Jussi Vallin: Aurajoki avoviemärinä: ketjuuntuminen ja jätevesiongelman
ratkaisut.
Kirjassa: Harmaat aallot – ympäristönsuojelun tulo Suomeen. Simo Laakkonen, Sari Laurila, Marjatta Rahikainen (toim.), Suomen Historiallinen Seura, Vammala 1999: 159-174.

Ketjuuntumisen käsite on alunperin lähtöisin uusklassisesta talousteoriasta.
Sillä tarkoitetaan tietoista pysyttäytymistä tiettyjen alkuperäisten
päätösten mukaisella linjalla. Talousteoriassa toiminnan ketjuuntumista
pidetään hyödyllisenä, rationaalisena ilmiönä, koska pitäytyminen
kerran luodulla tietoperustalla tehostaa toimintaa verrattuna jatkuvaan
uuden tiedon hakemiseen, joka vie resursseja organisaation varsinaiselta
toiminnalta.1 Ympäristön näkökulmasta ketjuuntuminen
ymmärretään usein kielteisenä ilmiönä; ketjuuntuminen vaikeuttaa
alunperin valituista toimintatavoista luopumista, koska jo omaksutut
vaihtoehdot, vanhentuneet tekniset rakenteet tai konservatiiviset käsitykset,
rajoittavat uusien mahdollisuuksien kokeilemista.

Ketjuuntuminen on sitä merkittävämpi ilmiö, mitä laajempia ja monimutkaisempia
järjestelmiä päätökset koskevat. Kaupunkeja voidaan
pitää suurimpina ihmisen luomina järjestelminä maapallolla. Kaupunkien
elämää ylläpitävää infrastruktuuria, teknisiä verkostoja, on niiden
laajuuden vuoksi vaikea muuttaa. Aiemmin tehdyt valinnat ohjaavat ja
sitovat siten erityisesti kaupunkien tulevaisuuden ratkaisuja.
Millä tavoin ketjuuntuminen ilmeni Turun kaupungin ympäristöpoliittisessa
päätöksenteossa? Tavoitteenani on selvittää vuonna 1967
valmistuneen Turun jätevesipuhdistamon taustaa. Pyrin hahmottamaan
1900-luvun jätevesiteknisiä ratkaisuja ja selvittämään, kuinka ne
ohjasivat myöhemmin tehtyjä päätöksiä.

Laskiämpärit ja avo-ojat

Perinteinen laskiämpärijärjestelmä oli toiminnassa Turun keskustassa
1800-luvun lopulla, ja jätevedet päätyivät kaduille ja avo-ojiin.2
Useissa taloissa oli myös takapihoilla tynnyreitä tai sammioita, joihin
asukkaat kantoivat likavetensä. Astioiden täytyttyä lantakuskit
kärräsivät ne hevosilla kaupungin ulkopuolella oleviin notkelmiin,
joista jätevesi imeytyi maahan ja kiinteä aines jäi maanpinnalle kuivumaan.
Nämä kaatopaikat levittivät löyhkäänsä laajalle ympäristöön ja
suotuisten tuulien vallitessa kaikkialle kaupunkiin.3 Vuosina 1895