Laakkonen, Simo: Vesiensuojelun synty, Helsingin ja sen merialueen ympäristöhistoriaa 1878-1928. Gaudeamus/Hanki ja Jää 2001.
OSA II TÖÖLONLAHDEN LIKAANTUMISONGELMAN RATKAISU
Poliittinen hydrobiologia
Bergman ei lopettanut tutkimusprosessia loppuraportin viimeistelyyn, kuten useimmat luonnontieteilijät olisivat tehneet. Hänelle oli tärkeää saattaa ympäristöä koskevat tutkimustulokset myös pääkaupungin valtalehtien tietoon. Uusi Suometar, Hufvudstadsbladet ja Työmies julkaisivatkin laajoja otteita tutkimuksesta. Kolibakteerimääriin viitaten Hufvudstadsbladetin pakinoitsija ei ihmetellyt miksi “vallgrenilainen nymfi” oli päättänyt kiivetä ylös Kolera-altaasta. Kolerakauhun oheen nousi kolibakteerikammo. Aikakauteen suhteutettuna Bergmanin ympäristötutkimus sai osakseen ainutlaatuisen laajaa ja myönteistä näkyvyyttä.
Bergman kirjoitti tutkimuksensa loppuun, että hänen edustamansa laboratorion tehtävänä ei ollut antaa lausuntoja tai ehdotuksia tutkimuksen määrittelemän ongelman suhteen. Tällainen toiminta olisi luonnollisesti merkinnyt poliittisten suositusten esittämistä päätöksentekijöille: tiede olisi saattanut ohittaa virallisen päätöksenteon. Bergman ei esittänytkään uudistuksia jätevesikysymykseen. Mutta jos tieteen epäpoliittinen tehtävä oli itsestään selvä, miksi se piti kirjata raporttiin?
Bergmanin raportti ei noudattanut tyyliltään tai rakenteeltaan perinteistä luonnontieteellistä kaavaa. Raportin pääpaino oli tutkimustulosten kuvailussa, ei aineiston, metodien tai johtopäätösten esittelyssä. Bergman ei myöskään tyytynyt luonnontieteen eksaktiin kieleen vaan kuvaili veden pilaantumista värikkäästi. Hän sijoitti jopa taulukoiden loppuun yksiselitteisiä kuvauksia: “Öljynkiiltoa pinnalla. Kaasuja nousee. Lietemöhkäleitä”. Bergman huomioi rantaveden värin muutokset sekä vedenpinnan esteettisen ilmeen, tuoksut ja hajut. Järkeen vetoavan, luonnontieteellisen analyysin lisäksi Bergman tarjosi raporttinsa lukijakunnalle värikkään panoraaman Helsingin rantavesiin ja etenkin sisälahtiin:
“Kun me eräänä tyynenä heinäkuun laskimme Siltavuoren sataman kautta, huomattiin jo etäällä ulkona satamassa mustia viheriänharmaankimaltelevia maneetin muotoisia kaasurakkojen kannattelemia lietemöhkäleitä, jotka, kuta pitemmälle saavuimme Kaisaniemen lahteen, enentyivät lukumäärässä, ollakseen ravintolan ulkopuolella muutaman desimetrin päässä toisistaan koko lahti täynnä. Mikroskooppinen tutkimus tästä limasta antoi tulokseksi, että se oli asumuksena lukuisille lajeille leväsuvulle Oscillatoria, niin kuin Osc. Tenuis, Osc. Chalybea, Osc. Chlorina, jotka ovat tyypillisiä likaveden asukkaita, sekä sitä paitsi erittäin runsaasti rikkibakteerioita.”
Moottoriveneen kulkiessa Kaisaniemen lahden kautta rupesi kaasukuplia nousemaan pohjasta, selvästi irtautuneina täristyksestä. Niiden luku lisääntyi, mitä kauemmaksi sisään tultiin ja lopuksi helmeili koko matala lahti täynnä Soutuklubin paviljongista rautatien törmään sakka taajasti nousevissa kuplissa. Kesälämpö antoi selvästi eloa syvyyden käyviin nesteisiin.
Kysymys, kenelle tutkimus oli suunnattu, tiedeyhteisölle vai päättäjille, on tarpeeton. Raportti tarjosi luonnontieteellisen aineiston lisäksi ympäristöpoliittisen, tunteisiin vetoavan “elämysmatkan”. Toisaalta jos jätevesien vaikutukset olivat niin selvät Helsingin merialueella kuin Bergmanin tutkimus osoittaa, niin mihin tarvittiin luonnontieteellistä tutkimusta? Osoittamaan vesialueen likaantuminen? Tuskin, pikemminkin julkilausumattomana pyrkimyksenä oli osoittaa, että vesien pilaantuminen oli yhteiskunnallisesti vakava mutta tieteellisesti, hydrobiologisesti ymmärrettävä prosessi. Tämän perusteella saatettiin väittää, että ongelmat olivat myös ratkaistavissa biologisin menetelmin, esimerkiksi jätevesipuhdistamoin. Tutkimuksen julkilausumattomana tavoitteena vaikuttaa olleen biologisen vaihtoehdon esiintuominen tieteen arvovallan avulla. Tutkimus ei sisältänyt poliittista ohjelmaa, mutta se ei myöskään jättänyt toimenpiteiden suunnasta mitään epäselvyyksiä. Bergman tutki vettä luonnontieteen keinoin, mutta hän ei etsinyt vesistöistä vain likaantumisen indikaattoreita vaan myös poliittisia suosituksia. Koeputkessa oli Helsingin merialueen lisäksi myös yhteiskunta. Bergmanin tutkimus oli näyte julkilausumattomien merkitysten julistamisen taidosta, poliittisen hydrobiologian manifesti.
(viitteet ja kuvat poistettu verkkoversiosta)