Laakkonen, Simo: Vesiensuojelun synty, Helsingin ja sen merialueen ympäristöhistoriaa 1878-1928. Gaudeamus/Hanki ja Jää 2001.

OSA II TÖÖLONLAHDEN LIKAANTUMISONGELMAN RATKAISU

Luonnontiede ja yhteiskunta

Levander teki pääosan tieteellisestä työstään Helsingin yliopistossa. Hän jatkoi Palmènin luomaa perinnettä järjestämällä tutkimusretkiä opiskelijoille pääkaupungin lähellä sijaitseville luontokohteille. Levander hyödynsi laaja-alaista luonnontuntemustaan ja opetti yliopistolla vuodesta 1902 lähtien eläintiedettä. Lisäksi hän piti vuosittain laboratorioharjoituksia mikroskopoinnista ja preparatiivien, mikroskopointia varten valmistettujen näytteiden, valmistamisesta.

Levander ei sulkenut silmiään yhteiskunnallisilta asioilta. Levanderin ensimmäinen julkaistu artikkeli ei käsitellyt luontoa, vaan yhteiskuntaa. Vuonna 1886 Levander kritisoi Valvoja-lehdessä työttömien kohtelua, naisten huonoa asemaa, rikkaiden ja köyhien välistä kuilua sekä hallitsevan eliitin epäkansallisia piirteitä. Mutta mihin ongelmaan hän saattoi vaikuttaa luonnontieteilijänä? Levander ryhtyi toteuttamaan kaksikielistä yliopisto-opetusta. Levander piti eläintieteen ensimmäiset suomenkieliset luennot. Vielä merkittävämpää on se, että hän piti luentoja vain suomeksi, mikä oli radikaali teko kaksikieliseltä yliopistomieheltä. Levander, tai “Broder Suomalainen”, kuten Palmèn häntä hyväntahtoisesti kutsui, kehitti suomenkielistä tieteellistä terminologiaa ja suomensi luonnontieteellisen tutkimuksen käytännön oppaita. Lisäksi hän oli perustamassa vuonna 1897 suomenkielistä luontoa ja luonnonhistoriaa popularisoivaa Luonnon Ystävä -lehteä, jota hän sittemmin myös toimitti. Levanderin ja muiden suomenkielisten luonnontieteilijöiden samoin kuin luonnontieteen ystävien seuran Vanamon työ suomenkielisen luonnontieteen edistämiseksi oli välttämätön edellytys suomenkielisille opinnoille ja tiedon välittämiseksi laajalle yleisölle. Oma kieli oli avain luontoon. Selkeämpää yksittäistä esimerkkiä siitä, että luonto on aina myös kulttuurinen konstruktio, on vaikea esittää.

Levanderin monipuolinen kokemus sisävesistä ja merentutkimuksesta antoi hänelle mahdollisuuden hahmottaa kuvaa myös Anabaena spiroides -sinilevälajin esiintymisestä koko Suomessa. Merentutkimusretkillään Levander oli tavannut lajia Suomenlahden itäosista, Viipurinlahdelta ja Kronstadtin lahden suusta sekä Kokemäenjoen edustalta Mäntyluodon Reposaaren satamasta. Sisävesissä hän oli havainnut lajin esiintyvän yleisesti kirkasvetisessä Hviträskissä, ajoitellen erittäin runsaana Tuusulanjärvessä sekä harvinaisempana Kallavedessä. Anabaena spiroides oli sinilevä, joka esiintyi laajoilla ja hämmentävän erilaisilla alueilla. Laji ja erityisesti sen ajoittaiset runsaat esiintymät olivat uusia ilmiöitä, joihon Levanderkaan ei oikein osannut suhtautua:

“Kasvi ei ole ollut kauaa aikaa tieteelle tunnettu. Vasta vuonna 1895 tohtori S. Klebahn Hampurista sen selitti sanoin ja kuvin eräässä huvittavassa tieteellisessä kirjoituksessa veden n.s. “kukkimisesta” aikaansaavasta leväkasveista. Klebahn antoi sille nimeksi Anabaena spiroides. Kasvi on paljain silmin huomattava pienenä vihreänä pisteenä, mutta vasta mikroskoopilla tarkasteltaessa voi selvästi nähdä, että se muodostaa korkkiruuvin tapaisesti kiertyneen rihman. Se on tyypillinen sinilevien luokkaan ja Nostocacea -heimoon kuuluva laji, joka koko elämänsä ajan kasvaa ja lisääntyy kelluen vapaasti vedessä ja sen vuoksi on n.k. planktonkasvistoon luettava.”

Levander painottikin lisätiedon tarvetta, jotta planktonlevän esiintymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä pystyttäisiin ymmärtämään edes pienessä Töölönlahdessa. Helsingin sisälahdet, puhumattakaan kaupungin koko ranta- ja merialueesta, tarjosivat ainutlaatuisen vaihtelevan ja mielenkiintoisen tutkimuskohteen luonnontieteilijöille. Tutkimusalueiden läheisyys pääkaupungin sydämessä oli merkittävä etu aikana, jolloin tutkimusmatkat tehtiin hevoskyydillä, ylioppilasmiehet kulkivat puvuissa ja ylioppilasnaiset pitkissä hameissa. Helsingin sisälahdet olivat varsinainen paratiisi sivistyneen luonnontieteen harjoittamista varten. Mutta oliko paratiisissa luonnontutkijoita, tutkiko yliopisto Helsingin lahtia?

Levander otti väitöskirjatyötään varten näytteitä Helsingin vesistä. Toukokuussa 1893 hän havaitsi Eteläsatamassa massoittain Brachionus-lajia. Analyysissaan tutkija pitäytyi kuitenkin tiukasti lajin morfologisessa kuvauksessa. Eteläsataman veden tilaa hän ei huomioinut väitöskirjassaan millään tavoin. Luonnontutkijaa kiinnosti vain luonto, ei ihmisen vaikutus siihen. Levander tutki Helsingin vesiä kuin erämaajärviä, joiden rannan asutusta saati merkkejä sen haittavaikutuksista hän ei ottanut huomioon.

Bibliografioiden ja arkistomateriaalin perusteella Helsingin yliopiston luonnontieteen laitoksissa ei muutoin tutkittu Töölönlahtea tai Helsingin muita sisälahtia. Sen sijaan, että yliopistossa olisi tutkittu lähellä sijaitsevaa Töölönlahtea, perustettiin tutkimusasema Lövön saareen 12 kilometrin päähän Helsingin ulkopuolelle.

Lövön perustaminen noudatti vallitsevan kansainvälisen luonnontieteellisen tutkimuskulttuurin linjaa, joka karttoi häiriintynyttä luontoa tutkimuskohteena. Luonnontutkijoiden kohteena oli puhtaan luonnon ihanteen mukaisesti alkuperäisessä tilassa oleva luonto, lähes raamatullinen Eden. Vallitsevan romanttisen tutkimusmentaliteetin mukaisesti myös Helsingin yliopiston tutkimus keskittyi Lövön puhtaaseen paratiisisaareen ja vieroksui ihmisen saastuttamaa Töölönlahtea, kadotettua urbaania luontoa.

Miksi Levander kuitenkin teki tutkielmansa Töölönlahden levistä? Veden pilaantumiseen oli havahduttu Luonnon Ystävä