Terveisiä Kemiönsaarelta

Tyttäreni Tildan 6 c luokka lähti jokin aika sitten leirikouluun Kemiönsaarelle. Mukaan tarvittiin myös yksi isä. Lähdin mukaan. Tiedossa oli paitsi valvottavaa myös kiinnostava matka merihistoriallisesti antoisaan paikkaan. Majapaikkamme oli täysihoitola Panget Dragsfjärdissä. Erittäin suositeltava paikka. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittoisasti. Pangetissa on myös hyvin varustettu kirjahylly. Otin sieltä iltalukemiseksi William Goldingin Kärpästen herran ja totesin taas millainen imu tuossa surrealistisessa kirjassa on: englantilaiset koulupojat asumattomalla Tyynenmeren viidakkosaarella repeytyneet koulupuvut päällään.

Dragsfjärd on muinaishistoriallinen paikka. Nimitys tulee siitä, että sen yli on vedetty aluksia. Etelään mentäessä tulee Jungfrusund, yksi tärkeimmistä meriliikenteen solmukohdista, joka on ollut käytössä jo viikinkiaikana. Jungfrusund oli meri- ja maayhteuden solmukohta. Jos tuli Tukholmasta ja oli matkalla Helsinkiin, niin tässä kohtaan noustiin yleensä maihin. Nykyään tämän aseman on perinyt Kasnäs etelämpänä. Jungfrusundin Purunpäässä oli merkkituli, joka sytytettiin vihollisen lähestyessä. Tuli on merkitty vielä 1600-luvun karttoihinkin. Paikalla oli myös kapakka (krog). Sen kivijalkoja on näkyvissä yhä. Alueella on muinoin ollut myös harhatulia, joilla alukset ohjattiin karille. Niistä lähin lienee ollut Gullkronan selän Sandön särkällä.

Kemiö oli 1600-luvulla Axel Oxenstiernan läänitys, Kemiön vapaaherrakunta. Oxensternalla oli läänityksiä myös “vastarannalla” Baltiassa. Ne olivat liikenteellisesti kytköksissä toisiinsa ja muodostivat logistisen kokonaisuuden. Eräässä Oxenstiernan baltiantiluksia kuvaavassa kartassa kerrotaan, että “tästä lähtee laivaväylä Jungfrusundiin”.  Jungfrusundin lähellä on kuuluisa Söderlångvikin kartano, joka on kuulunut upporikkaalle mutta köyhistä oloista lähteneelle taidemesenaatti Amos Andersonille. Nyt siellä on museo. Lähellä on myös Högsåran saari, jossa on suojaisa lahti ja legendaarinen Farmorscafe, joka on tunnettu hyvistä täytekakuistaan. Högsåran Keijsarhamnin korkeassa rantakalliossa on venäjänkielistä kirjoistusta. Se on ajalta, jolloin venäjän tsaari Aleksanteri III vieraili saarella huvipurrellaan. Tsaari ei ollut alueella pelkästään  huvimatkalla vaan myös tiedustelemassa. Tästä kertoo se, että Söderlångvikiin perustettiin (1915) myöhemmin tsaarin lentoveneiden tukikohta hangaareineen. Koneet valvoivat tärkeää meriväylää Pietariin.

Högsåran lähellä on veneilijöiden suosima Helsingholm. Hattujen sodan (1741-1743) aikaan kaleeri Ormenin eskaaderi ankkuroitui  Helsingholmenin lahdelle. Saarella asui ehkä noin 10 henkeä, mutta eskaaderin tulo nosti kävijämäärän tuhanteen. Saaren ruoka- ja polttopuuvarat olivat  koetuksella. Kaleerien lokikirjoissa mainittiin aina ankkurointisyvyys ja pohjan laatu (muta, hiekka, kallio). Tällä tavoin saatiin hydrografista tietoa amiraliteetille. Luonnonsatamat ja kaupunkien edustat (redit) olivat ensimmäisiä luodattuja paikkoja.

Jatkettaessa matkaa etelään tullaan Rosalan saarelle. Mekin kävimme tutustumassa sinne perustettuun Viikinkikylään. Hiittisten pääsaaren ja Rosalan välissä on nyt jo lähes maatunut Kyrksund, viikinkiaikainen kauppapaikka, josta on löytynyt mm. arabialaisia rahoja. Läimäyttelimme taikinaa ja leivoimme rautapannuilla viikinkileipää, takavuosien kokkikolmosen tapaan, jota tämän blogin nuoremmat mahdolliset lukijat tuskin tuntevat. Ohjelmassa oli myös kirveenheittoa. Ensimmäinen heittoni meni kolmimetrisen pöllikasan yli,  mutta vähän ajan päästä osuin siihen hyvin.

Matkan kohokohtia oli käynti Bengtskärin majakalla. Matka  taittui  tyynessä kelissä yhteysaluksella Rosalasta. Vaikka Bengtskär on avomerellä, sinne pääsee hyvän matkaa  saariston suojissa. On paljon mahdollista, että 1600-luvun reitti Hiidenmaalta Jungfrusundiin on kulkenut juuri tätä paikallisten käyttämää väylää, koska se on lyhyin ja suojaisin. Seuraava saari etelään on Hiidenmaa. Näimme kaksi merikotkaa. Niitä pesii nykyään 200 paria ja kokonaisuudessaan 1500 yksilöä. 1970-luvulla merikotka kuoli DDT:n takia lähes sukupuutoon. Eilen (11.9) näin Lauttasaaren päällä myös merikotkan.

Bengtskär on uskomaton paikka. Majakka on Suomen korkein ja siinä on neljä asuinkerrosta. Itse saari on ahdas kalliosaari, jolla on aikoinaan ollut parikymmentä lasta opettajineen ja perheineen. Saarella käytiin kesällä 1941 ankara taistelu, johon osallistu 1000 miestä, lentokoneita, laivoja ja lähisaarien rannikkotykkejä. Kriittisimmässä vaiheessa suomalaiset joutuivat johtamaan omien tykkien tulta Öröstä  puolustamalleen saarelle. Majakan portaikossa on vielä käsikranaattien sirpailaiden jälkiä. Osa suomalaisista pelastautui saarelta uiden. Lopulta venäläiset kuitenkin vetäytyivät.

Takaisin tullessamme bussinkuljettajamme esitteli meille vielä Taalintehdasta, jossa on ollut raudantuotantoa 1680-luvulta asti. Rautatehdas on Kemiön neljäs merkittävä työllistäjä Brjörkbådan lukkotehtaan, Kasnäsin kalanjalostamon ja matkailun lisäksi. Nyt tilanne oli se, että tilauksia oli enää viikoksi jäljellä. En tiedä onko niitä tullut lisää. Iltaohjelmaan kuului mm. lepakoiden kuuntelua lepakkotutkan avulla. Hyvin toimi. Laite tunnisti lepakoiden ultraäänikaiut, naksutti nahkasiivekkäiden suhahdellessa ympärillämme. Joku oppilaista kysyi onko lepakoista geenimuunnoksia. Ei ole vastattiin, mutta mieleeni tuli kuitenkin Batman, lepakkomies, eestiksi nahkhiirmees. Tajusin myös, että da Vinci on saanut ideansa lentolaitteeseensa juuri lepakon siipirakenteesta.Teimme myös merivesiakvaarion. Kalaa ei tullut, mutta sieniä oli ennätysmäisesti ja kotiin tulikin laatikollinen kanttarelleja.

Mikko Huhtamies