Viapori-aineiston jäljillä, osa 5: Läänintilit

Uudenmaan ja Hämeen lääninhallituksen läänintileistä ja näiden tositteista voidaan saada monenlaista tietoa Viaporista. Verotustarpeisiin ihmisistä laadittiin luetteloita, joista tunnetuimmat ja käytetyimmät ovat henkirahan maksuun liittyvät henkikirjat. Muita veroluetteloita ovat suostuntavero- ja ylellisyysveroluettelot. Näiden luetteloiden ohella toinen merkittävä lähderyhmä Viaporin kannalta on lääninrahaston tilit, sillä monet linnoituksen käyttöön tulevat rahavirrat kulkivat lääninhallinnon kautta. Tutkimalla näistä rahasuorituksista laadittuja tilejä ja tositteita voidaan saada tietää linnoituksen taloushallinnon toiminnan lisäksi samalla paljon myös ihmisten elämästä ja toiminnasta linnoituksen muurien sisällä.

Läänintilejä kannattaa lähestyä maakirjan kautta, jota voi käyttää eräänlaisena hakemistona tositteisiin. Tuloihin ja menoihin liittyvät tositteet on nimittäin numeroitu ja niihin viitataan maakirjassa. Maakirjoja tarkastelemalla voidaan selvittää, mistä syystä lääninrahasto lähetti rahaa Viaporiin. Esimerkiksi linnoituksen varuskuntarykmentit saivat palkkansa lääninrahastolta, minkä vuoksi tositteiden joukossa on lukuisa määrä palkkalistoja. Varsinaisten palkkojen ohella rahaa myönnettiin esimerkiksi polttopuuhun ja miehistön tyynyjen toppauksiin käytettyihin olkiin. Koska Viaporissa sijaitsi työvankila, Viapori-tutkimuksen kannalta merkittävän lähderyhmän muodostavat myös lääninrahaston tiliaineiston tositteiden joukossa olevat vankien ylläpitolaskelmat.

Erityisen mielenkiintoinen aineisto tutkimuksen kannalta ovat läänintilien tositteet, sillä niiden liitteet saattavat kertoa paljon muustakin kuin pelkistä rahasummista ja talousasioista. Esimerkiksi vuoden 1754 tositteiden joukossa on sopimus, jolla kupariseppä Magnus Barckman sitoutui valmistamaan kattiloita varuskuntajoukkojen tarpeisiin. Toiseksi esimerkiksi voidaan ottaa vuoden 1807 tositteiden joukossa ollut kopio Armeijan laivaston sotaoikeuden pöytäkirjasta, jossa käsiteltiin erään miehen pakoa Viaporin työlaitoksesta. Pöytäkirja oli tositteiden joukossa, koska vangin paon myötä kruunu oli menettänyt vaatteita, jotka lääninrahaston piti korvata.

Henkikirjoja voi pitää läänintilien joukossa omana kokonaisuutenaan. Ne antavat monista puutteistaan huolimatta ainutlaatuista tietoa linnoituksen väestön hetkellisestä koostumuksesta. Henkikirjaan merkittiin pitkään vain henkirahaa maksaneet, mutta vuonna 1765 määrättiin, että myös henkirahasta vapautetut tuli kirjata henkikirjaan. Tämän ajankohdan jälkeen laadittujen henkikirjojen perusteella voi teoriassa laskea linnoituksen väestön koon. 1800-luvun alussa Helsingin ja Viaporin henkikirjojen tarkkuus ja tietomäärä kasvavat, kun henkikirjojen liitteinä on ”henkikirjoituskuitteja”, joissa ruokakuntien päämiehet kirjallisesti ilmoittivat, keitä heidän talouksiinsa kuului. Viaporissa tämä tapahtui pääosin sotilasorganisaation kautta eli kirjurit ja komppanianpäälliköt laativat listat linnoituksen väestöön kuuluneista henkilöistä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *