Kesäretki Vanhaan kirkkopuistoon

Yksi mielenkiintoinen historiallinen nähtävyys, joka kantaa muistoja 1700-luvun Helsingistä ja Viaporista, on kävelymatkan päässä yliopistolta ja aina auki. Vanha kirkkopuisto on toistaiseksi jäänyt puuttumaan retkikohteidemme listasta, mutta puute korjattiin mennäviikolla.

Kaupunkialueen ja tulliportin ulkopuolella sijainnutta Kampin aluetta käytettiin jo 1600-1700-luvuilla Helsingin varahautausmaana. Tänne kuljetettiin ne vainajat, joita ei voitu tai haluttu haudata kaupungin varsinaiseen kirkkomaahan. Kamppiin haudattiin 1690-luvun suurten nälkävuosien ja vuoden 1710 ruttoepidemian uhrit (josta lempinimi ”Ruttopuisto”). Kamppi oli pitkään metsäistä ja hoitamatonta aluetta, mutta vuosina 1789–1790 tänne perustettiin kaksi aidattua ja hoidettua hautausmaata, joista toinen oli tarkoitettu Helsingin asukkaille, toinen Viaporin sotilaille. Uudet hautausmaat perustettiin, koska Ulrika Eleonoran kirkon hautausmaahan ei mahtunut enää lisää vainajia.

Kun Helsingistä tuli pääkaupunki, Kampin hautausmaa kävi nopeasti ahtaaksi kasvaneelle väestölle. Hietaniemen hautausmaan vihkimisen jälkeen 1829 hautaukset Kamppiin loppuivat. Laatiessaan Kampin alueen asemakaavan J. A. Ehrenström jätti hautausmaan kohdalta yhden korttelin puistoksi. Tämä puisto, nykyinen Vanha kirkkopuisto, käsittää kuitenkin vain alkuperäisen hautausmaan itäosan. Suurin osa siitä, mukaan lukien sotilashautausmaa sekä nälkävuosien ja ruton uhrien hautausmaa, ovat jääneet katujen ja naapurikorttelien alle.

http://i1237.photobucket.com/albums/ff468/backman1710/Vanha%20kirkkopuisto/Yleiskuva.jpg

Puistossa on viitisenkymmentä hautakiveä tai sellaisen jäännettä. Sylvi Möllerin mainiossa pienessä kirjasessa Vanhankirkon puisto (1956) on esitelty kaikki hautakivet ja litteroitu kaikki hautakirjoitukset. Monien hautakivien teksti on jo nykyään lukukelvotonta, ja muutamasta on jäljellä vain jalusta, joten opaskirja on välttämätön. Kuten Möller kertoo, suuren ja aikanaan täyteen haudatun hautausmaan muistomerkeistä on säilynyt vain kourallinen:

Hautakummuilla kohonneet puiset ja rautaiset ristit eivät ole kestäneet säiden ja ajan kuluttavaa vaikutusta, vaan ovat jo aikoja sitten hävinneet. Vain hyvin säilyvästä, mutta myös kalliista aineesta, kivestä, valmistetut muistomerkit ovat uhmanneet vuosikymmenien vaikutusta. (…) Muistomerkkeihin käytetyn aineen laatu on siis ensisijaisesti vaikuttanut siihen, että jälkipolville on säilynyt pääasiassa vain myöhäiskustavilaisen Helsingin yläluokkaan kuuluneiden hautoja, vaikka kuoleman majesteetin edessä kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.

Hautakivien alla lepää mielenkiintoinen valikoima 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun helsinkiläisiä: porvareita, virkamiehiä, Viaporin upseereita, leskiä ja lapsia. Nykypäivän helsinkiläisten, jotka käyttävät puistoa kesäisenä piknik- ja pussikaljoittelupaikkana, olisi syytä tuntea heidät paremmin. Tämä bloggaus toimii siksi lähtölaukauksena kesäsarjallemme “Viikon vainaja”, joka esittelee puiston hautamuistomerkkejä ja ihmiskohtaloita niiden takana. Vähän niin kuin Spoon River, paitsi paljon kuivempi.