Laakkonen, Simo: Vesiensuojelun synty, Helsingin ja sen merialueen ympäristöhistoriaa 1878-1928. Gaudeamus/Hanki ja Jää 2001.
OSA II TÖÖLONLAHDEN LIKAANTUMISONGELMAN RATKAISU
Rantavesien tutkimukset
Kaupungin ympäristöhygieeninen tutkimus keskittyi 1800-luvulla kaivo- ja jokivesitutkimuksiin eli juomaveden laadun selvityksiin. Näihin molempiin verrattuna Helsingin rantavesien tilaa alettiin tutkia myöhään. Kaupunginhallitus vaati vuonna 1903 terveydenhoitolautakunnalta lausuntoa kaupungin uimahuoneiden veden laadusta. Tehtävä oli vaikea, koska kaupungin tutkijoilla ei yksinkertaisesti ollut kokemusta rantavesien ympäristötutkimuksesta. Lautakunta kykeni antamaan lausunnon vain Siltavuorenrannan uimahuoneen vedestä, jonka todettiin olleen silminnähden likaantunutta läheisestä viemäristä virtaavien ulostusten vuoksi.
Helsingin kaupungin terveystutkimusten laboratorion esimies, kemisti Allan Zilliacus selvitti uimavesien puhtautta terveydenhoitolautakunnan toimeksiannosta vuonna 1904. Analyysitulosten mukaan uimahuoneiden ympäristön vedet olivat puhtaita, mutta Zilliacus epäili tutkimuksen luotettavuutta, koska kesä oli ollut kylmä ja meriveden alhainen lämpötila oli saattanut vähentää bakteerien määrää normaalitilanteeseen verrattuna.
Zilliacus ryhtyikin tutkimaan laajemmin kaupungin rantavesien tilaa. Lähes vuoden ajan näytteitä otettiin viikottain Eteläsatamasta, Töölönlahdesta, Kaisaniemenlahdesta sekä Taivallahdesta. Näytteitä otettiin puolen metrin syvyydeltä ja metrin verran pohjan yläpuolelta, jotta saataisiin selville mahdolliset erot vesipatsaan eri kerrosten välillä. Vedestä tutkittiin lämpötila, suolapitoisuus, permanganaatin kulutus eli kemiallinen hapenkulutus, väri ja näkösyvyys sekä kirjattiin huomiot veden ulkonäöstä. Näytteitä kerättiin ja analysoitiin 276 kappaletta.
Zilliacuksen tutkimustulosten mukaan Eteläsataman vesi oli sekä pohjan lähellä että pinnassa kesäkautena puhdasta. Kun meri jäätyi tilanne muuttui: Alusvesi pysyi puhtaana mutta pintavesi pilaantui: “Tämä jatkuu kevätkuukausina ja vesi on tähän aikaan pinnalla vahvasti saastunutta ja ei poikkea hajunsa eikä ulkonäkönsä puolesta merkittävästi likaviemärivedestä.” Tilanne kuitenkin parani nopeasti jäiden lähdön jälkeen ja Zilliacus luonnehti vesiä melko puhtaiksi. Töölönlahden vesi ei ollut talvisin yhtä pilaantunutta kuin Eteläsatamassa, mutta keskikesällä tilanne ei ollut yhtä hyvä. Töölönlahdella oli tuolloin havaittavissa ummehtunutta hajua ja hieman rikkivedyn tuoksua. “Vesi sisälsi kuitenkin paljon viherleviä, niin että vesi oli ajoittain aivan vihreäksi värjäytynyt.”
Helsingin kaupunginlääkäri Sucksdorff ei ollut tyytyväinen saatuihin tutkimustuloksiin eikä käytettyihin menetelmiin ja päätti tutkia uimahuoneiden vesien laatua tarkemmin bakteriologisesti. Sucksdorff oli selvittänyt jo aiemmin pyykkien bakteerimäärityksen ongelmia. Elokuussa 1907 tehtyjen tutkimusten mukaan Siltasaaren ja Haapaniemen uimahuoneiden vesissä oli erittäin runsaasti bakteereita. Tieto huolestutti laajemminkin, koska kaupungissa esiintyi lavantautia. Myös huhtikuussa 1908 havaittiin, että kaupungin kaikkien uimaloiden vesi sisälsi lumen sulamisen aikaan runsaasti ammoniakkia ja bakteereita.
Kaivo-, vesijohtovesi- ja meriveden tutkimuksilla oli syvällinen vaikutus Helsingin kaupungin tutkimustoimintaan. Yhteinen piirre vesitutkimuksen eri aloille oli yhteiskunnallinen ulottuvuus, vallan käyttö. Kaivotutkimukset johtivat usein kaivojen väliaikaisiin käyttökieltoihin ja lopulta kaivojen sulkemisiin. Esimerkiksi kappaleen alussa lainattu tutkimus Annankadun kansakoulun kaivon veden laadusta vuodelta 1890 johti osaltaan kyseisen kaivon sulkemiseen, vaikka Annankadun kaivo oli eräs viimeisistä käytössä olleista yleisistä kaivoista. Raaka- ja vesijohtoveden tutkimusten tuloksena Vantaanjoen valuma-alueen maankäyttöä ryhdyttiin säätelemään ja joen käyttötarkoituksia rajoitettiin. Rantavesitutkimukset johtivat uimahuoneiden sulkemisiin ja rantojen käyttöä säännösteltiin voimakkaasti muutoinkin.
Kaupungin ympäristötutkimus tuki poliittista päätöksentekoa. Uuden ympäristötutkimuksen etiikka ja sen kautta poliittisen vallan käyttö oli lähtöisin kaivoista, monitorointi Vantaanjoesta ja ympäristöksi määriteltävä alue, vesistö, rantavesitutkimuksista. Yhdessä nämä kolme eri tutkimussuuntausta loivat ensimmäiset pysyvät kohteet, menetelmät ja organisaation Helsingissä merialueen ympäristötutkimukselle.
(viitteet ja kuvat poistettu verkkoversiosta)