Helsingin ympäristöhistoria

kaatopaikalla

Kuva:  Helsingin kaupunginmuseo/ kuva-arkisto

Tämä sivusto esittelee Helsingin ympäristöhistoria -projektin tuloksia. Vasemmalla olevasta navigaatiosta pääset projektin tuottamiin artikkeleihin, kirjoihin sekä tutustumaan eri aikakausien Helsinkiin poikkileikkaustarkastelujen avulla. Voit osallistua myös muistitietohankkeeseen lähettämällä omia muistojasi Helsingistä.

Miksi tutkia Helsingin ympäristöhistoriaa?

Kaikella ihmistoiminnalla on vaikutuksensa ympäristössä, mutta missään luonnon ja ihmisen konflikti ei ole niin voimakas kuin kaupungissa.

Helsinki on monin tavoin kaupunkiemme ympäristöhistorian eturivissä, niin hyvässä kuin pahassa. Helsingin nimittäminen Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi vuonna 1812 aiheutti merkittävän alkusysäyksen kehitykselle, sillä maalaismaisesta pikkukaupungista kasvoi nopeasti hallinnon, koulutuksen ja teollisuuden keskus. 1870-luvulla Helsingissä oli reilut sata teollisuuslaitosta ja puoli vuosisataa myöhemmin jo noin 400. Samanaikaisesti kaupunkirakenne urbanisoitui, matalat puutalot saivat väistyä korkeiden kivitalojen tieltä. Väkiluku kaksinkertaistui 20 vuoden välein vuosina 1860-1940. Teollisen Helsingin tuotanto kasvoi ja aineellinen elintaso nousi. Kaupunki kulutti yhä enemmän raaka-aineita ja uusiutumattomia fossiilisia polttoaineita. Haitalliset päästöt ilmaan, maahan ja veteen kasvoivat vastaavasti. Helsinki sai kokea kehityksen haitat, ympäristökriisit, aikaisemmin kuin monet muut Suomen kaupungit.

Helsingissä aloitettiin myös ympäristönsuojelu ensimmäisenä Suomessa. Urbaanin ympäristönsuojelun dynamona oli Helsingin terveydenhoitolautakunta, joka koostui eri alojen asiantuntijoista. Lautakunnalla oli holistinen ympäristökäsitys, minkä tavoitteena oli suojella niin kaupungin maaperää, vesistöjä kuin ilmaa saastumiselta. Lautakunnan tieteellisenä tukena oli kaupungin terveydellisten tutkimusten laboratorio sekä Helsingin yliopiston ja (polyteknisen) teknisen korkeakoulun asiantuntijat. Vesiensuojelusta ryhdyttiin keskustelemaan Helsingissä jo 1870-luvulla, jolloin ryhdyttiin järjestämään myös kaupungin jätehuoltoa. Ilmansuojelun kehittämiseksi kaupunki palkkasi erityisen savuntarkastajan 1900-luvun alussa. Kaupunkilaiset olivat aktiivisia niin ympäristönsuojelun kuin luonnonsuojelun alalla. Eläinsuojeluyhdistyksen toiminta alkoi 1800-luvun lopussa ja varakkaammat kaupunkilaiset perustivat luonnonsuojelualueita 1900-luvun alussa. Siten niin ympäristön kuin luonnon suojelulla on Helsingissä takanaan yli satavuotinen historia. Paljon puhuttu “1960-lopun ympäristöherätys” merkitsi Helsingissä lähinnä paikallisen luonnon- ja ympäristönsuojelun uudelleenkäynnistymistä toisen maailmasodan aiheuttaman vakavan katkoksen jälkeen.

Nykyään Helsingissä on kuitenkin vaikea löytää merkkejä klassista menneistä ympäristöongelmista tai niiden aiheuttajista: savupiiput eivät työnnä savuja suoraan asuntojen ikkunoista sisään, rannoilla ei ole viemärisuiden rivistöjä eikä kaupungin alueella ei ole enää ainoatakaan kaatopaikkaa. Ensimmäisen sukupolven paikalliset ympäristöongelmat ovat siten muuttuneet toisen sukupolven ympäristöongelmiksi, jotka liittyvät maailmanlaajuisten ekologisten järjestelmien häiriöihin. Mittavuudestaan huolimatta niitä on kuitenkin vaikea havaita arkipäivän elämässä. Ensimmäisen polven historiallisten ympäristöongelmien ratkaiseminen 1900-luvun aikana on osaltaan tehnyt nykypäivän toisen polven ympäristöongelmista sekä historiattomia että näkymättömiä.

Helsingissä 1800-luvun lopulla käynnistyneellä ympäristökeskustelulla, -tutkimuksella ja -tekniikan kehitystyöllä on ollut kansallista merkitystä. Helsingissä oli pitkään maan ainoa yliopisto ja teknillinen korkeakoulu, joissa tehtiin uraauurtavaa ympäristötutkimusta koko maan mittakaavassa. Helsinkiläiset sanomalehdet välittivät kaupungissa käytyä keskustelua muualla maahan. Tänä päivänä pääkaupunkiseudulla sijaitsevat ympäristökysymyksen kannalta tärkeimmät poliittiset elimet (eduskunta, hallitus, ministeriöt), kansalaisjärjestöt (SEY, SLL, Greenpeace, Maan ystävät sekä lukuisat yhden asian ja aikakauden liikkeet), valtiolliset tutkimuslaitokset (SYKE, RKTL, MTL, ITL, VTT), korkeakoulut (HY, TKK, HKKK), media (TV, radio, aikakaus- ja sanomalehdistö) ja muut vaikutusryhmät. Helsinki on tila, jossa kilpaillaan kansallisen ympäristöpoliittisen tiedon, kommunikaation ja vallan jaosta. Helsinki on maan ympäristöpolitiikan pääkaupunki.