Keskiluokan asuinalue

Kruununhaassa rakennetaan vähän uusia asuintaloja. Esimerkiksi Vanhoja taloja korjataan ja joitain puutaloja puretaan. Helsingin kaupunginvaltuusto anoo vuonna 1952 sisäministeriöltä Kruununhaan julistamista vanhaksi kaupunginosaksi.
Kuva: Meritullintori 3, H. Havas noin 1960. HKM.

Ankara asuntopula vaivaa helsinkiläisiä sotavuosien jälkeen, jolloin pulavuodet vaikeuttavat arkielämää yhteiskunnan kaikissa kerroksissa. Viranomaiset antavat määräyksiä huoneistojen käytön tehostamisesta: Jokainen perhe joutuu tarjoamaan osan asunnostaan vuokralle, mikäli huoneita on enemmän kuin perheenjäseniä. Asuminen on entistä ahtaampaa kaikissa sosiaaliluokissa. Uudet alivuokralaiset keskittyvät niihin kantakaupungin osiin, joissa on tyypillistä suuri huoneistokoko. Alivuokralaisten kokonaismäärä nousee Helsingissä vajaaseen 55 000 henkilöön, 14 prosenttiin kaupungin asukkaista. Näin monissa Kruununhaan varakkaissakin perheissä on luovuttava jossain määrin entisestä asumisväljyydestä. Monet keskiluokkaiset perheet hakeutuvatkin uusiin lähiöihin väljempään asumisympäristöön. Samanaikaisesti tilalle virtaa maaltamuuttajia ja evakoita. Kruununhaan asukkaiden sosiaalinen tausta heterogenisoituu ja Kruununhaassa asuu jopa 16 000 asukasta (kun 1900-luvun ja 2000-luvun vaihteissa asukkaita on vain vajaat puolet tästä määrästä). Useimmat asunnot (76%) ovat edelleen vuokra-asuntoja, vaikka omistusasuminen alkaa yleistyä.

Nokea ja savua syntyy monesta piipusta, kun keskustan talot lämmitetään koksilla ja talousjätteet poltetaan talokohtaisessa roskanpolttouunissa. Ennen kaukolämpöön siirtymistä kiinteistöjen keskuslämmitysuuneissa poltetaan koksia tai halkoja ja jossain määrin polttoöljyä. Koksi toimitetaan kuorma-autolla kiinteistöjen pihalle, josta talonmies lapioi sen edelleen kellarin varastoon. Näistä töistä myös moni koululainen saa hankittua taskurahaa.

Keskiluokkainen perhe

Kruununhaassa asuu keskiluokkaista ja keski-ikäistä väkeä. Lapsiperheitä on vähän. Vähitellen palkkatyöhön hakeutuu myös keskiluokkaisia naisia, tosin edelleen avioliitto katkaisee monen naisen työssäkäynnin. Perhekoko pienenee ja vanhemmilla on yhä enemmän aikaa lapsilleen. Kotiapulainen hoitaa kotia ja usein äiti onkin ansiotöissä. Naisten työhön osallistuvuus on 60 prosenttia vuonna 1950. Naisille on tarjolla työtä erityisesti palvelualoilla, niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Miehet puolestaan kiinnostuvat yhä enemmän kaupallisen alan ammateista.Kuva: Pasasen perhe, 1968. HKM.

Lapset Kruununhaassa laitetaan kunnallisen kansakoulun jälkeen yksityiseen keskikouluun. Vuonna 1945 Helsingissä on 12 000 keskikoululaista, joista 62% opiskelee yksityisissä kouluissa, muut käyvät valtion omistamissa keskikouluissa. Yhä useammat hankkivat myös ammatillisen koulutuksen, ja ikäluokasta vajaat 9 % suorittaa ylioppilastutkinnon. Teknillinen korkeakoulu saa uudet tilat Espoon Otaniemestä, Helsingin kauppakorkeakoulun opiskelijamäärä alkaa voimakkaasti kasvaa 1950-luvulta lähtien ja Helsingin yliopistossa saavutetaan 10 000 opiskelijan raja vuonna 1955.

Kruununhakalaisten päivärytmi koostuu vanhempien työn, lasten koulupäivän ja oman kodin, pihapiirin ja korttelin toiminnoista. Työssä ja koulussa käydään kuutena päivänä viikossa. Isän ja äidin työpäivä on yleensä 8-tuntinen, jonka jälkeen päivittäin kuluu aikaa peruselintarvikkeiden hankkimiseen korttelikaupoista. Perhe-elämä keskittyy yhteisiin ruokailuhetkiin ja esimerkiksi radion kuunteluun.

Keskiluokan arkea

Kruununhaan asuntojen pohjaratkaisut heijastelevat edelleen vuosisadan alun asumisihanteita ns. herrasväen piireissä. Tyypilliseen 5-henkisen perheen asuntoon kuuluu neljä huonetta, keittiö, kylpyhuone ja wc. Keittiöön liittyvä huone on kotiapulaisen käytössä tai annettu asunnoksi alivuokralaiselle.
Kuva: Suomen säilyke oy:n tuotteiden esittelyä. Perheenemäntä avaamassa jauhelihapihvisäilykettä, 1950-luku. HKM.

Kaupungeissa edelleen puhutaan varakkaiden porvariskodista, joka teollistumisen myötä on saanut uuden ilmeen. Huoneistojen käyttötarkoitukset muuttuvat niin, että ruokailu tapahtuu keittiössä tai erillisessä ruokailutilassa olohuoneen asemasta. Olohuoneen uutena toimintona on television katselu. Television omistaminen on jopa tasa-arvoisempaa kuin jääkaapin omistaminen eri sosiaaliryhmissä. Asumiserojen tasoittuminen alkaa myös näkyä siinä, että kaikissa sosiaaliryhmissä asumisväljyys kasvaa mm. tilavien perheasuntojen yleistyessä.

Varallisuuserot näkyvät asumisväljyydessä, koteja verrataan ennemminkin niiden neliöiden määrällä kuin muulla varustuksella. Asunnot alkavatkin olla perusvarustukseltaan samanlaisia. Lämmin vesi, keskuslämmitys, puhelin, radio ja kirjahylly tietosanakirjoineen ovat tavanomaisia melkein jokaisessa helsinkiläiskodissa.

Kruununhaan vanhojen kerrostalojen varustelutaso on melko vaatimaton, kunnes talot kokonaisuudessaan remontoidaan perusteellisesti. Varakkaimmissa taloyhtiöissä uusitaan kerralla sähköjohdot ja puhelinkaapelit sekä asennetaan lämminvesijohdot ja kylpyhuoneisiin istuma-ammeet. Ennen suurimittaisia remontteja kantakaupungin asunnoissa vettä lämmitetään kaupunkikaasulla toimivilla vedenlämmittimillä (joita vielä 1960-luvun alussa käytössä 10 000 helsinkiläistaloudessa). Myös keittiövarusteet ovat jokseenkin niukat: kaasuliesi ja sinkkipintainen tiskipöytä. Jääkaappi hankitaan moniin talouksiin vasta 1950-luvun lopulla, tätä ennen ruokatarvikkeet säilytetään kylmäkomerossa ulkoseinän puolella. Koneellisia kodin apuvälineitä ovat pölynimuri ja sähkösilitysrauta.

Ruoka valmistetaan kaasuliedellä, jonka käyttömaksut hoidetaan ostamalla maitokaupasta kaasupoletteja. Arkisin syödään aina keittiössä, pyhäisin olohuoneessa. Ruokalista muodostuu tyypillisesti erilaisista keitoista ja laatikkoruoista. Sunnuntaisin syödään lihamureketta tai tillilihaa, jälkiruokana nautitaan puolukkakiisseliä. Tuorevihanneksia ei ole saatavilla talvisaikaan. Sen sijaan suolakurkut, etikkapunajuuret ja porkkanaraaste ovat lisukkeena aterioilla.

Säilytystilojen puutteellisuuden vuoksi kauppa- ja torireissuja on tehtävä päivittäin. Ostokset ja päivittäistavaroiden kulutus on vielä säästeliästä ja tiettyihin perushyödykkeisiin keskittynyttä. Siirtomaatavarakaupoista voidaan juhlapäiviksi tosin löytää uusia säilykkeitä. Maito, leipä ja muut peruselintarvikeet hankitaan pienistä korttelikaupoista, toreilta tai kauppahalleista. Omavaraisuutta voidaan harjoittaa viljelemällä pienillä siirtolapuutarhapalstoilla vihanneksia ja marjoja.

Kotitalouksiin kertyy entistä enemmän erilaisia pakkausjätteitä. Tosin tuore-elintarvikkeita ja leipää ei pakattu teollisesti vielä 1950-luvulla. Sen sijaan myymälöissä otettiin käyttöön erilaiset pakkausvälineet, kuten kelmut, kuumasaumaajat, muovipussit ja niiden sulkijat sekä verkkopussit. Itsepalvelumyymälöitä kokeillaan vuodesta 1949 alkaen muutamassa myymälässä, ja niiden myötä myös lihan ja maidon pakkaaminen alkaa yleistyä. Paulig aloittaa ensimmäisenä Pohjoismaissa vihannesten ja marjojen pakastamisen ja markkinoinnin vuonna 1944. Tämä taloudessa kertyvä sekajäte aiheuttaa suuria rottasotia pihojen roskahuoneissa. Lapsia huvittaa ainaiset rottajahdit, jossa loukulla pyydystetty saalis upotetaan lopulta pihan likakaivoon. Myrkytetyt rotat jäävät sen sijaan haisemaan puolestaan lattioiden alle ja seinien väliin. Helpotusta tähän rottaongelmaan haetaan polttamalla roskat talojen roskauuneissa.

Toinen arkielämää leimaava tapahtuma on pyykkipäivät. Talojen pesutuvat ovat ahkerassa käytössä, joten vuoro on varattava etukäteen. Pesupäivän aattona viedään likapyykki likoamaan lipeäkiviveteen pesutuvan suureen valurautapataan. Varsinainen pyykkipäivä alkaa veden keittämisellä, ja talvisin kylmässä pyykkituvassa työskennellään usein paksussa vesihöyryssä. Pikkupyykit puolestaan likoavat päivittäin wc:n lavuaarissa. Suuri muutos pyykinpesussa tapahtuu, kun pesutupiin hankitaan sähkökäyttöiset pesukoneet, kuivatusuunit, lingot ja joskus jopa sähkömankelit.

Kylpyhuoneet ja peseytymistilat ovat monissa kruununhakalaisissa asunnoissa niin puutteelliset, että taloyhtiöiden saunat ovat kovassa käytössä. Jokaviikkoiseen saunavuoroon ovat oikeutettuja ne asukkaat, joilla ei ole kylpyhuonetta. Monet joutuvat käyttämään myös yleisiä saunoja, koska saunavuorot ovat niin ruuhkaisia tai talossa ei ole omaa saunaa. Naisten ja miesten saunavuorot ovat erikseen, lisäksi on mahdollista varata pieni perhesauna. Yleisissä saunoissa on kaksi pesijätärtä, joista toinen heittää löylyä suurelle muuratulle kiukaalle, ja toinen pesee saunassakävijät kiireestä kantapäähän suurella pesusienellä ja saippualla.