Päivänsankari: Gabriel Nyberg (1738-1797)

Gabriel Nyberg oli yksi merkittävimmistä Viaporissa vaikuttaneista siviilivirkamiehistä. Hänen merkityksensä perustuu osaltaan siihen, että hän toimi yli kolmekymmentä vuotta linnoituslaitoksen rahastonhoitajana Viaporissa. Tämän toimen ohella hän hoiti kuitenkin myös vajaat kymmenen vuotta ylisotakomissaarin virkaa armeijan huollosta vastanneessa Suomen ylisotakomissariaatissa.

Sarvilahden tilanhoitajan poika Gabriel Nyberg syntyi Pernajan pitäjässä 6.3.1738. Hän aloitti uransa kirjurina Kymenkartanon läänin lääninkonttorissa 17-vuotiaana vuonna 1755. Seitsemän vuotta myöhemmin Nyberg kohosi linnoituslaitoksen väliaikaiseksi kassanhoitajaksi toimittuaan ensin puoli vuotta väliaikaisena kassanhoitajana.  Aluksi hän hoiti kassanhoitajan virkaa Loviisassa, mutta siirtyi 1760-luvun puolivälissä perheineen Viaporiin.

Viaporissa Nybergillä oli laajat velvollisuudet ja hän hoiti monenlaisia tehtäviä varsinaisen linnoituslaitoksen kassanhoitajan työnsä lisäksi. Tärkein näistä tehtävistä oli muonamakasiineista huolehtiminen, joka oli rahastonhoitajan vastuulla, sillä linnoitukseen ei ollut suunnitelmista huolimatta perustettu erillistä muonamestarin virkaa. Nyberg toimi myös Viaporissa toimineen sotilaiden lastenkoulun sihteerinä. Vuonna 1776 Nyberg liittyi vapaamuurariloosi S:t Augustinin jäseneksi. Hän kohosi loosissa korkeaan asemaan hoitaen 14 vuoden ajan sihteerin tehtäviä.

Gabriel Nyberg olisi merkittävä henkilö jo pelkästään niiden tehtävien vuoksi, joita hän hoiti Viaporissa. Toimimalla kuitenkin samalla myös merkittävissä viroissa Suomen ylisotakomissariaatissa hän saavutti myös valtakunnallista merkitystä. Nybergistä tuli aluksi sotakamreeri ylisotakomissariaattiin vuonna 1781. Vuosikymmenen lopulla hänestä tuli ylisotakomissaari eli sotakomissariaatin johtaja ja hän sai asessorin arvonimen. Vaikka Gabriel Nyberg toimi ilmeisesti teoriassa kuolemaansa asti Viaporin kassanhoitajana, käytännössä työtehtäviä hoiti vuodesta 1788 väliaikaisena kassanhoitajana hänen poikansa Carl Petter Nyberg.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *