Noita mikä noita – keitä ovat feministiset noidat?

Feministinen noituus on viime aikoina herättänyt huomiota niin sosiaalisessa mediassa kuin valtamediassakin. Millaisesta ilmiöstä on kyse, ja minkälaisina toimijoina nämä feministiset noidat mediassa näkyvätkään? Päivystävä folkloristi otti median esittämän feministisen noituuden tarkasteltavakseen.

Noitia mielenosoituksessa. Kuva: Wikimedia Commons

Nykyään noitia näkyy muulloinkin kuin pääsiäisenä ja halloweenina, fiktiossa tai uuspakanallisten ryhmien toiminnassa. Sosiaalisessa mediassa puhutaan kristallien parantavista voimista ja esimerkiksi Instagramissa aihesanalla #witchesofinstagram on yli 4,2 miljoonaa julkaisua, joissa vilisee muun muassa luontoon tai goottialakulttuuriin liittyvää estetiikkaa, tarot-pakkoja, kynttilöitä, yrttejä ja monenmoisia symboleita. Nykynoituutta on nostettu esiin myös perinteisessä mediassa. Esimerkiksi Nyt.fin viimesyksyisessä artikkelissa (tilaajille) huomioidaan, kuinka noituus on muuttunut uskonnollisesta ennemminkin yhteiskunnalliseksi ilmiöksi.

Feministisessä liikkeessä noitiin ja erityisesti noitavainoihin liittyvät teemat ovat olleet mukana jo ainakin 1970-luvulta lähtien. Toimittaja Mona Chollet’n mukaan naiseus ja noituus ovat liittyneet toisiinsa sekä ennen että nyt, ja nykyisessä feministisessä noituudessa patriarkaalisten rakenteiden purkamista kannattavat feministit identifioivat itsensä aiemmin paheksutun noidan hahmon (engl. witch, rans. sorcière) kautta.

1800-luvun ja 1900-luvun alun kansanparannuksen tutkijana tällainen feministinen nykynoituus on luonnollisesti herättänyt kiinnostukseni. Suomalaiseen kansanparannusperinteeseen on kuulunut erilaisten yrttien, voiteiden ja hierontatekniikoiden ohessa myös parantavien loitsujen lukeminen sekä erilaiset taiat, ja niinpä suomalaisia kansanparantajia kutsuttiin toisinaan noidiksi. Näin kävi erityisesti silloin, jos parantajien uskottiin hallitsevan parannustaikojen lisäksi myös muunlaisia, vaarallisempia ja vahingoittavampia loitsuja. Mutta millaisia ovat nykyiset feministiset noidat ja erityisesti suomalaiset feministiset noidat?

Feministinoidat Suomessa

Nyt.fin artikkelissa feministisen noitapiirin Helsinki Covenin perustajajäsen Ida Henrikson kertoo noituuden olevan tapa purkaa ja määritellä uudelleen yhteiskunnallisia normeja. Henrikson painottaa, ettei kyse ole uskonnollisesta yhteisöstä vaan feministisestä projektista, jossa yhdistyvät erilaiset taidemuodot, yhteiskunnalliset kannanotot ja esoteria eli sisäpiiriläisten erityinen henkinen tieto. Nyt.fille  Henrikson paljastaa, että esoteriaa liikkeen toiminnassa edustavat esimerkiksi rituaalit ja tarot-korttien tulkinta, joiden avulla luodaan yhteisöllisyyttä ja käsitellään esimerkiksi valtarakenteisiin, syrjintään ja rasismiin liittyviä kysymyksiä.

Artikkelissa haastatellaan myös jyväskyläläisen feministisen noitapiirin jäsentä Riikka Ala-Hakulaa. Hänen mukaansa Jyväskylänkin noitapiirin päämääriin kuuluu yhteiskunnallinen vaikuttaminen, joka tähtää esimerkiksi ”patriarkaalisten rakenteiden purkamiseen ja niistä vapaan maailman aistimiseen, tuntemiseen ja kokemiseen”. Ala-Hakula ei artikkelissa kommentoi noituuden uskonnollisuutta Henriksonin tapaan mutta mainitsee, että noitapiirin päämääriin pyritään niin ikään esoterian ja maagisten rituaalien avulla. Ala-Hakula kertoo jälkimmäisten olevan vaikeasti sanallistettavia, eikä jutussa kuvata näitä sen vuoksi enempää.

Ala-Hakula on kirjoittanut feministisestä noituudesta esseen Nuori Voima -lehden blogiin. Hän toteaa, että feministisessä noituudessa tärkeää olisi yhdistää toisiinsa rationaalinen, kriittinen ajattelu sekä intuitiivinen ajattelu ja länsimaisen esoterian perinne. Tällä tavoin erilaisia maailmaa koskevia kysymyksiä – yhteiskunnallisia valtarakenteita ja esimerkiksi ilmastokriisiäkin – voisi tarkastella ja ymmärtää kokonaisvaltaisemmin.

Näiden artikkeleiden mukaan feministinen noituus näyttää kumpuavan eräänlaisesta synkretistisestä sekoituksesta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Taustalla on esimerkiksi aiempia feminismin poliittisia liikkeitä, intersektionaalisuuden korostamista, perinteisten naiskuvien purkamista, Keski-Euroopan noitavainoja, luontosuhdetta painottavaa wiccalaisuutta, satujen inhottavia noita-akkoja sekä historiallisia yrttiparantajia.

Artikkeleissa nostetaan esiin  tarkkojen määritelmien ja joko-tai-asetelmien tarpeettomuus eli feminististen noitien vapaus määritellä itsensä monin eri tavoin. Tiukkarajaiset määritelmät voivat joillekin tuntua kahlitsevilta ja epäolennaisilta. Ulkopuolisena, aiheesta kiinnostuneena tutkijasieluna huomaan kaipaavani kuitenkin jonkinlaista, edes löyhää määritelmää, jotta voisin ymmärtää mitään siitä, mistä feministisessä noituudessa on kyse. Minkälaisia asioita Henrikson ja Ala-Hakula korostavat feministisessä noituudessa, ja mistä ei toisaalta puhuta juuri ollenkaan?

Voisiko tämä olla nykynoidan työpöytä? Kuva: Siria Kohonen

Noidan monet kasvot

Ulkopuolisen lukijan näkökulmasta vaikuttaa siltä, että feministisessä noituudessa olennaista olisi negatiivisena näyttäytyvän noita-termin haltuunotto ja sen uudelleenmäärittely omista lähtökohdista käsin. Prosessi on ilmeisesti alkanut englannin- ja ranskankielisten noita-sanojen uudistamisesta. Englannin witch-sanan ja ranskan sorcière-sanan historian nähdään kohdistuneen naisiin ja queer-ihmisiin, ja niiden ajatellaan koskeneen yksilöitä, jotka ovat rikkoneet yhteiskunnassa ja kulttuurissa olleita oletuksia siitä, kuinka heidän tulisi käyttäytyä. Näitä merkityksiä pidetään partiarkaalisen yhteiskunnan määritteleminä, joten feminististinen noituus pyrkii irtisanoutumaan siitä ja nostamaan noituuden naisen voiman ja toimijuuden symboliksi.

Sama merkitystausta näyttää artikkeleiden perusteella määrittävän myös suomalaisten feminististinoitien noita-sanaa. Tästä tulee sellainen vaikutelma, että feministinoitien piirissä noituusilmiö nähdään jonkinlaisena vakiona ihmisten kokemusmaailmassa, jolloin eri kielten noita-sanat heijastavat tätä kokemusmaailmaa yhtenevästi. Aivan kuin puhe olisi jonkinlaisista suhteellisen vakioisista luonnon ilmiöistä, kuten esimerkiksi kivistä (stone, pierre), vedestä (water, eau) tai tulesta (fire, feu). On kuitenkin hyvä muistaa, että jopa näihin suhteellisen vakioisiin elementteihin viittaavissa sanoissa voi olla merkityseroja ja vaihtelevuutta siinä, minkälaiseen kokonaisalaan sanalla viitataan. Kulttuurisissa ilmiöissä, kuten noituudessa, merkityksiin ja viittausaloihin liittyvää vaihtelevuutta on vieläkin enemmän.

Jo suomen kielen noita-sanaa tarkasteltaessa paljastuu sen viittausalan moninaisuus. Kansainvälinen vanha akka Hannu ja Kerttu -sadun tyyliin on yksi tapa mieltää noita. Populaarikulttuurin noidat Harry Potterin ja Siskoni on noita (Charmed) -sarjojen tyyliin edustavat taas voimakkaita ja arvostettavia noitia. Suomessa noidiksi on historian saatossa kutsuttu myös loitsivia tietäjiä tai saamelaisia šamaaneja etenkin silloin, kun on viitattu heidän toimiensa vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen. Positiivisempia nimityksiä suomalaisille tietäjille olivat esimerkiksi loihtia, lukia, osaaja, laulaja, lumoja, tietomies, myrrysmies, intomies, puolijumala, innokas ja haltiokas. Aikoinaan suomen kielen noita-sanalla viitattiin myös miehiin.

Historiallisen suomalaisen noita-sanan eri merkitysyhteyksissä korostuu myös noidan voima – taikuus. Taikuus edusti sekä myyttistä, tuonpuoleista ja yliluonnollista tietoa että kykyä käyttää sitä. Taikuus, noitavoimat, ovat myös läsnä populaarikulttuurin noita-kuvastossa. Siksi onkin mielenkiintoista, että Nyt.fin ja Nuoren Voiman artikkeleissa noituuden merkitysyhteyksistä halutaan häivyttää taka-alalle monia taikuuteen ja henkiseen maailmaan liittyviä mielikuvia. Helsinki Coven ei ole uskonnollinen noitapiiri, rituaalien yhteisöllistä luonnetta korostetaan henkisen ulottuvuuden yli, ja taikuutta edustavat kiroukset ja loitsutkin määritellään ikivanhoiksi kirjallisuuden muodoiksi ennemmin kuin sanoilla vaikuttamiseksi performatiivisuuden* kautta.

Feministisessä noituudessa taikuus on korvautunut toisenlaisella mystiikalla. 2000-luvulla länsimaissa esoteria, taide ja intuitiivinen ajattelu ovat yliluonnollisten voimien tunnustamista hyväksyttävämpiä askelia kohti tuntematonta. Artikkelien perusteella myös feministinen noituus ammentaa niistä.

Kuva: Marc Nozell / Wikimedia Commons

Uusia noitia näkyvissä

Toden totta, feministinen noituus on antanut noita-sanalle jälleen yhden uudenlaisen määrittelyn edellisten rinnalle.

Feministisessä noituudessa oleellista vaikuttaakin olevan sanaparin ensimmäinen osa: feminismi. Loppuosan noituus – varsinkin höystettynä noitavainomuistutuksilla – vaikuttaa tässä kontekstissa olevan mukana kiteyttämässä naisiin kohdistunutta epätasa-arvoa, sortoa, feministien nykyistä turhautumista sekä herättelemässä huolta ja jopa pelkoa valtaapitävässä patriarkaatissa.

Tällä lailla painottuneessa uudelleenmäärittelyssä lähtöpasseja ei kuitenkaan ole annettu pelkästään patriarkaaliselle noidan määritelmälle. Sen lisäksi myös uskonnollis-henkinen määrittelytapa on saanut väistyä. Tilalle on tullut voimaantunut, luovasti ja laajasti ajatteleva ja toimiva, ennakkoluuloton ja yhteiskunnallisesti tietoinen noita.

 

* Sanojen performatiivisuudesta ks. esim. Viliina Silvosen Päivystävä folkloristi -artikkeli ”Performatiivisuus, sanoilla tekeminen ja matka tuonpuoleiseen

 

Kirjallisuutta:

Chollet, Mona. 2018. Naisia vai noitia? Naisvainot ennen ja nyt. Suom. Taina Helkamo. Gummerus: Helsinki.

Siikala, Anna-Leena. 1992. Suomalainen šamanismi. Mielikuvien historiaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *