Tämä muistokirjoitus julkaistiin 17.3.2023 Helsingin yliopiston sisäisellä verkkosivulla, Flammassa.

Läs minnesteckningen på svenska.

Professori emeritus Matti Klinge kuoli sunnuntaina 5. maaliskuuta 2023 86-vuotiaana. Professori Klinge kuului todellisiin intellektuelleihin, ja hän edusti toiminnallaan ja julkisella profiilillaan sivistynyttä yliopistotraditiota ja oppineisuutta.

Yliopisto, opiskelijat ja akateeminen perinne olivat Klingelle aina läheisiä, mutta ne olivat myös hänen tutkimuskohteitaan. Aatehistoria, kansallinen identiteetti ja henkilöhistoria olivat hänen tutkimuksensa painopisteitä. Klingen merkittävimpiin panoksiin henkilöhistorian alalla kuuluu yli 6 500 henkilöartikkelia sisältävä Suomen kansallisbiografia, jonka ensimmäistä toimituskuntaa hän johti vuosina 1993–2001.

Helsingin yliopisto ja Suomi ovat menettäneet näkemyksiltään rikkaan historioitsijan ja keskustelijan, jonka muisto elää monissa yhteyksissä ja ulottuu kauas historioitsijoiden piirin ulkopuolelle, tiedeyhteisöön, tieteellisiin seuroihin, yhdistyksiin, säätiöihin, diplomaattipiireihin ja muualle.

Matti Klinge Mirkka Lappalaisen karonkassa 2005 Luonnontieteellisessä museossa. Kuva: Tony Rytkönen.

Klinge aloitti historiantutkijan uransa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historiantutkijana 1960–1968. Hänen tieteellisiksi päätöikseen lasketaan neliosainen Ylioppilaskunnan historia ja kolmiosainen Helsingin yliopisto 1640–1990.

Ylioppilaskunnan historian toisesta osasta tuli Klingen väitöskirja nimellä Kansalaismielen synty. Suomen ylioppilaiden aatteet ja järjestäytyminen ilmentämässä yleisen mielipiteen ja kansalaistietoisuuden kehittymistä v. 1853–1871 (1967).

Kirjaan heijastui aikakauden poliittinen turbulenssi eli 1960-luvun nuorisoliikehdintä. Teoksen pääkysymys oli yliopiston ja opiskelevan nuorison rooli modernisoituvassa yhteiskunnassa. Klingen ymmärrys yliopistosta heijasti yleistä eurooppalaista perintöä ja snellmanilaista ajattelua: yliopiston tuli kasvattaa nuorisoa laajasti ja monipuolisesti yhteiskunnan palvelukseen, aktiivisiksi kansalaisiksi ja vaikuttajiksi.

Matti Klinge otti itse näkyvän roolin yhteiskunnallisena keskustelijana ja asiantuntijana, ja hän rohkaisi esikuvallaan opiskelijoita samanlaiseen aktiivisuuteen. Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlavuonna 1990 jalostui Klingen esiin ajamana ajatus ”yliopistopuolueesta”, jonka tehtävänä oli puolustaa yli oppiaine- ja tiedekuntarajojen sivistystä ja kulttuuria sekä akateemisuutta ja oppineisuutta laajasti ymmärrettyinä. Osa ”sivistyneistön roolia” näkyi Klingen laajassa ei-akateemisessa vaikuttamis- ja asiantuntijatyössä.

Klinge edusti ajatusta siitä, että olennainen osa professorien akateemista kasvatustehtävää tapahtuu opiskelijajärjestötoiminnassa. Hän osallistui osakunnan, ylioppilaskunnan ja historian ainejärjestöjen toiminnan edistämiseen.

Klinge toimi Eteläsuomalaisen osakunnan kuraattorina ja inspehtorina ja oli osakuntansa, yliopiston ylioppilaskunnan ja ruotsinkielisten historianopiskelijoiden ainejärjestön Historicus r.f.:n kunniajäsen. Jälkimmäisen joulu- ja vuosijuhliin hän osallistui vielä koronaviruspandemiaa edeltävinä vuosina.

Matti Klinge oli ruotsinkielisen historian oppituolin haltija 1975–2001. Hän astui virkaan 1970-luvulla, jolloin historian opiskelijat olivat poliittisesti aktiivisia ja myös vaativia, mutta professorin ja opiskelijoiden välit säilyivät hyvinä.

Professorina Klinge profiloitui heti aktiivisesti historian laitoksella ja toi näin uutta näkyvyyttä oppituolilleen ja opiskelijoilleen. Professorina hän ohjasi ja opetti useita sukupolvia ruotsinkielisiä historianopiskelijoita, jotka nyt eri tavoin vievät eteenpäin hänen tapaansa olla akateeminen opettaja, mutta hän oli tärkeä myös tämän piirin ulkopuolella asiantuntevana, terävänä ja humoristisena opettajana, esikuvana ja ystävänä.

Kielten opiskelu ja Euroopan historian ja kulttuurin tunteminen olivat Klingelle keskeisiä. Hän rohkaisi opiskelijoita ja tutkijoita uskomaan omiin kykyihinsä oppia ja käyttää kieliä, ja korosti, että historioitsijat tarvitsevat monipuolista ja avartavaa kielitaitoa, eikä kielitaidon välttämättä tarvitse olla täydellinen.

Kulttuurien ja kielten tunteminen osana Euroopan historiaa oli keskeinen pyrkimys niillä monilla opintomatkoilla mm. Baltian maihin, Puolaan, Venäjälle ja Ranskaan, joille historian opiskelijat ja doktorandit matkustivat Klingen johdolla. Tätä perinnettä jatkavat myös hänen oppilaansa, jotka toimivat akateemisina opettajina.

Kun Nordplus- ja Erasmus-opiskelijavaihto-ohjelmat avautuivat Suomelle 1989 ja 1992, vaihto-opinnot tarjosivat avartavia kokemuksia Helsingin yliopiston opiskelijoille. Aiemmin opinnot ja tutkimus ulkomailla olivat olleet mahdollisia lähinnä yksittäisille tohtoriopiskelijoille.

Klingen laajasta kansainvälisestä kontaktiverkostosta oli hyötyä, kun ensimmäiset vaihtosopimukset ja laitosverkostot luotiin Helsingin yliopiston historian laitoksen ja muiden eurooppalaisten yliopistojen ja historian laitosten välille.

Matti Klingen johtajakaudella historian laitoksesta tuli Helsingin yliopistossa kansainvälistymisen edelläkävijä. Historian laitos osallistui vaihto-ohjelmien kehittämiseen mm. osallistumalla ECTS-pilottihankkeeseen. Jälkimmäisellä oli suuri merkitys koko yliopistolle, sillä siinä testattiin käytännössä opintopisteiden yhdenmukaistamista ja hyväksilukemista yliopistojen välillä.

Risto Alapuro, Tuomas M.S. Lehtonen ja Matti Klinge Caenissa 2006 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 175-vuotisjuhlaseminaarimatkalla. Kuva: Mirkka Lappalainen.

Klinge luki ja kirjoitti koko elämänsä useissa eri tyylilajeissa. Eläkkeelle jäätyään vuonna 2001 hän ryhtyi myös maalaamaan, mutta ei koskaan lakannut kirjoittamasta tai suunnittelemasta uusia kirjoja.

Kirjat Iisalmen ruhtinaskunta. Modernin projekti sukuverkostojen periferiassa (2006) ja Suomalainen ja eurooppalainen menneisyys. Historiankirjoitus ja historiakulttuuri keisariaikana (2010) kuuluvat Klingen 2000-luvun tärkeisiin teoksiinsa. 2010˗luvulla hän julkaisi myös kuusiosaisen muistelmasarjansa ja lukuisa osia julkista esseististä päiväkirjaansa.

Matti Klingen kuoleman jälkeen muistot professorista, opettajasta, julkisesta hahmosta ja ystävästä täyttivät perinteisen ja sosiaalisen median sekä yksityiset keskustelut. Klinge oli suomalainen julkinen intellektuelli, tutkija ja opettaja, joka harvoin jätti ketään kylmäksi.

Hän oli myös opettaja, joka oli sitoutunut oppilaisiinsa ja opettajan tehtäväänsä. Vielä pandemiaa edeltävinä vuosina nuoret historian opiskelijat tunsivat hänet legendaarisena professorina, mutta myös konkreettisesti läsnä olevana vanhempana opettajana. Klinge piti viimeisen luentosarjansa syksyllä 2019.

Klinge oli opettaja, joka välitti opiskelijoistaan kaikilla tasoilla ja hän jakoi auliisti elämänohjeita itseään lähellä olleelle ”nuorisolle”. Eräässä lehtihaastattelussa hän kiteytti tärkeimmän ohjeensa nuorelle ihmiselle: ”Odota ja toivo! – Kyllä se on hyvä neuvo. Odottaminen tarkoittaa kärsivällisyyttä. Mitään ei voi saada heti. Joskus tulee, mutta joskus ei tule. Toivoa täytyy olla. Muuten ei kannata elää.”

Laura Kolbe, Henrika Tandefelt, Kristina Ranki, Johanna Ilmakunnas, Märtha Norrback

Eeva-Maria Viljon väitöstilaisuuden päätyttyä 1985. Viljo, vastaväittäjä Matti Klinge ja kustos Henrik Lilius yliopiston päärakennuksessa. Kuva: Eeva Rista, Helsingin kaupunginmuseo, helsinkikuvia.fi.