Kaupungin laita

Kaupungin rakennusmääräykset eivät ulotu kaupungin laidoille, jossa on kyhätty vieriviereen turvekattoisia puuhökkeleitä, ulkohuoneita ja pesutupia. Talot ovat harmaita, pieniä ja vaatimattomia sisältä ja ulkoa. Pihoja reunustavat kaatumaisillaan olevat lauta-aidat ja siellä täällä kasvaa jokunen puu ja pensas. Kuva: Rudolf åkerblom 1873. Näkymä Katajanokalta. HKM

Talvisin kylmän kostea merituuli ja pakkanen jäytävät jäseniä. Katajanokkalaisia kohtaakin raivokas lavantautiepidemia 1860-luvulla. Moni hökkeli jää tyhjäksi, kun koko perhe sairastuu kulkutautiin. Tautien talttumista ei edistänyt, että ruumiit jätetään ajalle tyypillisesti hyvästeltäviksi taloihin ennen hautaamista. Venäjältä saapuneet kolera- ja lavantauti saavat hyvän kasvualustan löyhkäävien kaatopaikkojen ja roskakasojen, rottien ja kärpästen vaivaamasta kaupunginosasta.

Rannoilla on muutama lautatarha, puunlastauspaikka ja suolamakasiini. Pikkumyymälöissä myydään kalaa, köyttä ja muita purjehdustarpeita, puuta ja salakuljetustavaraa. Joillakin perheillä on oma lehmä, mutta laidunmaata ei kallioisella niemellä juuri ole. Maito ostetaan torilta suoraan maalaisten kuormasta. Pikkupuodista saattoi ostaa petroolia, kynttilöitä, palmuöljyä, rinkeleitä, tupakkaa, huopajalkineita, lakritsaa ja läskiä sekä suolattua lampaanlihaa.

Vähäväkiset

Kalastajat, merimiehet, lesket, köyhät käsityöläiset, palvelusväki ja muut vähäväkiset asuttavat kaupungin laitoja, kuten Katajanokkaa. Isännättömät rengit ja piiat ovat työvelvollisia, muuten he ovat rikollisiksi luokiteltuja irtolaisia. Nämä työtätekevät ihmiset muodostavat hiljaisen enemmistön: heillä ei ole sananvaltaa paikallisessa saati valtakunnan politiikassa.

Kuva: Signe Brander, 1909. Maidonmyyjä Iso Roobertinkatu 17:n pihalla. HKM.

Vähäväkiset ovat pääasiassa suomenkielisiä suurperheitä, sukulaiset ja hyyryläiset asuvat samalla taloudessa pienissä puutaloissa. Alivuokralaisten pidolla hankitaan talouteen vähän lisää rahaa. Sakari Topelius kirjoittaa kirjassaan “Miten köyhät elävät Helsingissä”(1859) seuraavaa: “Köyhät maksavat suhteellisesti korkeampia vuokria kuin rikkaat vaikka elävät kurjissa oloissa. Tavallinen kansa elää köyhyydessä ja köyhäinapu auttaa vain kaikkein kurjimpia, joko sijoittamalla heidät köyhäintaloon, huutokauppaamalla lapset perheisiin tai antamalla muutamia ropoja, jotta he eivät ryhtyisi kerjäläisiksi.”

Köyhien arki

Elämä on työtä, 12 tuntia päivässä. Topelius kirjoittaa:

“Työväen aika ei ole vielä tullut. Kesäisin voi tavata työväen luokan perheen retkellä kaupungin lähisaaresta, syksyisin he kerailevät polttopuita ja talvella he katoavat kuin muurahaiset. Posetiivarit, paraatit, hautajaiset ja nuorallatanssijat houkuttelevat heitä ilmaisilla huveilla. Kirkko on ainoa paikka, jossa he voivat kokoontua. Heidän elämänsä on yksinäistä ja murheellista, joten ei ihme että kapakat houkuttelevat. Toisaalta juoppoja on vähän. Suurin osa työväen luokasta elää hiljaista kunnollista elämää kuten muurahaiset.”

Köyhyys on osa elämää. Ruoka on yksinkertaista ja niukkaa. Joillakin perheillä on oma lehmä, mutta laidunmaata ei kallioisella niemellä juuri ole. Maito ostetaan torilta suoraan maalaisten kuormasta. Vaatteet ovat kotitekoiset. Jokainen ansaitsee elantonsa joko kotona tai kaupungissa ansiotöissä myymällä sanomalehtiä, auttamalla kauppiasta. Kirkko auttaa köyhimpiä pienellä kuukausimaksulla ja hätäavulla. Kaikkein kurjimmille lapsille annetaan lupa kerjätä kaupungissa.

Kuva: Signe Brander 1907: Pyykinpesijöitä. HKM.

Hökkelimajoja lämmitetään uunilla, jossa valmistetaan myös päivän ruoka. Paistinuunia ei ole, joten päivittäinen leipä ostetaan torilta. Kodin kalustus on yksinkertainen. Ainoastaan sänky, pöytä ja piironki. Valaistus on huono: pääosin talikynttilöiden ja venäläisen palmuöljyn sittemmin myös öljy- ja petrolilamppujen valossa tehdään puhdetöitä.

Katajanokalla on vain muutama kaupungin kaivo, jotka ovat liian matalia käytettäväksi. Eräät yksityisten omistamat kaivot ovat puolestaan lukittuja. Kaivo- ja vesijohtoveden puuttuessa haetaan vesi kantaen ämpäreillä tai kuljetetaan kärreillä tai kelkalla keskustan kaivoilta asti. Lapsille annetaan kannu kahviveden noutamista varten, naiset hakevat ämpäreillä. Vedenhakumatkalla saattaa kulua tunteja, sillä kaivolla voi olla jonoa ja väki kinastelee keskenään. Vedenpuutteen vuoksi naiset pesevät pyykkinsä Katajanokan keskellä sijaitsevassa matalassa notkelmassa. Myös astiat pestään likaisessa rantavedessä.