Koronahuolia, itkua ja yhteisöllisyyttä

Itkuvirret ilmaisevat huolta ja murheita, joita erossa oleminen läheisistä ja tutusta aiheuttaa. Koronakevät toi samankaltaisia huolia, ikävää ja epävarmuutta ja synnytti koronaitkuja.

Kuvakaappauskollaasi Itkuvirsi ystävien ikävätä -videosta, Emmi Kuittinen & ystävät.

Korona muutti arjen kertarysäyksellä. Se toi kevääseen epävarmuutta ja huolta omasta, läheisten, ystävien ja koko yhteiskunnan tilanteesta ja tulevaisuudesta. Etäisyys ja eristäytyminen korvasivat totutut kanssakäymisen muodot, arkiset kohtaamiset ja läheisyyden. Vaikka tilanne on jo rauhoittunut ja tasaantunut, on moni asia vielä auki. Kukaan ei tarkalleen tiedä, miten, minne ja milloin tästä palataan.

Yhtäkkiset muutokset nostivat pintaan paljon tunteita, jotka ovat vaihdelleet pelosta huoleen ja surusta kaipuuseen.

Tällaisia tunteita ilmaisemaan ja purkamaan oli niin sanotulla vanhalla kansalla – tässä tapauksessa noin sadan vuoden takaisella karjalaisyhteisöllä – käytössään itkuvirret. Ne olivat rituaalista, kulttuurisesti koodattua ja sosiaalisesti sallittua surun ja muiden ikävien ja vaikeiden tunteiden ilmaisua. Rituaalisena, myyttistä maailmankuvaa heijastavana perinteenä karjalaiset itkuvirret eivät enää nykyaikana elä, vaan itkuperinne on saanut uusia muotoja niin kansanmuusikoiden kuin muutoin aiheesta kiinnostuneiden piirissä.

Itkuvirsien surun ytimessä on eroon joutuminen tutusta ja turvallisesta. Itkujen apeus nousee yksinolosta ja epävarmuudesta. Kaikkiaan itkuperinteessä korostuu johonkin kuulumisen tarve, yhteisöllisyys. Nämä samat teemat – huoli, erossa oleminen, epävarmuus ja yhteisöllisyys – ovat olleet läsnä koronakeväässä, ja niistä on punoutunut uusia itkuvirsiä.

Tunteisiin uppoamista ja tarttuvia tunteita

Esittäessään itkua itkijä usein liikuttuu voimakkaasti eli apeutuu. Apeutuminen on itkuesityksen tyypillinen piirre ja tavoiteltukin vaikutus. Tunnetilan yltymistä edesauttavat tunteille altis tilanne, itkijän henkilökohtaiset muistot sekä itkuvirren kokonaisilmaisu itkemisen äänineen.

Sen lisäksi että itkuvirret ilmaisevat ja helpottavat itkijän itsensä tunnetaakkaa, ovat ne yhteisöllinen tunteiden käsittelyn muoto. Arkistoihin tallennetusta materiaalista ja esimerkiksi Elias Lönnrotin runokeruumatkojen kuvauksista käy ilmi, että hyvä itkijä sai esityksellään myös muut läsnäolijat liikuttumaan kyyneliin asti. Karjalaisitkijä on siis toiminut ikään kuin esi-itkijänä rituaalisissa tilanteissa, yllyttänyt esityksellään pintaan niin omat kuin toistenkin tunteet.

Itkuvirsien affektiivisuuden – itkijän oman tunnetilan viriämisen ja kuulijoiden liikuttumisen – taustalla vaikuttavat sosiaaliset ja kulttuuriset käytännöt, jotka yhteisössä tunnistetaan. Yhtälailla tunteen tarttumisessa ovat mukana monimuotoiset neuropsykologiset mekanismit.

Itku koronahuolista 

Koronahuolet kirvoitti muusikko, nykyitkijä Emmi Kuittisen laatimaan itkuvirren. Itkuvirsi alkaa varmasti mutta varovaisesti kuin lupaa pyytäen. Äänessä ja koko esityksessä on rauhaa, vaikka tunteet, jotka itkusta välittyvät ovat ahdistaviakin.

Kuvakaappaus Itkuvirsi koronahuolista -videosta (videoon kuvaa klikkaamalla).

annahan kun rupielen vaimala vartuoni vuodattamaan vuolahimpina virsinä näitä uusia huolivetysiä / suurimmat suloiset suruvetyseni suorittelen näinä surkeina aikoina / huolet hurjasti huutavat pahin pelko puristaa painavina punnuksina paidan alla / ihalien ilmasien alla on uuet inhottavat vaivat koittelee meitä kurjat kymmenkertaset suuret ikäväiset / ei voi kukaan peata näitä pahimpia aikasia

Itkun kieli on runsasta, varsin metaforista ja toisteista. Huoli ja murhe kuvataan monin eri kielikuvin, ja näin tunteille annetaan tilaa. Itkuvirsissä sanat ikään kuin tehdään kauniimmiksi erilaisin hellittelevin päättein ja sanamuodoin, kuten karjalaisitkijät ovat kuvailleet. Sanojen alkusointu tuo tekstiin soljuvuutta. Sävelmä etenee tasaisena nauhana yksienkertaista, hieman varioivaa säettä kerraten.

Huolen ja pelkojen rinnalla tekstissä on mukana lempeyttä. Suopea ja lämmin suhtautuminen kohdistuu niin tähän maailmaan (ihalat ilmaset), läheisiin (armahimmat asettajaisemme) ja tuonpuoleiseen (armahat syntyset) kuin tunteeseen, jota kyynelet symboloivat (huolivetyset, suloiset suruvetyset). Pelot ja huoli liittyvät epävarmaan aikaan ja koronaan, kärsimys itkijän minään (vaimala varuoni) ja koronaan (inhottaviin vaivoihin). Tällaiset vastakkainasettelut ja rakentuvat jännitteet tekevät tunteille sopivaa tilaa. Kokonaisuus kaikkinensa luo apeaa tunnelmaa.

Suru helpottuu jakamalla

Yhteisellä suremisella on tärkeä tehtävä yhteisön ja yksilön toimintakyvyn kannalta. Niin menneisyyden karjalaisessa yhteisössä kuin nykyaikanakin huolet, murheet ja kohdatut menetykset täytyy käsitellä, jotta yhteisö voi jatkaa toimintaansa, luoda uusia käytäntöjä ja normalisoida tilanteen. Kumpikaan, yksilö tai yhteisö, ei voi jäädä suremaan loputtomasti ja keräämään tunteita vain sisäänsä. Tunteiden ilmaiseminen vapauttaa ja mahdollistaa siirtymisen eteenpäin. 

Kollektiivinen sureminen ja laajemmin liikuttuminen, tunteiden purkaminen yhdessä, lähentää ja luo yhteisöllisyyttä. Yhteenkuuluvuuden tunteeseen ja lähentymiseen vaikuttaa jaetun kokemuksen lisäsi muun muassa se, että surun ja sen myötä oman haavoittuvuuden paljastaminen vaatii luottamusta ja turvallisuutta. Kulttuurisesti ja sosiaalisesti säädeltynä ilmaisuna itkuvirret olivat ja voivat yhä olla tällainen turvallinen käytäntö.

Itku ystävien ikävästä

Itkun koronahuolista lisäksi Kuittinen kutsui kollegoitaan mukaan ja kokosi usean muusikon yhteisen Itkun ystävien ikävästä. Karjalaisessa kontekstissa tällaista usean eri itkijän yhteisitkua ja äänellä itkemisen yhdistämistä soittamiseen ei tunneta.

Kuvakaappaus Itku ystävien ikävästä -videosta (videoon kuvaa klikkaamalla).

Kuittisen ja hänen ystäviensä itkussa korostuu perinteen yhteisöllisyys ja koronan herättämien tunteiden kollektiivisuus: kokemus on yhteinen, epävarmuuden ja huolten kanssa ei olla yksin, vaikka kukin esittää oman osuutensa eristyksissä. Kaikki etänä mutta läsnä toisilleen. Yhteisitku osoittaa myös mitä mainioimmin perinteen soveltamista nykyaikaan ja nykytarpeisiin.

Nykyitkut asettuvat osaksi karjalaisen itkuperinteen jatkumoa menneestä nykyisyyteen ja tulevaan. Itkuilla ei enää ole samanlaisia rituaalisia tehtäviä kuin menneisyyden yhteisössään, mutta ne ovat edelleen oiva keino tunteiden ilmaisuna, huolten ja murheiden käsittelyssä sekä luomaan yhteisöllisyyttä yhteisten kokemusten ja tunteellisuuden avulla.

 

Lähteet

Koronaitkuvirret Emmi Kuittinen, YouTube.

Lönnrot, Elias. 1836. “Itkuwirsistä Wenäjän Karjalasta.” Mehiläinen syyskuu 1836.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *