”Vaikka onkin kaukainen, satain vuotten takainen”

Joulu on juhla, jonka suhteen jokainen on kokemusasiantuntija: mitä ruokia kuuluu syödä, millä tavalla lahjat jaetaan – vai annetaanko niitä ollenkaan – ja mitä joulunpyhinä kuuluu tehdä. Folkloristin silmin tarkasteltuna jouluun liittyy paljon puhetta perinteiden aitouden tunnusta eli autenttisuudesta, jota perustellaan usein toimintatavan iällä: näin meillä on aina tehty! On selvää, että tästä huolimatta ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa viettää perinteistä joulua. Kyse on ennen kaikkea subjektiivisesta kokemuksesta, joka on monen tekijän summa.

Jouluun tiivistyy jotain sellaista, joka on tuttua muidenkin perinteiden kohdalta: puhutaan perinteiden aitoudesta ja siitä, että aito perinne on vaarassa kadota ja loppua. Jokainen on varmasti saanut itsensä kiinni ajattelemasta, että jokin asia ei ole kuin ennen. Kuvitellussa entisajassa saatetaan muistaa tarpeen mukaan verkkaisen makusteleva elämäntahti, pitkät kesäpäivät tai musiikki, joka oli ihmisten eikä koneiden tekemää.

Onkin jännittävää, että riippumatta muistelijan iästä ja elämänkokemuksista peräpeilistä näkyy usein asioita, joita luonnehtivat vakaus, ennustettavuus ja merkityksellisyyden kokemus. Miksi lapsuuden joulut sitten saattavat tuntua nykyisiä aidommilta? Entä mihin on mennyt joulun sanoma?

 

Ennen oli kaikki kunnollista: perinteinen vs. moderni

Folkloristiikan piirissä perinteen on analysoitu olevan vastinpari modernille. Perinne on niin sanotusti modernin ajan Toinen ja moderni on siis olemassa sitä kautta, että se ei ole perinteistä. Jotta tiedämme mikä on uutta, meidän pitää osata tunnistaa mitä on ollut sitä ennen. Missä moderni lisääntyy, siellä perinteinen katoaa. Perinne osoittaa, että tuolta me olemme tulleet, mutta täällä me nyt olemme.

Sillä että perinne määritellään modernin vastakohdaksi, on kuitenkin myös seurauksensa. Professori Pertti Anttonen kirjoittaa teoksessaan Tradition Through Modernity (2005), että määrittelytapamme vuoksi perinteet ovat olemuksellisesti vaarassa kadota – tai sitten tunnistamme perinteiksi vain ne käytänteet, jotka ovat jo kuolleet tai vähintään uhattuina. Jos sanomme jonkun perinteen olevan niin sanotusti voimissaan, kyse on todennäköisesti sellaisesta asiasta kuin juhlatavasta, ruokalajista tai käsityötaidosta. Monilta osin moderni elämä rakentuu eteenpäin menemisen, edistyksen ja vanhasta luopumisen varaan. Tulevaisuutta linjaavissa papereissa ei puhutakaan yleensä perinteestä yhteisön jatkuvuuden ja identiteetin perustana, vaan tämän tehtävän on saanut sana kulttuuriperintö.

 

Oi lapsuuden joulut!

Moderni elämä laukkaa siis hurjaa kyytiä eteenpäin, ja ihmisen osa on pitää harjasta kiinni. Moderniin ideologiaan kuuluu, että vanhat tavat ja käytänteet pitää olla valmis arvioimaan ja tarvittaessa hylkäämään. Tälle edistyksen ihanteelle kuuluu kiitos paljosta, mutta ehkä juuri se saa ihmiset myös kaihoamaan toisinaan, etenkin vuosittaisjuhlien aikaan, niin paljon entiseen.

Tämä kaipuu toiseen aikaan kertoo ehkä siitä, että elämään sisäänkirjoitettu ennakoimattomuus ja sopeutuminen ei ole moderneimmallekaan ihmiselle ongelmatonta. Tästä hetkestä arvioituna voi tuntua, että ennen tulevaisuus oli selväpiirteistä ja merkityksellistä.

Ehkä siksi myös entisaikojen joulut voivat näyttää jotenkin erilaisilta kuin nämä nykyiset. Niin on kuitenkin tainnut olla aina. Tässä tyylinäyte elokuvasta Miracle on 34th Street (1947): joulupukki kertoo mainosalalla työskentelevälle äidille joulun sanoman unohtumisesta (toim. huom. on tuskin sattumaa, että kyyninen naishahmo, joka on kasvattanut lapsensa olemaan uskomatta joulupukkiin, on sijoitettu työskentelemään markkinointitehtävissä kapitalismin kätyrinä).

Kuvassa joulupukki ja nainen, joulupukki sanoo: "Joulu on mielentila. Juuri se on unohtumassa."

Koska joulun sanoma on siis todistettavasti ollut vaarassa peittyä modernin elämän ja kapitalismin kylkiäisenä syntyneen lahjaromun alle jo ainakin 70 vuotta, ei ehkä ole syytä huoleen. Joulun vieton tavat voivat muuttua, mutta juhla on silti yhtä aito ja merkityksellinen kuten aina ennenkin – viimeistään kiikkustuolista muisteltuna.

Lähteet

Anttonen, Pertti: Tradition through Modernity. Postmodernism and the Nation-State in Folklore Scholarship. Luettavissa: https://oapen.org/download?type=document&docid=617196

Kuva: Juha Jernvall, Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *