Sanna Rantahalvari: ”Kuin suuri yhteisvankila”. Juhani Ahon kokema sisällissota Helsingissä 1918

Kirjoitus on satoa syksyllä 2017 historian kandiohjelmassa järjestetyltä kurssilta ’Kuinka kirjoittaa historiasta’. Kurssilla tutustuttiin yleistajuisen historiankirjoittamisen eri muotoihin. Opiskelijat kirjoittivat kurssitöinä eripituisia tekstejä henkilöhistoriallisista aiheista. Oheisen blogitekstin on kirjoittanut fil.yo. Sanna Rantahalvari.

Sata vuotta sitten Helsingissä elettiin hyvin erilaista talvea kuin nyt. Sama lumi ja Ioska varmasti vaivasivat kaupunkilaisia, mutta suurempi huolenaihe oli tammikuussa 2018 alkanut sisällissota. Elintarvikkeista oli pulaa, kaupungeista puuttui laillinen järjestysvalta ja aseellisia kaarteja putkahteli sieltä täältä. Kaupunkitila militarisoitui, kuin punakaarti alkoi valvoa yhteiskunnallisesti merkittäviä rakennuksia valtauksensa jälkeen. Helsingissä elettiin ”kuin suuressa yhteisvankilassa”, kuten Juhani Aho luonnehti päiväkirjassaan.

Juhani Aho (1861–1921). Lähde: Haila, V. A. & Kauko Heikkilä: Suomalaisen kirjallisuuden historia, neljäs painos (julkaistu vuonna 1953 Suomessa). Wikimedia Commons.

Juhani Aho oli sisällissodan syttyessä 57-vuotias kuuluisa kansalliskirjailija, joka oli teoksessaan tottunut kuvaamaan kansan syviä rivejä. Kirjailijalle olikin shokki huomata, miten huonosti hän enää tunsi kansaansa. Arkinen elämä muuttui oudoksi ja uhkaavaksi, kun ”vartijoita ja vakoilijoita liikkui kintereillämme kaduilla ja vaani meitä monessa kodissakin”.

Sota muutti peruuttamattomasti arjen kaupungissa. Aho suhtautui tähän kenties hieman lakonisesti, sillä hän raportoi usein päiväkirjassaan siitä, kuinka hankalaa oli mennä Hufvudstadsbladetin toimistoon tai senaatin tiloihin, kun punakaartilaiset partioivat kaikkialla. Varsinaiset taistelut olivat kaukana Ahon kodista Eirasta, ja sotakokemus olikin ennen kaikkea henkinen, kun ”alituinen tunne tukehtumisesta ahdisti rintaa”.

Koko punaisen miehityksen ajan kirjailija jaksoi uskoa ja odottaa valkoisen Suomen armeijan saapumista. Aho oli porvariston tapaan suojeluskuntien puolella konfliktissa, sillä punakaarti horjutti hänelle tutun ja ikuisena pidetyn yhteiskuntajärjestyksen rakenteita. Sisällissota oli ohimenevä vaihe yhteiskunnassa, punakaartin ”talviyön unelmaa”, sillä Ahon mielestä valtaa kaupungeissa ja isänmaassa tulisi aina  käyttämään koulutettu omistava luokka.

Talviyön unelmaa seurasi Aholle ”hirmuinen kesä”, sillä sekä punaiset että valkoiset osoittautuivat hänelle pettymykseksi. Rakentavan eheyttämispolitiikan sijaan valkoiset asettuivat vallankahvaan ja punaiset suljettiin vankileireille. Tilanne alkoi helpottaa vasta 1920-Iuvulle tultaessa, kun uusi perustuslaki ja orastava talouskasvu vakauttivat kansakuntaa. 1920 julkaistussa romaanissaan Muistatko Aho puhuukin unohtamisen tärkeydestä, sillä vääryyksien ja kauheuksien muistelu ei panna yhteiskunnan haavoja, vaan silloin ”täytyisi verikostossa surmata kaikki”.

Juhani Ahon patsas Engelin aukiolla (Armfeltintie 6:n edustalla). Kuvaaja:
Grünberg Constantin, 1960-luku. Helsingin kaupunginmuseo.

Tekstin lähteenä on käytetty Ahon teosta ”Hajamietteitä kapinaviikolta” (1918) sekä romaania ”Muistatko” (1920).

Kirjoittaja on Suomen ja Pohjoismaiden historian kandivaiheen opiskelija Helsingin yliopistossa.