Laakkonen, Simo: Vesiensuojelun synty, Helsingin ja sen merialueen ympäristöhistoriaa 1878-1928. Gaudeamus/Hanki ja Jää 2001.
OSA II TÖÖLONLAHDEN LIKAANTUMISONGELMAN RATKAISU
Akateeminen luonnontutkimus
“Kun eräänä tämän kuun alkupäivänä vilkaisin junan ikkunasta Töölönlahden veteen huomasin sen taas osoittavan saman väkevän vihreän värin kuten joskus edellisinäkin vuosina olen siinä havainnut. Tarkastaessani eilen mikroskoopilla samasta vedestä silloin otettuja vesinäytteitä kävi heti selville, että tuon silmiinpistävä viheriän värin aikaansai sama vedessä uiskenteleva pieni leväkasvi, jonka siinä olen ennenkin loppukesällä tavannut ja joka tavattoman lisääntymiskykynsä vuoksi kasvaa kesän kuluessa niin lukuisaksi, että se aikaansaa sen ilmiön, että vesi näyttää sekaiselta ja vihreältä.”
Tekstin kirjoittaja, eläintieteen vt. professori Kaarlo Mainio Levander, oli Suomen levätutkimuksen pioneeri ja yliopiston opetuksen ja tutkimuksen uudistaja. Suomalainen Suomi -aikakauskirjassa 28. elokuuta vuonna 1908 ilmestyneessä artikkelissa hän käsitteli Töölönlahden vedessä ajoittain ilmenneen vihreän värin syitä. Artikkeli oli monessa suhteessa poikkeuksellinen. Se pyrki popularisoimaan tiedettä suurelle yleisölle. Tiedeyhteisön valtakielen, ruotsin, sijasta artikkeli oli kirjoitettu suomen kielellä. Tieteellisen sarjan asemasta artikkeli julkaistiin poliittissävyisessä suomenkielisessä julkaisussa. Myös artikkelin teema, kaupungin vesistön pilaantumisongelma, oli yliopiston tiedekäsityksen näkökulmasta ennen kuulumaton: “Siitä tarjoaa Töölönlahti mitä oivallisimman esimerkin, koska siinä koko vesi voi näyttää viheriäiseltä velliltä, seurauksena miljoonista siinä elävistä Anabaena spiroides kappaleista”.
Suomalainen levätutkimus alkoi kehittyä 1880-luvulla. Suomalainen luonnontieteilijä Robert Boldt julkaisi vuonna 1888 väitöskirjansa Tukholman alueen makean veden kasviplanktonin levinneisyydestä. Myös toinen suomalainen kasvitieteilijä Alexander Luther tutki leviä Tukholman seudulla. Suomenlahden planktonlajiston kansainvälinen tutkimus alkoi 1800-luvun loppupuoliskolla. Uranuurtajana oli venäläinen Christian Gobi, joka tutki ensimmäisenä Suomenlahden rusko- ja punaleviä 1870-luvulla. Saksalainen Max Braun tutki Suomenlahden fysikaalisia ja biologisia tekijöitä. Ruotsalainen H. Strömfelt selvitti puolestaan vuonna 1884 Suomen lounaisen saariston merialueen leväkasvillisuutta. Saman vuoden syyskuussa Monacon prinssin johtama tutkimusretkikunta tutki Suomenlahdella kaloja ja eläinplanktonia. Matkallaan he havaitsivat oliivinvihreän levälautan, joka ulottui Preussista Gotlantiin ja Suomenlahden suulle asti. Tilanne oli nurinkurinen: suomalaiset tutkivat Ruotsin ja ulkomaalaiset Suomen merialuetta. Kummassakaan tapauksessa ei muodostunut suomalaista tietotaitoa Suomenlahden saati Helsingin merialueen murtovesibiologiasta. Tilannetta kuvaa silloisen eläintieteen professorin J.A. Palmènin lausunto: “Kotimainen alempi eliöstö oli aikaisemmin joko täysin tuntematon tai sitä tutkittiin vain satunnaisesti.”
(viitteet ja kuvat poistettu verkkoversiosta)