Laakkonen, Simo: Vesiensuojelun synty, Helsingin ja sen merialueen ympäristöhistoriaa 1878-1928. Gaudeamus/Hanki ja Jää 2001.
JOHTOPÄÄTÖKSET
Ympäristönsuojelu
Jätevedenpuhdistamon rakentaminen merkitsi nykyisin ympäristönsuojeluna tunnetun kulttuurisen mallin omaksumista vesiensuojeluun. Tämä merkitsi ennen kaikkea sitä, että jätteelle ei enää annettu arvoa, vaan vesiensuojelu muuttui pohjimmiltaan reaktiiviseksi, jälkikäteen tapahtuvaksi toiminnaksi. Puhdistamo voitiin rakentaa vasta sitten, kun viemärit oli rakennettu. Kärjistäen sanottuna suojeluun saatettiin ryhtyä vasta pilaantumisen jälkeen. Kun jätevirran syntymistä ei ehkäisty sen syntypisteessä kokonaisratkaisulla, piti loppupäässä tapahtuvaa puhdistusta parantaa kerta kerran jälkeen osaratkaisuin, rakentamalla ja tehostamalla jätevedenpuhdistuskapasiteettia asteittain.
Maalla sijainneiden kaato- ja noutopaikkojen tilalle tuli merellinen kaatopaikka. Materian johtaminen jätteenä viemäreihin merkitsi avoimen energia- ja ainevirran syntymistä kaupungista mereen. Ravinteiden kierrätyksen taloudellinen merkitys muutettiin kansantaloudellisesta edusta paikallistalouden tai maatalouden rasitukseksi. Aiemmin kokonaisuutena tarkasteltua kaupunkiyhdyskuntaa alettiin jakaa sektoreihin: maaseutu erotettiin kaupungista ja vesihuolto jätehuollosta. Kierrätyksen väheneminen merkitsi sitä, että aiemmin kaupungista haettuja ravinteita ryhdyttiin korvaamaan maaseudulla keinolannoitteilla, mikä johti hajakuormituksen kasvuun. Jätevesien käsittely keskitettiin etäälle asutuksesta laitoksiin, joiden toiminta jäi kunnallisen byrokratian vastuulle. Kotitaloudet erotettiin vesiensuojelusta myös taloudellisesti. Asukkailta ei peritty pysyviä maksuja kotitalouksien jätevesien käsittelemiseksi. Pysyvän tulonlähteen puuttuessa vesiensuojelun investoinnit jäivät täysin satunnaisen julkisen rahoituksen varaan.
Ympäristönsuojelun soveltaminen vesiensuojeluun merkitsi teollisten periaatteiden soveltamista jätevirran hajotukseen ja hallintaan. Jätevedenpuhdistamo oli tehdas, jonka periaatteena oli mahdollisimman automaattinen ja keskeytymätön toiminta. Viemärit kokosivat raaka-aineen laajalta alueelta, bioteknologian avulla toimiva teollinen prosessi huolehti jalostuksesta, raaka-aineen ja tuotoksen laatua valvottiin säännöllisesti laboratoriokokein. Ainoa ero varsinaisiin tuotantolaitoksiin nähden oli se, että jätevedenpuhdistamon tuote eli jätevesi oli useimpien tehtaiden päästämiä jätevesiä puhtaampaa.
Tutkimuksella oli tärkeä osa jätevedenpuhdistuksen asteittaisessa kehittämisessä. Ympäristötutkimuksella pyrittiin kehittämään kriteerejä ympäristön pilaantumisen luokittelulle ja sitä kautta asteittaisten toimenpiteiden alueellistamiselle ja arvottamiselle. Ympäristönsuojelu synnytti vesistöjen ympäristötutkimuksen, jonka tehtävä oli ohjata kunnallista päätöksentekoa tarkkailemalla kaupungin saastekuormituksen vaikutuksia merialueella. Tarkkailuun painottuva normatiivinen tutkimus ajautui kohti haittojen ja intressien tasapainottelua.
Jätevedenpuhdistamon rakentaminen symboloi ympäristönsuojelun yhteiskunnallista mallia, joka koostui vesiensuojelupolitiikasta, -tekniikasta ja vesien ympäristötutkimuksesta. Vesien saastumista ei enää pyritty hallitsemaan periaatteellisin koko yhdyskunnan kattavin ratkaisuin vaan hajottamalla ongelmat ja niiden ratkaisut ajassa, paikassa ja asiassa. Ongelmat käsitteellistettiin ympäristötieteen, -tekniikan ja -politiikan neutraaleilta näyttävin menetelmin, jotka kätkivät toiminnan taustalla olleet periaatteelliset valinnat. Vesiensuojelun painopiste siirrettiin putken alkupäästä sen loppupäähän. yhteiskunnasta ympäristöön.
(viitteet ja kuvat poistettu verkkoversiosta)