Suomen Historiallisen Seuran digijaosto ja Helsingin yliopiston historia-aineiden digiloikka -projekti järjestivät maanantaina 20.8.2018 Helsingissä seminaarin, jossa esiteltiin ja pohdittiin historian digiopetuksen nykyistä tilannetta eri yliopistoissa. Tilaisuuden avasi akatemiaprofessori Hannu Salmi esittelemällä SHS:n digijaoston toimintaa. Jaoston tavoitteena on tehdä ns. digihistoriaa paremmin tunnetuksi ja nostattaa siihen liittyvää keskustelua.
Salmi totesi, että on syytä miettiä historiantutkijoiden digitaalisia työkaluja, työkalupakkia, ja sitä miten metodologinen opetus järjestetään. Näitä kannattaa miettiä yhteistyön kautta, siten kaikki hyötyvät. Digiopetukseen liittyy paljon haasteita ja kysymyksiä lähtien aineistojen tallennuksesta, opetushenkilökunnan koulutuksesta aina monitieteisen yhteistyön vaikutuksiin saakka. Kuten Salmi kuitenkin muistutti – ja kuten muissakin puheenvuoroissa tuli esiin – digiopetuksessa kyse ei ole täysin uudesta asiasta.
Hannu Salmen jälkeen Tapio Onnela (Turun yliopisto) palauttikin mieliin, että Agricola-verkko (www.agricolaverkko.fi) perustettiin jo vuonna 1996, ja vuosituhannen alussa Suomen virtuaaliyliopistossa kehitettiin aktiivisesti suomalaista historian verkkokurssitarjontaa. Nykyään laajentunut Agricola, Suomen humanistiverkko, mahdollistaa muun muassa verkko-opetuksen tarjonnan ja hallinnoinnin kansallisella (ja kansainvälisellä) tasolla. Tiedot ajankohtaisista kursseista löytyvät osoitteesta https://verkko-opetus.utu.fi/
Turun yliopiston opetustarjontaan sisältyy kurssi Johdatus digitaalisiin ihmistieteisiin, joka on pakollinen kaikille historia-aineiden opiskelijoille. Keskustelussa väläyteltiin ajatusta, että kyseinen kurssi voisi olla ns. pohjakurssi kaikissa yliopistoissa digihistorian osalta. Nyt opetus vaihtelee yliopistoittain. Eräs tendenssi on, että kvantitatiivista analyysia on pyritty palauttamaan opetusohjelmaan. Oulun yliopiston puheenvuoron pitänyt dosentti Kaisa Vehkalahti totesi, että Oulussa on päädytty palauttamaan tilastolliset menetelmät pakolliseksi osaksi opintoja. Sen ohella Oulusta löytyy digitaaliset ihmistieteet -kurssi, jonka sisältö löytyy verkosta (http://www.oulu.fi/historia/node/49864).
Tampereen yliopistoa tilaisuudessa edustivat Mervi Kaarninen, Jarmo Peltola ja Jouni Keskinen. He kertoivat lyhyesti ns. Viljo Rasilan perinnöstä eli varhaisista tietokoneavusteisista tutkimushankkeista Tampereella. Parhaillaankin käynnissä oli erilaisia digihistoriallisia projekteja kuten väestöhistoriallinen HoPES -tutkimus (https://research.uta.fi/hopes/jarmo-peltolan-tutkimusprojektit/). Puheenvuorossa ehdotettiin, että historia-alan yksiköt järjestäisivät vuotuisen yhteistapaamisen, jossa päivitettäisiin digiopetuksen tilannetta. Keskustelussa ajatusta pidettiin hyvänä, ja tällaiseksi tapaamisfoorumiksi katsottiin sopivan Historiantutkimuksen päivät, jossa voisi järjestää säännöllisesti session digihistorian ”uusista tuulista ja parhaimmista käytännöistä”.
Professori Anu Lahtinen kertoi Helsingin yliopiston historia-aineiden digiloikka-projektista sekä esitti joukon kysymyksiä, jotka ovat ajankohtaisia niin historian kuin erityisesti digihistorian opetuksen näkökulmasta ja joita olisi hyvä kollektiivisesti pohtia. Miten ottaa digitaalisuus holistisesti käyttöön opetuksessa? Ja miten suunnata rajalliset resurssit ja saada hajallaan olevat tiedot ja taidot parhaiten käyttöön?
Yleiskeskustelun alustanut Mila Oiva (Turun yliopisto) totesi, että digital roadshow (https://digihistfinlandroadmapblog.wordpress.com/) oli osoittanut, että monet ovat kiinnostuneita digitaalisten työkalujen käytöstä, mutta omalta yliopistolta ei koeta saatavan tukea, eikä välttämättä edes löydetä oman yliopiston sisältä digitutkijoita, vaikka Suomessa olisi paljon alan syvällistä osaamista. Itä-Suomen yliopistoa edustanut Kimmo Katajala kuvasikin, miten geoinformatiikka on nimenomaan heidän yliopistonsa vahvuus. ArcGIS-paikkatieto-ohjelmaa koskevat kurssit eivät kuitenkaan ole pakollisia historianopiskelijoille.
Professori Jari Ojala ja apulaisprofessori Antero Holmila Jyväskylän yliopistosta taas katsoivat, ettei entinen aineisto-osaaminen enää riitä yhä enemmän digitaalistuvassa maailmassa. Aineistojen osuus tutkimuksessa korostuu entisestään, ja lisäksi uusi arkistolaki sekä tietosuoja-asetus ja tiedonhallintalaki asettavat omat haasteensa tutkimuksen tekemiselle. Joten on varsin selvää, että yliopistojen välistä yhteistyötä tulisi toteuttaa aina digiopetuksesta lähtien, jotta suomalaiset pysyisivät kansainvälisesti korkealla tasolla data-aineistojen hallinnassa ja digityökalujen käytössä ja siten myös tutkimuksessa.
Kaikista osallistujien puheenvuoroista päätellen yhteistyötä kaivataan, ja nyt on vain haettava yhteistyön käytännön muodot, joiden löytämiseksi yliopistojen erilaiset institutionaaliset rakenteet muun muassa tohtorikoulutettavien osalta vaativat sopivien väylien etsimistä. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa seurata Agricola-verkkoa ja Historiantutkimuksen päivien (Hitu) ohjelmailmoituksia!
Kati Katajisto & Anu Lahtinen