Viaporin vaikutukset -luentosarja alkoi

Helsingin yliopiston historian laitoksella alkoi tänään Viaporin vaikutukset 1700-luvulla -luentosarja. Koko kevätlukukauden kestävä luentosarja on Viapori-tutkimusprojektin henkilökunnan ja tieteellisen yhteisön yhteisponnistus, ja sen aikana valotetaan linnoituksen rakennusvaiheen historiaa eri näkökulmista.

Luentosarjan avasi tänään dosentti Seppo Aalto otsikolla “Helsinki sotilaskaupunkina ennen Hattujen sotaa”. Luennossaan dos. Aalto korosti, miten sotilaalliset näkökohdat ovat voimallisesti muokanneet Helsingin historiaa sen perustamisesta lähtien. Jo kaupungin alkuperäinen paikka Vantaanjoen suulla valittiin osittain sotilaallisin perustein: Kustaa Vaasa halusi keskiselle Uudellemaalle uuden kauppa- ja linnoituskaupungin, joka paitsi  kilpailisi kaupallisesti Tallinnan kanssa myös turvaisi sotilaallisesti Turun ja Viipurin välisen pitkän ja suojaamattoman rannikon. Kuninkaankartanonsaarta Vantaanjoen suulla pidettiin ihanteellisena linnoituksen paikkana. Vaikka linnoitus ei koskaan valmistunut, Helsinki oli tärkeä sotilaallinen huoltokeskus 1500-1600-lukujen loputtomien sotien aikana. Myös kaupungin siirto nykyiselle paikalleen 1640-luvulla oli sotastrategisesti perusteltu: Vanhankaupunginlahti oli käynyt liian matalaksi sotajoukkoja kuljettaneille laivoille. Kun Helsinki 1740-luvulla valittiin uuden rannikkolinnoituksen rakennuspaikaksi, kaupungilla oli siis jo vuosisataiset sotilaalliset perinteet.

Sarja jatkuu ensi viikon perjantaina vierailuluennolla: johtaviin eurooppalaisiin Itämeri-tutkijoihin kuuluva London School of Economicsin professori Janet Hartley ( http://www2.lse.ac.uk/internationalHistory/whosWho/academicStaff/hartley.aspx) puhuu aiheesta “Old Finland in the early 19th century: Manning the Russian navy”.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *