Laakkonen, Simo: Vesiensuojelun synty, Helsingin ja sen merialueen ympäristöhistoriaa 1878-1928. Gaudeamus/Hanki ja Jää, 309 s.
Johdanto
Lähteiden tulkinta
Lähteiden tulkinnassa on käytetty mikrohistoriallista otetta. Tutkimus kohdistuu yhden urbaanin yhteisön teemoihin ja toimijoihin, jotka ovat olleet aiemmassa kaupunkitutkimuksessa monin tavoin marginaalisessa asemassa. Laajan aineiston läpikäymisen sijaan on pyritty syventymään tiettyihin tutkimuksen kannalta merkittäviin teksteihin lähiluvulla. Tavoitteena on tarkastella lähdettä yhteiskunnan ja ympäristön kuvauksena, joka sisältää niin ainutkertaisia, yleisempiä kuin pysyvähköjä piirteitä. Lähdettä tarkastellaan ensiksi sen syntyhetken ainutkertaisten olosuhteiden ja tekijänsä elämäntilanteen valossa. Toiseksi lähdettä on pyritty tarkastelemaan tekijänsä taustalla olleen ympäristön ja yhteisön tapojen ja normien ominaispiirteiden avulla. Kolmanneksi lähdettä on voitu tulkita asianomaisen aikakauden kontekstissa. Lähilukua ei sen suuritöisyyden vuoksi ole käytetty tutkimuksessa läpäisevästi.
Lähteiden tulkinnassa on hyödynnetty induktiota, yleisen väitteen johtamista yksityistapauksesta, jossa liikkeelle on lähdetty ilman valmista teoriaa, mutta yleisempiä oletuksia on pyritty rakentamaan tutkimustyön edetessä kiinteässä vuorovaikutuksessa empiiriseen aineistoon. Lähestymistavalla on pyritty välttämään riski, jossa ennalta valittu näkemys nostaa lähdeaineistosta esille vain tietyt asiat. Tavoitteena on ollut kyseenalaistaa henkilökohtaiset lähtökohdat ja käydä vuoropuhelua lähteiden kanssa. Tämän dialogisuusperiaatteen mukaisesti on pyritty havaitsemaan lähteistä esiin nousevat uudet kysymykset ja teemat.
Tutkimusotetta voi luonnehtia rakenteellis-toiminnalliseksi. Ajassa rakenteet ilmenevät tapahtumasarjoina. Tutkimustulokset on esitetty kuvailevana historiankirjoituksena, jossa esitystapana on tapahtumien juonta eteenpäin kuljettava kertomus, joka perustuu kvalitatiiviseen, laadulliseen aineistoon, historiallisiin lähteisiin ja lähdekritiikkiin. Kertomus ei ole vain tapahtumien kuvailua, vaan tavoitteena on löytää niitä selittävät tekijät. Kertomus on aina olosuhteiden ja persoonallisuuden sävyttämä luovan prosessin ainutkertainen tulos, joka eroaa muiden tulkinnoista. Eräiden tapahtumien selventämiseksi on tehty melko pitkälle meneviä oletuksia tai yleistyksiä. Nämä osuudet on kuitenkin pyritty erottamaan lähteisiin pitäytyvistä päätelmistä.
Tutkimuksessa on myös kvantitatiivinen osuus, vaikka ympäristöpolitiikan, -tutkimuksen ja -tekniikan kehityksestä on tilastollista aineistoa vähän. Tilastoaineistoa on puuttunut erityisesti rivikaupunkilaisten osalta aivan perusasioistakin, mistä johtuen tutkimusote on ollut pakostakin pääosin kvalitatiivinen. Kiertokulkumallin kolmiulotteisen tutkimusperiaatteen mukaisesti eri tieteenalojen lähdeaineistoja on kuitenkin pyritty hyödyntämään eri tieteenalojen menetelmin.
Historiallisten kuormituslaskelmien pohjana on käytetty luonnonmaantieteellisestä tutkimusotetta sekä geoteknistä karttamateriaalia, tilastotietoja ja kirjallisuustietoja. Yhteistyössä hydrobiologi Heikki Tanskasen, diplomi-insinööri Pekka Lehtosen ja maantieteilijä Matti Joukolan kanssa on pyritty arvioimaan eri päästölähteiden osuutta kokonaisjätevesikuormituksessa Helsingissä ja Töölönlahden alueella. Helsingin rantavesien pilaantumisen ja rehevöitymisen arvioinnissa avusti limnologi Terttu Finni. Merialueen rehevyyden muutoksia pyrittiin rekonstruoimaan vertailemalla ja luokittelemalla viime vuosisadalla julkaistua ja julkaisematonta tutkimusaineistoa. Näiden arviointien perusteet on kuvattu lähemmin liitteissä kaksi ja kolme. Koska arviot on tehty yhdessä ympäristötekniikan ja ympäristötutkimuksen asiantuntijoiden kanssa, on tutkimustuloksista otettu tähän tutkimukseen vain otteita. Perusaineiston puutteiden takia arvioita voi pitää lähinnä menetelmällisinä kokeiluina, joskin tulokset ovat suuntaa-antavia.
Tutkimus jakautuu kolmeen pääosaan. Johdannon jälkeisessä ensimmäisessä osassa perehdytään jätevedenpuhdistamopäätöksen taustalla vaikuttaneeseen periaatekeskusteluun, joka koski Helsingin vesi- ja jätehuollon kehittämistä vuodesta 1878 eräin poikkeuksin vuoteen 1904 saakka. Toisessa osassa paneudutaan Helsingin merialueen tieteellisen tutkimuksen kehitykseen, Töölönlahden pilaantumisongelmaan ja sen ratkaisuvaihtoehtoihin sekä jätevedenpuhdistamojen rakennuttamispäätökseen johtaneeseen tapahtumaketjuun lähinnä vuosina 1904-1909. Kolmannessa osassa selvitetään vesien pilaantumisen aiheuttamaa kansalaistoimintaa ja Helsingin vesiensuojeluohjelman kehitystä vuodesta 1910 vuoteen 1928, jolloin Helsingin kaupunki käynnisti laajan jätevedenpuhdistamoiden rakennusohjelman. Jokaisessa luvussa esitellään kuitenkin takautuvia teemoja, joiden aikarajaus ei noudata luvun pääasiallista jaksotusta. Johtopäätöksissä pyritään vastaamaan pääkysymykseen, miksi Helsinki rakennutti ensimmäisen jätevedenpuhdistamon ja minkälaisia seurauksia päätöksellä oli yhteiskunnassa ja ympäristössä.
(viitteet ja kuvat poistettu verkkoversiosta)