Laakkonen, Simo: Vesiensuojelun synty, Helsingin ja sen merialueen ympäristöhistoriaa 1878-1928. Gaudeamus/Hanki ja Jää, 309 s.
Johdanto
Aiempi tutkimus
Kansainvälisestä ympäristöhistorian tutkimuksesta valtaosa on keskittynyt alkuperäisessä tai siihen verrattavassa tilassa olevan luonnon muutokseen tai luonnonsuojeluliikkeiden historian tutkimukseen. Suomen ympäristöhistoriallinen tutkimus on seurannut kansainvälisiä virtauksia. Ympäristöongelmien ja kaupunkien ympäristöhistoriaa on tutkittu verraten vähän. Ympäristönsuojelun jokainen sektori koostuu ajassa ja paikassa eriytyneistä käsityksistä ja käytännöistä, joiden kehityshistorian selvittäminen vaatii paikallistason empiiristä tutkimusta.
Kaupunkien juomavesitekniikan historiaa on tutkittu runsaasti, mutta viemäreiden ja tämän tutkimuksen varsinaisen kohteen, jätevedenpuhdistamoiden, historia on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tutkimukset ovat lähestyneet tekniikkaa lähinnä sisäisestä näkökulmasta kartoittaen sitä kuinka jäteveden puhdistustekniikka ja -prosessit ovat itsessään kehittyneet. Toteutuneiden teknisten järjestelmien kehityskaaren kuvailu antaa Timo Herrasen mielestä kuitenkin helposti kuvan teknisen kehityksen lineaarisuudesta, jopa ongelmattomuudesta.
Seuraavat tutkijat ovat tarkastelleet jätevedenpuhdistuksen kehitystä myös ongelmakeskeisesti yhteiskunnan näkökulmasta. John von Simson käsittelee tutkimuksessaan viiden kaupungin viemäriverkoston kehityksen lisäksi myös 1800-luvun lopun vesiensuojelua. Donald Reidin ansiokas tutkimus jäte- ja jätevesihuollon kehityksestä Pariisissa sivuaa myös ensimmäisiä jätevedenpuhdistamoita, kastelupeltoja, samalta ajalta. Peter Münchin väitöskirja Münchenin vesihuoltotekniikan historiasta 1800- ja 1900-luvulla käsittelee osin myös jätevedenpuhdistusta. Ympäristöhistorioitsija Martin Melosi on selvittänyt uusimmassa tutkimuksessaan jätevedenpuhdistuksen kansallista kehitystä vastaavalta ajalta Yhdysvalloissa. Suomessa Tapio Katko ja Jussi Lehtonen ovat selvittäneet jätevedenpuhdistustekniikan kansallista kehitystä pääkaupunkia myöten. Oiva Turpeinen on kuvaillut Helsingin viemäreiden ja jätevedenpuhdistamopolitiikan yleistä kehitystä ja Marjatta Hietala on kosketellut Helsingin ensimmäisen jätevedenpuhdistamon taustaa.
Jätevesikysymykseen liittyy läheisesti kaupunkien jätehuollon kehitys, koska vasta jätteet tekevät jätevesistä haitallisia. Silti jätevesien ja jätteiden käsittelyn kehitystä ei juuri ole käsitelty yhdessä. Richard Wines on selvittänyt Yhdysvalloissa kaupunkien jätteiden ja maatalouden suhdetta. Martin Melosi ja Joel Tarr ovat selvittäneet Yhdysvaltojen kaupunkien jätehuollon historiaa yleisellä tasolla ja Gottfried Hösel toimen yleisiä kehityslinjoja Saksassa. Pohjoismaissa on tehty kaupunkikohtaisia tutkimuksia Tukholmasta ja Göteborgista. Suomessa Henry NygÅrd on selvittänyt Helsingin ja eräiden muiden maamme kaupunkien jätehuollon 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kehitystä. Helsingin kaupungin ympäristökeskus on selvittänyt Helsingin kaatopaikkojen muutosta ja Oiva Turpeinen Helsingin kunnallisen jätehuollon päälinjoja.
Kaupunkihistoriassa ja hygienian historiassa on tutkittu runsaasti 1800-luvun juomavesihuollon, epidemiologisten teorioiden ja veden välittämien kulkutautien historiaa. Christopher Hamlin ja Bill Luckin on laajentaneet tutkimuskohdetta kaivoista ja vesijohdoista selvittämällä Thames-joen saastumisen tutkimusta 1800-luvulla ja veden aiheuttamia epidemioita. Richard Evans on Hampurin koleraepidemioita käsittelevässä klassikossaan sivunnut myös vesistöjen suojelua. Ympäristöhistoriallinen tutkimus on pyrkinyt etääntymään juomavesitutkimuksista ja suuntautumaan jätevesien aiheuttaman vesistöjen saastumisen ja rehevöitymisen historian tutkimukseen. Linköpingin yliopiston tutkijat ovat artikkelissaan selvittäneet vesistöjen pilaantumiskäsitteen muutosta 1900-luvun Ruotsissa. Historiallisen maantieteen tutkija John Sheail on selvittänyt laajassa artikkelituotannossaan jokien tutkimushistorian ja suojelun kehitystä 1900-luvun Englannissa. Leslie B. Woodin luonnontieteellisesti painottunut tutkimus Thamesin pilaantumisesta, tutkimuksesta ja suojelusta erityisesti 1900-luvulla lienee edelleen ainoa kattava teos yhden kaupungin vesistöjen tilan ympäristöhistoriasta. Suomessa limnologit Juha Keto ja Päivi Jylänki ovat perehtyneet Lahden Vesijärven tutkimushistoriaan. Laitinen ja Hirvisalo sekä Terje Enqvist ovat selvittäneet Helsingin kaupungin viranomaisten suorittamien hygieenisten vesitutkimuksen kehitystä.
Ympäristöpolitiikan historiaa on selvitetty enemmän. Martin Melosi on luodannut vesiensuojelupolitiikan päälinjoja Yhdysvalloissa. Saksan vesiensuojelupolitiikan alkuvaiheita on selvitetty muutamissa artikkeleissa. Ajallisesti ja temaattisesti laajempaa näkemystä edustavat John Hassanin ja John Shealin tutkimukset vesistöjen pilaantumiskeskustelusta 1900-luvun Englannissa. Jens Engberg on selvittänyt tilaustyössään Kööpenhaminan vesiensuojelukeskustelua yli sadan vuoden jaksolta. Vesiensuojelupolitiikan historian perusteos Pohjoismaissa on Lars Lundgrenin vuonna 1974 julkaisema väitöskirja, jossa hän selvitti Ruotsissa viime vuosisadan alussa käytyä vesiensuojelukeskustelua. Suomessa on selvitetty kaupunkien vesiensuojelupolitiikkaa Helsinkiä lukuunottamatta.
Tutkimuksen päälinjat voi tiivistää seuraavasti. Terveydenhoitoliikkeen luoman näkökulman perintönä suurin osa kaupunkien ympäristöongelmien historiaa sivuavasta tutkimuksesta on keskittynyt 1800-lukuun, juomaveteen ja kulkutauteihin. Se, miten nämä ongelmat muuttuivat 1900-luvun ympäristöongelmiksi ja nykyaikaiseksi ympäristönsuojeluksi, kaipaa lisätutkimusta. Tässä tutkimuksessa tarkastelua on pyritty laajentamaan koskemaan 1900-luvun alkua, jätevesipäästöjä sekä vesistöjen suojelua ja pilaantumista. Tavoitteena on yhdistää kolme yleensä erillään tutkittua teemaa ja näkökulmaa. Ympäristöhistoria ymmärretään tässä tutkimuksessa kaupungin ympäristötekniikan, -tutkimuksen ja -politiikan historian toisiaan täydentäväksi tutkimukseksi.
(viitteet ja kuvat poistettu verkkoversiosta)