Kesäretki Kuninkaantiellä, osa 2

Palaamme Rosavillaan tekemältämme syrjähypyltä takaisin Kuninkaantielle. Se kulkee Kauklahden hauskan kylämäisen keskustan läpi Kuninkaankartanontien ja Erik Bassen tien nimisenä (Erik Basse oli ilmeisesti 1500-luvulla elänyt paikallinen isäntämies joka harrasti salakuljetusta Virosta) ja jatkuu sitten Hansatienä itään Turun radan vartta pitkin.

Nyt ollaan seudulla, jonka kauneutta ihasteli itse Augustin Ehrensvärd. Matkustaessaan vuonna 1747 tätä tietä toiseen suuntaan hän kirjoitti matkapäiväkirjaansa: Bembölestä tie jatkuu pitkin kaunista laaksoa, joka on melkein katkeamaton Sundsbergiin asti.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Kuninkaantie5Pelto.jpg

Espoonjoen laakso on säilynyt rakentamattomana peltomaisemana Kauklahden ja Espoon kirkon välillä. Jos Turun rataa ei oteta huomioon, maisema lienee jokseenkin samanlainen kuin Ehrensvärdin aikoina. (Bussipysäkin nimi on “Pelto”! Mitä mielikuvitusta.) Tien nimi on tässä kohtaa Iso maantie, muistuma sen historiasta.

Kohta peltomaisema muuttuu moderniksi omakoti- ja rivitaloalueeksi, ylitämme Espoonväylän ja olemme Espoon kirkonkylässä. Kuninkaantie on kulkenut tässä kohtaa kahta eri reittiä pitkin. Varsinainen tielinja kiersi kirkon melko etäältä pohjoisen kautta, mutta talvitieversio kulki aivan kirkon eteläsivua viistäen. Espoon kirkon eteläpuoli, jossa virtasi soisesta Kirkkojärvestä laskenut Espoonjoki, oli nimittäin liikennöintikelpoinen vain talvisin kun vesi oli jäässä.

Seuraamme talviversiota, koska haluamme nähdä Espoon kirkon. Tie muuttuu ensin Pitäjänportiksi, sitten Pappilantieksi ja sitten Kirkkomäentieksi ja päättyy kirkon pihaan.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Kuninkaantie6Espoonkirkko.jpg

Espoon vanha kirkko on ollut paikallaan 1400-luvulta lähtien, joten se on enemmänkin keskiajantutkijoiden tonttia. Sen historiasta löytyy kuitenkin yllättävän monta yhtymäkohtaa Viaporiin. Kellotapuli on peräisin 1700-luvulta, ja sen suunnitteli Samuel Berner (k. 1759), jota on kutsuttu myös kunnianimellä “Suomen ensimmäinen arkkitehti”. Saksassa syntynyt, Tukholmassa oppinsa saanut ja Turussa läpimurtonsa tehnyt Berner tuli Helsinkiin saatuaan viran linnoitusarkkitehtina Viaporissa. Hän toimi myöhemmin Helsingin epävirallisena kaupunginarkkitehtina, ja yksi hänen leipäpuistaan oli muutos- ja kunnostustöiden suunnitteleminen lähiseudun kirkkoihin.

Samoihin aikoihin kellotapulin rakentamisen kanssa Espoon pitäjänkokous alkoi suunnitella kirkon laajentamista. Keskiaikainen temppeli oli käynyt liian ahtaaksi kasvaneelle seurakunnalle. Ensimmäinen laajennussuunnitelma on vuodelta 1799, ja sen piirsi nuori linnoitusjoukkojen kadetti Truls Wannberg (1762-1854) Viaporista. Hän ehdotti kirkon muuttamista ristikirkoksi rakentamalla kaksi uutta ristisakaraa sen etelä- ja pohjoisseinustoille. Piirustukset palasivat kuitenkin hylättyinä takaisin Tukholmasta, jonne ne lähetettiin Yli-intendentinviraston hyväksyttäväksi.

Wannberg laati myöhemmin myös muita uudistamissuunnitelmia Espoon kirkkoa varten, mutta mikään niistä ei toteutunut. Hän erosi armeijan palveluksesta Suomen sodan jälkeen ja toimi myöhemmällä iällään Helsingin uudelleenrakennuskomitean työpäällikkönä, toteuttamassa herrojen Ehrenström ja Engel suuria suunnitelmia.

Espoon kirkko laajennettiin ristikirkoksi lopulta 1820-luvulla. Silloin laajennuksen arkkitehtinä oli Pehr Granstedt (1764-1828), parhaiten Presidentinlinnan suunnittelijana tunnettu uusklassisti. Myös Granstedt oli vanha linnoitussuunnittelija: hän oli tullut Suomeen 1790-luvulla linnoittamaan Hankoa, ja luultavasti työskennellyt myös Viaporissa. Espoon kirkon laajentamisen aikoihin hän työskenteli Wannbergin tavoin Helsingin uudelleenrakentamiskomitean palveluksessa. (Lisää Granstedtin arkkitehtonisia sormenjälkiä löytyy Helsingin pitäjän kirkonkylästä, johon päädymme myöhemmin tämän retken varrella.)

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Kuninkaantie7Klerckerinhautakivi.jpg

1700-luvun ihmisten hautakivet ovat meikäläisillä hautausmailla harvinaisuuksia, sillä kiviset hautamuistomerkit yleistyivät vasta 1800-luvun mittaan. Espoon kirkkomaan kaltaisista vanhojen mahtipitäjien kalmistoista niitä kuitenkin voi löytää. Tämä kivilaatta koristaa majuri Gustaf Reinhold von Klerckerin (1769–1823) hautaa. Hän oli kuuluisan kenraali-isän, Suomen sodan ylipäällikön Karl Nathaniel af Klerckerin poika, joka aloitti sotilasuransa laivapoikana Viaporissa. Klerckereistä tulee puhe uudelleen Träskendan kartanon kohdalla.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Itse%20otetut/Kuninkaantie8Numersinhauta.jpg

Vieressä on von Numersin sukuhauta joka sisältää lukuisia erillisiä hautamuistomerkkejä. Suku omisti 1700-luvulla Otnäsin eli Otaniemen kartanon. Tämän uurnapatsaan alla lepää f. d. kaptenen i kungl. Svensk tienst Clas Johan v. Numers. Hän oli kartanonherran nuorempi poika, jolle lohkaistiin perinnönjaossa kartanon maista Hagalundin tila (sen mailla on nykyään Tapiola). Vaikka C. J. von Numers oli kuollessaan elänyt melkein puoli vuosisataa Suomen suuriruhtinaskunnassa keisarin alamaisena, hautamuistomerkissään hän esiintyy Ruotsin kuninkaan upseerina. Kestävää lojaalisuutta.

Espoon kirkolla on myös toinen näkemisen arvoinen 1700-luvun nähtävyys: Espoon terveyslähteen (Esbo surbrunn) jäänteet. Siitä enemmän huomenna.