Modernin ympäristöhistorian katsotaan alkaneen ympäristötietoisuuden myötä 1960- ja 1970-luvuilla Yhdysvalloissa. Ympäristöliike ja huolestuminen saastumisesta olivat synnyttämässä uutta historian tutkimusalaa, joka tavoitteena oli paneutua ihmisen ja hänen elinympäristön vuorovaikutuksen tutkimiseen. Perinteisiä tutkimuskohteita ovat olleet luonnonsuojeluliikkeet ja -alueet sekä luonnonvarojen kuten metsien käyttö.

H-Environment on ympäristöhistoria kansainvälinen portaalisivusto, mm. Luoteis-Euroopan ympäristöhistorian tutkimusta esittele The environmental history homesite. Artikkeleita ympäristöhistorian tutkimuksesta eri maissa, myös Suomesta löytyy Historiography series -sivulta.

Yhdysvalloissa toimii Amerikan ympäristöhistoriallinen seura ASEH, joka on perustettu vuonna 1976. Sivuilta löytyy mm. opiskelumateriaalia. Seuralla on oma julkaisu Environmental History.

Euroopan ympäristöhistorian seura ESEH on perustettu vuonna 1994. Environment and history on eurooppalainen ympäristöhistorian julkaisufoorumi.

Yksi- vain monitieteistä?

Ympäristöhistorian on esitetty olevan luonteeltaan monitieteistä. Näin ei käytännössä kuitenkaan ole, vaan monitietieteisyys on hellästi vaalittu myytti. Huomattava osa moni- ja tai jopa poikkitieteelliseksi mainitusta tutkimuksesta on käytännössä normaalia, yksitieteistä kvalitatiivisin menetelmien tuotettua historiantutkimusta, joka pyrkii kertomuksen, narratiivin muodostamiseen. On syytä painottaa, että perinteisen yksitieteisen historiantutkimuksen tekeminen on vaikeaa, eikä siinä ole siksi mitään vikaa. Normaalin historiatutkimuksen nimittäminen moni- tai jopa poikkitieteelliseksi on kuitenkin harhaanjohtamista, joka ei tee oikeutta tutkimuksille, joissa todella sovelletaan historian tutkimuksen lisäksi yhteiskuntatieteiden, luonnontieteiden, lääketieteen tai tekniikkatutkimuksen menetelmiä sekä hyödynnetään kvantitatiivisia aineistoja.

Ympäristöhistoriallisen tutkimuksen esikuvat tulevat pääosin edelleen Yhdysvalloista, jossa ympäristöhistorian tutkimustraditio on vahvasti yksitieteistä. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta Yhdysvalloissa tutkimusta tekevät lähinnä humanistis-filosofisen koulutuksen saaneet tutkijat, jotka käyttävät pääasiassa historiatutkimuksen perinteisiä lähdeaineistoja ja menetelmiä ja julkaisevat tuloksena historian julkaisusarjoissa tai monografioina. Yhdysvaltalaiset ympäristöhistorian tutkijat tekevät työtään yksilökeskeisesti, tutkimusyhteistyötä ei harjoiteta muiden historiantutkijoiden saati muiden tieteenalojen kanssa.

Valtaosa Yhdysvaltojen ulkopuolella tehdystä tutkimuksesta on myös yksitieteistä. Keskeinen ero on se, että Euroopassa ja Kanadassa ympäristöhistorian tutkimus on alkanut myöhemmin ja tutkimus on etabloitunut yliopistoihin heikommin. Mutta toisaalta ei-yhdysvaltalaiset ympäristöhistorian tutkijat tulevat selkeämmin eri tieteenalojen piiristä – maantieteestä, luonnontieteistä, tekniikan tutkimuksesta- ja siksi heidän lähestymistapansa, menetelmänsä ja aineistonsa ovat moninaiset ja osa heistä tekee tutkimusta yhteistyöprojekteissa. Siksi osa tästä tutkimuksesta on aidosti monitieteistä.