Timo Vuorisalo ja Rauno Lahtinen: Hylkeentähystäjiä ja siilikauppiaita – kaupunkiluonto sanomalehdissä 1800-luvulla. Kirjassa: Simo Laakkonen, Sari Laurila, Pekka Kansanen, Harry Schulman (toim.), Näkökulmia Helsingin ympäristöhistoriaan, Kaupunki ja sen ympäristö 1800- ja 1900-luvulla. Edita/Helsingin kaupungin tietokeskus 2001: 104-109.

Laajalevikkisillä sanomalehdillä on nykyään omat luontopalstansa, joita seuraamalla luonnosta kiinnostuneet lukijat saavat ajankohtaista tietoa luonnon tapahtumista. Tilanne oli periaatteessa samanlainen jo 1800-luvulla, joskin innokkaita luonnonharrastajia ja siten potentiaalisia lukijoita oli mm. vapaa-ajan vähyyden ja teknisten apuvälineiden puutteen takia varmasti nykyistä vähemmän. Luontouutisia on julkaistu pääkaupungin sanomalehdissä 1840-luvulta alkaen varsin säännöllisesti. Kyseisen vuosikymmenen alkuun mennessä maan sanomalehdistön painopiste oli jo selvästi siirtynyt Turusta Helsinkiin. Kaupungin johtavia sanomalehtiä 1840-luvulla olivat Helsingfors Morgonblad ja Helsingfors Tidningar.

Sanomalehdissä julkaistut, useimmiten suppeat ja anonyymit tiedonannot, mutta toisinaan hyvinkin seikkaperäiset kuvaukset ovat nykyajan tutkijalle arvokas tietolähde sekä kaupunkiluonnon kehityksestä että aiemmin vallinneista luontoasenteista. Lähdekritiikki on tosin syytä pitää mielessä varsinkin harvinaisten lajien määrityksien kohdalla. Hyödyllistä ja yllättävääkin aineistoa löytyy silti paljon. Esimerkiksi 1900-luvun alkupuolen sanomalehdissä julkaistiin jopa tietoja kuolleina löydetyistä rengastetuista linnuista, usein renkaan numerosarjakin mainiten.

Keräsimme tietoja tähän kirjoitukseen systemaattisesti Helsingin yliopiston kirjastossa olevan Suomen sanomalehtihakemiston (vuodet 1771-1890) avulla. Täydentäviä tietoja saatiin 1800-luvun tieteellisistä aikakauslehdistä, metsästyskirjallisuudesta ja löytämistämme 1890-luvun sanomalehtien luontouutisista.

Luonto vuodenaikojen vaihtelussa

Vuodenaikojen vaihteluun liittyvät eli fenologiset uutiset muodostivat lukumääräisesti suurimman osan luontouutisista. Varsinkin kevään merkeistä tiedotettiin sanomalehtien lukijoille. Kevään varhaisimmat havainnot tutuista muuttolinnuista kiurusta, pääskyistä, västäräkistä ja käestä julkaistiin lehdissä varsin säännöllisesti, ja toisinaan lukijoille kerrottiin oudompienkin lajien havainnoista kaupungin tienoolla. Keväällä 1858 fenologisia tietoja julkaistiin ehkä tavallistakin kattavammin. Niinpä tiedämme, että kangaskiuru havaittiin Helsingissä ensi kerran jo 25. maaliskuuta, tavallinen kiuru päivää myöhemmin ja peippo maaliskuun 30. päivänä. Pääsiäisaamun jumalanpalvelukseen helsinkiläiset saivat nauttia taivaan antimista monipuolisesti:

“Pääsiäisaamu. Sekä kirkon psalmit että taivaan leivoset viettivät pääsiäisaamuaan. Ne saattoi helposti yhdistää, sillä leivoset aloittivat aikaisin, eikä kenenkään siten tarvinnut niiden takia jäädä paitsi ylösnousemusjuhlan vakavasta hartaudesta.”

Kevään varhaisille tunnustelijoille saattoi käydä huonosti. Maalis-huhtikuun vaihteessa 1886 löytyi yliopiston anatomian laitoksen suojista nääntynyt punarinta, jonka arveltiin jättäneen talvisen asuinpaikkansa liian varhain; lintu menehtyikin nopeasti. Takatalvet eivät olleet ainoa uhka varhaisille muuttajille. Metsästys oli kaupungissa yleistä ja luvallista 1800-luvulla; esimerkiksi muuan koululainen ampui poikkeuksellisen varhaisen kiurun helmikuun alussa kaupungin ulkopuolella.

Kevään merkit osattiin tunnistaa myös kasvikunnassa. Vuonna 1856 kevään ensimmäiset sinivuokot Helsingin seudulla poimittiin kaupungin pohjoispuolella (Backas) huhtikuun 15. päivänä. Toukokuun lopussa 1882 Helsingfors Dagbladissa kuvattiin kesän tuloa seuraavasti:

“Kesä on tullut maillemme lämmittävine aurinkoineen ja hyväilevän leutoine tuulineen. Koivut ovat nupulla ja tuomi kukkii. Käkeäkin on alueella kuultu ja satakielen iskeviä trillejä kaupungin laidalla Lapinlahden läheisyydessä.”

Syksyn uutinen puolestaan oli marjalintujen saapuminen. Useimmin kerrottiin tilhistä, joita myös pyydettiin Helsingin lähialueilla ruuaksi. Lokakuun viimeisenä päivänä 1885 helsinkiläisiä hämmästytti Kaisaniemenpuistoon laskeutunut tuhatpäinen räkättirastasparvi. Silminnäkijöiden mukaan rastaat tyhjensivät puiston pihlajanmarjoista yhdessä päivässä niin täysin, ettei syysvaelluksellaan myöhässä oleville tilhille arveltu jäävän lainkaan herkullisia marjoja syötäväksi. Aika ajoin