Toisteisuuden lumo: itkututkija upoksissa jazzklubilla

Toisteisella musiikilla on hypnoottista voimaa. Teoreettisesti ja tutkimuksellisesti olen tarkastellut tätä karjalaisten itkuvirsien puitteissa. Käytännössä koin voiman viimeksi keskiviikkoa Aki Rissanen Trion lumoavan äänimaailman äärellä.

Aki Rissanen Trio G Livelabin hämärässä. Aki Rissanen, piano; Antti Lötjönen, kontrabasso; Teppo Mäkynen, rummut. (kuva: Viliina Silvonen)

 

Havahdun musiikin keskeltä. Toistuva, loputon rytmi, alati varioiva sävelmä ja hitaahko harmonia ovat vieneet minut mukanaan jonnekin ei minnekään, irti kaikesta ympärilläni ja mielessäni. Elävä musiikki on vallannut minut. Näin on käynyt ennenkin, ja se on ihanaa.

Sen lisäksi että musiikin valtaavuus on jo itsessään ihanaa, ovat tällaiset musiikin psykologiset vaikutukset äärimmäisen kiinnostavia. Olen päätynyt aiheen pariin itkuvirsien tunneilmaisua tutkiessani. Samalla olen huomaamattani ruvennut katsomaan kaikenlaisia asioita arjessani näistä näkökulmista; eikä tällainen yhtymäkohtien löytäminen ole mitenkään tavatonta kulttuurintutkijalle.

Olen pitkään pyöritellyt mielessäni musiikin valtaavuutta. Samoissa ajatuskeloissa ovat pyörineet itkuvirret ja jazz. Mielessäni ne asettuvat lähekkäin. Esitys syntyy ja elää hetkessä. Muuntelu, virtaavuus ja jonkinlainen ennalta-arvaamattomuus ovat molemmissa läsnä. Ja ennen kaikkea ne ovat molemmat valtaavaa musiikkia, upottavaa.

Haltioituminen ja myyttiset merkitykset

Rituaalisessa kansanperinteessä erityisen tilan saavuttaminen esityksen myötä on ollut keskeistä, jotta myyttiset merkitykset ja rituaaliset tehtävät pääsevät toteutumaan. Esityksen voimasta šamaani on langennut loveen, itkijä apeutunut. Armas Otto Väisänen kirjoittaa runollisesti hiljaisesta haltioitumisesta kuvatessaan menneisyyden soittajien ja laulajien keskittyneisyyttä. Nykyisin jotakuinkin samaan tilaan viitataan flow’lla.

Tällaisen esityksen haltioittavan tehon tai sanan voiman on tulkittu kumpuavan jostakin erityisestä itse esityksessä. Performanssiteorian klassikot Dell Hymes ja Richard Bauman puhuvat molemmat esityksessä tekstin nousemisesta uudelle tasolle esimerkiksi erityisen puhetavan tai muiden esityksellisten piirteiden myötä. Myös John Miles Foley näkee sanan voima syntyvän esityksessä, mutta hän nostaa esittämisen rinnalle perinteiseen ilmaisuun kytkeytyvät assosiatiiviset kulttuuriset merkitykset.

Keskeistä kaikille on se, että esitettäessä tapahtuu jotakin erityistä, jokin muuttuu ja muuttaa maailmaa. Keinot, joilla erityinen tila saavutetaan vaihtelevat esitysten välillä, ja suullisen kansanperinteen yhteydessä mukana on lähes poikkeuksetta musiikki.

Šamaani laulaa ja rummuttaa itsensä transsiin. Äänellä itkijä lietsoo omia ja muiden läsnäolijoiden tunteita muun muassa itkun ääniä jäljitellen. Runonlaulaja tai kanteleensoittaja voi esittäessään vaipua erityiseen tilaan, vaikkei myyttisiä yhteyksiä tai rituaalisia tehtäviä olisikaan täytettävänä. Myös kuulijat voivat päästä osaksi esityksen voimaa ja haltioituneeseen tilaan. Kansanrunostokin kertoo, miten Väinämöisen kanteleensoitto hurmaa kaikki elävät olennot.

Väinämöisen soitto, Robert Ekman, 1866. (Wikimedia Commons)
Aeropeansin siivin välitilaan

Aki Rissanen Trion levynjulkaisukeikalla on menossa toinen tai olisiko kolmas kappale. Olen suloisesti upoksissa, joten ei väliä. Aeropeans vie mennessään, lennättää jonkinlaiseen välitilaan. Rissasen onnahtavaksi mainitsema spiikki kertoo nimen viittaavan vaikka siihen, miten me suomalaiset olemme täällä lentoyhteyksien takana muusta eurooppalaisuudesta.

Aeropeans-kappale on ensi kuulemalta asti kuulunut suosikkeihini uudelta levyltä. Siinä on tilaa ja jotakin tuttuutta, mutta kuitenkin yllättävää. Kappale on tavallaan näennäisen yksinkertainen mutta kuitenkin äärimmäisen mutkikas. Siitä on vaikea saada kiinni. Se liikkuu yhtä aikaa nopeasti ja hitaasti, ryöpsähtelee ja rauhoittuu. Kokonaisuus etenee toisteisin elementein, jotka punoutuvat toisiinsa – vähän niin kuin itkuvirretkin.

Karjalaiset itkuvirret ovat rituaalista surua ilmaisevaa kansanrunoutta. Itkuvirsin välitettiin viestejä tuonpuoleiseen ja jo edesmenneille läheisille. Niiden avulla varmistettiin muun muassa vainajan pääsy tuonpuoleiseen, mutta yhtä lailla pyydettiin suojelusta avioliittoon tai kevennettiin suuria huolia mielen päältä. Tavallaan voi ajatella itkijän esittäneen itkuvirttä kuin tämän- ja tuonilmaisen rajamailla.

Esittäessään itkua itkijä sepittää eli improvisoi kokonaisuuden perinteisiä malleja noudattaen. Tasainen rytmi ja kertaava mutta jatkuvasti muunteleva laskevalinjainen melodiasäe luovat loputtoman tuntuisen kuulokuvan.

Samantapainen jatkuvuuden tuntu ja liike ovat läsnä Aki Rissanen Trion Art in Motion -levyllä. Musiikki on kerroksellista. Toisteisuus, yllättävät kuviot ja maalailevat sävyt punoutuvat, poukkoilevat ja seisahtuvat. Mieli liikkuu edestakaisin musiikin äärellä mutta ei karkaa eikä takerru mihinkään.

Aki Rissanen Trio: Art In Motion. (Edition Records, 2019)
Toiston myötä upoksiin

Toisteisella musiikilla on tutkimuksissa havaittu olevan luomoavaa, jopa hypnoottista voimaa. Muun muassa Elisabeth Helmuth Margulis on kirjoittanut mielen ja toisteisen musiikin välisyydestä. Toisto tekee kuullusta tuttua. Tällainen toiston tuoma tuttuus keventää esittämisen ja kuuntelun kognitiivisia prosesseja. Mitä tutumpaa musiikki kuulijalle on, sitä automaattisempia kognitiiviset prosessit kuuntelukokemuksen taustalla ovat, ja näin musiikki on ikään kuin helppo vastaanottaa.

Lisäksi toiston myötä huomio suuntautuu usein itse toistetusta muualle. Rituaalisessa toiminnassa toisto avaa uusia, arkisesta toiminnasta poikkeavia merkityksiä. Myös musiikissa toisto ohjaa tai vapauttaa huomion muualle, joko pintaa syvemmälle tai kenties itse musiikista sivuun tai ei minnekään. Sen sijaan, että kuultua lähestyisi analyyttisesti, nousevat muut kokemuksen tasot pintaan. Musiikkiin voi jäädä kellumaan tai antaa sen viedä kokonaan mennessään.

Musiikkipsykologit ovat todenneet, että musiikki on helpommin elettyä ja koettua, kun se on jollakin tapaa tuttua. Eletty musiikki taas koetaan miellyttävämmäksi kuin analyyttisesti eritellen lähestytty.

Se, miten musiikkia eletään, vaihtelee genren ja tyylin mukaan. Aki Rissanen Trion keikalla G Livelabissa yleisö kuunteli hipihiljaa ja keskittyneesti tai kuten minä musiikista lumoutuneena. Toiseen äärilaitaan menevä esimerkki toisteisesta eletystä musiikista löytyy reiveistä ja teknoklubeilta.

P.S. Ei kaupallista yhteistyötä, mutta kuunnelkaa nyt ihmeessä tuo levy. Se on kaikkinensa hieno ja sopivasti valtaava, suosikkibiisejä täynnä.

Aki Rissanen Trio. Art in Motion. 2019. Edition Records.
Bauman, Richard. 1984. Verbal Art as Performance. Prospect Heights, Ill.: Waveland Press.
Foley, John M. 1995. The Singer of Tales in Performance. Bloomington: Indiana University Press.
Hymes, Dell. 1975. “Breakthrough into Performance.” – Folklore: Performance and Communication, toim. Dan Ben-Amos & Kenneth S. Goldstein. 11–74.
Margulis, Elizabeth Hellmuth. 2014. On Repeat: How Music Plays the Mind. Oxford University Press. New York.
Väisänen, Armas Otto. 1943. “Laulu ja soitto kansanelämässä.” – Musiikkitieto 8.

 

Kirjoittaja
Viliina Silvonen