Hej på er allihopa! Jag kommer idag att fortsätta med veckans blogginlägg och vårt grupps tema (Suomessa paperit ovat ihmistä tärkeämpiä). Som för många andra är det här förstå gången någonsin jag skriver ett blogginlägg, så visst är det lite pirrigt men ska bli intressant och sehur slutresultatet kommer att se ut. Jag har valt att skriva blogginlägget på svenska, men ni kan hitta längst ner en fil där ni hittar textens huvudpunkter på finska! Löydätte siis tämän julkaisun vasemmasta alakulmasta olevassa linkistä/tiedostosta blogijulkaisuni ”pääpointit” suomeksi! 🙂

Jag har till det här blogginlägget fördjupat mig i vår grupps forskares,  Marianne Teräs vetenskapliga artikel som heter ”Learning in paperland: cultural tools and learning  practices in Finland” och tankar om den.  Lite lustigt nog visade sig genast att vi hade (utgående från vår ”lööppi”, paperit ovat ihmistä tärkeämpiä) inte alls gissat rätt gällande vad forskningen skulle handla om. Artikeln visar att i Finland har papper en väldigt viktig kulturell betydelse, speciellt inom lärandet. Man kan ju fråga sig hur papper, som bara är ett material har fått en så viktig roll i Finland? I artikeln tas det fram att papper är en s.k.a. kulturell artifakt eller redskap, som har genom historisk och kulturell utveckling blivit redskap för mänsklig målmedvetet handlande. Artifakter representerar också våra normer och symboler och forskningen lyfter fram att papper symboliserar lärande och kunskap i vår kultur. Papper i sig  har såvida en stor ”makt” i vårt samhälle.

Jag själv känner igen den här ”förkärleken” för papper, eftersom jag personligen ofta tycker om att läsa från en vanligt bok eller printa ut de texter som ska läsas (t.ex. forskningsartikeln jag nu skriver om). Ock visst är det någonting  som man märker väldigt tydligt i Finland: till ALLT som man villgöra hör det till att fylla i minst två papper. Visserligen har man nuförtiden möjlighet att fylla i papper elektroniskt, som är mer ekologiskt, men huvudpunkten är den samma, du ska fylla i någonting och visa bevis på att du ”är någonting”.

Vår stora passion för papper är någonting som förstås skapar förundran bland med  invandrare, eftersom papper är inte ett så viktigt material inom flera andra kulturer. I forskningens intervjuer hade det kommit fram att det stora flödet av papper orsakar stress och problem för invandrare, eftersom de inte är vana att organisera de alla papper de får i skolan. Detta är även en känsla jag känner till, jag har alltid avundas mina skolkompisar som har fint organiserat alla sina papper och anteckningar i olika pärmar. Men jag kan tänka mig att detta blir ett väldigt mycket större problem för en person som inte är uppväxt med ”papperflödet” . Detta är dock någonting som har minskat enligt mig i och med att allt i skolan blir mer elektroniskt, men och andra sidan hur vana är människor i olika kulturer med detta? För mig väckte intervjuresultaten tankar om att man borde allt mer både i skolor och i olika byråer vara medvetna om saker som känns väldigt naturliga/självklara i vår kultur är sådana faktorer som är väldigt viktiga att man synliggör till människor som kommer till Finland från olika kulturer. Men hur skulle man kunna nå detta i praktiken?

Hei hopp, det blev lite längre än jag tänkte mig…som ni ser väckte artikeln mycket med tankar och det skulle vara intressant att också höra era andras åsikter om ämnet! För övrigtett trevligt veckoslut åt er alla och tack för mig! 🙂

Mvh, Jenny Byman/ Paperit-gruppen

Pääpointit suomeksi:  ’’PAPERIMAA’’ SUOMI

Idag hade vi vår presentation för de andra kurskamraterna. Vår uppgift har varit att fundera på invandrarnas erfarenheter av hur de har tagits emot och blivit bemötta av finska myndigheter under det första året. För att det inte skall bli allt för vitt och brett  har vi tänkt försöka begränsa undersökningen till dem som redan har fått ett positivt besked och bor I huvudstadsregionen. Som nästa steg ska vi gå djupare in på hur vi ska tillämpa de kvalitativa forskningsmetoder som vi har valt. Det märks att vi alla är intresserade av ämnet, det är väldigt aktuellt och alla har vi någon personlig koppling. Vissa har själva varit invandrare och andra känner någon som kämpat med just den här processen. Finns det kanske någon som läser just nu som känner igen sig i vår forsknings rubrik: “Suomessa paperit ovat ihmisiä tärkeämpiä”?

Vi gjorde kanske inte en lika omfattande presentation som många andra hade,  men vi hade väl ändå med det som behövs nu i början? (och så tycker jag faktiskt att den var rätt så snygg..)

Det här var min första presentation här på uni (och mitt första blogg inlägg ever!), och även om det bara tog 10min. så var det nog lite nervöst, fast det var ju inte heller sen så farligt. Vi fick bra feedback, hoppas att de inte var snälla mot oss bara för att vi pratade svenska.. Annars tyckte vi alla att det här var ett bra sätt att lära sig. Då man lyssnade på andras presentationer så fick man själv nya idéer som vi kan tillämpa i vårt eget projekt.

Här bifogar jag vår presentation 🙂

Eva

Vi är den så kallade “specialgruppen” som orsakar ångest, stress och missförstånd eftersom vår roll är att uppehålla svenskan i kursen 😉

Vår “lööppi” är: Maahanmuuttotutkija kertoo totuuden: “Suomessa paperit ovat ihmistä tärkeämpiä”.  Vad väcker denna mening för känslor hos er?  Och samma på finska eli mitä tuntemuksia tämä lause herättää teissä?

mvh,

Veronika, Jenny x2, Eva, Alexandra, Anna, Carolina, Pinja

Heippa kaikille! Aloittelen täällä blogi kirjoitusta ensimmäistä kertaa elämässäni. Katsotaan kuinka tämä lähtee sujumaan. Aiheenani on tosiaan teknologian kehitys ja vaikutukset korkeamman asteen koulutuksissa, kuten ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa.

Teknologian kehitys on jatkuvaa ja nopeaa. Nykypäivän työelämässä tietotekniset taidot ovat vaatimus, lähes missä ammatissa tahansa. On siis tärkeää, että teknologia ja tietotekniikka sisällytetään opetukseen jo nuoremmilla ja mitä korkeammille asteille mennään, sitä luonnollisempi osa opetusta sen pitäisi olla.

Teknologian kehittyminen on tuonut monia positiivisia puolia korkeakoulu opiskeluun. Opetus- ja opiskelukeinot ovat monipuolistuneet. Opiskelijoille ovat esimerkiksi saaneet suuremman vapauden valita itselleen mieluisin koulutusreitti. Etäopiskelu itsenäisesti, mahdollisuus luentojen seuraamiseen internetistä ja verkko tehtävät ja –tentit ovat mahdollistaneen sen, että jokainen voi valita omaan elämäntilanteeseen sopivimman opiskelu tyylin.

On kuitenkin pohdittava, että missä määrin teknologista tietämystä voidaan opiskelijoiden ja opettajien omaavan. Koska teknologia on elämän osa-alue, jolta ei voi nykyään välttyä, voidaan olettaa jonkin asteista tietotasoa osana yleissivistystä. Kuitenkin kehitys on niin vahvaa ja nopeaa, että perässä pysyminen voi olla vaikeata, jos ei ole erityistä kiinnostusta alaa kohtaan.

Asiaa mietittäessä opettajien kannalta herää kysymys, kuinka paljon heiltä voidaan vaatia uuden teknologian sisällyttämistä opetukseensa, mutta myös kuinka suuri velvollisuus heillä on kehittää tietojaan. Varsinkin vanhemman sukupolven opettajilla voi olla taipumus pitäytyä tutuissa keinoissa, vaikka nämä eivät antaisikaan mahdollisesti parhaimpia valmiuksia opiskelijoille.

Korkeakouluissa on opiskelijoita monista eri lähtökohdista ja eri ikäluokista. Asettavatko nämä opiskelijat eriarvoiseen asemaan? Nuoremmilla voi olla enemmän käytännön kokemusta ja tietämystä uusista teknologisista laitteista ja sovelluksista. Vanhemmille opiskelijoille voi olla vaikeampaa pysyä jatkuvasti kehittyvän tekniikan perässä. Vai voidaanko vaatia, että jokaisen oppilaan tehtävä on huolehtia oma tietämyksensä riittävälle tasolle?

Teknologian jatkuva kehittyminen vaatii myös koululta resursseja. Laitteiston ja henkilöstön taitojen päivittäminen on jatkuvaa, jos haluaa pysyä ajan tasalla. Tämä aiheuttaa alueellista tasa-arvoa. Kaikkialla ei ole samoja resursseja. Tällä on vaikutusta myös kansainvälisesti. Ovatko koulujen väliset listaukset ja kilpailut luotettavia, koska resurssit evät ole samat kaikilla?

Tässä oli vähän minun ajatuksiani teknologiasta korkea-asteen kouluissa. Mitä mieltä te olette? Tai onko jotain omakohtaisia kokemuksia aiheeseen liittyen?

Efter att ha läst igenom kommentarer i tidigare inlägg, fastnade jag genast på en kommentar där det togs upp en artikel som publicerats i HS gällande teknologins användning på gymnastiklektioner. I sin korthet gällde det en högstadieskola i Esbo som gått med i Utbildningsstyrelsens Aktivitetsprojekt. Eleverna fick ha på sig en aktivitetsmätare i 3 veckor, som mäter steg mängden för dagen, kvaliteten av motionen, sömnrytmen mm. Gymnastikläraren har satt upp ett mål för eleverna – en och en halv timme motionering per dag.
På gymnastiklektionerna användes bl.a. pulsmätare och alla elevers puls syntes på väggen via en videoprojektor. På detta sätt kan både läraren och eleven själv hålla koll på träningens effektivitet. Målsättningen med användningen dessa aktivitetsmätare är att lära eleverna förstå sin kropp och vad som händer i kroppen då man motionerar.

Men detta handlar om högstadieelever, alltså om 13-15 åringar. Så länge som teknologin används för att motivera eleverna till träning, är det bra. Det nämndes att en av målsättningarna var att nå de som är intresserade av teknologi men inte av idrott, genom att kombinera de två, vilket i försöket även lyckats i viss mån. Jag ser ändå ett problem i att fokusera så mycket på effektivitet i denna ålder. Jag håller nog med om att det är mycket viktigt att man som ung lär sig känna sin kropp och vet hur den fungerar. Men att i skolan sätta så stor tyngd på just effektiviteten av träningen, låter inte bra.
I denna ålder är utseende mycket viktigt för många.  Flickor, speciellt, kan ha lågt självförtroende och ha tankar om att de borde se ut på ett visst sätt. Enligt min erfarenhet har detta för många lett till att de minskat på sitt ätande, ofta har det dessutom blivit en sorts tävling mellan lika tänkande flickor. Vem klarar sig med att äta minst eller vem kan bränna mest kalorier etc. Att sedan på gymnastiklektionen, och även utanför skolan i detta fall, tävla med klasskompisarna om vem som tränar effektivast och bränner mest kalorier, kan leda till problem. Samma kan förstås även hända bland killarna.  Det är ju förstås inte direkt teknologins fel om detta skulle hända, mer en följd av att fokus sätts på kroppens energibränning.

Även lärarna använde sig av teknologi i projektet. Förutom det vanliga att ta tid för t.ex. en konditionscirkel, använde de sig av tablets för att filma elevernas teknik i olika rörelser, och på detta sätt öka effektiviteten i rörelserna.
Är detta verkligen nödvändigt?
Som idrottare själv vet jag hur viktigt det är att känna sin kropp och att göra rörelser rätt, bl.a. för att minska skaderisken. Så jo, åtminstone för elever som är intresserade av idrott och är ivriga på att lära sig använda sin kropp rätt, fungerar säkert videofilmning bra och motiverar för vidare utveckling. Men de som verkligen är intresserade av träning och vill bli bra på någon idrottsgren, håller ju oftast på med den grenen på sin fritid. Där finns tränare som använder sig av liknande metoder. Räcker inte det? Varför ska det koncentreras på detta i skolan, istället för att t.ex. lära ut olika idrottsgrenar och öka allmänbildningen inom idrotten?

En annan användning för teknologin, som togs upp i artikeln, var orienteringen. Läraren gick själv igenom orienteringsrutten och fotade olika ställen eleverna skulle hitta, och laddar upp bilden på en applikation. Eleverna använder sig sen av applikationen och söker, med hjälp av bilderna, karta och koordinater, fram stället på bilden.
Denna idé tycker jag om. Även om detta kräver att åtminstone en del av eleverna har en smarttelefon. I dagens läge finns det nog i de allra flesta klasser så många smarttelefoner att denna orientering skulle fungera.
Själv har jag alltid haft problem med att läsa kartan. Det har aldrig varit så intressant att jag skulle ha orkat koncentrera mig på att lära mig det ordentligt. Bilder och telefon skulle säkert få mig också att gärna delta i orienteringen.

Det finns alltså bra möjligheter att använda teknologin även i gymnastikundervisningen. Men man måste då komma ihåg att det inte är toppidrottare man har att göra med, utan skolelever med olika mycket erfarenhet av och intresse för träning.

Den centrala frågan är ändå ifall det är nödvändigt eller inte?

Artikeln: http://www.hs.fi/urheilu/a1401254657255

Lukion teknologisoituminen – e-kirjat ja yo-tutkinnon sähköistyminen

Moikka! Täällä kirjoittelevat tällä kertaa Peppiina ja Emilia. Päädyimme tähän ryhmään, sillä lööppi ’’Muuttuuko kouluissa mikään teknologian käyttöönoton myötä?’’ herätti meissä paljon ajatuksia ja tunteita. Saatte nyt kuulla pohdintaamme toisen asteen oppilaitoksen, lukion näkökulmasta. Tärkeimmät aiheemme, joita käsittelemme tänään, ovat yo-tutkinnon sähköistyminen ja e-kirjat. Nämä ovat ajankohtaisia aiheita, jotka herättävät paljon kysymyksiä meissä ja varmasti myös teissäkin.

Teknologian näkyminen lukioissa on arkipäivää. Jokainen teistä osaa varmasti sanoa edes yhden teknologisen apuvälineen, jota käytettiin omana lukio-aikana. Oli opetuksen välineenä sitten piirtoheitin tai tuorein ilmestys, iPad, teknologia on koskenut meidän kaikkien kouluelämää. Kouluaikana tehdyt lukuisat PowerPoint –esitykset ja Word-tiedostot ovat helpottaneet työntekoa. Teknologia ei kuitenkaan ole ollut hallitseva osa koulua. Meistä kukaan ei ole sitä sukupolvea, jonka elämä olisi pyörinyt iPadin ympärillä jo pienestä lapsesta asti.

Nyt teknologiasta on tulossa vain yhä hallitsevampi osa koulua. Erityisesti lukiota koskevat isot muutokset. Ylioppilaskirjoitusten sähköistyminen on yksi näistä ajankohtaisista muutoksista. Muun muassa Helsingin Sanomat kirjoitti viime vuonna yo-kirjoitusten sähköistymisen aikataulusta (Linkki: http://www.hs.fi/kotimaa/a1367554467652 ). Kyseessä on nopealla aikataululla tapahtuva radikaali muutos, sillä uutisen mukaan jo vuoteen 2019 mennessä koko ylioppilastutkinto on sähköinen. Tästä herää paljon kysymyksiä. Onko tehty yhtään tutkimusta siitä, toimiiko yo-tutkinnon sähköisyys? Seuraako paljon ongelmatilanteita tietokoneiden toimimattomuudesta koetilanteissa? Ketkä joutuvat olemaan koekaniineja? Montako sukupolvea vaaditaan siihen, että tiedetään lopulliset käytännöt sähköisen yo-tutkinnon suhteen? Tuleeko käsin kirjoittamisesta turha taito, jos valmistaudutaan koko kouluajan vain sähköisiin yo-kirjoituksiin?

Yo-kirjoitusten sähköistämiseen liittyy myös se, että Internetin käyttö tullaan sallimaan yo-kirjoituksissa.  Tietomäärän loputon kasvu on johtanut siihen, etteivät oppilaat voi enää muistaa kaikkea olennaista. Tieto päivittyy nopeammin kuin oppikirjat uudistuvat. Onko Internetin käytön salliminen sitten hyvä asia? Romahtaako yleissivistys, jos turvaudutaan herra Googleen ulkoa opettelemisen sijaan? Miten oppia lähdekriittisyyttä netin loputtoman tietomäärän maailmassa?

Paitsi että yo-tutkinto sähköistyy, myös sähköiset oppikirjat yleistyvät lukioissa. Toisin kuin ala-asteella, jossa kierrätetään vanhoja oppikirjoja luokalta toiselle, lukion oppikirjat pitää hankkia itse. Lukiolainen päätyy vaikean kysymyksen eteen: ostaako uusi vai käytetty kirja tai sittenkin e-kirja? Ympäristötietoinen lukiolainen tietää, että ympäristö kuormittuu, kun Suomessa tuhannet lukiolaiset ostavat joka jaksolle uudet oppikirjat. Toisaalta taas esimerkiksi käytettyjen vieraan kielten oppikirjojen tehtävät ovat yleensä täytettyjä eikä niitä ole järkevä ostaa tällöin oppimisen kannalta. Onko siis e-kirja ratkaisu molempiin ongelmiin?  On selvää, että e-kirjojen ostaminen netistä kuormittaa ympäristöä vähemmän kuin paperisten, uusien oppikirjojen ostaminen kirjakaupasta. Toisaalta voidaan kysyä, kumpi kuormittaa ympäristöä enemmän: paperisten kirjojen vai e-kirjojen lukemiseen tarvittavien teknologisten laitteiden valmistaminen?

Myös toinen kysymys pitää lukiolaisen ottaa huomioon ennen kirjan ostamista. Kumpaa on helpompi ja miellyttävämpi lukea, e-kirjaa iPadilta vai konkreettista paperikirjaa? Miltä tuntuu selata loputtomalta määrältä tuntuvia dioja, joihin ei voi tehdä käsin alleviivauksia ja merkintöjä? Onko e-kirjan lukeminen tällöin motivaation tappamista? Rasittuvatko silmät koeviikoilla e-kirjoja lukiessa? Onko siis helpompi lukea käsissä olevaa kirjaa, josta pystyy hahmottamaan konkreettisesti kokeeseen luettavat sivumäärät?

Myös tasa-arvon kysymykset koskevat yhä enemmän lukiota. Kasvavatko lukioiden väliset erot, kun kaikilla lukioilla ei ole varaa ostaa viimeisimpiä, modernimpia opetusvälineitä? Pitääkö lukiolaisten ostaa itse kalliit vempeleet, joilla selata e-kirjoja ja osallistua yo-kokeisiin? Kuinka usein lukiolainen joutuu päivittämään uuteen teknologiseen laitteeseen? Onko kaikilla edes varaa mennä lukioon, jos täytyy olla pakollinen kone mukana opetuksessa? Tuleeko teknologisista laitteista statussymboleja lukiossa? Nämä kysymykset huolestuttavat meitä, sillä tasa-arvo on suomalaisen yhteiskunnan tärkeimpiä arvoja.

Toisaalta lukioiden teknologisoitumisessa on suuri etu. Ilman teknologista osaamista ei pärjää työelämässä, joten sitä pitää opettaa lukiossa. Erilaisten modernien vempeleiden käyttö opetuksessa tukee tätä. Koodaus on luultavasti pian tulossa peruskoulun opetussuunnitelman lisäksi myös lukion opetussuunnitelmaan. Koodaus on tulevaisuuden uusi hyödyllinen taito, jonka opettamisen vastuu lankeaa luultavasti matematiikan opettajille. Kuinka paljon koodausta sitten opetetaan varsinaisen matematiikan kustannuksella? Kuinka paljon teknologian ja sen käytön opettamisen annetaan ylipäätänsä hallita opetusta? Missä menee raja?

Haluaisimme todella mielellämme kuulla teidän kommenttejanne näistä aiheista. Mitä mieltä olette e-kirjoista? Entäpä yo-tutkinnon sähköistymisestä ja Internetin käytön sallimisesta?  Vaarantaako teknologisoituminen teidän mielestänne tasa-arvon?

Tässä myös pari mielenkiintoista linkkiä liittyen aiheeseen, käykää tutustumassa!

https://digabi.fi/kokeet/esimerkkitehtavat/

Tästä linkistä pääsee tutustumaan muun muassa siihen, miltä sähköinen koe näyttää. Sivustolta löytyy myös kaikkea muuta mielenkiintoista liittyen ylioppilastutkintoon!

http://oppiminen.yle.fi/abitreenit/aidinkieli-kirjallisuus/yo-kokeet/2014-kevat-esseekoe

teht. 12!

Tässä linkki viime kevään äidinkielen yo-kokeeseen, jossa tehtävä 12 käsittelee juuri digitalisoitumista.

Emilia&Peppiina/Teknologia kouluissa

Moikka kaikki! Kirjoittamassa täällä tänään Venla ja Wilhelmina aiheenamme teknologia ala-asteella. Yhä nuoremmat hallitsevat älypuhelimien, ipadien ja tietokoneiden käytön. Parhaimmillaan teknologia voisi tarjota siis jo ala-aste ikäisille uusia ja innostavia tapoja oppia.

Koulujen kovaa vauhtia tapahtuva teknologisoituminen herättää kuitenkin paljon kysymyksiä meissä ja varmasti myös monissa muissa. Lapset tulevat kouluun eri tasoisina teknologian käyttäjinä. Joku lapsista on saattanut koko lapsuutensa leikkiä käyttäen lelunaan ipadia, toinen taas on istunut hiekkalaatikolla tehden hiekkakakkuja. Kuinka nämä erot vaikuttavat lapsien selviytymiseen koulu-uransa ensimmäisistä vuosista?

Täytyy muistaa, etteivät kaikki vanhemmat halua tai pysty tarjoamaan lapsilleen lapsuutta teknologian ympäröimänä. Moni vanhemmista varmasti toivoo lapsensa mieluummin leikkivän ulkona toisten lasten kanssa, kuin internetin virtuaali- maailmassa. Tulee myös pohtia lasten motoristen taitojen kehittymistä, jos kaikki normaali leikkiminen ja työskentely jää pois tekniikan alta.  Toki ipad:in pyyhkiminen kehittää sorminäppäryyttä, mutta miten käy notkeuden ja liikkuvuuden? Osaavatko tulevaisuuden lapset vielä tehdä kuperkeikan kuin luonnostaan?

Vaikka lapsi osaisikin sujuvasti käyttää älypuhelinta ja Ipadia, se ei tarkoita että hän osaisi itse hyödyntää niitä opetuksessa. Tässä kohtaa mukaan tulevat opettajat, joiden tehtävänä olisi sekä hallita teknologisten laitteiden käyttö, mutta myös niiden hyödyntäminen sujuvasti opetuksen välineenä. Riittävätkö opettajien resurssit tähän?

Herää myös kysymys, mitä teknisten vempainten käyttö opetuksessa aiheuttaa lasten keskittymiskyvylle?  Ja kuinka paljon huomiota esimerkiksi ipad:in käyttö tunneilla  vie itse opetukselta? Jokainen on varmasti huomannut miten helppoa oppitunnin lomassa on viestitellä kavereiden kanssa, kun itsehillintä pettää ja ajattelee vain katsovansa parijuttua ihan nopeasti ja pian huomaakin jo kuinka puolet tunnista on kulunut eikä ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä oppitunnin aikana on oikeasti tapahtunut. Teknologian mukana olo saattaa siis mahdollisesti hämärtää rajaa oppitunnin ja vapaa-ajan välillä.

Tekniikan käytöllä opetuksessa saattaa olla opetuksen mielekkyyteen erittäin positiivinen vaikutus, sillä sen avulla voidaan tehdä erilaisia harjoituksia ja tehdä opiskeltavista aiheista hauskempia ja mielenkiintoisempia, mikä  puolestaan parantaa keskittymistä ja sitä kautta toivottavasti myös oppimistuloksia.  Toisaalta ymmärrettävää myös on, etteivät kaikki vanhemmat välttämättä edes halua lastensa tuijottavan erinäköisiä ruutuja päivät pitkät, eihän se ole kovin hyväksi silmille ja eikö jatkuva ruudun tuijottaminen myös stimuloi aivoja eri tavalla?

Tekniikan käytöllä opetuksessa on varmasti myös erittäin positiivinen vaikutus, jos ajatellaan erilaisia oppijoita. Esimerkiksi visuaalisesti asiat sisäistävien lasten kannalta juuri ipad:in käyttö varmasti helpottaa oppimista. Mitä mieltä olette? Löytyykö teiltä omakohtiasia kokemuksia teknologian käytöstä ala-asteellanne? Meillä se taisi rajoittua lähinnä niihin säännöllisen epäsäännöllisiin ATK-tunteihin koulumme ainoassa tietokoneluokassa.

Venla & Wilhelmina/ teknologia kouluissa

Teknologian käyttö osana opetusta ja kouluissa on selkeästi hyvin ajankohtainen aihe. Mekin löysimme itsemme viime viikolla keskeltä interaktiivista Minerva-toria, jossa on heiteltäviä mikrofoneja, iPadeja ja älykkäitä tauluja. Myös blogien pitäminen on osoitus teknologian lisääntymisestä koulutuksen parissa; tämä ei ole tänä syksynä ainoa kurssini, jonka osana opiskelijoiden pitää pitää blogia. Kuulisin mielelläni muidenkin kokemuksia siitä, miten teknologia näkyy kursseillanne.

Ryhmässämme lähdimme heittelemään ajatuksia ilmoille siitä, mitä teknologia ja koulutus tuovat meille mieleen. Esiin nousi sekä mahdollisuuksia että uhkia, joihin luodaan seuraavaksi lyhyt katsaus. Teknologia mahdollistaa monia asioita, mutta samalla se saattaa kouluissa tuottaa myös uusia ongelmia, joihin pitää löytää ratkaisu.

Mutta aloitetaanpa niistä mahdollisuuksista. Teknologia tuo helpotusta moniin asioihin. Esimerkiksi Wilma on helpottanut koulun ja kodin välistä viestintää jättäen reissuvihot ja kotiin vietävät lupalaput historiaan. Työelämässä teknologian roolia ei voida enää sivuuttaa, joten on tärkeää, että jo koulussa opitaan käyttämään teknologiaa sujuvasti. Virossa ohjelmointi on jo osa opetussuunnitelmaa ja Suomessakin aletaan pian matematiikan tunneilla opettaa ohjelmointia. Pian kokonainen sukupolvi osaa koodata. Suomessa on kuitenkin ongelmaksi muodostumassa se, että matematiikan opettajat, joille vastuu koodaamisen opettamisesta kaatuu, eivät välttämättä kaikki vielä osaa koodata. Teknologia mahdollistaa myös tiedonhaun helpottumisen, läksyjen tarkistamisen ja vähentänee paperijätteen määrää. Varmasti paljon muutakin hyvää teknologia tuo kouluihin, opetukseen ja oppimiseen, mutta mitä? Jakakaa ajatuksenne!

Uhkia nousi ryhmässämme enemmän esiin kuin mahdollisuuksia. Johtuuko se sitten suomalaisesta perusnegatiivisesta luonteesta vai yleisestä muutosvastarinnasta, en osaa sanoa. Keskeinen pelko joka nousi esiin, oli kysymys teknologiasta ja tasa-arvosta. Tuleeko teknologia niin keskeiseksi osaksi koulutusta, että lapsilta vaaditaan omat koneet/tabletit kouluihin jo alaluokista lähtien? Tämä on jo näkyvissä lukioissa. Alueiden välistä eriarvoistumista on myös vaarassa tapahtua, kun vauraiden alueiden oppilailla on kaikilla uusimmat pelit ja vehkeet, joita sitten käytetään opetuksessa hyväksi. Köyhemmät alueet jäävät paitsi teknologiasta ja jäävät samalla jälkeen myös IT-taidoissa. Mihin suuntaan Suomen kuuluisa tasa-arvoinen peruskoulutusjärjestelmä on menossa?

Keskustelimme myös teknologian mahdollisista terveysvaikutuksista. Mitä tapahtuu, jos lapsi tuijottaa joka päivä monta tuntia läppärin tai tabletin ruutua? Voidaan myös miettiä, mitä tapahtuu käsinkirjoitus- tai laskutaidolle. Ihmiselle on luonnollista tuottaa apuvälineitä oppimisen ja työnteon avuksi, mutta meneekö jossain raja? Viekö teknologian käyttö huomion pois opetettavasta asiasta keskittyen vain teknologiseen opetusmetodiin? Nämä ovat kysymyksiä, jotka luultavasti askarruttavat meitä kaikkia. Mitä uhkia tai mahdollisuuksia te liitätte teknologian käyttöön kouluissa?

Lopuksi haluaisin vielä osoittaa yhden käytännön esimerkin teknologiasta opetuksessa. Nimittäin tämän blogin. Ennen olisimme ehkä kirjoittaneet oppimispäiväkirjaa ja reflektoineet siinä omaa oppimistamme. Nyt kirjoitamme blogiin näitä samoja ajatuksia, mutta muut voivat kommentoida niitä, syntyy keskustelua. Kyseessä on eräänlainen oppimispäiväkirja 2.0.

Tuulikki/ Teknologia kouluissa

Heipähei! Täällä teknologia kouluissa ryhmä. Lööppinämme on ”Muuttuuko mikään kouluissa teknologian käyttöönoton myötä?”. Pohdimme ensimmäisellä kurssikerralla sitä, kuinka teknologian käyttöönootto vaikuttaa erilaisiin ja eri ikäisiin oppijoihin peruskoulussa, toisen asteen oopilaitoksissa ja jatko-opiskeluissa? Lisää aiheesta tulossa! Mitä mieltä te olette?

Terveisin: Kira, Venla, Wilhelmina, Peppiina, Emilia, Henna ja Tuulikki