Laakkonen, Simo: Vesiensuojelun synty, Helsingin ja sen merialueen ympäristöhistoriaa 1878-1928. Gaudeamus/Hanki ja Jää 2001.

OSA I: VESI- JA JÄTEHUOLLON UUDET VAIHTOEHDOT

Jätteiden taloudellinen hyödyntäminen

Kaupungininsinööri Tallqvist painotti viemärisuunnitelmansa toisena perustana olevia taloudellisia arvoja: “Jätteellä voi olla suurta taloudellista merkitystä, eikä ole järkevää hävittää kevytmielisesti sellaista, mikä saattaisi koitua ihmisyyden hyväksi”. Vesikäymälä oli Tallqvistin mielestä taloudellisessa mielessä ongelmallinen, koska se hävitti, sananmukaisesti vesitti, jätteen käyttö- ja myyntiarvon. Mitä vetisempää käymäläjäte oli, sen vähäisempi oli sen lannoitusarvo ja toisaalta sen vaikeampi sitä oli ottaa talteen, kuljettaa tai jalostaa lannoitteeksi. Tästä syystä vesikäymäläjärjestelmän vaihtoehtojen, tynnyrijärjestelmän ja paineilmalla toimivien viemärijärjestelmien, tavoitteena oli välttää jätteiden käsittelyssä nesteitä mahdollisimman paljon. Johtamalla virtsa ja vesi viemäriin ja jäte tynnyreihin Tallqvist pyrki mahdollisimman kuivan eli käyttökelpoisen jätteen tuottamiseen. Toisaalta tynnyrijärjestelmä pyrki nostamaan jätteen taloudellista arvoa nopeuttamalla niiden toimittamista pelloille. Harvoin tyhjennettävien vetisten kuoppakäymälöiden jätteiden lannoitearvo ja kilohinta oli alhainen. Siten kuoppa- tai vesikäymäläjärjestelmä eivät tuottaneet kaupungille mitään taloudellista hyötyä, mutta tynnyrijärjestelmällä kaupunki saattaisi ansaita tulojakin.

Tallqvist kritisoi kaupunkeja, joissa ihmisjätteen sisältämät taloudelliset hyödyntämismahdollisuudet oli jätetty käyttämättä. Hän painotti, että Helsingissä tulisi uuden viemärijärjestelmän yhteydessä etsiä paras tapa hyödyntää kaupungin asukkaiden jätettä ympäröivällä maaseudulla lannoitteena. Tämän ajattelutavan taustalla olivat laajamittaiset muutokset Euroopan maataloudessa ja kaupungeissa.

“Mitä ovat nuo roskaläjät katujen kulmissa, nuo saastarattaat, jotka yöllä kumisevat kaduilla, nuo kauheat likatynnyrit, nuo haisevat maanalaiset lokavirrat kivikadun alla? Ne ovat kukkiva niitty, vihanta nurmi, metsänriista, karja, suurten sonnien tyytyväinen mörinä iltaisin, tuoksuva heinä, kultainen vilja, leipä pöydällänne, lämmin veri suonissanne, terveys, ilo, elämä.”

Harva on kuvannut jätteiden yhteiskunnallista merkitystä ylevämmin kuin Victor Hugo vuonna 1862 ilmestyneessä romaanissaan Kurjat. Kaupunkien kasvu synnytti ympäröivälle maaseudulle maataloustuotteiden kasvavan kysynnän. Intensiivinen viljely vaati kuitenkin enemmän lantaa kuin maatilat pystyivät tuottamaan. Tässä tilanteessa oli järkevää hyödyntää eläinten lannan lisäksi myös kaupunkien väestön käymäläjätteiden kasvuvoimaa. Maanviljelijöiden kärryt kuljettivat kaupunkiin tilojen tuotteita ja takaisin maaseudulle kaupunkilaisten jätteitä, jotka olivat syntyneet kaupungeissa maataloustuotteiden kulutuksesta. Kaupungin ja maaseudun molemminpuoliseen hyötyyn perustuvan kierrätysjärjestelmän voi olettaa syntyneen edellä mainitulla tavalla.

Jätteiden hyödyntäminen ei ollut itsestäänselvää toimintaa. Ranskassa jätteiden käyttöä pyrittiin ilmeisesti edistämään 1700-luvun alussa, mutta sittemmin se väheni. Uusi nousukausi, jota Hugon kirjoituskin kuvastaa, alkoi Euroopassa 1800-luvulla utilitaristisen ajattelun leviämisen myötä. Jätteiden hyötykäyttö lisääntyi myös Yhdysvalloissa 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja väheni jälkimmäisellä puoliskolla. Yleismaailmallisesti kehitys ei tietenkään ollut näin suoraviivaista, koska jätetaloutta ohjasi niin kaupunkien kuin maaseudun arvostusten, talouden ja tekniikan muutokset. Yhdysvaltalaisen historioitsijan Richard Winesin mukaan maataloudessa kierrätyksen taustalla oli perinteinen ajattelutapa, jonka ihanne oli omavaraistalous myös lannoitteiden suhteen. Tuotteiden myyminen tilan ulkopuolelle riisti viljelymaalta hedelmällisyyttä, koska myyty tuotanto ei palauttanut maalle sitä otettua kasvuvoimaa. Ilman karjanlantaa ei ollut tuottoisaa maataloutta.

Edwin Chadwickin vuonna 1842 julkaisemasta Report on the Sanitary Condition of the Labouring Population of Great Britain tuli eurooppalaisen terveydenhoidon perusteos. Chadwick katsoi Englannin maaseudun kärsivän veden paljoudesta ja lannan puutteesta. Kaupungit puolestaan kärsivät veden vähyydestä ja jäteongelmasta. Chadwickin johtopäätös oli se, että yhteiskunnallinen tasapaino maaseudun ja kaupungin välillä oli saavutettavissa, mikäli maaseudulta pumpattaisiin vettä kaupunkeihin ja kaupunkien jätteet kuljetettaisiin maaseudulle ruuan viljelemiseksi kaupunkien kasvavalle väestölle. F.O. Ward kiteytti ajatuksen: “Sadevesi jokeen ja jäte maalle.”

Yhteiskunnalliset ajattelijat ovat jo aiemmin kiinnittäneet huomiota kaupunkien jätteiden mahdolliseen hyötyyn niin kaupungeille kuin maanviljelylle. Mathieu Gèraud ehdotti vuonna 1786, että kaikki Pariisin tuottama jäte muutettaisiin fermentation putride -menetelmällä polttoaineeksi kaupungin lämmittämiseen. Poltossa syntyneet tuhkat olisivat käyttökelpoista lannoitetta.

Käytännönläheiset utilitaristiset ehdotukset kalpenivat Pierre Leroux’n, 1800-luvun sosialistin, yhteiskuntateorian rinnalla. Leroux pyrki kehittämään vaihtoehdon Thomas Malthusin ennusteelle, jonka mukaan kasvavan väestön tarpeet ylittivät vääjäämättömästi mahdollisuudet tuottaa ravintoa kaikille. Leroux