Joulun ja uudenvuoden aika rituaalinäkökulmasta

Vuoden viimeiseen kahteen viikkoon liittyy paljon merkityksellisiä päiviä, perinteitä ja arvojen korostamista. Ajankohdan erityisyys näkyy siinä, kuinka paljon näihin päiviin tiivistyy niin uskonnollista kuin maallista rituaalisuutta.

Kuva: pxhere.com

Suomessa vuoden loppuun tiivistyy sekä joulun että uudenvuoden juhlinta. Talvipäivänseisauskin – keskitalvi ja vuoden lyhyin päivä – sijoittuu joulun alle, ja ulkomaailma on pimeimmillään. Joulu ja uusivuosi ovat monille vapaapäiviä töistä (ei tietenkään kaikille), ja esimerkiksi koululaiset ja opiskelijat viettävät pidempääkin lomaa. Ajankohta on erityinen, eikä ihmisen täydy olla edes Jeesuksen syntymää juhliva, vakaumuksellinen kristitty tämän todetakseen.

Vuoden loppuun liittyy paljon rituaalisuutta. Rituaalin voi määritellä esimerkiksi sellaisena sosiaalisen käyttäytymisen muotona, joka noudattaa suhteellisen vakioisia kaavoja ja voidaan toteuttaa erityisinä ajankohtina, erityisissä paikoissa tai tilanteissa, ja joka liittyy muutoksiin elämässä. Rituaalit voivat olla uskonnollisia mutta eivät ole sitä välttämättä. Ylipäätään rituaaleihin säilöytyy ja niissä välitetään sellaista kulttuurista tietoa, jolla on tärkeä merkitys yhteisössä: ne ilmaisevat asioita, joilla on yhteisössä esimerkiksi pyhän tai perinteisen status. (Aiheesta tarkemmin, ks. Tieteen termipankki, rituaali)

Miten tällä tavoin määritelty rituaalisuus näkyy vuoden viimeisimpinä päivinä?

Takkatuli lämmittää vuoden pimeimpiä päiviä. Kuva: Siria Kohonen
Rituaalit ja sosiaalisuus

Rituaalit sitovat ihmisiä sekä toisiinsa että yhteiseen, jaettuun maailmankuvaan ja siihen liittyviin arvoihin. Rituaalit ovat yhteisöllisiä rakenteita, arvoja ja suhteita luovia ja ylläpitäviä toiminnan muotoja.

Joulun viettoon liittyy rituaaleja, joilla on paljon tällaisia sosiaalisia merkityksiä. Monina aiempia vuosina suomalaisissa medioissa on keskusteltu siitä, mikä merkitys koulujen järjestämillä joulukirkoilla on. Toisten mielestä koululaisten joulukirkoissa korostuvat sellaiset rituaalisuuden muodot, jotka erottavat kristityt oppilaat muista oppilaista omaksi yhteisökseen: kuuluuhan joulukirkkoon esimerkiksi Jeesuksen syntymästä kertovien virsien laulamista sekä kristityn papin pitämä puhe. Toiset taas ovat sitä mieltä, että vaikka koululaisten joulun yhteinen kokoontuminen järjestetäänkin kristillisessä tilassa, on kyse ennemminkin koko koulua koskevasta yhteisöllisyydestä kuin uskonnollisesta rituaalista – tärkeämpää on se, ketkä kokoontuvat, kuin se, missä (ja mistä syystä) kokoonnutaan.

Suomessa vietetään myös muita sosiaalisesti ja kulttuurisesti merkityksellisiä ja vuoden viimeisiin viikkoihin ajoittuvia juhlia, esimerkiksi talvipäivänseisausta, pesäpäiviä*, tai juutalaista hanukkaa. Vaikka rituaalien ajankohta olisi sama tai lähellä toisiaan, on erilaisten rituaalien viettäminen myös ilmaisu siitä, ettei yksilö jaa samaa maailmankuvaa enemmistön kanssa. Samanlainen erottautuminen tapahtuu myös silloin, jos ihminen ilmoittaa, ettei vietä näihin aikoihin mitään juhlaa, eikä ajankohdalla ole mitään erityistä merkitystä.

Nykyään monissa kodeissa erilaiset keskitalven ajan juhlatavat, perinteet ja rituaalit kuitenkin sekoittuvat toisiinsa. Myös sekoituksilla on sosiaalinen viestinsä. Ne voivat ilmaista esimerkiksi sitä, että yksilö tahtoo viettää tätä suomalaisessa yhteiskunnassa merkityksellistä aikaa tavalla, joka kanavoi merkityksellisyyttä yksilön omassa maailmankuvassa. Vuosi sitten kirjoitimmekin erilaisista ”vaihtoehtojouluista” Päivystävän folkloristin blogiin.

Kuva: Natasha Sukhinina / Pixabay
Rituaalit ja kaavamainen aikaan ja paikkaan liittyvä toiminta

Loppuvuoden juhlien viettoon liittyy paljon tiettyjä tiloja, paikkoja ja niissä suoritettua kaavamaista toimintaa. Jotkut käyvät jumalanpalveluksissa uskonnollisissa tiloissa, toisille tärkeää on oman kodin perinteet tai vaikka hautausmaalla hiljentyminen. Kaavamaista loppuvuoden juhlien viettoon liittyvää toimintaa voivat olla esimerkiksi tiettyjen ruokien valmistaminen oli se sitten joulukinkku tai jokavuotinen antijoulupitsa, joulurauhan julistuksen kuunteleminen, keskitalven avantouinti ja sauna tai kuohujuoman kilistäminen uuden vuoden yönä. Tällaisista toiminnoista tulee kaavamaisia, jos niiden halutaan toteutuvan joka vuosi mahdollisimman samalla tavalla kuin aiempinakin vuosina.

Kaavamainen toiminta on osa rituaalia ja luo juhlan. Rituaalisen toiminnan ja juhlan toteutumisen suhdetta ei tarvitse ajatella maagisena kausaalisuhteena, jossa kaavamaisena tehty toiminta jotenkin salaperäisellä tavalla muuttaisi maailman tilaa (toki tällainenkin tulkinta on mahdollinen ja sallittu). Toiminnan ja juhlan suhdetta voi tarkastella myös siitä näkökulmasta, miltä yksilöstä tuntuu. Mitkä ovat sellaisia toimintoja, jotka saavat tilaisuuden vieton tuntumaan samalta kuin edellisinä vuosina? Tuntuuko joulutunnelma samalta ilman jouluateriaa? Tuntuuko uuden vuoden vietto merkitykselliseltä ilman vanhan vuoden muistelua ja uuden vuoden lupausten tekoa?

Talvipäivänseisaus, 24. joulukuuta ja kalenterivuoden vaihtuminen tulevat ja menevät ilman rituaalejakin, eikä niiden olemassaolo sinänsä ole kiinni rituaaleista. Nämä joka vuosi toistuvat ajankohdat muuttuvat kuitenkin merkityksellisiksi kalendaaririiteiksi rituaalisen toiminnan kautta.

Kuva: Tiia Monto / Wikimedia Commons.
Rituaalit ja muutos

Rituaalit liittyvät muutoksiin elämässä ja maailmassa. Rituaalin jälkeen seurusteleva pari on statukseltaan aviopari, uhrilahja on pyrkimys tehdä tulevaisuudesta suopea, yhteisön ulkopuolella oleva henkilö siirtyy sisäpiiriin tai (symbolisesti) epäpuhtaasta tulee puhdas.

Kristillisessä joulun vietossa muutos tiivistyy Jeesuksen syntymään. Kristillisen myyttis-opilliseen käsityksen mukaan Jeesuksen myötä Jumala ei enää vaikuttanutkaan ihmisten maailmaan pelkästään etäältä ja profeettojen välityksellä, vaan siirtyi pysyvämmin osaksi ihmisten maailmaa. Talvipäivänseisauksen ja muiden keskitalveen liittyvien juhlien kohdalla rituaalisella toiminnalla kehystetään taas muutosta valossa ja auringossa: päivä on vähentynyt hetki hetkeltä, kunnes se käy lepäämään tai kuolee, ja talvipäivänseisauksen jälkeen nousee taas uudelleen.

Monille erilaiset vuoden loppuun liittyvät juhlat liittyvät ennen kaikkea yhden ajan loppuun ja seuraavan alkuun, vuoden vaihtumiseen. Uudenvuoden muutosajan voi katsoa alkavan jo joulun vietosta. Kyse on taitekohdasta ja välitilasta vanhan ja uuden välillä, ja se antaa mahdollisuuden muutokseen. Mitä jätetään taakse ja mitä halutaan eteen? Vaikka vuoden vaihtumisella ei välttämättä ole tällaisia muutokseen liittyviä henkilökohtaisia merkityksiä (monille toki on), niin jonkinlaisen yhteiskunnallisen merkityksen taitekohta ainakin saa. Tästä osoituksena on esimerkiksi presidentin televisiopuhe uuden vuoden päivänä, jossa perinteisesti katsotaan sekä menneeseen että tulevaan.

Rohkenen veikata, että nyt lähestyvinä vuoden viimeisinä päivinä näemme ja kuulemme monia huomioita siitä, kuinka koronan vuoden 2020 ja siihen liittyvien koettelemusten soisi nyt jäävän taakse, ja vaihtuva uusi vuosi 2021 olisi merkki vaihdoksesta toiveikkaampaan tulevaisuuteen. Mutta tuntuisiko muutos – symbolinen taitekohta – koettelemusten vuodesta 2020 toiveikkaiseen vuoteen 2021 merkitykselliseltä, jos sitä ei juhlista minkäänlaisin rituaalein?

***

Näiden tunnelmien myötä kirjoittaja toivottaa koko Päivystävän folkloristin kollektiivin puolesta hyvää ja rauhallista loppuvuotta, miten sitä kukin viettääkään.

 

* Termi pesäpäivät tulee siitä, että talvipäivänseisauksen ympärillä olevien päivien aikana on ajateltu auringon lepäävän pesässään.

Luettavaa:

Stephenson, Barry. 2015. Ritual. A Very Short Introduction. Oxford: Oxford University Press.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *