Laakkonen, Simo: Vesiensuojelun synty, Helsingin ja sen merialueen ympäristöhistoriaa 1878-1928. Gaudeamus/Hanki ja Jää 2001.
OSA I: VESI- JA JÄTEHUOLLON UUDET VAIHTOEHDOT
Helsingin viemärisuunnitelma 1878
Helsingissä suunnitelmat kaupungin vesi- ja jätehuollon peruslinjoista syntyivät helposti. Kaupungin jätteenkäsittelystrategian suuntaviivoista vastasi pitkien linjojen mies, rautatieinsinööri Theodor Tallqvist, joka laati kaupungin viemärisuunnitelman vuonna 1878. Helsingin kaupungininsinöörinä toiminut Tallqvist asetti viemärisuunnitelmalle kaksi päätavoitetta. Helsinkiin tuli rakennuttaa yhtenäisen suunnitelman pohjalta koko kaupunkialueen kattava, kaupungin valvoma vesihuuhdeltu viemäriverkko. Toiseksi Helsingin viemäriverkkoon tuli johtaa ainoastaan pohja- ja sadevettä sekä kotitalouksien ja teollisuuslaitosten jätevesiä. Kiinteät jätteet, kuten ihmisten ulosteet, tuli kerätä tynnyreihin ja kuljettaa kaupungista pois maanteitse. Jätevedet tuli ohjata mereen ja jätteet maalle.
Helsingissä ei ollut viemäriverkostoa, kun kapungin vesi- ja jätehuoltoa koskevia päätöksiä tehtiin. Yleisin viemärimalli oli neljästä tervatusta laudasta yhteen naulattu salaojaputki. Ennen kunnallisen viemäriverkon rakentamista kaupungin viemärijärjestelmä oli luonnonpurojen, avo-ojien, kivettyjen ja lankuilla peitettyjen ojien ja maahan upotettujen lautaputkien muodostama hajanainen putkiviidakko, jonka uskottiin syystäkin tukkeutuvan helposti, mikäli sinne johdettaisiin kiinteitä jätteitä.
Helsingin matalilla alueilla oli ongelmana pohjavesi. Maaperän kosteuden katsottiin edistävän jätteiden hajoamista ja siten epäterveellisten kaasujen syntymistä. Vesijohtoveden pumppaaminen kaupunkiin lisäsi entisestään alueelta poistettavan veden määrää. Muutamassa vuodessa vesijohtoveden määrä oli noussut lähes 1000 kuutioon päivässä. Mihin tämä vesimäärä voitiin johtaa? Kaupungissa olevat yksittäiset viemärit oli perinteisesti rakennettu pohjavesien johtamiseksi pois tonteilta. Suunnitellun kunnallisen viemäriverkoston päätehtävänä olikin toimia salaojaverkoston tavoin Helsingin maaperän kuivattajana. Toisaalta viemäreiden tuli toimia maaperän ‘ilmanvaihtokanavina’. Hapen käsitettiin vähentävän haitallisia aineita, joten mitä alemmaksi kaupungin pohjaveden taso saataisiin, sitä syvemmälle happi kykenisi tunkeutumaan maaperää puhdistamaan. Viemäriverkosto auttoi maaperän puhdistamisessa hapella. Ihmisten ulosteiden johtamista kaupungin alle vanhoihin ja puutteellisiin viemäreihin pidettiin järjettömänä, koska se olisi lopullisesti tärvellyt kaupungin pohjavedet ja maapohjan.
Miten Tallqvist perusteli viemäri- ja jätehuoltosuunnitelmansa? Uuden teknisen järjestelmän taustalla oli kolme perustetta: terveys, kansantalous ja vesiensuojelu.
(viitteet ja kuvat poistettu verkkoversiosta)