Simo Laakkonen: Harmaat aallot – ympäristönsuojelun tulo Suomeen. Johtopäätösluku samannimiseen kirjaan. Suomen Historiallinen Seura, Vammala 1999: 209-227.
Luonnonsuojelua ja ympäristönsuojelua pidetään usein toistensa synonyymeinä.
Ne ovat kuitenkin toiminnoiltaan erilaisia; ne täydentävät
toisiaan kuin parittomat kaksoset. Käsitteiden täsmentämiseksi esittelen
mitä tarkoitan luonnonsuojelulla ja ympäristönsuojelulla tässä yhteydessä.
Perinteisesti luonnonsuojelu on pyrkinyt alkuperäisen tai sen kaltaisen
luonnon rauhoittamiseen. Käytännössä suojelu on merkinnyt eri
eläinlajien metsästysrajoituksia sekä maankäytön rajoittamista rakentamattomassa
ympäristössä, maaseudulla tai taajamien harvaanasutuilla
alueilla. Luonnonsuojelun toteutusvälineinä ovat olleet lähinnä valtiovalta
ja lainsäädäntö sekä yksityisten vapaaehtoiset suojelutoimet. Suurin osa kansallispuistoista ja luonnonpuistoista on perustettu syrjäisille valtion maille.
Ympäristönsuojelun päätavoitteena on materiaalivirtojen sääntely
rakennetussa ympäristössä, kaupungeissa, teollisuudessa ja liikenteessä.
Ympäristönsuojelu pyrkii tietoisesti vähentämään haitallisten päästöjen
määrää. Kun luonnonsuojelu kohdistuu näkyviin maisemiin,
kasveihin ja eläimiin, on ympäristönsuojelun pääkohteena materiavirtojen
näkymättömät prosessit. Materiavirtojen ongelmakohdat pyritään
määrittelemään tieteellisesti ja ratkaisemaan teknisesti. Kun luonnonsuojelua
voi toteuttaa pääasiassa kertaluonteisin rauhoituspäätöksin,
ympäristönsuojelu on infrastruktuurin materia- ja energiavirtojen
jatkuvaa ohjaamista.
Ympäristönsuojelulla tarkoitan tietoista ja konkreettista päästöjen
vähentämistä maahan, veteen ja ilmaan. Suojelun välineenä on ihmiselle
suoraan tai epäsuoraan, luonnon muutosten kautta, haitallisten
päästöjen vähentäminen erilaisin teknisin keinoin kuten suotimien ja
puhdistamojen avulla. Haitalliseksi määritellyt päästöt ovat pääsääntöisesti
lähtöisin ihmisestä itsestään tai hänen toiminnoistaan. Ympäristönsuojelussa
ihminen pyrkii suojelemaan itseään omalta itseltään.
Ympäristönsuojelu on monikerroksista toimintaa. Sillä voidaan tarkoittaa
tietoisuutta tai aatetta, organisaatiota, teknis-tieteellisiä ratkaisuja
tai ympäristön tilan paranemista. Ympäristönsuojeluaate tai -organisaatio
ovat sinänsä tarpeellisia, mutta ilman ympäristön kuormitusta
vähentävää tekniikkaa molemmat ovat arvottomia. Lopullinen
tavoite, ympäristön tilan paraneminen, edellyttää kuitenkin näiden
kaikkien tekijöiden onnistunutta yhdistämistä; yhtä ei ole olemassa ilman
muita. Ympäristönsuojelu ei ole sattumanvaraista toimintaa, se
edellyttää kaikilla tasoilla tietoisia valintoja ja poliittisia päätöksiä.
Vesiensuojelun hinta
Ympäristönsuojelu vaatii huomattavia tutkimus-, tuotekehittely- ja rakennusinvestointeja sekä jatkuvia ylläpitokustannuksia. Jätevedenpuhdistamojen
perustaminen on aina ollut kallista. Laitosten koneistot olivat
ennen tuontitavaraa, joiden hankkimista valuuttapula ja kurssien
vaihtelut vaikeuttivat. Perustamiskustannusten jälkeen laitosten toiminta
vaati rahaa energiaan, huoltotöihin, varaosiin, tutkimuksiin, laajennuksiin,
lietteen kuljetuksiin, hallintoon ja henkilökunnan koulutukseen.
Vesiensuojelun harjoittaminen ei ollut voittoa tuottavaa toimintaa,
siksi yksityinen sektori pyrki jättämään suojeluinvestoinnit
julkisen vallan kannettavaksi. Kun valtiolla ei ole ollut edellytyksiä
ympäristönsuojelun hoitamiseen, se on jäänyt pakosta kaupunkien niskoille,
kunnalliseksi julkishyödykkeeksi.
Juoma- ja jäteveden käsittelyn kunnalliset rahoitusmahdollisuudet
erosivat toisistaan täysin: toinen toi rahaa, toinen vei. Vesilaitokset
laskuttivat vesijohtoveden toimittamisesta, siksi ne olivat vakavaraisia
laitoksia, jotka kykenivät rahoittamaan raakaveden puhdistusprosessien
kehittämistä. Viemärilaitos sen sijaan kuului yleensä toisen kunnallisen
organisaation, rakennusviraston alaisuuteen. Rakennusvirastot
eivät saaneet jätevesien käsittelystä lainkaan tuloja. Jätevesipuhdistamoiden
rahoitukselle ei siten ollut muuta rahoituslähdettä kuin kaupungin
budjettivarat tai velanotto. Molemmat edellyttivät pitkän poliittisen
tien kulkemista läpi kunnallisdemokratian esitys- ja lausuntokierrosten.
Jokaisen puhdistamon kohdalla tie kaupunginkirstulle oli
raivattava uudelleen auki ja tieltä oli syrjäytettävä muita kilpailevia
hankkeita. Jätevesipuhdistamoiden rakentamiseksi tarvittiin siten voimakastahtoisia
henkilöitä ja erinomaisen painavia syitä. Aikana, jolloin
köyhyys oli kaupungeissa yleistä, ei puhdistamoja voinut eikä olisi saanutkaan rakentaakaan kevyin perustein: ympäristönsuojelulla oli herkkä sosiaalinen konteksti.