Kulttuurintutkijan huomioita koronaviruksesta

Se, minkälaisia merkityksiä taudeille ja vaivoille annetaan, vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen myös intuitiivisen ja tiedostamattoman ajattelun tasoilla. Tautikäsitykset voivat paljastaa myös yhteiskunnallisia normeja.

Kuva: Wikimedia Commons https://www.vperemen.com

Taudit koetaan useimmiten poikkeuksina, kun taas perustervettä kehoa ja mieltä pidetään normaalina. Taudit horjuttavat kulttuureissa vaikuttavia yleisiä käsityksiä normaalista arjesta: ne vaativat kompromissitoimenpiteitä ja poikkeavaa toimintaa kuten eristäytymistä, lääkehoitoja tai kuntoutusharjoitteiden lisäämistä arkeen. Tauti on aina eräänlainen kriisitilanne, vaikka kyse olisi vain yksittäisestä vaivasta. Epidemioiden kohdalla tauti ei kuitenkaan ole enää vain yksilöiden kriisi vaan tartuntataudit vaikuttavat myös yhteiskuntaan ja yleisiin elinoloihin.

Biolääketieteellinen tutkimus lisää tietoa siitä, kuinka koronavirus toimii, ja sen perusteella voidaan tehdä päätöksiä esimerkiksi karanteeneista ja sairaalahoidosta. Tauteja voidaan kuitenkin tarkastella myös sosio-kulttuurisen tutkimuksen näkökulmasta. Tämän yhdistäminen kliiniseen tutkimukseen voi tuoda laajempaa tietoa epidemian yhteiskunnallisista vaikutuksista. Seuraavassa käyn läpi koronavirukseen liittyviä huomioita kognitiiviseen kulttuurintutkimukseen painottuneesta näkökulmasta. Tarkastelen sitä kuinka ihmisten tiedostamattomat ajattelurakenteet – esimerkiksi intuitiot – tulevat pandemiatilanteessa näkyviksi.

Kriisit paljastavat käsityksiä normaalista

Kriisit paljastavat yhteiskunnassa vallitsevia ”normaalin” käsityksiä ja rakenteita. Vapaus on normaalia, karanteeni ei. Suuret kokoontumiset ja yleisötapahtumat ovat normaaleja, niiden perumiset eivät.

Normaaliuden tuleminen ilmeiseksi saattaa myös paljastaa yhteiskunnan eriarvoisia rakenteita. Kun esimerkiksi media ja hallitus kehottavat ihmisiä tekemään enemmän etätöitä, sisältää kehotus oletuksen, että tällainen mahdollisuus olisi normaalia yhteiskunnassamme. Oletus paljastaa sen, että siistiä toimistotyötä pidetään yhteiskunnallisesti normaalina työnä, mutta tilastojen kanssa tämä ei pidä paikkaansa. Ylen ajankohtaisblogin mukaan yli puolet suomalaisista työikäisistä ei voi siirtyä tekemään etätöitä, vaikka haluaisikin. Esimerkiksi sairaanhoitajat, lääkärit, tarjoilijat, myyjät, vartijat ja varastotyöntekijät eivät voi työskennellä kotoa käsin. Valtioneuvosto on myös tehnyt listan kriittisistä aloista, joiden työntekijöiden tulisi pysyä poikkeusolojen aikana töissä.  

Tartuntataudit aiheuttavat varautumiskäyttäytymistä

Koronaviruksen ja ilmastonmuutoksen aiheuttamia uhkia on medioissa verrattu keskenään.  Esimerkiksi Heikki Hiilamo kirjoittaa aiheesta Ylen kolumnissa, Hannu Toivonen taas Lapin Kansassa, ja kansainvälisestikin aiheesta on runsaasti kirjoituksia (esim. CNN). Keskustelu käy kiivaana myös Twitterissä. Koronavirus on saanut ihmiset toimimaan nopeasti, mutta ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole saanut aikaan samanlaisia liikkeitä, vaikka sillä tiedetään olevan suuria vaikutuksia ihmiskunnan tulevaisuuteen.

Syy on selkeä: ihmismieli reagoi voimakkaammin akuutteihin uhkiin kuin hiljalleen eteneviin vaaroihin. Tartuntataudit ovat myös yksi vakavimmista elämää uhkaavista vaaroista ihmisen evolutiivisen historian aikana. Pascal Boyerin ja Pierre Liénardin mukaan tällaiset uhat saavat mielen neurokognitiivisen vahinkovarajärjestelmän (hazard-precautious system) aktivoitumaan, ja tämä vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen monin sellaisin tavoin, joita nopeasti ajatellen voisi pitää irrationaalisina. Jotkut voivat esimerkiksi tehdä rituaalinomaisia varatoimenpiteitä uhkaa välttääkseen, vaikka syy-seuraussuhde toimenpiteen ja uhan torjumisen välillä olisikin epävarma. Käsien aktiivisella pesemisellä on selkeää tehoa virustartuntaa ehkäistäessä, mutta esimerkiksi valkosipulin ja c-vitamiinin hamstraamisella ei.  Molemmilla on toki erinäisiä terveysvaikutuksia, mikä on levittänyt myös valheellisia uskomuksia siihen, että niillä olisi vaikutusta myös koronaa vastaan. Moni hamstraaja saattaakin miettiä, että vaikka valkosipulilla ja c-vitamiinilla ei olisikaan todettua vaikutusta tautiin, niin ehkä niitä on silti hyvä olla saatavilla – ihan vain varmuuden vuoksi. 

Varautumiskäyttäytyminen helpottaa ahdistusta ja saa ihmiset kokemaan jonkinlaista hallinnan tunnetta tilanteesta. Se on mielen selviytymiskeino pelkoa ja hallitsemattomuutta vastaan. Kyse ei ole automaattisesti siitä, etteivät ihmiset uskoisi virallisten torjuntatoimenpiteiden olevan tehokkaita, vaan ahdistuksen lieventämisen tarve saa ihmiset kokeilemaan erilaisia keinoja. Lisäksi toisten ihmisten näyttämä malli voi rohkaista varautumiskäyttäytymiseen, sillä silloin ihmiset voivat ajatella, että vastuu tekojen toimivuudesta jakautuu yhteisön kesken.

Kaikkia ihmisiä rituaalinomaiset varautusmiskeinot eivät kuitenkaan auta samalla tavalla. Boyer ja Liénard ehdottavat, että tällaiset toimenpiteet lieventävät ihmisten ahdistusta vain lyhytkestoisesti mutta säännöllinen toistaminen vähentää toiminnan helpottavaa vaikutusta. Jossain vaiheessa varautumiskeinojen toistaminen voi alkaa ahdistaa entisestään. Tätä voi verrata esimerkiksi päihdeaddiktioihin. Ensimmäiset annokset päihdettä voivat tuottaa ihmiselle euforisen tunteen, mutta pidemmällä aikavälillä sama annos samaa päihdettä ei enää tuotakaan samaa vaikutusta.

Kriisitilanteet ruokkivat intuitiivisia ennakkoluuloja

Epävarmoissa olosuhteissa ihmisten intuitiot alkavat näkyä käyttäytymisessä paljon enemmän kuin tutussa elämänpiirissä. Esimerkiksi omavarainen ruoanhankinta maanviljelyksellä tai metsästyksellä takaa paljon epävarmemmin ravinnon saannin kuin globaalin maailman hankintaketjut, joissa ruoan maahantuonti voi paikata paikallisia huonoja satoja. Jos ravinto on kuitenkin vain omasta sadosta kiinni, on ihmismieli taipuvainen esimerkiksi sellaisiin intuitiivisiin ajatuksiin, joiden mukaan sadon pilaantumisella on päämäärähakuinen, ehkä jopa tietoinen tarkoitus, eikä kyse ole ollut vain ohjaamattomista sattumista. Esimerkiksi huonoa sato-onnea on saatettu selittää sillä, että pahantahtoinen naapuri olisi noitakeinoin pilannut pellon kasvun.

Kuvalähde: bixabay.

Koronavirus on tuonut länsimaihin tilanteen, jossa ihmisten elämä ja toimeentulo ovat uhattuina paljon aikaisempaa merkittävämmällä tavalla. Covid-19 leviää varakkaasta länsimaisesta elämäntyylistä huolimatta. Vaikka suomalainen julkinen terveydenhuolto on tasokas moneen muuhun maahan verrattuna, on uhka suomalaisillekin todellinen.

Tällainen epävarma tilanne ruokkii myös ihmisten intuitiivisia selviytymismekanismeja. Yhtenä esimerkkinä on jo nähty, että poikkeustilanne ruokkii intuitiivisia ennakkoluuloja vieraita ihmisiä ja kulttuureja kohtaan. Internetissä on levinnyt esimerkiksi stereotypioita likaisista ja outoja asioita syövistä kiinalaisista. Tällaiset käsitykset niputtavat virheellisesti kaikki tietyn ryhmän edustajat keskenään samanlaisiksi, ja ne perustuvat epätarkkoihin yksinkertaistuksiin ryhmän yksilöiden tavoista ja piirteistä. Myöskin esimerkiksi kaupungilla yskäisevä ihminen saattaa herättää kanssaihmisissä intuitiivisen kategorisoinnin taudinaiheuttajan mukaan: ihminen nähdään ensisijaisesti koronaviruksen potentiaalisena kantajana ja vasta toissijaisesti yksilönä. 

Pandemia-aikana olisi kuitenkin hyvä muistaa, etteivät ihmiset tyypillisesti arvosta sitä, että heidät identifioidaan stereotypioiden ja ikävien asioiden kautta. Esimerkiksi vaihtoehtoparannuksen suosiota on selitetty muun muassa sillä, että parantajat kohtaavat potilaansa kokonaisvaltaisemmin kuin virallisen terveydenhuollon henkilökunta, joka saattaa keskittyä tautiin ja oireisiin enemmän kuin esimerkiksi potilaan elämäntilanteeseen. Ihmiset  eivät yleensä halua identifioitua kantamiensa tautien kautta. 

Lopuksi

Tämän kirjoituksen tiedot ihmisten suhtautumisesta koronavirukseen perustuvat lähinnä median antamaan kuvaan. Monitieteisen tautitutkimuksen nimissä kehotankin lukijoita osallistumaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Koronakevät-keräykseen, jotta myös sosio-kulttuurinen tutkimus pääsisi paremmin osallistumaan tiedon lisäämiseen aiheesta. Keruussa pyydetään ihmisiä kertomaan esimerkiksi ajatuksiaan ja tunteitaan koronavirukseen liittyen sekä kertomaan, miten koronavirus vaikuttaa arkeen. Koronakevät-keruusen voi vastata 15.6.2020 saakka.

 

Lähteet:

Boyer, Pascal & Pierre Liénard. 2006: Why ritualized behavior? Precaution Systems and action parsing in developmental, pathological and cultural rituals. Behavioral and Brain Sciences 29. 595–650.

Honko, Lauri. 1983: Terveyskäyttäytymisen kokonaisuus. Teoksessa Kansa parantaa. Kalevalaseuran vuosikirja 63. Pekka Laaksonen ja Ulla Piela (toim.). Helsinki: SKS. 25–51.

Kitta, Andrea. 2019: The kiss of death: Contagion, contamination, and folklore. Logan: Utah State University Press. Ladattavissa kustantajan sivuilta.

Macrae, C. Neil & Galen V. Bodenhausen. 2000. Social cognition: Thinking categorically about others. Annual Review of Psychology 51. 93–120.

Sørensen, Jesper 2013: Magic reconsidered: Towards a scientifically valid concept of magic. Teoksessa Defining magic. A reader. Bernd-Christian Otto & Michael Stausberg (toim.). London: Routledge. 229–242.

 

Yksi vastaus artikkeliin “Kulttuurintutkijan huomioita koronaviruksesta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *