 

Vaikka julkisuuteen parhaiten nouseva kirjallisuusnäkymä vaikuttaakin ilmoittavan, että tutkimukset itämerensuomalaisesta kansanuskosta on jo tehty vuosikymmeniä sitten, voimme iloksemme ilmoittaa, että asia ei ole näin. Moni tutkimuskysymys on vielä auki. Minkälaisia eri merkityksiä myyteillä, kertomuksilla ja loitsuilla oli arjessa? Millä tasoilla ja kuinka tietoisesti ihmiset uskoivat esimerkiksi loitsurituaalien vaikuttavuuteen tai persoonallisiin luonnonhenkiin? Minkälaisin perinteisin ilmaisutavoin ihmiset kanavoivat tunteitaan, tarpeitaan, odotuksiaan?

Alla on listaus mielenkiintoisista itämerensuomalaista kansanuskoa käsittelevistä tutkimusjulkaisuista ja tietokirjoista. Listassa painottuvat 2000-luvun julkaisut, mutta muutamia helmiä on mukana 1990-luvultakin. Lopussa on vielä listattuna muutamia julkaisualustoja, joihin itämerensuomalaisen kansanuskon tutkimuksesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua.

 

Kirjallisuuslista

Myytit ja mytologia sekä runokulttuurien ja kertomusten maailmat

Anttonen, Veikko. 1996. Ihmisen ja maan rajat. ’Pyhä’ kulttuurisena kategoriana. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Anttonen, Veikko. 2004. Laulettu runo ja mytologinen tieto. 50–68. Teoksessa Kalevala ja laulettu runo. Anna-Leena Siikala, Lauri Harvilahti ja Senni Timonen (toim.). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Frog. 2014. Mytologia on katsojan silmässä. Miten myytit merkityksellistävät maailmaa. Teoksessa Ympäristömytologia. Kalevalaseuran vuosikirja 93. Seppo Knuuttila & Ulla Piela (toim.) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Frog. 2014. Myth, Mythological Thinking and the Viking Age in Finland. Teoksessa Fibula, Fabula, Fact. Defining and Contextualizing the Viking Age in Finland. Studia Fennica Folkloristica. Joonas Ahola, Frog ja Clive Tolley (toim.) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. s.437–482.

Frog. 2017. Myöhäisrautakauden uskonto ja mytologia Suomessa. Teoksessa Tursiannotko: Tutkimuksia hämäläiskylästä viikinkiajalta keskiajalle. K. Lesell, Marjo Meriluoto & Sami Raninen (toim.) Tampereen museoiden julkaisuja 148. Tampere: Tampereen Museot. s. 105–126.

Järvinen, Irma-Riitta. 2004. Karjalan pyhät kertomukset. Tutkimus livvinkielisen alueen legendaperinteestä ja kansanuskon muutoksista. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Karlsson, Tuukka. 2019. Runolaulajien ideaalimallit ja äänet: metodologinen katsaus myyttirunouden omaksumiseen ja tekstuaaliseen rakentumiseen. Teoksessa Eurooppa, Suomi, Kalevala. Kalevalaseuran vuosikirja 98. Piela, Ulla, Pekka Hakamies, ja Pekka Hako (toim.) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. s. 157–174.

Knuuttila, Seppo ja Senni Timonen. 2014. Vuorten myytit ja mytologiat. Esimerkkejä Itä-Suomesta ja Karjalasta. Teoksessa Ympäristömytologia. Kalevalaseuran vuosikirja 93. Seppo Knuuttila & Ulla Piela (toim.) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. s.109–119.

Tarkka, Lotte. 1994. Metsolan merkki. Metsän olento ja kuva vienalaisrunostossa. Teoksessa Metsä ja metsänviljaa. Kalevalaseuran vuosikirja 73. Pekka Laaksonen ja Sirkka-Liisa Mettomäki (toim.). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. s. 56–102.

Tarkka, Lotte. 2005. Rajarahvaan laulu – tutkimus Vuokkiniemen kalevalamittaisesta runokulttuurista 1821–1921. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Tarkka, Lotte. 2012. The Sampo. Myth and vernacular imagination. Teoksessa Mythic Discourses. Studies in Uralic Traditions. Studia Fennica Folkloristica. Frog, Anna-Leena Siikala ja Eila Stepanova (toim.) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. s. 143–170.

Tuonpuoleinen, kuolema, itkuvirret

Koski, Kaarina. 2003. “Outoa tuntematonta väkeä”. Näkökulmia väkeen tuonpuoleisen edustajana. Elore 10 (1).

Koski, Kaarina. 2005. Suhde vainajaan inkeriläisissä kuolinitkuissa. Elore 12 (1).

Koski, Kaarina. 2011. Kuoleman voimat. Kirkonväki suomalaisessa uskomusperinteessä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Nenola, Aili. 2002. Inkerin itkuvirret. Ingrian Laments. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Silvonen, Viliina ja Eila Stepanova. 2019. Language, Music and Emotion in Lament Poetry: The Embodiment and Performativity of Emotions in Karelian Laments. Teoksessa The Routledge Handbook of Language and Emotion. S. E. Pritzker, J. Fenigsen ja J. M. Wilce. (toim.) Lontoo: Routledge. 203–222.

Stepanova, Eila. 2012. The mythic elements of Karelian laments: The case study of syndyzet and spuassuzet. Teoksessa Mythic Discourses. Studies in Uralic Traditions. Studia Fennica Folkloristica. Frog, Anna-Leena Siikala ja Eila Stepanova (toim.) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. s. 257–287.

Stepanova, Eila. 2014. Seesjärveläisten itkijöiden rekisterit: Tutkimus äänellä itkemisen käytänteistä, teemoista ja käsitteistä. Joensuu: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura.

Tarkka, Lotte. 1990. Tuonpuoleiset, tämänilmainen ja sukupuoli. Raja vienankarjalaisessa kansanrunoudessa. Teoksessa Louhen sanat. Kirjoituksia kansanperinteen naisista. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. s. 238–259.

Tarkka, Lotte. 2014. Mielikuvitus, kansanruno ja tuonpuoleisesta puhuminen. Elore 22 (1).

Kansanparannus ja syntymä

Keinänen, Marja-Liisa. 2003. Creating bodies. Childbirth practices in pre-modern Karelia. Väitöskirjatutkimus. Stockholms Universitet.

Keinänen, Marja-Liisa. 2012. Vastasyntyneen muovaaminen lapseksi: Syntymän jälkeiset rituaalit ja lapsen sosiaalinen syntymä suomalaisella maaseudulla 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa. Teoksessa Lapsi matkalla maailmaan: Historiallisia ja kulttuurisia näkökulmia syntymään. Pasi Saarimäki, Kirsi-Maria Hytönen ja Heli Niskanen (toim.). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. s. 194–244.

Naakka-Korhonen, Mervi. 1997. Vaivasta taudiksi. Lapamatoon liittyvä kansanparannus erityisesti pohjoiskarjalaisen aineiston valossa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Piela, Ulla. 2005.  Parantajan rituaalinen kosketus. Teoksessa Tahdon sanoa. Kirjoituksia kielen ja perinteen voimasta. Sirpa Huttunen & Pirkko Nuolijärvi (toim.). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. s. 11–31.

Piela, Ulla. 2010. Kansanparannuksen kerrotut merkitykset Pohjois-Karjalassa 1800- ja 1900-luvuilla. Väitöskirjatutkimus. Itä-Suomen yliopisto.

Uskomusolennot sekä myyttiset henkilöt ja eläimet

Asplund Ingemark, Camilla. 2004. The genre of trolls. The case of a Finland-Swedish Folk Belief Tradition. Turku: Åbo Akademis Förlag – Åbo Akademi University Press.

Enges, Pasi ja Kirsi Hänninen (toim.) 2019. Hirvityksiä, haamuja ja henkioppaita: Kirjoituksia uskomusolennoista. Folkloristiikan julkaisuja. Turku: Turun yliopisto.

Kaski, Liisa. 2019. Myyttiset eläimet – Tarua ja totta eläinten mahdista. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Klemettinen, Pasi. 1997. Mellastavat pirut. Tutkimus kansaomaisista paholais- ja noituuskäsityksistä Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan tarinaperinteessä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Klemettinen, Pasi. 2018. Karjalan räyhähenget. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Piela, Ulla, Seppo Knuuttila ja Tarja Kupiainen (toim.). 1999. Kalevalan hyvät ja hävyttömät. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Purola, Mari. 2019. Sopimus pirun kanssa: piru ja ihminen toimijoina suomalaisissa uskomustarinoissa 1860–1960. Väitöskirjatutkimus. Itä-Suomen yliopisto.

Timonen, Senni. 2004. Lemminkäisen äiti. Näkökulmia Lönnrotin tulkintaan. Teoksessa Kalevala ja laulettu runo. Anna-Leena Siikala, Lauri Harvilahti ja Senni Timonen (toim.). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 83–113.

Taikuus, väki, loitsut

Ilomäki, Henni. 2014. Loitsun mahti. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Ilomäki, Henni. 2014. Loitsujen outo metsämaisema. Teoksessa Ympäristömytologia. Kalevalaseuran vuosikirja 93. Seppo Knuuttila & Ulla Piela (toim.) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 120–139.

Issakainen, Touko (nyk. Tenka). 2002. ”Tulenväki on kaikkein väkevin, se kun polttaa niin kovasti”. Kansanuskon väki-kategorian uudelleenarviointia. Sananjalka 44. s. 110–127.

Issakainen, Touko (nyk. Tenka). 2006. “Vainajien lapset”. Taikaesineet ajassa. Ennen ja nyt 2/2006.

Issakainen, Tenka. 2012. Tavallista taikuutta. Tulkinta suomalaisten taikojen merkityksistä Mikko Koljosen osaamisen valossa. Väitöskirjatutkimus. Turun yliopisto.

Kohonen, Siria. 2018. Suomalainen magiaperinne kognitiotieteellisestä näkökulmasta. Elore 25 (1). s. 130–143.

Stark-Arola, Laura. 1998. Magic, Body and Social Order. The Construction of Gender Through Women’s Private Rituals in Traditional Finland. Studia Fennica Folkloristica 5. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Stark, Laura. 2002. Peasants, Pilgrims and Sacred Promises. Ritual and the Supernatural in Orthodox Karelian Folk Religion. Studia Fennica Folkloristica 11. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Stark, Laura. 2006. The Magical Self. Body, Society and the Supernatural in Early Modern, Rural Finland. FF Communications, 290. Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia.

Uskomukset, arki ja juhlat

Apo, Satu. 1995. Naisen väki. Tutkimuksia suomalaisten kansanomaisesta kulttuurista ja ajattelusta. Helsinki: Hanki ja Jää.

Apo, Satu. 2001. Viinan voima. Näkökulmia suomalaisten kansanomaiseen alkoholiajatteluun ja -kulttuuriin. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kouvola, Karolina. 2020. Travellers, Easter Witches and Cunning Folk: Regulators of Fortune and Misfortune in Ostrobothnian Folklore in Finland. Journal of Ethnology and Folkloristics 14 (1). s. 121–139.

Piludu, Vesa Matteo. 2019. The Forestland’s Guests: Mythical Landscapes, Personhood, and Gender in the Finno-Karelian Bear Ceremonialism. Väitöskirjatutkimus. Helsingin yliopisto.

 

Listaa saatetaan päivittää myöhemmin.

Kuva: Sami Rautio

 

Avoimia ja helposti seurattavia julkaisukanavia, joissa ilmestyy vertaisarvioituja tutkimusartikkeleita folkloristiikasta, myös itämerensuomalaisesta kansanuskosta:

Elore

Elore on Suomen Kansantietouden Tutkijain Seuran tieteellinen journaali. Lehdessä julkaistaan folkloristiikan ja kansatieteen sekä niiden lähialojen tutkimusta, ja se ilmestyy kahdesti vuodessa. Julkaisukieli on pääasiassa suomi, mutta Elore julkaisee myös ruotsin- ja englanninkielisiä artikkeleita.

Folklore: Electronic Journal of Folklore

Folklore on virolainen folkloristiikan, kansatieteen, uskontotieteen ja kulttuurintutkimuksen tutkimusjournaali, jossa ilmestyy mielenkiintoisia artikkeleita myös itämerensuomalaisesta kansanuskosta. Artikkelit ovat englanniksi, ja lehteä julkaisee Folk Belief and Media Group of Estonian Literary Museum, Andres Kuperjanov ja Estonian Folklore Institute.

Journal of Ethnology and Folkloristics 

Journal of Ethnology and Folkloristics (JEF) on virolainen, englanninkielinen folkloristiikan ja kansatieteen journaali, joka julkaisee myös museologiaan ja antropologiaan liittyviä artikkeleita. Julkaisijana toimivat Estonian Literary Museum, the Estonian National Museum ja Tartton yliopisto.

Kalevalaseuran vuosikirja

Kalevalaseuran vuosikirja on vertaisarvioitu tieteellinen kirjasarja, jossa julkaistaan Kalevalaan ja suomalaiseen kansanperinteeseen liittyvien teemojen mukaisia artikkeleita. Sarjaa julkaisevat Kalevalaseura ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, ja uusi numero ilmestyy syksyisin. Vuosikirjoja on myös saatavilla kirjastoissa.

Sananjalka

Sananjalka on Suomen Kielen Seura ry:n julkaisema aikakauskirja, jossa ilmestyy artikkeleita fennistiikan, fennougristiikan ja yleislingvistiikan sekä kotimaisen kirjallisuuden, kansatieteen, folkloristiikan, uskontotieteen ja arkeologian aloilta. Iso osa artikkeleista on avoimesti saatavilla, mutta viimeisin numero siirtyy vapaasti luettavaksi vuosi ilmestymisensä jälkeen.

Studia Fennica Folkloristica

Studia Fennica Folkloristica on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantama tiedekirjojen sarja, jossa julkaistaan suomalaista folkloristista tutkimusta englanniksi. Julkaisuista on saatavilla ilmaisia e-kirjaversioita kustantajan nettisivuilla.

 

Yksi vastaus artikkeliin “Itämerensuomalaisen kansanuskon tutkimus – kaikki jo tehty?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *