Laakkonen, Simo: Vesiensuojelun synty, Helsingin ja sen merialueen ympäristöhistoriaa 1878-1928. Gaudeamus/Hanki ja Jää 2001.
JOHTOPÄÄTÖKSET
Ekologinen modernisaatio
Historiankirjoitus, ajassa liikkuva kertomus, on ihmisen historiallisen tietoisuuden perusmuoto. Ympäristöhistorioitsija Carolyn Merchantin mukaan länsimainen elämäntapa on yksi kulttuurinen malli, suuri kertomus, johon olemme samastuneet kasvatuksen ja koulutuksen aikana meille esitettyjen pienempien kertomusten kautta. Se, minkälaisia mielikuvia elämäntavastamme syntyy tai mihin suuntaa sitä pitäisi tai ehkä voisi muuttaa, riippuu oleellisesti historiantutkimuksen siitä esittämistä kertomuksista. Merchant on painottanut ympäristöhistorian merkitystä tutkimustietoon perustuvien kulttuuristen mallien luomisessa; realistisempi kuva elämäntapojemme muutoksista luo kestävämmän pohjan tulevaisuuden suunnittelulle. Ilmo Massan mielestä tarvitsemme kokonaan uutta todellisuus- ja historiakäsitystä, jotta ihmisen ja ympäristön suhde voitaisiin järjestää uudelleen.
Nykysukupolvet esiintyvät mielellään ympäristöajattelun kehittäjänä. Jokaisella sukupolvella on taipumus ja oikeus nähdä oman itsensä jonkin uuden ja ainutlaatuisen luojana. Tämä sukupolvinarsismi on kuitenkin este ylisukupolvisen ympäristöajattelun kehittymisen tiellä. Onkin tarpeellista arvioida nykysukupolvien käyttämien ympäristökäsitteiden ainutkertaisuutta historian näkökulmasta.
Vesiensuojelun ja yleisesti ottaen ympäristönsuojelun tulevaisuuden tavoitteeksi on esitetty kestävän kehityksen yhteiskunta, joka ottaisi huomioon myös tulevien sukupolvien tarpeet. Mutta onko tällainen ylisukupolvinen ajattelu edes mahdollista? Ylisukupolvisen aikaperspektiivin kehittäminen edellyttää näkemystä ympäristön ja yhteiskuntien pitkän aikavälin muutoksista ja eri tekijöiden vuorovaikutuksesta. Historia, ympäristö- ja yhteiskuntahistoria, voi tarjota uuden näkökulman eri kulttuuristen tai pikemminkin yhteiskunnallisten mallien aiheuttamiin pitkäaikaisiin ympäristömuutoksiin.
Yhteiskunnallisten mallien, kuten ekologisen modernisaation tai ympäristönsuojelun, ylihistoriallinen soveltaminen ei ole ongelmatonta. Voidaan ajatella, ettei tiettyä toimintaa ole ollutkaan olemassa, mikäli sitä ei ole erikseen nimetty. Toisaalta käsitteet muuttuvat, mutta käytännöt voivat säilyä hyvinkin samanlaisina. Voidaan sanoa myös, että menneisyyttä ei ole, ellei sitä kyetä kuvailemaan ymmärrettävästi nykypäivälle merkityksellisten sanojen avulla. Tässä tutkimuksessa menneisyyttä lähestytään nykypäivän näkökulmasta.
Menneisyyttä arvioidaan käyttäen kahta ylihistoriallista yhteiskunnallista mallia: ekologista modernisaatiota ja ympärustönsuojelua. Ekologisella modernisaatiolla tarkoitetaan talouden organisoimista uudelleen ympäristön kannalta `hyväksi