Amsterdamin kamelit ja Thunbergin sulkuproomu

Viaporin nerokas insinööri Daniel Thunberg suunniteli linnoituksen telakkaan erikoisen sulkulaitteen, ns. sulkuproomun, jonka toiminta perustui siihen, että proomu täytettiin ja tyhjennetiin vedellä, jolloin se liikkui ylös ja alas riippuen siitä tyhjennettiinkö vai täytettiinkö telakka-allasta. Tekniikka, jota käytettiin myöhemmin mm. sukellusveneissä, on käytössä Suomenlinnan telakalla vieläkin.

Sulkuproomu ei ollut Thunbergin oma keksintö vaan sovellutus eräästä hollantilaisesta keksinnöstä.  Hollannin suuruuden ajalla, 1600-luvulla, sen sotalaivat ja Itä-Intian kauppakomppanian (Vereenigde Oost-Indische Compagnie, VOC) kauppalaivat tulivat yhä suuremmiksi ja niillä oli hankaluuksia päästä matalaa Zuiderzeetä Amsterdamin satamaan. Erityisen paha este oli hiekkasärkkä nimeltä Pampus kaupungin itäpuolella. Laivojen saamiseksi tämän luononesteen yli satamaan  kehitettiin nerokas keksintö, ns. kamelit, vesisäiliöillä varustetut matalapohjaiset proomut. Kun laiva lähestyi Pampus-hiekkasärkkää, kamelit tulivat sen kummallekin puolelle ja täytettiin vedellä, jolloin ne painuivat alas, ja kiinnitettiin laivaan.  Tämän jälkeen niiden vesisäiliöt pumpattiin tyhjäksi, ja ne nousivat pintaan nostaen samalla ison valtamerilaivan  hydraulikan voimalla ylös. Proomuja sanottiin kameleiksi, “koska ne tarvitsivat vähän vettä ja pystyivät kuljettamaan raskaita taakkoja”. (Vertaus kameleihin on vähän outo, sillä proomuthan täytettiin vedellä.) Suurimmat kamelit olivat lähes 50 metriä pitkiä ja niissä oli toistakymmentä pumppua putkistoineen.

Aivan selvästi vesi-insinööri Thunberg on saanut ajatuksen sulkuproomuunsa juuri näistä Amsterdamin  kameleista. Nämä hydrauliset  nostolaiteet tulivat osaksi Amsterdamin samamateknologiaa 1680-luvulla, eli juuri niihin aikoihin, jolloin monet ruotsalaiset ja suomalaiset kävivät opintomatkoilla Hollannissa ja Amsterdamissa.

Hollantilainen hydrauliikkaan perustuva “kameliteknologia” tunnettiin myös Pietari Suuren Venäjällä, maassa, jota voidaan pitää jokipurjehduksen ja jokialusteknologian johtavana maana.  Myös täällä otettiin jokien matalissa kohdissa  avuksi vastaava tekniikka.

Myös Suomessa tunnettiin ponttonit  (ilmatäytteiset kelluttavat säiliöt) jo ennen Thunbergiä. Hattujen sodassa (1741-1743) kaleerien mukana purjehtinut karaistunut sotilaspappi Tiburtz Tiburtius kertoo sotamuistelmissaan, miten oli vuonna 1742 omin silmin seurannut kahden teknisesti uudenlaisen tykkiproomun rakentamista Helsingin Katajanokalla. Niiden erikoisuutena olivat ilmakirstut (wäderkistor), joiden oli tarkoitus tehdä proomuista uppoamattomia täysosuman saatuaankin. Venäläiset kunnioittivat näitä teräspalkein vahvistettuja, kuparilevyillä päällystettyjä ja vahvasti aseistettuja puuproomuja kutsuen niitä “ruotsalaisten hirvittäviksi sotakoneiksi.” Miehistöä näissä jyrisevissä hornankattiloissa saattoi olla jopa 300 miestä. Proomut olivat sodassa usein alusrintamanan keskellä ja ottivat vastaan ankarimman vihollistulen. Ne ankkuroitiin paikalleen ja niitä voitiin käännellä vain varppausankkureiden avulla. Katastrofaalisesti johdetussa hattujen sodassa proomuilla ei kuitenkaan ollut sanottavaa merkitystä.

Mikko Huhtamies

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *